...Tuttemui, olen todella pahoillani, jos tekstistäni sai sen käsityksen, että rinnastaisin keskenmenon vauvan menettämiseen. En voisi kuvitellakaan miten rankalta menetyksesi tuntuu, epätodelliselta itsestäni tuntui ystäväni menetys. Sitä ei vain voinut käsitellä tai uskoa todeksi. Jäljelle jää kuitenkin rakkaus ja muisto pojasta. Ihanaa miten sisarukset suhtautuvat enkelipoikaanne. Minun ystäväni Oliver-poika(3v) aina lohduttaa äitiään, joka menetti poikansa, että kyllä "veli tulee vielä takaisin". Hän on liian nuori ymmärtämään, mutta tulee varmaan muistamaan veljensä.
Mitja on meille "ihmepoika", kutsumme häntä kyllä ihmeeksemme. Minulla on sen verran ikää, että kyllä toive omasta vauvasta rakastamani miehen kanssa alkoi hiipua keskenmenojen jälkeen. Yritimme hakeutua hoitoihinkin, mutta Väestöliitolla ei annettu toivoa ollenkaan näiden keskenmenojen jälkeen, Felicitaksella meille ehdotettiin ifv-hoitoa, johon olimme menossa, mutta sitten raskaus jatkuikin ja emme ehtineet, onneksi! En ole varma edes oliko ikä pelkästään syynä keskenmenoihini. Minulla löytyi kohdusta hematooma, jonka takia oli jatkuvaa verenvuotoa ensimmäiset kolme kuukautta ja sitten vaiva hävisi. Lääkäri antoi ymmärtää, että keskenmenon riski on suuri, kun on tämä hematooma. Viime kesänä hän varoitti meitä hematooman havaittuaan suuresta keskenmenon riskistä, joten olin järkyttävän hermostunut. Mutta hulluja olemme me mieheni kanssa, kun mekin haaveilemme vielä vauvasta! Kaiken jälkeen! Luultavasti kuitenkin sen verran rankka oli tämä raskaus ja ikää nyt vieläkin enemmän, että Mitjasta tulee meidän ainokainen.
Pidin eilen Mitjalle ruokapäiväkirjaa nyt, kun syöttöjä voi seurata millintarkasti; seitsemän syöttökertaa ja yhteensä meni 610 milliä, ei nyt ihan niin paljon kuin mitä ohjeissa on. Vain yksi syöttökerta oli Almirol Peptiä, muut rintamaitoa. Rintamaito maistuu selvästi makoisammalle, Almirol vetää naaman kurttuun, mutta yksi syöttö onnistui hyvin. Poika on vähän laiska ollut syömään eikä vieläkään mikään suursyömäri. Viimeinen syöttö piti herätellä poikaa unista. Nyt hän nukkuu yhdeksän tunnin yöunia ja muutenkin aika paljon päivällä.
Me vietimme vappupäivää puistossa Mitjan kanssa ja Hietaniemen hautausmaalla, ihanan rauhallista ja kaunista siellä. Poika näytti aurinkolaseissaan ja tummansinisessä huppariasussaan ihan miniräppäriltä. Hyvin meni ulkoilu ja nyt onnistuu matkarattaissa huomattavasti helpommin ulkonaolo. Ei tule kuplia ja tukehtumiskohtauksia, mutta herättyään edelleen ei jaksa olla rattaissa ja olkapäällä kannamme häntä silloin. Ihana päivä oli eilen ja paremmin menee! Vähän tulee välillä takapakkia tämän pullon kanssa tosin, Almirol ei tuntunut maistuvan herättyään ollenkaan, ei selvästikään miellytä maku. Minulla on halu kyllä imettää ja helpompaa se olisi kuin pumppaaminen, mutta emme nyt uskalla, niin vaikeaa tämä pulloon totuttelu oli....
Oletteko te muut malttamattomia ja odotatte vauvojenne kasvua? Minä haaveilen koko ajan, koska pääsen potkimaan palloa Mitjan kanssa pihalle, viemään häntä Korkeasaareen ja Linnanmäelle, elokuva-arkiston lastennäytöksiin(minulle yksi rakkaimmista paikoista Helsingissä) ja luontoretkille. Näimme eilen Sea Lifestä pätkän televisiossa ja päätimme, että menemme sinne vasta, kun poika ymmärtää näkemäänsä, vaikka olisimme varmaan nyt jo intona mieheni kanssa.... Aina olen omien lasteni ollessa pieniä nauttinut siitä, että pääsee taas itsekin "leikkimään". Olen aina kertonut omia satuja ja kirjoitellut niitä lapsille aikoinaan ja olemme tehneet yhdessä omia kirjoja. Lastenkirjoja meillä on valtavasti, olen ne säilyttänyt...ja nyt sitten Mitjalla on jo iso kokoelma.
Ihanaa miten Mitjan kanssa voi jo "puhua" ja kovasti hän nauraa ääneen ja hymyilee isoja hymyjä, mutta kyllä tämän pulloon siirtymisen yhteydessä on myös tullut elämän isoimmat ja pisimmät itkut. Aurinkoista päivää kaikille helmiäideille ja vauvoille!