Helmikuiset 2021

Joo, mulla on painoa sen verran, että en kans haluais enempää. Oon pitkä, mutta myös isokokoinen. BMI:n mukaan taitaa olla lievästä ylipainosta seuraava, eli se merkittävä ylipaino. Olen kyllä hyvin roteva ruumiinrakenteeltani, enkä ole koskaan tainnut olla normaalipainossa, mutta eihän nämä extrakilot ole hyviä kropalle, kun paikat rasittuu. Olisi huippua, että joskus saisi tästä -15kg. Olen useampaan otteeseen elämäni aikana laihduttanut 10-20kg, mutta ne tulee aina takaisin. Kroppani on tottunut tähän painoon ja pitää siitä aika itsepintaisesti kiinni.

Painonnousu siis jännittää ja yritän pitää sen aisoissa, mutta saas nähdä miten käy, kun tämäkin 3,5kg ilmestyi yhdessä yössä...
Mulla myös BMI jossain ylipainon puolella ja kerran oon saanut itseni normaalimittoihin, mutta paino nousi takaisin juurikin näihin omiin lukemiin..
Toivotaan että meillä painonnousut pysyy kasassa ja kertyisi vain niitä nesteitä eikä muuta (y)
 
Ähh hirvee morkkis täällä. Tilasin ruokaa ja otin siihen dipin kaveriksi. Niin keskittyneesti varmistelin kanamunan osuutta dipissä, et unohdin ihan kokonaan, et aurajuusto kiellettyä. Tyytyväisenä sitten söin dipit, kun ei ollut raakaa kanamunaa :( Toivottavasti tästä aurajuuston osuudesta ei nyt mitään listeriaa iske. Olis kyllä huonoa tuuria, jos ei ikinä ennenkään ole tullut.
 
Ähh hirvee morkkis täällä. Tilasin ruokaa ja otin siihen dipin kaveriksi. Niin keskittyneesti varmistelin kanamunan osuutta dipissä, et unohdin ihan kokonaan, et aurajuusto kiellettyä. Tyytyväisenä sitten söin dipit, kun ei ollut raakaa kanamunaa Toivottavasti tästä aurajuuston osuudesta ei nyt mitään listeriaa iske. Olis kyllä huonoa tuuria, jos ei ikinä ennenkään ole tullut.
Jos siinä on näytetty Valion Auraa, niin se on kyllä lähes mahdotonta. Valion tuotteet on pastöroituja ja jokainen erä testataan bakteerien varalta :) Tosin listeriahan voi tarttua mihin vain tuotteeseen myöskin ruoan jälkikösittelyvaiheessa, mutta sitähän me tai kukaan muukaan ei pysty mitenkään välttämään, kun syödään muualla tehtyä ruokaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Adnilavee
Mäkään en vois olla vähempää innostunut näistä helteistä :/ Onneksi ainakin täällä Uudellamaalla näyttäisi viilenevän ens viikoksi. Huh!

Kävin eilen äitiyslabroissa. Nt-ultraa en oo saanut vielä varattua, kun se tehdään nykyään Maisa-järjestelmän kautta eikä siellä näy vielä ultralähetettä. Jospa sit alkuviikosta..

vaimo85 & salamatkustaja rv 9+0 *poks*
 
  • Tykkää
Reactions: Adnilavee ja Emja_
En ole varma johtuuko helteistä vai yhdistelmä helle+alkuraskaus, mutta mulla on sellaista aaltoilevaa huimausta, todella kauheaa. Ei ole koskaan aiemmin ollut. Onko muilla millaisia oloja helle+raskaus yhdistelmällä.
 
Mä sain neuvolasta pari päivää sinne maisaan lähetteen. :) meni heinäkuun lopulle mulle (nyt 7+6)
 
En ole varma johtuuko helteistä vai yhdistelmä helle+alkuraskaus, mutta mulla on sellaista aaltoilevaa huimausta, todella kauheaa. Ei ole koskaan aiemmin ollut. Onko muilla millaisia oloja helle+raskaus yhdistelmällä.
Mulla oli myös toi 6-7 viikot tosi pahaa huimausta. Jouduin olee töistäkin pois, kun seisomisesta ei tullut mitään. Nyt onneks kun 8 vko alkoi niin huimaus jäi pois. Neuvolassa kävikin ilme, et mulla on matala verenpaine.
 
  • Tykkää
Reactions: Kortta
Kävin perjantaina varhaisultrassa, kohdussa oli kaksi raskauspussia, mutta yhdessä vaan sikiö jonka sydän sykki vinhasti ❤

Varasin uuden ajan ultraan ja se sitten 9+2 Eli 10.7. Varmistaakseni onko toiseen pussiin tullu mitään ja onhan toisella babyllä kaikki hyvin.❤❤

Dille & sintti 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: Hope91 ja Emja_
Täällä 5+0 tänään ja ei tätä vieläkään usko oikein todeksi. Mietitty miehen kans et miten kerrotaan lapsille ja perheelle. Mä keksin hyvän idean, kerron sen teille myöhemmin. Koska jos täällä on tuttuja niin ei mee yllätys pilalle
 
Voihan oksennus. Siis niin järkyttävän etova olo 24/7. Yöt valvon ja juoksen 2h välein pissalla ja päivällä vaan haluisin nukkua kokoajan. Oon siis teho-rautakuurilla kun hemoglobiini on niin alhainen. Ensviikolla selviää saanko sen rautainfuusion vai nou. Huomenna jo poksahtaa 9+0 !
 
Tsemppiä! Toivottavasti saat infuusion!

Meillä on samat viikot, ultrassa havaitun koon mukaan mullakin huomenna 9+0, omien laskujen mukaan heittää päivällä, eli 8+6
 
  • Tykkää
Reactions: Sofia90
Mitä te syötte aamupalaksi?
Olo on aivan hirveä aamusta alkaen ja kaikki ällöttää. Muutamana päivänä lämmin ruoka on jo tullut ylös. Viime viikolla sain aamulla syötyä valmis smoothieita ja voileipäkeksejä. Mutta nyt ei pystynyt niitäkään laittamaan suuhun.

Testasin aamulla vielä uudelleen, koska oli vielä yksi digi kaapissa ja oli ihana nähdä että viikot olivat testin mukaan kasvaneet. ❤
 
Mitä te syötte aamupalaksi?
Olo on aivan hirveä aamusta alkaen ja kaikki ällöttää. Muutamana päivänä lämmin ruoka on jo tullut ylös. Viime viikolla sain aamulla syötyä valmis smoothieita ja voileipäkeksejä. Mutta nyt ei pystynyt niitäkään laittamaan suuhun.

Testasin aamulla vielä uudelleen, koska oli vielä yksi digi kaapissa ja oli ihana nähdä että viikot olivat testin mukaan kasvaneet.
Mä kaipaisin kans vinkkejä aamupahoinvointiin! Ensimmäistä kertaa oksennettu tänään ja tuntuu ettei pysty mitään syömään.. APUA :cry:
 
Mä kaipaisin kans vinkkejä aamupahoinvointiin! Ensimmäistä kertaa oksennettu tänään ja tuntuu ettei pysty mitään syömään.. APUA
Mä syön sellaisia rinkulamuroja maidon kanssa, koska ne ei haise tai maistu voimakkaalle niin menee suht helposti alas. Tsemppiä pahoinvointiin kaikille, täällä alkaa olla jo pahin ohi, nyt viikkoja 8+5 :giggle:
 
  • Tykkää
Reactions: Emja_
Heippa! Oletteko te kertoneet vielä uutisia muille? Millä viikolla meinasitte kertoa? Tekisi mieli jo kertoa jollekin, mutta toisaalta itselläkin on vielä vähän uskomaton olo.
En ollut ajatellut alun perin kertoa ennen np-ultraa kellekään kun edellisessä todettiin kkm just ekassa ultrassa. Mutta päädyin sitte kuitenkin kertomaan ystävälle jolle olin kertonut myös yrityksestä ja kkm aiemmin, ajattelin että jos tässä käy huonosti, niin voin hänen kanssaan tätä asiaa sitten purkaakin.. Vanhemmille ja muille kerrotaan sitten varmaan sen np-ultran jälkeen. Tuntuu vielä itelläkin uskomattomalle, kun oli yli vuosi välissä kkm jälkeen ennen uutta plussaa.. Mutta koitan nyt iloita tästä raskaudesta, vaikkakin välillä meinaa huolettaa kun ei ole paljoa oireita (vaikka sekin voi olla ihan normaalia, tiedän!) mutta se johtuu tuosta taustastani, kun ei ole aiempia onnistuneita raskauksia ollut. Nyt kuitenkin vasta aikaiset viikot vielä menossa, 5+5 ja varhaisultrassa selviää paljon 9.7.
 
Heippa! Oletteko te kertoneet vielä uutisia muille? Millä viikolla meinasitte kertoa? Tekisi mieli jo kertoa jollekin, mutta toisaalta itselläkin on vielä vähän uskomaton olo.
Meillä aika sama kuin miten Hope91 kirjoitti. Eli olen kertonut kolmelle ystävälle, jotka tiesivät myös hoidoista ja edellisestä kkm:stä.
Koitetaan olla kertomatta kenellekään muulle ennen nt-ultraa, koska halutaan kertoa tuleville isosiskoille ekana, mutta kun he tietää, niin mun täytyy kertoa myös töissä, koska pikku paikkakunnalla juorut leviää kovasti
Tosin jos tää turvotus ei tästä enää laske, niin ihmettelen jos kukaan ei kysy mitään ennen elokuun puoliväliä, ei meinaan mene housut enää jalkaan ja työvaatteistakin hain jo isommat.
 
Me ollaan kerrottu perheelle ja lähimmille ystäville. Tänään jouduin myös töissä kertomaan, koska aamu alkoi oksentamalla. :D Meillä on muutenkin tosi läheinen työyhteisö, niin on ihana saada heiltä tukea nyt ❤ Ja aika nopeasti helpoitti vähän huono olo töissä kun ei tarvi jännittää paljastuuko..

Puhuttiinkin tässä kahvihuoneessa siitä, miks siitä ei voisi kertoa varhaisessa vaiheessa? Sehän on iloinen asia, ja jos jokin menee pieleen niin siitä on hyvä puhua ❤

MUTTA tiedostan toki että ihmisiä on erilaisia ja on täysin jokaisen oma asia milloin kertoo, eikä se ole väärin odottaakaan pitempään :giggle: Itse olen muutenkin aika avoin ihminen, joten ei kauhistuttanut kertoa ❤
 
En ollut ajatellut alun perin kertoa ennen np-ultraa kellekään kun edellisessä todettiin kkm just ekassa ultrassa. Mutta päädyin sitte kuitenkin kertomaan ystävälle jolle olin kertonut myös yrityksestä ja kkm aiemmin, ajattelin että jos tässä käy huonosti, niin voin hänen kanssaan tätä asiaa sitten purkaakin.. Vanhemmille ja muille kerrotaan sitten varmaan sen np-ultran jälkeen. Tuntuu vielä itelläkin uskomattomalle, kun oli yli vuosi välissä kkm jälkeen ennen uutta plussaa.. Mutta koitan nyt iloita tästä raskaudesta, vaikkakin välillä meinaa huolettaa kun ei ole paljoa oireita (vaikka sekin voi olla ihan normaalia, tiedän!) mutta se johtuu tuosta taustastani, kun ei ole aiempia onnistuneita raskauksia ollut. Nyt kuitenkin vasta aikaiset viikot vielä menossa, 5+5 ja varhaisultrassa selviää paljon 9.7.
Samat ajatukset täälläkin. Jollekin kaverille tekisi mieli kertoa, mutta juuri tämän epävarmuuden takia tuntuu vaikealta. Toisaalta sitten olisi edes joku miehen lisäksi, kenelle avautua asioista.
Mulle näyttää toinen sovellus 7+5 ja toinen 5+6 ja eka neuvola 8.7. Siellä tuskin ultrataan?
 
Useimmiten neuvolassa ei valitettavasti ole ultraa. Olisi hienoa jos aina pääsisi näkemään pikkuisen.
 
Samat ajatukset täälläkin. Jollekin kaverille tekisi mieli kertoa, mutta juuri tämän epävarmuuden takia tuntuu vaikealta. Toisaalta sitten olisi edes joku miehen lisäksi, kenelle avautua asioista.
Mulle näyttää toinen sovellus 7+5 ja toinen 5+6 ja eka neuvola 8.7. Siellä tuskin ultrataan?
Sain paljon tukea kkm kohdalla ystäviltä, samoin mies sai. Kerroin kkm jälkeen ystäville vasta noin muutaman kk päästä, kun vaikka miehen kanssa asiaa puhuttiin läpi, oli silti helpottavaa puhua myös muille. Samoin olisi nytkin, mutta toivottavasti nyt olisi toisin ja kaikki sujuisi hyvin❤

Mulla flo ja preglife sovellukset ja molemmissa sama 5+5, lasketun ajan ja kiertopäivien mukaan tuo ne kait laskee?
 
Yhteistyössä