Onnea tällekin puolelle ilmoittautuneille vauvaantuneille! :flower: :flower:
Olen hiukan...puoli vuosisataa jäljessä syntyneiden listan kanssa, joten ne kenen vauvat ei sieltä vielä löydy niin älkööt hermostuko. Olin itsekin synnyttelemässä samaan syssyyn lauantaina ja nyt on tuntunut Helmikuisten jakautuminen olleen oikein käynnissä sinä aikana.
Synnytystarinaa:
Perjantaina klo 9 siis mentiin äitiyspolille ya-kontrolliin, jossa piti siis tarkistaa yleistilanne. Lapsivettä oli ultran mukaan niukalti mutta vauva voi hyvin. Yleistila mulla oli kuitenkin jo melko tuskainen joten päädyttiin siihen että käynnistellään Cytotecilla vielä saman päivän aikana. Lääkäri teki polilla kunnon sisätutkimuksen ja saikin aikaan vuotoa sekä jomotusta alavatsalla. Menin osastolle, jossa sainkin odotella hiukan ja vasta klo 11.55 menin sanomaan kätilölle että mites mun kans tehdään. Hän ei ollut huomannut että olin tullut!! Hah. Olenkin niin pieni ettei mua voi huomata. 180 cm raskaana.
Huoneessa oli kaksi odottavaa äitiä, yhdellä yritettiin estää supistuksia ja toisella oli ilmeisesti synnytystä käynnistelty ja hän supisteli jo. Mulla tuli supistuksia koko ajan enemmän ja vuosin limaa. Mies tuli paikalle kun olin hänet hälyttänyt heti osastolle mentyäni. Supistelin ja tosiaan...siitä limatulpasta ei mun kohdalla voinut erehtyä. Sitä tuli ja tuli ja tuli ja oli veristä ja venyvää--en enää edes katso jos tulee jotain "räkää". Lääkäri tuli klo 13 tarkistamaan tilanteen kun olin ollut käyrillä ja sanoi ettei synnytystä tarvitse käynnistää. Se on jo käynnissä ja kohdun suun tilanne on edennyt hiukan aamusta. Olin siis 1,5 auki ja kanavaa 2 cm jäljellä, pehmeää. taas sisätutkimus siis ja supistukset eivät todella lievittyneet siitä. Saimme luvan lähteä ulos kävelemään ja hakemaan vauhtia. Oli ihana aurinkoinen ilma, tuulinen mutta viihdyin silti miehen kans supistuksineni. Menimme pienen lenkin jälkeen kanttiiniin kahville ja sitten osastolle takaisin. Kello oli jotain 16 ja mies lähti syömään vielä kun ehti. Musta tuntui että supparit jäi ulos ja käyrien mukaan ne hiipuikin hiukan. Lääkäri tuli klo 17.55 ja katsoi parhaaksi laittaa murun Cytotecia sisään. 5 minuutin päästä alkoi armoton jomotus alavatsalla ja selässä, vuorotellen kummassakin ja koko ajan. Sitä kesti noin tunnin kaksi ja taas alkoivat ihan hyvän tuntuiset supistukset nostaa päätään. Klo 21-22 mies lähti kotiin nukkumaan, vielä kun ehti ja minä jäin kärvistelemään kipuineni. Klo 23 menin kansliaan nihkeen kätilön luo sanomaan että jomottaa niin pirusti että saiskos jotain lääkettä. Vastahakoisesti teki tutkimuksen ja ilmoiti tylysti että tilanne on ihan sama kuin alku illasta että "turhaan innostut". Halusinkin vain panadolia. Kätilö yritti tyrkyttää nukahtamislääkettä ja kipulääkettä, josta tuli umpisuolenleikkauksen jälkeen ihan kamala pahoinvointi, joten panadol tuntui parhaalta. Menin jyväpussin kanssa takaisin sänkyyn ja päätin olla sitkeä ja odottaa klo 8 aamuun kun illalla töissä ollut kätilö olisi taas vuorossa ja saisin mukavaa hoitoa ja inhimillistä kohtelua. Tässä vaiheessa siis ajattelin ettei mitään tapahdu vielä aamullakaan ja sinnittelin sisukkaana koko yön pienillä unilla. Viiden aikaan aamulla alkoi tuntua siltä etten kestä mutta pidin pääni ja sinnittelin. Hain mehukeittoa kun oli niin nälkä ja lämmitin jyväpussia. Kuudesta seitsemään supistukset kovenivat hiukan ja seitsemältä ne olivat jo suht säännöllisiä ja kipeitäkin. Kadeksalta laitoin viestin miehelle että sattuu ja on ikävä tule kun heräät. Ja hän soitti melkein heti ja sanoi tulevansa heti kun ehtii. Kätilö tuli katsomaan ja sanoi pyytävänsä vielä lääkärin tarkistamaan tilanteen. Lääkäri tuli melko heti ja sanoi tilanteen olevan kypsä siirtymiseen synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisuun. Supistukset sattuivat jo ihan kivasti ja mieskin tuli klo 9 paikalle. Silloin alettiin jo tekemään lähtöä pikkuhiljaa synnärille. Supistukset kovenivat yhtäkkiä niin että huomasin etten oikein pysty kävelemään ja kätilö otti matkalle minulle pyörätuolin. Klo 9.45 Mentiin synnärin aulaan ja minuutin seisominen sai mut käpristelemään kippurassa miehen hartiaa vasten. Käveltiin synnytyssali 1:n ja kätilö kysyi mitä haluaisin kivunlievitykseksi. En oikein tiennyt ja kysyin mikä olisi paras nyt. Ilokaasua olin miettinyt mutta en tiennyt sopiiko se minulla kun olen astmaatikko eikä siinä ollut kätilön mukaan mitään estettä. Päinvastoin voi auttaa hengityksen hallintaan. Sitä aloin vetelemään ja supistukset kovenivat huomattavasti hyvin nopeasti. Ilokaasu oli ihan taivaallinen apu. Kaksi tuntia ja olin unen ja valveen rajamailla infernaalisten kipujen kourissa. Pyysin epiduraalia ja verinäytteen tultua odoteltiin anestesialääkäriä. klo 11-12 Kivut olivat sietämättömiä eikä ilokaasu enää auttanut kuin ihan supistuksen alussa. klo 12 Anestesialääkäri tuli laittamaan puudutusta ja olin helvetissä. Piti olla ihan liikkumatta ja pistäminen sattui jumalattomasti selkärangan viereen, supistus tuli samaan syssyyn ja mies piteli mua jaloista jotta pysin sikiöasennossa. Vedin ilokaasua ja menetin tajuntani minuutiksi. Tuntui ikuisuudelta. Näin unen mutten muista siitä valitettavasti mitään. Pitkät kaksikymmentä minuuttia ennenkuin puudute vaikutti ja koskaan ei ole 20 minuuttia tuntunut niin pitkältä ajalta. Supistukset tulivat minuutin välein ja olin tunnin aikana useasti vetänyt ilokaasua ilman taukoa. klo 12.30, taivas. Kivut lievenivät ja alkoi taas elämä voittaa. Näin jopa mieheni selkeästi ja saatoin antaa sukoon ja kiittää tuesta. Taas kivut tuntuvat klo 13.00. Supistukset tulevat läpi puudutteen. Klo 13.30 lisää puudutetta. Tunnissa oli paikat auenneet 5 cm ja olin jo 9 cm auki. Enää se sentti. Puudute tehoaa. Ja saan luvan ponnistaa. Niinpä tietysti, taas ponnistusvaihe ilman tuntoa. Annan palaa ja tulee paha olo. Oksennan. Opiskelija tulee huoneeseen toisen kätilön kanssa ja ottaa kaarimaljan. Alan ponnistaa. Sattuu kun pää jää aukolle enkä jaksa työntää loppuun. Vielä ponnistus. Ei tunnu missään. Hengitän syvään ja päätän että nyt se syntyy. Työnnän niin kovaa kuin jaksan ja nyt pitää jo hellittää että olkapää saa tulla ulos. Huokaisen ja vauva on maailmassa.Klo 14.02 Pieni ja utelias otus katsoo ja huutaa mun rinnan päällä. Kumpi sen on kysyy kätilö. Poika. Se on Nuutti. Kivut ovat poissa ja meillä on vauva. Kyyneleet tulevat ja mieskin itkee. Istukka tulee pois ihan kivutta ja vain katson vauvaa sylissä. Hyvin meni. Eikä ollut niin kamalaa. Eihän. :heart: :heart:
Olen hiukan...puoli vuosisataa jäljessä syntyneiden listan kanssa, joten ne kenen vauvat ei sieltä vielä löydy niin älkööt hermostuko. Olin itsekin synnyttelemässä samaan syssyyn lauantaina ja nyt on tuntunut Helmikuisten jakautuminen olleen oikein käynnissä sinä aikana.
Synnytystarinaa:
Perjantaina klo 9 siis mentiin äitiyspolille ya-kontrolliin, jossa piti siis tarkistaa yleistilanne. Lapsivettä oli ultran mukaan niukalti mutta vauva voi hyvin. Yleistila mulla oli kuitenkin jo melko tuskainen joten päädyttiin siihen että käynnistellään Cytotecilla vielä saman päivän aikana. Lääkäri teki polilla kunnon sisätutkimuksen ja saikin aikaan vuotoa sekä jomotusta alavatsalla. Menin osastolle, jossa sainkin odotella hiukan ja vasta klo 11.55 menin sanomaan kätilölle että mites mun kans tehdään. Hän ei ollut huomannut että olin tullut!! Hah. Olenkin niin pieni ettei mua voi huomata. 180 cm raskaana.
Huoneessa oli kaksi odottavaa äitiä, yhdellä yritettiin estää supistuksia ja toisella oli ilmeisesti synnytystä käynnistelty ja hän supisteli jo. Mulla tuli supistuksia koko ajan enemmän ja vuosin limaa. Mies tuli paikalle kun olin hänet hälyttänyt heti osastolle mentyäni. Supistelin ja tosiaan...siitä limatulpasta ei mun kohdalla voinut erehtyä. Sitä tuli ja tuli ja tuli ja oli veristä ja venyvää--en enää edes katso jos tulee jotain "räkää". Lääkäri tuli klo 13 tarkistamaan tilanteen kun olin ollut käyrillä ja sanoi ettei synnytystä tarvitse käynnistää. Se on jo käynnissä ja kohdun suun tilanne on edennyt hiukan aamusta. Olin siis 1,5 auki ja kanavaa 2 cm jäljellä, pehmeää. taas sisätutkimus siis ja supistukset eivät todella lievittyneet siitä. Saimme luvan lähteä ulos kävelemään ja hakemaan vauhtia. Oli ihana aurinkoinen ilma, tuulinen mutta viihdyin silti miehen kans supistuksineni. Menimme pienen lenkin jälkeen kanttiiniin kahville ja sitten osastolle takaisin. Kello oli jotain 16 ja mies lähti syömään vielä kun ehti. Musta tuntui että supparit jäi ulos ja käyrien mukaan ne hiipuikin hiukan. Lääkäri tuli klo 17.55 ja katsoi parhaaksi laittaa murun Cytotecia sisään. 5 minuutin päästä alkoi armoton jomotus alavatsalla ja selässä, vuorotellen kummassakin ja koko ajan. Sitä kesti noin tunnin kaksi ja taas alkoivat ihan hyvän tuntuiset supistukset nostaa päätään. Klo 21-22 mies lähti kotiin nukkumaan, vielä kun ehti ja minä jäin kärvistelemään kipuineni. Klo 23 menin kansliaan nihkeen kätilön luo sanomaan että jomottaa niin pirusti että saiskos jotain lääkettä. Vastahakoisesti teki tutkimuksen ja ilmoiti tylysti että tilanne on ihan sama kuin alku illasta että "turhaan innostut". Halusinkin vain panadolia. Kätilö yritti tyrkyttää nukahtamislääkettä ja kipulääkettä, josta tuli umpisuolenleikkauksen jälkeen ihan kamala pahoinvointi, joten panadol tuntui parhaalta. Menin jyväpussin kanssa takaisin sänkyyn ja päätin olla sitkeä ja odottaa klo 8 aamuun kun illalla töissä ollut kätilö olisi taas vuorossa ja saisin mukavaa hoitoa ja inhimillistä kohtelua. Tässä vaiheessa siis ajattelin ettei mitään tapahdu vielä aamullakaan ja sinnittelin sisukkaana koko yön pienillä unilla. Viiden aikaan aamulla alkoi tuntua siltä etten kestä mutta pidin pääni ja sinnittelin. Hain mehukeittoa kun oli niin nälkä ja lämmitin jyväpussia. Kuudesta seitsemään supistukset kovenivat hiukan ja seitsemältä ne olivat jo suht säännöllisiä ja kipeitäkin. Kadeksalta laitoin viestin miehelle että sattuu ja on ikävä tule kun heräät. Ja hän soitti melkein heti ja sanoi tulevansa heti kun ehtii. Kätilö tuli katsomaan ja sanoi pyytävänsä vielä lääkärin tarkistamaan tilanteen. Lääkäri tuli melko heti ja sanoi tilanteen olevan kypsä siirtymiseen synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisuun. Supistukset sattuivat jo ihan kivasti ja mieskin tuli klo 9 paikalle. Silloin alettiin jo tekemään lähtöä pikkuhiljaa synnärille. Supistukset kovenivat yhtäkkiä niin että huomasin etten oikein pysty kävelemään ja kätilö otti matkalle minulle pyörätuolin. Klo 9.45 Mentiin synnärin aulaan ja minuutin seisominen sai mut käpristelemään kippurassa miehen hartiaa vasten. Käveltiin synnytyssali 1:n ja kätilö kysyi mitä haluaisin kivunlievitykseksi. En oikein tiennyt ja kysyin mikä olisi paras nyt. Ilokaasua olin miettinyt mutta en tiennyt sopiiko se minulla kun olen astmaatikko eikä siinä ollut kätilön mukaan mitään estettä. Päinvastoin voi auttaa hengityksen hallintaan. Sitä aloin vetelemään ja supistukset kovenivat huomattavasti hyvin nopeasti. Ilokaasu oli ihan taivaallinen apu. Kaksi tuntia ja olin unen ja valveen rajamailla infernaalisten kipujen kourissa. Pyysin epiduraalia ja verinäytteen tultua odoteltiin anestesialääkäriä. klo 11-12 Kivut olivat sietämättömiä eikä ilokaasu enää auttanut kuin ihan supistuksen alussa. klo 12 Anestesialääkäri tuli laittamaan puudutusta ja olin helvetissä. Piti olla ihan liikkumatta ja pistäminen sattui jumalattomasti selkärangan viereen, supistus tuli samaan syssyyn ja mies piteli mua jaloista jotta pysin sikiöasennossa. Vedin ilokaasua ja menetin tajuntani minuutiksi. Tuntui ikuisuudelta. Näin unen mutten muista siitä valitettavasti mitään. Pitkät kaksikymmentä minuuttia ennenkuin puudute vaikutti ja koskaan ei ole 20 minuuttia tuntunut niin pitkältä ajalta. Supistukset tulivat minuutin välein ja olin tunnin aikana useasti vetänyt ilokaasua ilman taukoa. klo 12.30, taivas. Kivut lievenivät ja alkoi taas elämä voittaa. Näin jopa mieheni selkeästi ja saatoin antaa sukoon ja kiittää tuesta. Taas kivut tuntuvat klo 13.00. Supistukset tulevat läpi puudutteen. Klo 13.30 lisää puudutetta. Tunnissa oli paikat auenneet 5 cm ja olin jo 9 cm auki. Enää se sentti. Puudute tehoaa. Ja saan luvan ponnistaa. Niinpä tietysti, taas ponnistusvaihe ilman tuntoa. Annan palaa ja tulee paha olo. Oksennan. Opiskelija tulee huoneeseen toisen kätilön kanssa ja ottaa kaarimaljan. Alan ponnistaa. Sattuu kun pää jää aukolle enkä jaksa työntää loppuun. Vielä ponnistus. Ei tunnu missään. Hengitän syvään ja päätän että nyt se syntyy. Työnnän niin kovaa kuin jaksan ja nyt pitää jo hellittää että olkapää saa tulla ulos. Huokaisen ja vauva on maailmassa.Klo 14.02 Pieni ja utelias otus katsoo ja huutaa mun rinnan päällä. Kumpi sen on kysyy kätilö. Poika. Se on Nuutti. Kivut ovat poissa ja meillä on vauva. Kyyneleet tulevat ja mieskin itkee. Istukka tulee pois ihan kivutta ja vain katson vauvaa sylissä. Hyvin meni. Eikä ollut niin kamalaa. Eihän. :heart: :heart: