Helmikuiset 2021

Missä vaiheessa olette kertoneet raskaudesta muille? Miehen lisäksi yksi ystävä tietää, mutta muille ei uskaltaisi ennen ultraa kertoa. Kuitenkin muutamat juhlat ja mökkireissut sitä ennen tulossa ja mietityttää millaisia syitä juomattomuudelle keksii vai huomaako sittenkään kukaan.
Kerroin ystävälle viime viikonloppuna, joka myös tiesi yrityksestä ja aiemmasta kkm. Oli kyllä helpottavaa kertoa! Mieskin kertoi kaverilleen joka samoin tiesi meidän historian asiassa. Ajateltiin miehen kanssa että nt-ultran jälkeen sitten kerrotaan muille.
 
Missä vaiheessa olette kertoneet raskaudesta muille? Miehen lisäksi yksi ystävä tietää, mutta muille ei uskaltaisi ennen ultraa kertoa. Kuitenkin muutamat juhlat ja mökkireissut sitä ennen tulossa ja mietityttää millaisia syitä juomattomuudelle keksii vai huomaako sittenkään kukaan.
Mä oon kertonut vaan kolmelle läheiselle kaverille, jotka tietävät hoidoista ja keskenmenosta. Muille kerrotaan sitten joskus ar-ultran tai no-ultran jälkeen, jos kaikki on hyvin. Juomattomuuden syyksi vti+antibiootit, jos haluu ruveta keksimään, mutta voi myös hyvin olla ettei kukaan edes huomaa :giggle:
 
  • Tykkää
Reactions: Hope91
Missä vaiheessa olette kertoneet raskaudesta muille? Miehen lisäksi yksi ystävä tietää, mutta muille ei uskaltaisi ennen ultraa kertoa. Kuitenkin muutamat juhlat ja mökkireissut sitä ennen tulossa ja mietityttää millaisia syitä juomattomuudelle keksii vai huomaako sittenkään kukaan.
Vasta sitten nt ultran jälkeen aattelin puhua asiasta ääneen jos kaikki hyvin :) mullaki pari mökkireissua ja sanoin että migreeni! antibiootit toimii kans ;)
 
Täällä on mennyt olo varsin vaihtelevasti. Muutamia päiviä oli todella huono olla, mutta nyt taas pari päivää ollut "helpompia" ja sama epöilys "onko kaikki ok?" Kalvaa myls mieltä heti. Huomenna olisi eka neuvola ja sais ajan sitten nt-ultraan. Siihen vielä siis kolmisen viikkoa varmaankin. Maha on kyllä sen verrran turvonnut, että varmuuden siitö, että kaikki on ok, haluais jo! Ei nimittäin varmasti mene pitkään enää et joku katselee merkitsevösti.

Miilu 9+6
 
Me ollaan myös kerrottu lähiperheelle ja läheisille ystäville. Ajattelin myös, että jos kesken menee, niin heille kertoisin myös siitä.
Töissä en haluaisi ihan vielä kertoa, mutta saa nähdä mikä tilanne, kun parin viikon päästä lomalta palailen töihin.

Mulla nyt iltaturvoitus ollut vähenemään päin ja aamuisin vatsa ihan oma itsensä. Pari päivää nyt taas mennyt ilman huonoa oloa, ainostaan huomaa, että tissit hieman arat. Ilmeisesti ihan normaalia, että näinä viikkoina oireet katoilee (nyt rv 10), mut silti kyllä huolettaa. Mitään vuotoja ei missään kohtaan ollut, mut kun tietää, et keskenmeno ilman vuotojakin mahdollista :(

Onneks torstaina mennään vielä ultraan, niin josko kaikki olis hyvin ja sit malttais odotella np-ultraan asti. :)
 
  • Tykkää
Reactions: pcosilainen
Minä oon varmaan ainut joka sitkeästi odottaa sitä niskapoimu-ultraa..mutta olo on yllättävän rauhallinen, joko mahassa on joku tai sitten ei oo, näihin kun ei itse voi vaikuttaa niin ei auta kun odotella kärsivällisesti. Jos oisin mennyt yksityiselle ultraan niin tiedän, että se rahanhukkakin kävis niin hermoon jos mahassa ei olekkaan ketään. Ehkä kun näitä lapsia on jo niin paljon niin yritän aatella, että on näistä kiitollinen jos ei enenpää saa. Tämä vko on tuskaa, koska maha on iso ja yritän piilottaa sen sukulaisilta.. viikot on 9+ mutta maha on kuin 20+ viikoilla.. täytyy sanoo et koronakilot iski. Mulla tietää parhaimmat kaverit ja heistä on ollut tukea aiemmissa keskenmenneissä raskauksissa. Suku saa tietää sit ultran jälkeen vasta jos kaikki hyvin.
 
Täällä myös odotellaan np-ultraan asti ja toivotaan, että kaikki on hyvin. Yksi lapsi on ennestään ja yritetään olla miettimättä raskautta liikaa ja hillitä innostusta ennen kuin selviää, että kaikki on hyvin ja onko mahassa edes ylipäätään mitään. Maha tosin näyttää jo siltä, että selvästi on pullistunut mutta sekin voi olla vain koronakiloja :D
 
Täälläkin odotellaan nt ultraan saakka aika hyvin mielin. Useampi lapsi kotona ja kesäloma pitää välillä ajatukset muuallakin. Huono olo tulee jos on vähänkään pitemmät ateria välit, uskon että se raskausdiabetes tulee taas ,kuten viimeksikin... mutta välillä tuntuu mahassa jotain, välillä ei... on tää kummallista aikaa. Ja nyt ois 7+3.
 
Minä oon varmaan ainut joka sitkeästi odottaa sitä niskapoimu-ultraa..mutta olo on yllättävän rauhallinen, joko mahassa on joku tai sitten ei oo, näihin kun ei itse voi vaikuttaa niin ei auta kun odotella kärsivällisesti. Jos oisin mennyt yksityiselle ultraan niin tiedän, että se rahanhukkakin kävis niin hermoon jos mahassa ei olekkaan ketään. Ehkä kun näitä lapsia on jo niin paljon niin yritän aatella, että on näistä kiitollinen jos ei enenpää saa. Tämä vko on tuskaa, koska maha on iso ja yritän piilottaa sen sukulaisilta.. viikot on 9+ mutta maha on kuin 20+ viikoilla.. täytyy sanoo et koronakilot iski. Mulla tietää parhaimmat kaverit ja heistä on ollut tukea aiemmissa keskenmenneissä raskauksissa. Suku saa tietää sit ultran jälkeen vasta jos kaikki hyvin.
En olis miekään yksityiselle mennyt, mut laittovat tosiaan neuvolasta sinne ultraan. Muutoin tässä nyt vaan odotellaan ja odotellaan. Toivon, että lomalla kukaan ei kysele mitään, olis ikävä paljastaa raskaus jos sitten seuraavalla viikolla selviäis np-ultrassa km. Enemmän kokisin rasitteena jos km pitäs sit kertoa. Helpompi kun ei kerro mitään
 
Me ollaan kerrottu perheelle ja lähimmille ystäville ja myös mun lähimmät työkaverit tietää, lähinnä siksi kerroin myös heille, eivät oo kovin tuttuja kun oon vaan kesätöissä, mutta kun meillä voi olla kiinnipitotilanteita ja väkivallan uhka mukana niin halusin sanoa, että mua ei ekana sit laitettas niihin menemään. Plus oon pienessä kämpässä töissä et jos laattaan niin kaikki kuulee...

Kaikki oli hyvin ultrassa, kun käytiin tänään yhdessä miehen kanssa, tuli niin hyvä fiilis. Jännitti aika paljon etukäteen. Nyt olis 10+0, mutta ultraaja sai 10+3 mittojen perusteella. Vaihtelee kuulemma paljon kuvakulmasta. Pidän tuon 10+0 koska oon aika varma ovulaation ajankohdasta ja mukavampi niin, ettei sit ala odottelemaan liian aikaisin pientä saapuvaksi, jos on ennemmin laskettu aika vähän myöhempään kuin selvästi liian ajoissa
Noh, varmistunee nt-ultrassa 13+1.
 
En oo jaksanu kirjoitella mutta jos nyt kun kesäloma alkoi niin jospa sitä aktivoituis.
Väsymys ollut nyt viime päivinä ihan järkyttäväälapsetkin ihmettelevät kun äiti vaan nukkuu.
Viime tiistaina oli eka neuvola, eipä siellä ihmeellistä. Joudun nyt kaks kertaa sokerirasitus testiin kun viimeks vauva oli niin suuri huomenna mulla kans seulontaverikokeet ja ultra on sit 24.7.
Viime viikolla iski ihan yhtäkkiä vahva tunne että en mä mitään raskaana oo, vaikea uskoa vieläkään. No ultra sit auttaa asiaan.
Ei olla kerrottu vielä kenellekään, mutta mieli tekis kovin. Täytyy kattoa kuinka kauan malttaa vielä
 
Hassua lukea, miten moni teistä tietää jo ultrapäivän ja on käynyt/menossa verikokeisiin. Huomenna toivottavasti saan itse tietää ultrapäivän, mut verikokeita pitää oottaa vielä ens viikkoon, koska tk.ssa sulku. Muutoin en juuri neuvolaa odota, koska sitä samaa se aina on.
Iltaa kohden maha näköjään turpoaa vieläkin enemmän, näyttää kun olis huomattavasti pidemmällä.
 
Minäkin ootan nt-ultraan asti. Onneksi se on jo ensi viikon perjantaina, ettei enään ihan hirveän kauaa tarvitse odottaa :)
Ultran jälkeen vasta kerrotaan isovanhemmille ja omille lapsille. Mut muutama läheisin ystävä on tiennyt raskaudesta alusta asti.

Pahoinvointi ja hajuherkkyys jatkuu. Yleensä ainakin kerran päivässä pitää ihan oksentaakin. Mut tissit mulla ei kyl oo ollut yhtään kipeät tässä raskaudessa. Ei ne kyllä muissakaan ole ollut kuin lievästi ja hetkellisesti.

vaimo85 & salamatkustaja rv 10+2 (kaksinumeroisissa jo mennään :D )
 
Parsis_
Täällä yksi joka odottaa nt-ultraan, onneksi siihen enää reilu pari viikkoa ja se menee äkkiä.
Verikokeetkin huomenna.
Itse olen kertonut vauvasta parhaalle ystävälleni, koska kävi miten kävi niin kertoisin joka tapauksessa. Muille kerrotaan ekan ultran jälkeen.
 
Tehtiin sisäkautta. Muistaakseni myös tuo nt-ultra tehdään sisäkautta (ainakin edellisessä raskaudessa tehtiin),mutta sen jälkeen ultrataan vatsan päältä(rakenneultra). Ainakin Lahden seudulla siis
Oho, okei! Mä jotenkin oon odottanut, et tehtäis vatsan päältä, mut ymmärtäähän sen, että siitä ei saada yhtä tarkkoja lukemia kuin sisäkautta. Hyvä tietää tosin, ettei tuu ihan puskista kun menee sinne, heh. Mulla näky melko hyvin vatsan päältä jo 7+2 ultrassa ja nyt eilen 10+0 kun käytiin ultrassa. Tosin tsekattiin kyllä sisäkauttakin varalta 7+2 ultrassa
 
Uskaltautuisinkohan nyt tähän ryhmään. Iltatähteä olisi tulossa,
laskettu aika 7.2.2021. 3. lapsi tulossa ja HUS:n alueella. Eka neuvolakäynti on ollut, puhelimitse toteutui. En ole varhaisultrassa käynyt, odotan 3 viikon päästä olevaa ekaa seulaa. Olo on ollut vaihteleva, aamulla ei niinkään huono, mutta iltaa kohden kuvotukset lisääntyneet. Ja väsymys. Jännittää tosi paljon, esikoiset on jo teinejä.
 
Moikka! Meillä kans viides tulossa , v.2018 tuli kans pitkän tauon jälkeen iltatähti ja nyt luonto päätti, että hälle vielä kaveri. Meillä kans teinejä muut, yks varhaisteini. Tsemppiä sulle
 
Yhteistyössä