Hei helmiäidit ja vauvat....
Tässä minun ja mieheni synnytystarinat ja profiilissa viikon ikäinen Mitja isänsä kanssa unten mailla.... Toivottavasti pojalla tulee olemaan yhtä hyvät unenlahjat kuin isällään(joka nukahti synnytyksen aikana.) Olemme äärettömän onnellisia ihmeestämme! Seitsemän keskenmenon jälkeen alkoi olla jo uskonpuutetta ja ikääkin on sen verran, että saamme olla todella kiitollisia Mitjasta.
Mitjan matka maailmaan....
Heräsin maanantaiaamuna kymmeneltä todella kovaan menkkamaiseen vatsakipuun ja supistuksiin. Mitään ennakoivia supistuksia minulla ei ollut koskaan aikaisemmissa raskauksissa eikä tässäkään, joten tunsin heti, että nyt on jotain toisin. Kuuntelin musiikkia ja supistukset jatkuivat ja soitin Shanelle töiden jälkeen, että nyt ehkä taitaa tapahtua, mutta pyysin häntä vielä viemään palkkakuittinsa...vähän myöhemmin soitin, että älä kuitenkaan ole kauan. Kotona supistukset jatkuivat koko päivän eli aamukymmenestä puoli kahdeksaan, jolloin viimein päätin lähteä sairaalaan.
Shane ei koko raskauden aikana pahemmin ole lueskellut raskaus-tai synnytykseen liittyvää kirjallisuutta tai tutkinut nettiä, mutta nyt hän aloitti maanisen pikalukemisen netissä. Pelkäsin koko ajan, että nämä ovat "ennakoivia" supistuksia, joista olin lukenut niin paljon kaks plussan palstalta, mutta kivut yltyivät todella koviksi. En ole koko raskauden aikana ollut niin rauhallinen kuin nyt synnytyspäivänä. Mieli oli yhtäkkiä aivan tyyni ja luottavainen ja vaivuin onnellisuuden tilaan kivuista huolimatta. Halusin ehdottamasti kuunnella lempimusiikkia ennen kuin lähtisimme ja kuuntelin yhä uudelleen Charlie Hadenin "American Dreams" ja Bill Evansin "There will be a spring"cd:eitä. Musiikki kuulosti vieläkin kauniimmalta, olen edellistä varsinkin kuullut lukemattomia kertoja. Istuin uudessa keinutuolissa ja supistusten ajaksi kävin kiemurtelemassa lattialla. Pyysin Shanea kirjoittamaan ylös supistuksia ja pitämään päiväkirjaa. Aloin jo luottaa siihen, että synnytys on käynnissä.
Shane oli todella hermostunut ja olisi halunnut lähteä sairaalaan, minulla ei ollut mitään kiirettä. Hän luki nettiä ja alkoi täyttää sairaalakassia, isoa rinkkaa, täyteen tavaraa. Mitään sairaalakassia emme olleet pakanneet tai suunnitelleet. Yritin vähän hillitä turhaan hänen pakkaamista, itse olen aina minimin kannalla.
Vihdoin suostuin lähtemään sairaalaan ja päätin jo matkalla, että suggeroin itseni olemaan välittämättä kivuista. Supistukset olivat todella kivuliaita taksissa, mutta en päästänyt ääntäkään enkä pahemmin sairaalassakaan. Sairaalassa olin ilmeisesti niin hyväkuntoisen näköinen, että ihmettelivät ensin mitä varten olen tullut....Löysimme vihdon oikean osaston ja mukava kätilö tutki minut. Olin auki 3cm ja pääsin synnytysosastolle. Ihanaa...jo siitäkin ilosta valui kyyneleet. Meillä oli ihanan pehmeästi valaistu privaatti synnytyshuone (voi miten ajat olivat muuttuneet siitä, kun sain 22 vuotta sitten poikani...) ja olo oli hyvin rauhallinen ja onnellinen. Yövuoroon saimme uuden kätilön Jaanan ja paikalla oli myös nuori nainen, lääkäriopiskelija, seuraamassa ensimmäistä synnytystään. Epiduraalin otin lähinnä järkyttävän selkäkivun vuoksi, supistukset olisin voinut kestää hyvin ilokaasun avulla. Pelkäsin miten edes voin synnyttää selkäkivultani. Shane istui vieressä ja kirjoitti tarkempia tietoja ylös, kunnes nukahti autuaasti jossain vaiheessa pää retkollaan. Minulla oli ihanan rauhallinen olo ja sanoin useasti Shanelle kuinka hauskaa synnyttäminen on! Kun olin täysin auki oli aika ponnistaa ja herättää Shane. Shane hyppäsi ilmaan ja oli aivan sekaisin ensin....mutta tajusi sitten mitä on tapahtumassa. Yritin kävellä synnyttämään Shanen syliin lattialle pystyasentoon, mutta kaikki sumeni, kun siihen pääsin ja jalat valahtivat alta. Verenpaineeni on aina ollut todella matala ja nyt se oli aika järkyttävän matalissa lukemissa 75/35 muistaakseni ja tippaa laitettiin tulemaan ja verenpainetta tarkkailtiin intensiivisesti. En tiedä mistä verenpaineen laskeminen johtuu synnytyksessä. Ponnistuvaihe menikin sitten ensin kylkiasennossa ja sitten puoli-istuvasti jalat tuettuina kätilöön ja opiskelijaan. Ponnistin niin lujaa kuin ikinä jaksoin ja noin kahdenkymmenen minuutin jälkeen Mitja tuli nenä edellä maailmaan. Kyyneleet alkoivat valumaan heti, kun sain Mitjan syliin. Synnytys oli kaunein kokemani ja olin äärettömän onnellinen. Kätilö Jaana oli aivan ihana ja myöskin sanoi kokeneensa synnytyksen rauhallisena ja kauniina ja piti Mitjaa todella kauniina pitkinen silmäripsineen. Opiskelija näytti Shanen mukaan välillä pahoinvoivalta ja Shane sanoi, että oli kyllä aikamoinen näky kuinka violetinsininen alapääni oli, kun Mitja oli tuloillaan. Pelkäsinkin, että Shane katsoisi liiankin tarkkaan.....
Muutaman tunnin synnytyksen jälkeen olin aikamoisen horkan vallassa, muistan senkin edelliseltä kerralta. Onneksi se meni ohi ja oli aivan taivaallista saada tarjottimella ihanaa naposteltavaa synnytyshuoneeseen. Kaikki oli rauhallista ja tunnelmallista. Pääsimme perhehuoneeseen Naistenklinikalle ja minä en voinut nukkua ollenkaan, tuijotin vain vauvaa tuntiakausia....Shane nukahti välittömästi. Tuntui, että hänelle synnyttäminen oli rankempaa! Sairaalassa olimme kolme päivää. Toisena päivänä paikalla tuli läheisiä ystäviä ja joimme kuohuviiniä ja vietimme monta tuntia aikaa yhdessä pitkälti yli vierailuajan...onnitteluja tuli valtavasti. Ystävät olivat todella onnellisia puolestamme ja tietävät kuinka tämä vauva oli meille tärkeä niin monen epäonnistumisen jälkeen. Nyt meillä on se yhteinen haaveilemamme vauva ja olemme kiitollisia, että saimme tämän kokea.
Mitja on rauhallinen ja lempeä vauva eikä itke paljon, mutta pitää äidin ja isän kiireisenä. Hän valvoo eniten öisin ja en vielä saa nukuttua kunnolla Mitjan nukkuma-aikoina, päädyn vain tuijottamaan häntä tuntikausiksi ja kun hän nukkuu, odotan hänen heräämistä.
Isosisko tuli Kaliforniasta kotiin seikkailupitoiselta matkaltaan ja lentokenttäsähellyksistä toipuneena ja on ollut äärettömän liikuttunut vauvasta. Isovanhemmat ovat pian tulossa jo Oregonista tapaamaan pojanpoikaansa. Heidän mukaan vauva on ilmetty isänsä ja siinäkin toiveeni täyttyi!
Diary of Mitja's Birth
It started out as a normal workday for me, conversation classes at a company near the airport. We kind of knew that it could happen anytime but were operating under the belief that it might be one more week as Kirsi's other births had both been two weeks late. But this was not to be the case. Unbeknown to me, Kirsi woke to some very strong abdominal pains
that morning and kind of knew immediately that something different was happening. However, she didn't call me 'till 1.30 pm to share the news. And though I was on my way back to Helsinki, she still wanted me to take care of some business in town before rushing home. She did however call me back and mention that I shouldn't take too long.
I arrived home at about 2.30 and found that K was already experiencing pretty strong contractions which I started to time. They stayed about 15 minutes apart, lasting a few minutes each, 'till 16.15. Except for one which occurred after only 5 minutes, the timing seemed to remain 10 minutes between contractions from 16.30 until 19.25. Now, I had
been trying to convince Kirsi that we should go to the hospital for a couple of hours at that point.being slightly nervous and feeling useless in trying to help her deal with surges of pain coming with each contraction. But if the mother is not 'in labour', to the extent of being pretty advanced, then they are sometimes returned home from
the hospital, which Kirsi did not want to happen. She also has a very
high pain threshold.but I was beside myself.
Around 19.30, she finally relented and consented to our leaving for
the hospital. We got a cab and arrived at around 19.50. Because K
looked relaxed, even though she was in intense pain.the nurse who
directed us to the birthing unit warned us that we would be returned
home unless Kirsi was already in labour.such a nice greeting that did
nothing to make Kirsi relax. But once we entered Naisten Kliniikka and
K was examined, they found that she was already 3cm dilated and we
were in! Shortly after, we were set up in a birthing room, and our
first midwife, aided by a medical student, began monitoring K's
belly.heart rate monitor for the baby and sonogram. She also gave
Kirsi a laughing gas breathing apparatus which helped ease some of the
pain during her continuing contractions.
Chronologically, the events happened as follows:
-20.30 Baby's heart rate 136-142, Kirsi very relaxed.
-20.40 Midwife gives Kirsi an IV drip.her blood pressure is still
incredibly low.
-20.45 contractions about 2 to 3 minutes apart, baby's heart rate 134-138.
-20.50 maybe pieces of birth 'plug' falling out
-21.05 Dr Jurkkinen, anaesthesiologist comes in and administers an
epidural to Kirsi, who thankfully has changed her mind and
decided to have it.
-By 21.12 the procedure is completed and baby's pulse is 132-136.
-21.20 Check her blood pressure, it is good and stable..
-21.50baby's pulse all over the place 130-152
-22.00 Relaxed
-22.15 Janna, our second Midwife arrives and notices that we can see
the baby kicking through the stomach.
-22.25 lots of movement visible and audible.
-22.35 lots of kicks,pulse around 140.
-22.45 discomfort
-23.00 K has cold sweats.temperature dropping 36.3.
-23.05 Janna can touch the head, notices that she can lift the head
like a ball(her words).
-23.15 Janna decides to break the membrane releasing the water so
that the baby's head can drop a little lower into the birth canal.
Also attach a heart rate monitor to the baby's head through K's
vagina.
-23.20 Kirsi feels incredible pressure but must resist urge to push We
are in'no push' period..
-23.30 baby's pulse 130, K's blood pressure 75-35.
-23.50 Second epidural should be soon as the effects last around 3 hours.
-Midnight.February 19 th Yaaayyyy! for some reason we both liked this date.
-0.10 It starts.trying to move baby down the canal.but my notes
become scribbles as I fall asleep!
-0.15-1.00 Still sleeping.
-1.15 Kirsi is fully dilated and has decided to move to a sitting
position on a stool so she can deliver upright. We attempt to move her
and sit her on the stool with me supporting her from behind. She feels
incredibly dizzy and nauseous so we decide to move back to the bed.
-1.30 Back in bed, start the pushing steps. Tough part though K is
amazingly strong.her whole pelvic area is purple/blue as she
stretches to allow the baby to exit. Medical student looks pretty
pale.
-1.45 Head comes out nose first(facing forward). seems to have cord
around his neck but loosely.
-1.48 He's out! A healthy boy. Not crying much.seems to have swallowed
some fluid during the birth so some crying and coughing. Janna cleans
and wipes him, we weigh him 3.746, and measure 51cm long.
-The after birth: didn't know that this was worse than the actual
birth: the mother has to actually expulse the placenta which has to be
detached from the wall of the womb.so the Midwife actually presses
hard on her stomach to try and help this process along.OUCH!
-2.15 Very pink and bloody, the placenta is expulsed.
-2.20 First feeding, seems to know what to do.
-3.00 Still trying to feed but no milk. He's not discouraged.
-4.00 A feast of cucumber ham and cheese sandwiches for Mom and Dad
as Mitja seems to rest, tired from his long journey.
-4.30 or so, we made our way upstairs to the 6th floor where we were
lucky enough to have a family room waiting. Amazing thing is that
there are Midwives on duty overnight to help new parents. I think that
even though I was excited and happy, I had no problem falling asleep
feeling kind of exhausted. I think Kirsi was on such a natural high
that she could not.and probably stayed awake contemplating her newborn
baby boy. He is our miracle, the one who made it after many
unsuccessful attempts, the one who makes us whole. Feel very blessed
and thankful. Peaceful.
Poista viestiMuokkaaLainaaIlmoita asiaton viesti
Iso pikkumies meillä :heart: