***HELMET 2008*** Kesäviikko 28

No niin, kirjoitin aiemmin pitkätpätkät, mut sivut män tilttiin ja koko juttu hävis bittiavaruuteen. |O Uusi yritys siis.

Käytiin aamupäivällä tytyn kanssa siellä lääkärissä ja ihan tuntui asiakseen ottavan neidin voinnin. Tarkkaan kyseli oireista ja voinnista ja perustutkimuksen teki. Vatsan ultraa ehdotti ja saatiin aika heti huomiseksi. :D Haluaa ultralla sulkea pois pylorusstenoosin vai mikä se nyt oli-suomeksi kyse on siitä, että mahan ja pohjukaissuolen välinen lihas on liian paksu/tiukka, eikä laske normaalisti mahan sisältöä eteenpäin. Tällöin tavaraa tulee herkästi ulos suun kautta. Ultran jälkeen sitten katsotaan jatkoa, jos siinä kaikki ok, niin sitten todennäköisesti vaihdetaan toinen lääke gavisconin tilalle ja kokeillaan sillä. Jatkossa mahdollisesti tehdään myös allergiatestit riippuen siitä, mitä löytyy ja miten tyty reagoi mahdolliseen lääkityksen vaihtoon. Että tällästä. :/ Hyvä kuitenkin että asia on nyt oikeasti selvittelyn alla, kyllähän lääkärille olisi voinut mennä jo aiemmin, mutta kun tuo gaviscon auttoi niin hyvin sen kolmisen viikkoa niin ei katsottu aiheelliseksi. :ashamed:

Täytyy kyllä todeta kun laskua katsoi, että onneksi neidillä on vakuutus. :whistle: Tämän päivän käynti ja huominen ultra tulee kela-korvauksen jälkeen maksamaan yhteensä 250?, mut hyvä kun saa rahat vakuutuksesta takaisin, nämä käynnit on jo kuitanneet vuoden vakuutusmaksun. Lääkäri sanoi kyllä että tuon ultrankin voisi kyllä tehdä julkisella puolella ja sen tekisi vielä sama lääkärikin kuin heillä, mut aika olis saatu vasta useamman viikon päähän, joten ei paljoa tarvinnut miettiä...

nipsuli ei tytyn paino paljoa pakkasen puolella ole, mutta suunta on alaspäin ja siihen kiinnittivät neuvolassa huomiota. Vai että ihan reflexiaa :LOL: :kieh: no, se taitaakin olla aikas harvinainen diagnoosi se! Ihan persiistä kyllä, että aina kuulee, ettei voi olla refluksia jos kerran kasvaa hyvin. Tasaisestihan meidänkin tyty on koko ajan kasvanut, mut kyllä noita oireita on sen verran ollut, ettei tämä nyt ihan normaalia ole kasvusta huolimatta. :/ Ihme asenne tuo, että pääasia että kasvaa, kyllähän siinä lapsen hyvinvoinnissa on vähän muitakin tekijöitä kuin pelkkä kasvu! |O
 
Pikaisesti taas poitsun päiväunien ja anopin saapumisen välissä...
Mihin tää aika oikein katoaa? Tuntuu, että mitään ei ehi tehä. Mitähän se on sitten, kun pitää töissäkin käydä? :eek:

Niisku-rouvalle :flower:

Meillä Ford Focus -farmari, todellinen tilaihme, oikeesti! Tosi tyytyväisiä ollaan näihin kahteen samanmallin autoon oltu, vaikka moni Fordista pelotteli.

Meillä kans unet on ollu taistelua viime aikoina. Todettiin eilenkin miehen kans, et kun pojan ääni kovenee niin uni lähenee. Sammuu sit yhtäkkiä totaalisesti.

Onko muilla rokotukset tuonu voimakkaita oireita? Meillä toukokuussa ja nyt alko kaks päivää rokotusten jälkeen jumalattomat yöhuudot ja yleisesti vaan mahavaivat. Ekalla kerralla en osannu yhdistää rokotukseen, mut nyt laitan vaikka pääni pantiksi. Ens yönä laitan kans pienelle supon, jos se helpottas.

Mekin pojan kans saavutaan pääkaupunkiin tän kuun 29. päivä. Olisko vinkkejä, missä kantsii vauvan kans käydä? Tai haluaisko joku vaikka tavata (*ujosti kysäisee*)? :whistle:
 
niiskuneidille ONNITTELUT!
mä oon urakalla tehny talkoomiehille pakkaseen kinkku/jauheliha laatikoita + j.liha(+maksa) pihvejä.. eipähän tarvi joka päivä miettiä mitä keksis sapuskaksi..
illalla aletaan kaivaan pihaa auki..vaihetaan jotain putkia, sain a:llekkii hoitajan, niin pääsee itekki mukaan.. saa ottaa uudet timpuris housut käyttöön (sain punaiset sellaiset synttärilahjaksi :D)
 
Päiviä B)

Niisku-neiti Onnittelut :flower: :heart:

Lihasoseista Mie olen paistanu Artulle jauhelihan :ashamed: Kuivalla pannulla vaan sen verran, että kypsyy, en anna ruskistua yhtään. Keittäähän se pitäs neuvolan ohjeiden mukaan, mutta kun tuntuu, että keittäessä kaikki ravinto siitä lihasta liukenee siihen keitinveteen, joka kuitenki kaadetaan pois :/

Meillä kävi yllätysvieraita =) Kaveripariskunta Turusta ilmotti eilen illalla, että ovat tällä suunnalla. Oli tosi ihana ylläri, nähdään meinaan normisti noin 2x vuodessa :/ Arttukaan ei vierastanu :saint:

Niin ja Arttu parani jo, tänään ei ole ollu kuumetta :heart: Kiitos paranemistuulista :hug:
 
Ehtoota :wave: !

[/b]Niisku-neidille [/b] onnittelut täältäkin :flower: !

Kiin: Hyvä, että Arttu jo paranemaan päin.Kyllä se aina kovasti murehdittaa, jos vauveliin pienikin flunssa iskee.Meillä kans paranemaan päin.Hiukan vielä ' krohisee ' , mut ohi menossa.Meillä myös kävi yllärivieraita.Ihanan piristävää oli!


Lihasoseista:Mä olen antanut vähän maistaa naudanliha,-kasvissosetta.Suht hyvin maistui.Eka kerta tietysti pistää A:n vähän tuumaamaan, et mitäs nyt tulee :heart: .....
 
hilunen mie muuten ihmettelen, ettei ainakaan viel tässä vaiheessa tehdä ruokatorven ph-mittausta...kun teillähän taitaa sitä sellasta ns närästystä yms muutakin vaivaa olla, kuin nimenomaan se pulauttelu :/
Meillä Ph-mittaus oli ihan heti ekana :/
No, mut toivottavasti joku järkeenkäypä selitys löytyy =)
 
Hei kaverit :)
Tossa just huomasin että äsken vaippoja vaihtaessa tytyn kakassa oli pieniä porkkanapaloja, siis sellaisia "sulamattomia" :eek:. Maisteltiin porkkanaa klo 13 ja määrä oli puoli teelusikallista.. Onks normaalia? :ashamed:

Niin ja kiitos kaikille Hesan (ja Mäntsälän..) alueen mammoille joita näin kahvitreffeillä! Mukavaa oli. Tosiaan pitää varmaan vaihdella paikkoja, kummasti jutteli vaan ihan vierustoverien kanssa..
Nipsulille taisinkin mainita että mein tyty on alkanut rohisemaan. Kuulostaa lähinnä siltä kun ikivanhaa autonkotteroa yrittäis startata eikä onnistu.. Huomenna on neuvola, joten ehkä mä kirjoitan ylös kaikkea kysyttävää.. :whistle:

 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillevauva:
Tossa just huomasin että äsken vaippoja vaihtaessa tytyn kakassa oli pieniä porkkanapaloja, siis sellaisia "sulamattomia" :eek:. Maisteltiin porkkanaa klo 13 ja määrä oli puoli teelusikallista.. Onks normaalia? :ashamed:
Oisko se mitenkään voinut ehtiä läpi niin nopeasti? Tai voiko sose ylipäätään näkyä paloina?



Meillä kuultiin tänään eka nauru! Tai ainaki joku hyvin pitkälti sen kuuloinen kujerrus/hörähdys, ihana! :heart:

 
Meillevauva: Tuskin se nyt ainakaan vaarallista ole.Ei ole masu vaan sulattanut porkkanaa.Kun määrä oli kuiteskin noinkin pieni.

Ippu:Meillä on ääneen hekotettu jo pitkään.Ihanaa on :heart: .Paljon hekotetaan ja se saa äidin sydämmen sulamaan ihan täysin :heart: .Koliikkivauvasta on tullut hymypoika!Pakko tätä on hehkuttaa, kun alku oli kiitettävän hankala taival :/ . :heart: :heart:
 
Kiitokset sanomatalon treffeistä =) =) juttua tuntui piisaavan ja aika meni kuin siivillä eikä kaikkien kanssa ehtinyt jutskata.Täytys olla semmonen pyöreä pöytä et vois kaikille huhuilla,no sit kyllä ei varmaan vuorokausikaan riittäis ku juttua piisais :LOL:

Lumianna-Lumikki kiitokset repputestauksesta,arvaa vaan jäikö se himottamaan.Eikä asiaa yhtään auta et oon tyyppiä heti mulle kaikki tänne,harkintaa vois hiukan tämä lady saada nuppiinsa. Niin ja poitsu kiittää teidän typykkää jalkaflirtistä :heart:

Nyt meen lukemaan tarkemmin päivän kirjoitukset,jou siis Kranttu täällä ollaan aina valmiita treffailuun =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ippu:
Alkuperäinen kirjoittaja Meillevauva:
Tossa just huomasin että äsken vaippoja vaihtaessa tytyn kakassa oli pieniä porkkanapaloja, siis sellaisia "sulamattomia" :eek:. Maisteltiin porkkanaa klo 13 ja määrä oli puoli teelusikallista.. Onks normaalia? :ashamed:
Oisko se mitenkään voinut ehtiä läpi niin nopeasti? Tai voiko sose ylipäätään näkyä paloina?



Meillä kuultiin tänään eka nauru! Tai ainaki joku hyvin pitkälti sen kuuloinen kujerrus/hörähdys, ihana! :heart:
Artulla kans on välillä kakka ihan oranssia niinkun porkkana tulis suoraan läpi ja niitä porkkananpaloja löytyy myös. Porkkana on kai niin tiivis kasvis, ettei se oikein sula vauvan mahassa kovin hyvin, vaikka muuten onkin mieto ruoka.

Ippu Onnittelut nauruista :D :flower:
 
Kiva kuulla, Liinamari! :) Laitan sit lähempänä vaikka yv:tä. On toi pääkaupunki aivan hakusassa. joten seura olis hyvin tervetullutta.

Sellasta piti kokeneemmilta kyselemäni, että kuinka ootte saaneet lapsenne nukahtamaan itsekseen illalla/yöllä herätessä? Meillä on ihan pienestä asti ollut käsittämättömän huonouninen toi poika ja tarvinnu tähän asti aina tissin nukahtaakseen.

Meillä ei siis tosiaan auta vaan jättää sänkyyn. Alkaa hirveä huuto ja sit ei nuku tunteihin. Jokohan kohta vois kokeilla tassuttelua? Onko kokemuksia, kuinka pian toimii?

Väsähtävä Kranttu
 
Hilunen hienoa että löytyi lääkäri joka otti oikein asiakseen tutkia. Mikään ei ole inhottavampaa kuin kattellaan tyyli,kun on huoli lapsesta

Ippu ihanaa että teilläkin nauretaan =) mä olen aina ihan myyty kun poika kikattelee

 
Alkuperäinen kirjoittaja Kranttu:
Meillä ei siis tosiaan auta vaan jättää sänkyyn. Alkaa hirveä huuto ja sit ei nuku tunteihin. Jokohan kohta vois kokeilla tassuttelua? Onko kokemuksia, kuinka pian toimii?
Tyty meillä jää itekseen nukahtamaan yöunille, mies sai opetettua aikoinaan ja rehellisesti sanottuna en muista miten!
Muoks: kysyin mieheltä, ja vastaus oli että sinnikästä tutin suuhun laittoa, ja pahimpiin hermostumisiin ja itkuihin hyssytystä, ja erittäin pahoihin itkuihin pikainen rauhoittelu sylissä, ja pian takas sänkyyn, heti kun oli rauhallinen.
Mutta tuosta tassuttelusta tiedän kertoa; pidettiin esikoiselle puolivuotiaana (silloin "saa" pitää unikoulua) ja homma toimi 4-5 yössä! Siis viides tai kuudes yö oli jo kokonainen. Ekana yönä huusi pisimmillään 40min eli ei mun mielestä mitenkään kestämättömän pitkä aika. Muina öinä 20min, 10min, lopulta ei ollenkaan, riitti kun sai tassun päälleen. Ja lopulta ei heränny vaatimaan ees sitä! =) Voin suositella. Poika oli vauvana luonteeltaan rauhallinen ja tyytyväinen, ns. helppo vauva, joten tämä kannattaa kyllä huomioida. Temperamenttisemmalta tapaukselta voi ottaa enemmän aikaa, tai esim. itkupätkät olla pidempiä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Kranttu:
Kiva kuulla, Liinamari! :) Laitan sit lähempänä vaikka yv:tä. On toi pääkaupunki aivan hakusassa. joten seura olis hyvin tervetullutta.

Sellasta piti kokeneemmilta kyselemäni, että kuinka ootte saaneet lapsenne nukahtamaan itsekseen illalla/yöllä herätessä? Meillä on ihan pienestä asti ollut käsittämättömän huonouninen toi poika ja tarvinnu tähän asti aina tissin nukahtaakseen.

Meillä ei siis tosiaan auta vaan jättää sänkyyn. Alkaa hirveä huuto ja sit ei nuku tunteihin. Jokohan kohta vois kokeilla tassuttelua? Onko kokemuksia, kuinka pian toimii?

Väsähtävä Kranttu
Jep tehdään niin

=) luulen et muitakin innokkaita ilmoittautuu.

Meillä kans tuo tissille nukahtaminen on in,jos herää tissin ja sängyn välissä saan laulaa hoilottaa ainakin 20 minsaa,silti lopputulos ei ole aina taattu,useimmiten kyllä.Mut jos suoriksi laitan sänkyyn ilman tissiä,ei toivoakaan,huuto on komea.Eipä tästä ollut apua,mut kohtalotoveri kumminkin :hug:
 
G: Onko helmillä unilelua tai unirättiä tmv?

A:lla on pieni... mikähän tuo nyt ois.. nalle se taitaa olla, vaaleanpunainen kroppa ja vaaleanruskeat jalat ja pää, masussa pieni tasku. Semmosta tosi pehmoista kangasta, oisko muuten velouria.. Päikkäreille vaunuihin laitan Ainun pinkin pupun kaveriksi.
 
Iltaa!

Hilunen
hyvä, että tyttö nyt pääsee tutkimuksiin. Toivottavasti oireilun syy löytyy, jotta sitä voidaan mahdollisesti hoitaa.

Meillevauva
aikas nopealta kuulostaa mun mielestä tuo porkkanan läpitulo :whistle: Mutta maitohan etenee nopeaan suolistossa, joten ihan mahdollistahan tuo on, että sulamaton sapuska sieltä tulee mukana, kun kuitenkin pääosin ravinto vielä koostuu maidosta.

On tuo vauvan nauru niin ihanaa :heart: :heart: Hienoa, että Ippukin saat sitä sitä nyt ihastella :D Meillä on nauraa räkätetty/kikatettu jo melko pitkään, mutta aina se vaan tuntuu yhtä ihanalta, kun oma lapsi on onnellinen ja iloinen :heart:

Tuosta kakka-asiasta jälleen :x Asia, mikä pitää ehdottomasti jakaa kanssanne :LOL: Meidän poika teki ekan sosepökäleen tänään ja sitä seurasi sitten vähän tavallisempi satsi sitä ihteään :x :x

Oon ollut tänään ihan mielettömän energinen pitkästä aikaa =) Tuntuu lähes "omalta itseltä". Johtunee siitä viimeöisestä mahtavasta 3½h unipätkästä ;) Aion tänään koettaa samaa, jos vaikka huomenna jaksiasin sitten juhlia. Mennään parin työkaverin kanssa Porin 450-vuotiskonserttiin ja sieltä kaiketi jazzeille tai jonnekin baariin =) On kyllä ihana päästä tuulettumaan, vaikka tiedän jo nyt, että torstaista tulee rankka päivä, koska mies lähtee jo 6:30 töihin |O Niin ja 5kk-neuvola on huomenna. Toivottavasti poika ei saa sellaista kipuitkukohtausta kun viimeksi :( Mä kyllä jo miestä varoittelin ja neuvoin antamaan supon tarvittaessa... No se on huomista se.

Mukavia jutusteluhetkiä yökyöpeleille. Minä jälleen katoan peittojen uumeniin :wave:
 
Ippu: kiitti tassutiedoista. En olis ikinä uskonu, että niinkin yksinkertanen asia kuin nukkuminen voi olla noin hankalaa. Liekö sitten ite oon pahoille tavoille opettanu. Kun ensikertalaiselle se itku tuntu niin pahalta ja tissillä unohtu kaikki maailman huolet...

Meillähän poika tulee puol vuotta jo tän kuun lopussa eli sitä tassua sit kokeillaan heti. En oo nukkunu koko vuonna yli neljää tuntia putkeen...

Liinamari: Kyllä se jollain kierolla tavalla auttaa, et muillakin on vaikeeta. :LOL:

G: Pojalla on Ainun ensipupu, sitä puristaa korvista nukkuessaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ippu:
G: Onko helmillä unilelua tai unirättiä tmv?
Tähän vielä vastaa. Meillä pojalla toimii unirättinä aina harso. Pojalla on myös sellainen pehmeä tikru-rätti (velouriako lie?), mutta koska rätin pitää olla naamalla nukahtaessa, niin oon antanut harson yöksi, koska se "hengittää" paremmin. Vaunuihin ei tarvi unikaveria, mutta sängyssä päikkäreillä käyttää tuota tikrua =) :heart:

Mutta nyt meen :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liinamari:
Kiitokset sanomatalon treffeistä =) =) juttua tuntui piisaavan ja aika meni kuin siivillä eikä kaikkien kanssa ehtinyt jutskata.Täytys olla semmonen pyöreä pöytä et vois kaikille huhuilla,no sit kyllä ei varmaan vuorokausikaan riittäis ku juttua piisais :LOL:

Lumianna-Lumikki kiitokset repputestauksesta,arvaa vaan jäikö se himottamaan.Eikä asiaa yhtään auta et oon tyyppiä heti mulle kaikki tänne,harkintaa vois hiukan tämä lady saada nuppiinsa. Niin ja poitsu kiittää teidän typykkää jalkaflirtistä :heart:

Nyt meen lukemaan tarkemmin päivän kirjoitukset,jou siis Kranttu täällä ollaan aina valmiita treffailuun =)

Tervehdys vaan kaikille ja kiitos mukavista treffeistä.

Manduca on siis testattu ja tosi hyvältä vaikuttaa. Huomenna kokeilen taas lisää, ja yritän houkutella miehenkin kokeilemaan...on jotenkin tälläisissä asioissa vastarannan kiiski :D .

Lastentarvikkeesta kävin katsomasa turvaistuimia, sain huonoa palvelua tai siis en ollenkaan palvelua |O , joten sieltä en sitä osta. :kieh: . Taidan suunnata Pikku Hurmuriin tai at-lastenturvaan.

Laita ihmeessä liinamari sitä viestiä kenguruulle ja kysy vaihto-hyvitys mahdollisuudesta ergon vaihto manducaan. Voihan olla, että et kovin paljon kärsi tappiota. osoite on kenguruu@kenguruu.fi, kysyminenhän ei mitään maksa :) .

Meillä on kuolattu ja luettu [/b]liberopaketin kirja ihan kokonaan, on kyllä mieluinen pehmokirja. B)

Hauska infokatkos miehen kanssa tänään... molemmat tuli kotiin kauppakassit kädessä :LOL: :LOL: . Onneksi maitoa ja jugurtti ainoastaan tuplat, muuten oltiin ostettu eriä, eipähän tartte mennä pariin päivään kauppaan :whistle: . Mielestäni ihan selvästi sovittiin, että käyn kaupassa treffien jälkeen, mutta miehen mukaan puhe oli ollut pelkästä maidon tuomisesta. Siis enhän mä nyt pelkän maidon takia kauppaan mene, ostan tietty samalla muutkin tarpeelliset :LOL: :LOL: . Onneksi molempia vaan asia nauratti. B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ippu:
G: Onko helmillä unilelua tai unirättiä tmv?

A:lla on pieni... mikähän tuo nyt ois.. nalle se taitaa olla, vaaleanpunainen kroppa ja vaaleanruskeat jalat ja pää, masussa pieni tasku. Semmosta tosi pehmoista kangasta, oisko muuten velouria.. Päikkäreille vaunuihin laitan Ainun pinkin pupun kaveriksi.
Meillä harso, peukku ja joku lelu, mitä voi nyplätä.
 
unilelun virkaa meilläkin toimittaa pääasiassa harso ja toinen on just joku lelu mitä voi koluta siinä viimesillä voimilla ennen nukahtamista

ukko jää ens yön jälkeen 5 päivän vapaalle,mut sillä on taas niin tiukka aikataulu että perjantaina ollaan sit saman katon alla yötä ku on se mökkireissu kaveripariskuntien kans, mut sielläkään ei sitten oo juurikaan sitä kahden keskistä aikaa.. :/ no jospa sitä viimestään eläkkeellä kerkeis tuosta ukosta nauttia.. :(

pitäs saada tämä takamus raahattua tonne tenavatarvikkeeseen ku siellä on matkarattaat alennuksessa -10-40% :p
 

Yhteistyössä