HELMIKUUN HELMET 2013 *elokuu*

Tervetuloa uusille ja onnittelut jälleen hyviä ultrakuulumisia saaneille!

Vauvojen vaatteista: Täällä liputetaan myös kietaisubodyjen ja puolipotkareiden puolesta. Ja muistakaa myös käsisukat! Vastasyntynyt raapii helposti naamansa naarmuille, jos käsiä ei suojaa.

Kestoista en innostunut esikoisen kohdalla ja tuskin nytkään. Pyykkiä on aivan omiksi tarpeiksi muutenkin ja kuivaustilaa on rajatusti. Hävettää tää oma "epävihreys" mutta jos tuleva napero on samanlainen "kainalokakkaaja" kymmenen kertaa päivässä kuin esikoinen niin siinä tilanteessa itseni tuntien lentäis kyllä kestot pikapikaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Uusi äitiyspakkaus: tää tykkää kans! Ja ihanaa kun toi laatikkokin on tommonen pirtee eikä mikään tylsä pahvipakkaus. :) Meillä esikoinen nukkui laatikossa pinnasängyssä alkuun ja aion nukuttaa tämän toisenkin tulokkaan laatikossa. Laatikkoon saa nykyään ostettua aivan ihania pehmusteita ja niitä käyttämällä laatikosta saa tosi nätin ensisängyn (jos jotakuta hirvittää ajatus pahvilaatikkoon nukuttamisesta..).

(.) Huomenna aamusta olis vihdoin np-ultra. Kyllä jännittää, vaikka ei sitä tarvitsekaan enää pelätä, että onko masukki elossa. Kuinkahan sitä saa illalla unen päästä kiinni. Pidättehän peukkuja?

nessuli & nasu 12+3
 
Heippa :)
ja onnea uusille masuilijoille ja ultrassa käyneille :)

nessulille paljon peukkuja :) muokin varmasti jännittää joka ultra :D

Me aiotaan ottaa uusi äitiyspakkaus koska lapsi on miehen ensimmäinen ja muutenkin saa haalarin ym :)

Haluaisin myös kestoilla Veljelläni on hyviä kokemuksia kaksosten kestoilusta. Äitini teki useita kestovaippoja heille ja käyttivät melkeinpä pelkästään niitä :)

Täällä on kärsitty tänään uskomattomasta närästyksestä? Jouduin jopa ensiapuun ja terveyskeskukseen kun on kestänyt jo 13.00 asti ja sitten tuli selkäsäryt ja kaikki..Ilmeisesti olen tänään syönyt ihan liian vähän joka sitten nopeasti korostaa tätä minun ihanaa närästystä ja siksi nyt sitten saan kärvistellä. :/ Etää muistakaahan kanssa mahailijat syödä usein!! :D toivon todella että tämä helpottaa ennen yötä että huomenna ei tarvitse jättää työpäivää väliin. Join jopa lasillisen maitoa mitä en ole juonut moneen moneen vuoteen.. :D Ja nyt ei sitten enää saanutkaan juoda näin kamalaan närästykseen vichyä. kylmiä jäisiä marjoja ja jogurttia ja maitoa mm suositeltiin.. Tulipas pitkät liirum laarumit :S
 
  • Tykkää
Reactions: nessuli
nessuli peukut on pystyssä :heart:

Hyi kamala, kun lukaisin juuri tuon jutun tosta tahallaan tupakoivista äideistä. Uskomatonta touhua. :( (en nyt sit tajunnu linkkiä aiheeseen ottaa, mut löytyy ainakin Iltalehden ja Maikkarin sivuilta)
Mietin myös aiheeseen ujutettua synnytyspelkoa, kun on mielestäni aika käsittämätöntä, miten Suomessa ollaan "jälkijunassa" noiden synnytysasioiden kanssa - sektio tehdään vain tarvittaessa ja hätätilassa. Paras ystäväni on sellainen, joka pelkää niin paljon synnytystä, ettei siitä syystä aio omia lapsia hankkia. Ei kaikille auta keskustelut ammattiauttajan kanssa tai mikään muukaan, eikä lääkärit tule yhtään vastaan. Onneksi itsellä ei ole pelkotiloja synnytyksestä (vielä), mutta oikeasti tuntuu järkyttävältä, että ihminen asetetaan väkisin pahimpaan pelkotilaansa, vaikka olisi olemassa mahdollisuus sen välttämiseen ja näin ollen evätään mahdollisuus edes jonkinlaiseen positiiviseen kokemukseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81 ja nessuli
Hellurei :)

Äitiyspakkaus on aivan ihana! Esikoisen pakkaus oli mielestäni ihan hirveä (-07) ja pojan taas ihan kiva (-08), mutta tämä näyttää oikein oivalta :) Mulle ei ole niin väliä onko tytöllä tytön vaatteet ja pojalla pojan, kyllä se likan pakkaus oli niin poikamainen, että moni kysyikin aina, kun vauvan näki, että jaa teille tuli poika.. sitten melkein suutuin, että ettekstyä nää, että sillähän on pinnikin päässä, ihan selkee tyttö! :stick: Että muille ihmisille sillä värillä tuntuu olevan väliä :D

Kestoilusta/ olen ennenkin tainnut puhua. Itse olen osakestoillut sen pahimman maitokakka-ajan, ihan vain laiskuuden vuoksi. Meiltä ns. halpakauppaan on n. 40 kilsan rundi enkä sitä kyllä vauvan tai kahden kanssa jaksanut huvikseen ajella ja vaippoja meni se kymmenkunta per päivä, hetken olivat yhtäaikaa jopa vaipoissa, niin kyllä siinä olis ollu hermot riekaleina, jos ois vielä pitäny ajella eestaas. Ja sitten meidän piti viedä roskat itse parin kilsan päähän aina sinne yhteisroskikseen (nyt otin kyllä pihaan, tai sain viimein oikeastaan pitkän taistelun tuloksena, oman roskiksen, joka tyhjennetään kerran kahdessa viikossa), jos niitä ei vienyt heti, koira levitteli ne pitkin pihaa :( mutta jotenkin koin sen kauhean helpoksi, itse en niitä koskaan liotellut missään, koska meillehän ei tullut lämmintä vettä ennenkuin keväällä -08, vaan mulla oli sellainen muovinen kannellinen astia, jossa oli alhaalla reiät. Ilmeisesti mummin vanha pyykkikori tms. Ja sinne viskoin vaipat ja parin-kolmen päivän välein pesin sen koneellisen. Öisin käytin liberoita ja ihan satunnaisesti, jos vaipat oli ihan finaalissa, laitoin kestiksen yöksi. Toisinaan ne oli läpimärät aamulla ja oli myös öitä, että ihan kuivat. Mutta koska muutenkin lämmitetään sauna kolmesti viikossa, ei me tuossa suihkussa käydä koskaan oikein (viimeksi kai joskus tammikuussa käyty), niin pyykitkin kuivaa kyllä aika nopsaan eikä kulu sähköä kuin pyykkikoneeseen, mutta ok-talon sähkölaskuksi kesäaikaan 90 euroa ei ole mun mielestä kuussa hirveästi, eikä se kyllä tule mistään pyykinpesusta vaan noista työkaluista ja kompuroista sun muista, joita tarvitaan, että saadaan laajennus valmiiksi :D Mikäli löydän vielä sen vaippakassin, niin aion kokeilla niitä jälleen, mutta en tosiaankaan minkään luonnonsäästämisen ja viherpiipertämisen vuoksi, vaan ainoastaan laiskuuden :LOL: Lainasin nimittäin vaipat kakkosen jälkeen serkulleni ja hän kyllä palautti ne, mutta minnekä laitoin ne... :D

Korvatulehduskierteestä päästiin eroon oikeastaan vasta nyt keväällä. Tosin en kyllä valita, koska ei noita nyt ihan niin tuhottomasti ollut kuin oliko se neiti-81, kun kertoili. Sain ensin vähenemään niillä Frantsilan karvakorvatipoilla ja aloin systemaattisesti heti kun oireita alkoi olemaan, antamaan särkylääkettä tujusti. Kolme tai neljä kertaa selvittiin ilman lääkekuuria ihan helposti, mutta ihmettelin sitten kuitenkin lääkärille, että kun tytön henki on haissut melkein pari vuotta, että mikä ihme sillä oikein on, ja nuhaakin jatkuvasti ja sitten ne tulehdukset. Saatiin lähete taysiin ja siellä katsoi mua ihan pöljäksi ensin se lääkäri, että mitä tuo muidu oikein valittelee ja sitten katsoi likan suuhun ja johan siltä hymy hyytyi! Tuli kiireellinen lähete kitarisaleikkaukseen. Käytiin siinä ja pari kk meni ja kaikki palasi ennalleen, haju ei lähtenyt myöskään. Uusi lekurireissu ja eri lääkäri, joka lähes pyörtyi, kun katsoi likan suuhun. Totesi, että on niin isot nielurisat, että pitäis kyllä poistaa ja että miksköhän niitä ei viimeksi poistettu. Meinasin sanoa, että varmaan siksi, että meillä on vakuutus... :mad: Noh, ei muuta kuin uusi leikkaus. Leikkauksen piti kestää vajaan tunnin ja ihmettelin jo, että mikä siellä kestää ja puolentoista tunnin päästä soitti leikannut lääkäri, että voitaisko keskustella vähän... no olin tietenkin ihan shokissa, että mitäs nyt, mutta sepä halusi vaan käydä homman kunnolla läpi. Kitarisat oli kasvaneet kaksinkertaisen takaisin. Hänen piti vain vähän pienentää nielurisoja, mutta ne olivat kuulemma täynnä jotain 'ryynejä', jotka olivat kroonisesti tulehtuneita ja jos niitä ei poistaisi, kierre ei katkeaisi koskaan. Lisäksi molemmat korvat oli täynnä mätää ja ne putkitettiin lopuksi imuroinnin päälle. Kaksi viikkoa likka valitteli oloaan ja sen jälkeen ei ole ollut edes pienessä nuhassa. Eikä voi kuulemma koskaan sairastua angiinaan :)

Tulipas romaani, anteeksi :ashamed: Ja kuten aina, toivottavasti en sanonut missään mitään liian kärkevää, en toki halua pahoittaa kenenkään mieltä millään jutuillani :)

Huomenna meillä on vapaapäivä lasten kanssa, lähdetään paikalliselle strutsitilalle katsomaan eläimiä :) Nyt kyllä taitaa eniten maistua kohta tuo uni :)

Voidaanhan kaikki hyvin :
Viivi+Tiiti 14+6
 
Äitiyspakkauksesta
Hyi kamala mikä hirvitys :mad::x, enemmän tykkään tosta vanhasta versiosta. Taidanpa sittenkin valita mielummin rahasumman kuin tuon, katsotaan kunhan tiedän kumpaa odotellaan. Omaa silmää nuo värit eivät miellytä ollenkaan, varsinkaan jos tulee tyttölapsi. Mun silmään noi näyttää ihan poikavauvan vaatteilta. Miksei voi laittaa neutraaleita perusvärejä? Jokainen varmasti osaa ostaa kaupasta itse värikkäämpiä vaatteita oman makunsa mukaan.
 
MrsR Mä en voinu ees avata linkkiä, kun niin paljon sapetti. Me ilmeisesti tehdään vaan pieniä lapsia. 3120g on ollut isoin ja ihan mieluusti tekisin esim 3.5kg ja semmosen ettei tarvii koko vuotta murehtia kun ei kasva kunnolla.
Mutten ihan lähde allekirjoittamaan tuota pelkosektiotakaan, miksi ihmiset ajattelee, että se on kivuttomin tie onneen. Kun se harvemmin edes sitä on. Synnyttäessä kyllä saa aivan tasan varmasti kaikki lääkkeet niin, että isoimman kivut jää pois tai ainakin lievenee suuresti. Sektion jälkeen on paljon kauemmin kipeä, eikä edes heti saa osallistua vauvan hoitoon. Mä en ikinä valitsisi vaihtoehtoa, missä mun vatsani avataan, hyh. Ja vauvaakin ajatellen alakautta syntyminen on vähemmän traumaattisempaa. Tokikaan kukaan ei syntymäänsä muista, mutta silti.

Ei, ei pahoittelen ei ääniä minulta.

Pikku yllätys Mielipiteistähän ei saa kiistellä, mutta olihan siinä vaaleaa vaikka kuin paljon ja mun mielestä oranssi on unisex väri, samoin ne raidalliset. Ja turkoosi, onko sekään nyt vaan yksin omaan pojan väri? :) Olisko neutraalit perus värit sitten mitä? Valkoista ja beigeä? En olisi tykänny, tylsä olisi ollut... :cool: Mutta juu, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. :)

Pahoittelen, mulla on näemmä joku teiniangsti päivä :D

Hyi olkoon, tuo Viivin kitarisa tarina sai vatsan kääntymään väärin päin... Voi kamala, onneks on hoidettu pois. Mulla tuli pari kymppisenä aivan jumalaton nielupaise. Juoksin kipeän kurkun ja lievän lämmön kanssa arvauskeskuksessa varmaan kaks viikkoa ja aina eri diagnoosi. Viimeisellä kerralla oli päivystävä treeltä, hän painoi 2 sormea mun nieluun ja kysy, et sattuuko? Meinasin purra silti sormet poikki kun sattu niin '****sti.. Samoin tein taksilla tays:iin ja korvapolille. Siellä ne avas sen ja tyhjensi. Sattu muuten 1000 kertaa enemmän kun synnytys ikinä. Samalla reissulla lähti kans risat ja siihen jäi ainainen kurkkukipu ja angiina.
 
Äitiyspakkauksesta Musta toi uus pakkaus on paljon pirteempi ku se edellinen, tykkään :) Oltais kyllä joka tapauksessa otettu pakkaus, olis ollu sit melkein millanen tahansa.

Kestovaippoja tuskin jaksan ruveta käyttämään, jotenkin epäilen ettei mun kärsivällisyys riitä siihen jatkuvaan pyykkäämiseen. Mun serkku on kovasti innostunut kestovaipoista, käyttäny kai lähes pelkästään niitä omilla lapsillaan, ja tehnytkin niitä itse vaikka kuin paljon. Lupaili niitä auliisti mulle lainaan ja ehkä saatan kokeillakin, mut en oikeen nää itseäni niiden käyttäjänä kovin pitkällä tähtäimellä :D
 
Iltaa mammat =)

Kävin sitten ultrassa ja sieltä saatiin näkyville sikiökaiku. Terkkari meinas et oltais nähty sydämen lyönnitkit jos en olisi juuri käynyt pissilla :whistle: No huomenna verikokeisiin ja ensiviikolla uusi ultra. Eli kyllä mie taian olla raskaana. Tekasin vielä ma digi-testinki ja näytti:raskaana +3 eli heti ois tärpänny ku vuoto km:n jälkeen loppui!

Ilmeisesti sitten huhtikuussa on mun la!

Ihania juttuja teillä ja kauhea ku aika menee nopeaa, teillä jo noin "suuret" rv:t vaikka vastahan kaikki plussasi :D

Käyn välillä tsiikaan teidän kuulumiset!

Hedy81 ja iltatähtikö??
 
Äiti maa Ei se kaikilla ole se kipu syynä peloille vaan ihan muut asiat. Ystävälläni esimerkiksi se, että on hyvin allerginen useille lääkeaineille ja ainoa mahdollinen sekä turvallinen on tasan yksi anestesialääke. Vaikkei sektiota edes tehdä yleensä anestesian alla, mutta kuitenkin. Ja tähän omaan mielipiteeseeni vaikuttaa sekin, kun valitettavan monissa tapauksissa naiset ovat joutuneet synnyttämään alakautta, vaikka lapsi on ollut liian iso - ei välttämättä paino vaan muuten liian iso tulemaan normaalisti alateitse. Ja näiden tapausten jälkeen ollaan sitten toimintakyvyttömiä tarpeettoman kauan. (tästä oli juttu jokunen vuosi sitten Hesarissa, kun äiti synnytti kolmannen tai neljännen lapsensa, joka oli liian iso ja aiheutti sitten lantionluun repeämän... pitkä toipumisaika)
Jos siis voidaan välttää tällaiset, mun mielestäni, täysin tarpeettomat vahingot äidin fysiikalle niin eikö niitä pitäisikin välttää? Pelkotiloja väheksytään paljon ja kuvitellaan, että kaikki on korjattavissa parilla psykologin kanssa vietetyllä tunnilla. Sektio ei ole paras vaihtoehto, tiedetään - veritulpan riskit ym. on isommat kuin perinteisessä alatiesynnytyksessä, mutta vaihtoehto se on sekin.
Ehkä olen vain itse niin idealisti, että ajattelen, jotta ihmisellä tulee olla mahdollisuus valita kaikki riskit tiedostaen se, mikä on itselleen se paras mahdollinen. :) Ei sen luulisi olevan keneltäkään pois, jos se valinta mahdollistettaisiin.
Pakko nyt vielä sanoa, että riippuu ihan synnytyssairaalasta, mitä saa ja mitä ei... nimim. ai ilokaasu, juuei ole. :D

Mä oon taas tänään angstannu tätä rakasta verovaltiotamme... Mua niin tympii maksaa itteni kipeeks kaikenmaailman veroja ja maksuja, että saan edes joskus jotain sosiaalisia etuuksia. Nytkin "saan" maksaa YEL-maksuja noin 2,5kertaisena todelliseen työtulooni nähden, että saan siedettävän äp-rahan. Argh.
Onneks on jonkin verran säästöjä, mutta kyllähän tympäsee pistää säästöt ja varmaan vähän viel päälle siihen, että saa ansaitsemansa päivärahan - ei viittis ihan minimilläkään olla. Grr.
 
ultrassa käyty ja kaikki niinkuin pitääkin <3 hirveesti jännitti kun on ollut kaikkia kipuja ym. mitä ei ollu esikoista odottaessa.
niskaturvotusta oli 1,4mm

Mulle voi päivittää LA 17.2

Ihanaa kun nyt voi jo ihan avoimesti puhua raskaudesta eikä tarvi kierrellä ja kaarrella asiaa, vaikka mun pötsi jo puhuu puolestaan ja senkin perusteella jo kaikki tietää raskaudesta vaikka ei olla edes kerrottu :D

Äitiyspakkaus otetaan, en oikein tiedä mihin "järkevään" sen rahan käyttäisi niin päätettiin ottaa se pakkaus, ja musta se uusi on nyt ihan nättikin. Kivempi ainakin kun esikoisesta -09

Nopsu 13+3
 
  • Tykkää
Reactions: Heidukka ja MrsR
Hei mistä linkistä te puhutte, en löytänyt maikkarista mitään mikä olisi aiheesta?? Pelkosektio vai tupakointi vai mikä... oli aiheena siis?

Mulle vois päivittää Tyttö, tackar! (kunnes toisin todistetaan)

IhanaOmena 14+2
 
MrsR Nojuu, tottakai valitaan sektio jos siihen on hyvä syy. Niinkun nyt sun ystävälläsi tai jos todetaan, et vauva on liian iso, pahassa asennossa jne. Eli siihen on joku syy. Pelko taas on paljon kiinni ihan omasta asenteestakin. Et sillalailla meni vähän raiteiltaan, kun mä en ihan 100:lla hyväksy sektiota mihin ei ole mitään suurempaa syytä, toki jos se pelko sitten jo vaikuttaa muuhun elämään niin ollos hyvä vaan. Mutta se, et pelkää paikkojen näyttävän rumilta ja seksi on synnytyksen jälkeen kamalaa.. Tsiisus sanon minä. Uhg. :)
Ja noihin lääkkeisiin, siis aivan kauheeta ettei ole ilokaasua! :D Sehän on ehkä maailman hauskinta tavaraa.. Mutta varmasti tielläkin siellä sitten on kaikki järeet tropit.

No uskon, noi verotusjutut on niin, en sano ees mitä. Vaik ilman niitä ei olisi äitiyspakkaustakaan :D Mutta silti, ainainen maksaminen korpeaa.

Voi hitsi hedy81 Ihanaa! Suuresti onnea!:heart: Se oli eri nopee! :)


Näin heti aamutuimaan! :) Äiti maa & usko 15+4
 
  • Tykkää
Reactions: Hedy81 ja Viivi76
No, tässähän tämä aamu meni rattoisasti juttujanne lukiessa. Ollaan lomalla välillä käymässä kotonakin ennen kun taas jatketaan. Ihanaa, kun tuli näitä lämpimiä lomakelejäkin!

Uusi äitiyspakkaus on minusta tosi paljon kivempi kuin edellinen (sentään muutama värikäskin vaate!), mutta emme taida siltikään ottaa. Edelleen minun laskujen mukaan toppa/villa/vanupuvut (eli ne arvokkaimmat) jää käyttämättä, kun ovat vääränkokoisia tammi-helmivauvalle. Mutta olenko ihan pöllö, kun minä olen luullut, että potkuhousut tai puolipotkuhousut ovat housut, jossa on sukkaosa mukana? Tuossahan on nimetty ihan tavallisetkin housut potkareiksi?

Voi miten paljon ihania ultrakuulumisia! Ja tervetuloa uusille! Ja aivan kauheita tarinoita korvatulehduksista ja risoista. Toivottavasti sairastelut ovat teillä ovat taaksejäänytttä elämää!

Me aiomme käyttää kestovaippoja. Se on niin itsestään selvä asia, että ei olla sen enempää asiaa edes mietitty. Tämä ei ole ainoa asia, jossa ihmiset pyörittelevät silmiään, mutta antaa pyöritellä. En kyllä aio "kestoilla", minusta se kuulostaa joltain harrastukselta :LOL:. Minä en edes näe, miten se voisi olla jotenkin hankalaa tai monimutkaista, meillä kuitenkin on iso, hyvä pesukone, sähköt ja vesi tulee ja menee. Ja en käyttäisi itsellänikään kertakäyttösiteitä, muovi vasten herkimpiä paikkojani, näppylöitähän siitä tulee (ovat varmasti kehittyneet tässä noin 15 vuodessa, silloin olen viimeksi käyttänyt, mutta ei ole ollut tarvetta testailla).

Noista peloista. Olisi kyllä toivottavaa, että kukaan ei jää pelkojensa kanssa yksin, vaan saisi riittävää apua, jos se vaatii enemmän kuin pari psykologin käyntiä, niin sitten sen. Ettei kukaan nyt sektiota vaatisi pelkän "irrationaalisen" pelon takia (tarkoitan sitä, että taustalla ei ole mitään todellista vaaraa aiheuttavaa syytä). Minä pelkään sitten ihan eri asioita. On tosi pelottavaa ajatella, että joutuisin leikkaukseen, jossa leikataan vatsa auki ja miten pitkään siitä sitten parantuu. Tai jotain kamalia puudutuksia, jonka jälkeen en tunne mitään tai hallitse kehoani.

Mehän käytiin viime viikolla tokan kerran neuvolassa. Nyt oli se "oikea" neuvolatäti ja olihan se sama ihminen, joka oli tavattu jo lapsettomuushoitoihin hakeutuessa. Nyt oli sentään asiallinen, vaikka puhuikin lässyttämällä. Ja jopa puhui miehelle tätä koskevat asiat eikä minulle. Sydänääniä ei saanut millään kuulumaan, joten taas sitten ultrattiin (neljäs kerta!). Kukaan (minä, mies tai hoitsu) ei siis huolestunut, ja kaikkihan siellä oli hyvin. Joutui vähän korjaamaan sijaisen töppäilyjä, ei ollut esim laittanut lähetettä rakenneultraan, sitä aikaa tässä vielä odotellaan.

Minä en vieläkään tunne mitään liikkeitä :(. Jo tuossa pari viikkoa sitten luulin tuntevani jotain, mutta ei sen jälkeen, joten olivat jotain muita mahamurinoita. Pahoinvointi laantui, mutta jymähti tälle tasolle: päivittäin etoo, mutta ei koko ajan. Ihan joka päivä en oksenna, ja yleensä korkeintaan kerran, pari päivässä.

Omituinen vaiva on etureisien puutuminen. Aluksi puutuivat nukkuessa ja luulin sen johtuvan selällään nukkumisesta, mutta kyllä ne nyt puutuvat myös kylkiasennossa ja päivälläkin. Välillä puutuuvat myös reisien sivut ja jopa pohkeet. Neuvolatäti määräsi magnesiumia, mutta ei ainakaan vielä ole auttanut. Alaselkä tuli sitten kipeäksi, eilen tuli ihan kyyneleet silmiin, kun yritin lattialta päästä ylös. Oireet tuli kyllä vähän nurinkurin, mutta mieleen pulpahti ajatus välilevyn pullistumasta. Isän puolen suvun vitsaus. No, nyt pitää vaan liikkua.

P-L 16+2

PS. Minulla on ensimmäinen vauva-asia: rintapumppu. Harva varmaan siitä aloittaa. :LOL: Sain sen siis ystävältä. Mutta yhtään vaatetta en ole vieläkään hankkinut.
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Moikka kaikki,

Nyt olisin henkisesti valmis liittymään porukkaan jos vielä mahtuu! :)

past / 2.lapsi / TAYS la. 11.2.

Toinen lapsi siis tulossa ja jos oireita vertaa niin tunne on, että toinen poika olisi tulossa.. Olen teidän juttujanne käynyt lueskelemassa jo pitkään, mutta jotenkin ollut epätodellinen olo, että onko siellä masussa ketään. Nyt kun on nt-ultra ohi, ja pieniä "mottasuita" tuntuu, voi vissiin jo alkaa uskomaan todeksi.

Olen aktiivinen lukija ja koitan nyt myös aktivoitua kirjoittamisessa! :)

t. past + Sintti
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR
P-L No katselin ihan samaa. Minusta ne on kyllä sitten ihan housut jos ei ole niitä sukkien teriä :D
Tulipa muuten mieleen, katselitko ne äp:n kestot millä mielellä? Itsellä ne varmasti menee hukkaan niin huolisitko sinä? Rahaa en ota. Tai joku muu. Mulla on tallella ne edellisen pakkauksen vermeet ja ne varmaan ihan meidän testaamiseen riittelee.

Noista peloista vielä, samalla linjalla tässä jatkan Piia-Liisan kanssa. Mun mielestä leikkaus on niin paljon pelottavampi ajatus. Synnytyksessä en esikoisestakaan lähtien pelännyt mitään muuta kun, että jos lapsi syntyisi kuolleena. Tai jos itselle kävisi jotain yhtä pahaa. Huh huh.
Pari viikkoa kun maltat niin eiköhän sitten jo ala liikkeitä tuntumaan :)

Tervetuloa past mukaan mahtuu kyllä :)
 
Ultrakuulumisia... Kaikki hyvin. Niskaturvotusta 1,4mm, riskiluku 1:96000 eli ei riskiä.
Kooltaan heitti päivän lasketusta ajasta mutta varhaisultran mukaista laskettua aikaa ei muutettu. Mulle vois L.O.V.E päivittää kuitenkin lasketuksi ajaksi 24.2. Kun en silloin varhaisultran jälkeen sitä pyytänyt päivittämään...

(Huojentunut) nessuli & nasu 12+4
 
  • Tykkää
Reactions: Heidukka ja MrsR
Tähän pelkosektioon mulla on ihan omakohtaista kokemusta. Ensimmäisen lapseni sain sektiolla. Useamman kerran kävin raskauden aikana psykologin juttusilla, mutta ei ne pelot sillä lähteneet. Psykologin mielestä ainoa vaihtoehto oli mun tapauksessa sektio. Toisen lapseni synnytin ihan normaalisti, koska osittain nämä "pelot" oli jo huomattavasti vähäisempiä.(ja uskalsin lähteä sitä yrittämään koska mulle luvattiin kaikki mahdolliset puudutteet) Kummastakin toivuin nopeasti, seuraavana päivänä olisin voinu juosta sairaalan käytävillä, mutta tuo psyykkinen toipuminen alatiesynnytyksen jälkeen kesti kauan..
 
Pöpsy
Heipparallaa helmimamat :wave:

Olen teitä aktiivisesti stalkannut jo kesäkuulta, kai se olis jo aika ilmoittautua mukaan joukkoon mahtavaan!

18.2/ Pöpsy/ 1. lapsi / TYKS

Ultrassa on käyty jo kahdesti, viikolla 7 ja 11. Molemmilla kerroilla kaikki hyvin, nt=0,8, vastasi hyvin viikkoja (tai pari päivää yli) ja sydän pumputti :heart:

Takana on yksi keskenmeno ja yksi tuulimuna, joten osaan todella arvostaa ja olla onnellinen tästä raskaudesta. Vauvan odotus on maailman ihaninta!

Olotilat: Kuvotukset jäivät pois ohjelmasta jo pari viikkoa sitten, mutta väsymys senkun jatkuu.. hirveän huono omatunto, kun ei saa mitään aikaiseksi töissä tai kotona. Kavereitakaan ei jaksa treffata, kun aina töiden jälkeen pitää päästä kotiin päikkäreille ja aikaisin yöunille. Raskaus-MultiVitaa syön, mutta pitäskö sitä rautaa ja d-vitamiinia vielä lisätä? Ensi viikolla on neuvolalääkäri, jolloin selviää ainakin hemoglobiinitaso.

Paljonko teillä muilla on tullut painoa lisää? Mulla painoa on jo +4,5 kiloa :whistle: Ennen raskautta painoindeksini oli 21. Neuvolassa tätä nousua ei olla noteerattu millään tavalla, että kaipa se sitten on ok. Muutamat on vaan täällä kertoneet painon olevan jopa miinuksella?

Mä menen nyt taas teeskentelmään työntekoa, mukavaa päivän jatkoa!

Pöpsy 13+6
 
Viimeksi muokattu:
Heippa pitkästä aikaa ihanaiset naiset ja vauvanpalleroiden alut!

Ihan ensimmäisenä: Onnittelut Hedylle! Ma oon niiiin kade, :ashamed: anteeksi vaan.... Toivon sydämeni pohjasta, että toi kaveri kestää siun kyydissä ihan loppuun asti elävänä.

Ja oih, ihania kaksosia on näköjään helmikuussa tulossa paljon, onnea kovasti myös teille, tuplana tietenkin ;)

Hienoa, että suurimmalla osalla alkaa jännityksen laatu muuttua pelonsekaisesta iloiseksi odotukseksi. HIRVEEN SUURILLA RV-LUKEMILLA JO OLETTE! Ja ne ihanat oksetukset väistyy, itse ottaisin edelleen enemmän kuin mielelläni muutaman viikon intensiivisen ja kuuman halailusuhteen vessänpöntön kanssa :) Se ei enää välttämättä enää sillä hetkellä siltä tunnu, jos niin oikeasti tulee käymään, mutta nyt antaisin kaikki raajani siitä ihanuudesta tässä yhteydessä, en tavallisesta vatsataudista... :D

Ihania ultrakuvia ja -kuulumisia on teillä ollut ja onneksi ei riskitapauksiakaan taida olla vielä ja toivotaan, ettei tule, vaan saisitte kaikki terveet nyytit kapaloihin. :heart:

Harmillisia juttuja on näköjään tapahtunut miun aktiivisen poistumisen jälkeen, huumori on hävinnyt :LOL: Ei vaineskaan, vaan lisää keskeytyneitä odotuksia :( Olen kovin pahoillani niistä. Mutta kuten Hedyn tapaus todistaa, ihmeitä tapahtuu nopeastikin. Elämän suurin ihme on elämän ihme, ja varmasti jokainen sen oman ihmeensä vielä saa, kun ei vaan luovuta!

Mie olen pitänyt täältä taukoa aavistuksen katkerana omalle kohtalolle, mutta enhän mie teitä kokonaan osaa hylätä :) Ootte te sen verran ihania ja läheisiä (niin läheisiä kuin täällä bittiavaruudessa vaan voi olla) äiti-ihmisiä :kiss:

Omat kuulumiset on odottelua myös: talon ostajan, miehen satunnaisten kotiutumisten, töiden ja tyttöjen päivien odottelua... Vuotoa km:n jälkeen kesti noin 1,5 viikkoa ja siitä tulee nyt noin 4 viikkoa. Verikokeessa 2 viikkoa sitten hcg oli 32 (tm jälkeen 9), sanoivat normaaliksi, en sitten tiiä... Nyt odotan, että neukuntäti soittaisi miulle takaisin päin ja voisin kysellä, jos vaikka pääsis tarkistamaan arvoa uudelleen ja samalla kilpirauhaskokeisiin, ihan varmuuden vuoksi... Viimeviikolla päässä tuntui pyörivän ajatus, että onhan se tärppi jo meilläkin käynyt, enää en ole niin varma, ja eilinen raskaustesti oli niiiin vahva nega, että ihme on jos siitä vielä muuksi muuttuu. Ehkä sit joskus seuraavassa kierrossa, kun ne tyttöjen päivät ensin suvaitsisivat alkaa, LadyRed antaa nyt näköjään odottaa itseään.... Ärsyttävää asioiden paikallaanjunnaamista, johon itse ei voi vaikuttaa millään tavalla...

Mie jatkan katselua sivusta :) Ihanaa syksyn alkua! Voikaa hyvin ja paksusti! Ja muistakaa peukutella meille tärppiä :D

Wiitahepo, joka ei vaan luovuta vaikka galaksit räjähtäisi :LOL:
 
Voihan väsymys!

Tänään oli sokerirasitus ja nyt jotenkin niin voimat pois olo, ilmeisesti viime yön 6,5 tuntia unta yhdistettynä parin tunnin labrassa istumiseen veivät voimat totaalisesti. Vetäisin kyllä pienet kolmen vartin päiväunet nojatuolissa, mutta taisivat aiheuttaa vain vielä pahemman kooman... Mulla oli siis edellisessä raskaudessa rd-diagnoosi, joskin ainoa poikkeava mitattu arvo (labrassa tai kotonakaan) oli rasitustestin paastoarvo, joka oli juuri siinä rajalla. Katsotaanpa sitten miten tällä kertaa käy. Sinänsä mua ei haittaa sokerinmittailut eikä muukaan, mutta en tietenkään toivo uutta diagnoosia. Ottivat tänään lisäksi kilpirauhaskokeen, sekä toksoplasmoosivasta-aineet, katsotaanpa mitä niistä selviää, 5 reikää käsivarsissa ja 8-9 putkea verta, toivottavasti ne nyt riittää. ;)

Sektiosta On ollut keskustelua. Esikoiseni syntyi 8,5v sitten sektiolla perätilan vuoksi, silloin se oli minulle ainoa oikea ratkaisu, vaikka periaatteessa alatiesynnytyskin olisi ollut mahdollinen. En uskaltanut riskeerata syntyvää lasta, pelkäsin liikaa, että jotain menee pieleen ja että syyttäisin loppuikääni siitä itseäni. Edelleenkään en suostuisi synnyttämään perätilavauvaa alateitse, vaikka minulla on sektion jälkeen kaksi hyvin onnistunutta alatiesynnytystä takana, toinen puudutuksilla, toinen luomuna. Sektio oli jälkeenpäin kivulias ja etukäteen pelkäsin leikkausta tosi paljon, mutta kokemuksena se oli kuitenkin positiivinen juttu ja synnytykseksi sitäkin kutsun ihan täysillä. :)

Kestovaippoja aion käyttää osittain, oman jaksamisen mukaan. En usko, että niillä pelkästään mennään, mutta katsotaan. Olen niin pahasti allerginen (saan iho-, silmä- ja hengitysoireita) villalle, että ainoat kestovaippavaihtoehdot löytyvät pul-kuorisista vaipoista ja niistä olen tähän saakka pitänyt eniten taskuvaipoista, ihan täydellistä taskuvaippaa en silti ole vielä löytänyt.

Vauveli liikkuu jo tarmokkaammin, olen saanut kokea jo ihan kunnon tönäisyjä muutamana iltana! On se vaan niin ihana tunne! <3 Selkäsäryt, nivuskivut ja liitoskivut ovat myös kotiutuneet närästyksen kanssa ilmeisen lopullisesti, ei helpota väsymystä pätkääkään. Migreeni jatkuu myös, mutta sain sentään sen Panacod-reseptin ja kertaalleen olen Panacodia jo ottanutkin, kun koko päivän jatkunut migreeni ei talttunut Panadol 1g:llä mihinkään.

Äitiysvaatteista legginsit ovat kotiutuneet jalkoihini, niitä täytyisi hommata nyt reilusti lisää, joko ostamalla tai ompelemalla. Farkutkin ovat jo kaapissa, mutta en osaa niitä vielä näin lämpimällä säällä käyttää, syksymmällä sitten.

Bliss ja pikkuinen 15+1
 
Wiitahepo, toivon sydämeni pohjasta teille tärppiä :heart:
Täytyy kyll sanoo et aluksi mulla ketutti ku tein plussa-testin... Oltiin varattu kaverin (naispuolisen) kans vapaavkonloppu ja lähemmä festareille koko vkonlopuksi... Oon viimeksi käyny viihteellä.... öö... maaliskuussa?!?!? Olin niin odottanut reissua, niin sit tuli tunne et teenpä testin ennen ku menen pitkäripaseen. No, menin sitten limsa-kauppaan :D
Muutamat tutut pisti kyllä merkille minun limsan ja kahvin juonnin :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
iao
Heippa!

Tänään aamulla oli neuvola ja ei meinannut täti saada sydänääniä kuulumaan,hieman rupes jo ahdistamaan,niin haki ultra laitteen niin siellä se vauveli köllötteli,oli juuri nukkumassa mutta nopeesti virkosi :heart: mulla oli tytöt mukana niin isompi vaan toisteli,että onko tämä varmasti totta?! Vauva juuri "heilutti" vielä isosiskoilleen niin olivat niin myytyjä. Pienempi ei kyllä oikeen tajunnut tai sitten ei halunnut tajuta..

Oma olo on ihan hyvä,väsymys on uuvuttavaa ja tissit kasvaa :whistle: Sais jo loppua kasvu..

Mahaa kyllä näkyy jo,saa nähdä kauanko voin enään pitää salassa..

Iao ja Sintti 15+0 :heart:
 
Pikainen viesti. Edelleen lueskelen palstaa, aina kun jaksan. Eka viikko takana 2 vuiden jälkeen töissä ja oon kyllä kuollut raato. 5.20 herätys, 6.45 päiväkodilla, 7.45 töissä, 15.45 matkaan, 16.30 pkodilla ja 17 kotona. Järjetöntä. Lomakammassa enää vajaa 5 kk...

Paremmalla ajalla jatkan. Puhelimella ei jaksa naputtaa.

Mamiksi monelle ja kesä-Pete rv13+0
 
Uusille paljon, paljon tervetuloa! Ja ihana kuulla Wiitahepon ja Hedyn kuulumisia - käykää ihmeessä turisemassa lisääkin. :)

Äiti maa toden totta, en minäkään hyväksy kauneusseikoista tehtävää sektiota, on vähän pöllöä semmoinen "syy". Jos ei muuta tietä ole niin se sektio on parempi vaihtoehto kuin ei mikään. Onneksi ei itsellä ole synnytyspelkoa, ainakaan vielä. Ja mun kroppa on muutenkin sen verran kaukana ihanteista, että parit raskausarvet sun muut ei kyllä paljoa nappaile. :D Päinvastoin, olen todennäköisesti vain ylpeä kaikista niistä muutoksista, mitä tämä raskaus tuo tullessaan. :)

Pöpsy kyseli painosta - mulla sitä on muutenkin liikaa, mutta varsinaista nousua ei ole. Alussa paino laski ja edellisellä kerralla oli paluu niihin kiloihin, missä oltiin ennen raskautta. Ensi tiistaina selviää, miten on paino kehittynyt. Toivon mukaan ei liikoja nouse, nyt en onneksi syökään "mitäsattuu" enää, kun voi syödä melkolailla mitä vain. :)

Taitaa olla niin, että kohta saa julistaa koko maailmalle tän raskauden - ei tätä enää peitelläkään viitsi - napapiirin alapuoli kyllä kertoo totuuden pyytämättäkin. :D Mutta voishan sen tosiaan kertoa ja varmistaa, että ei ole pelkästään kesän grillailut maistuneet. :LOL:

(.) Tänään on sitten mennyt vettä ihan hirveesti. Hurjan lämmin päivä ja muutenkin tuntuu, että hieman ehkä janottaa enemmän kuin normaalisti. Onko muut huomanneet mitään muutosta janontunteessaan? Ei tää ny mitään hälyyttävää pitäis olla, kunhan vaan toi kylmä vesi uppoaa hyvin tämmösillä keleillä. :) Onneks huomenna on perjantai. Viikonlopun saa sitten ottaa taas lunkisti. Ihanaa.
Niin ja hyi, kun tänään kuulin, että meilläpäin on jänisruttoa liikkeellä. Pysyn sisätiloissa ja pidän electric killerin seinässä niin ei itikat sitä pääse täällä levittämään. Yök.

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 14+0 POKS!
 

Yhteistyössä