merkki tähän.. kylläpäs oli lukemista!
hienoja neuvolamittoja oli moni saanut, meillä olis se lysti edessä vasta tän viikon lopulla (jos nyt saan ajan muutettua..). tänään ollaan vihdoin päästy tavalliseen arkeen kiinni, kun selviydyttiin omasta reissusta kotiin ja saatiin meidän amerikkalaiset vieraat turvallisesti kotimatkalle. pyykki- ja siivousrumbakin alkaa olla vähitellen hoidossa, joten huomenna voi taas hyvällä omallatunnolla keskittyä mukaviin, rentouttaviin asioihin.
parin viikon aikana ehti tulla niin hurjasti tekstiä, että tämän silmäilyn jälkeen en muistu mieleen juuri mitään :xmas: . tällä sivulla
kenzie kyseli
hiuksista ja silmistä. meillä vaavin tukka on muuttunut aika paljon syntymän jälkeen. syntyessä hiukset oli siis tosi tummat ja melko pitkät, mutta lähtivät vaalenemaan ja punertumaan varsin nopeasti. ja etenkin päälaella olevat hiukset kasvoivat pitkiksi ja hius oli kauttaaltaan aika taipuisaa (varsinkin kylvyn jälkeen). 2 viikkoa sitten huomasin, että tämän pitkän vauvatukan alta työntyy tiheää, ihan vaaleaa uutta tukkaa (joka myös punertaa selvästi) ja nuo ihanat pitkät vauvahiukset lähtivät kaikki viikon sisällä. mutta tosiaan uusi tukka kasvaa alta vauhdilla ja vaikuttaa paljon vahvemmalta ja karheammalta kuin alkuperäinen vauvahius. silmät puolestaan ovat pysyneet melko samanlaisina syntymästä lähtien, sininen väri on korkeintaan hieman vaaleampi kuin aiemmin, sillä laitoksella muistan ihmetelleeni vauvan todella tumman sävyisiä silmiä.
vartiosaari on myös meille tuttu paikka, mutta vauvan kanssa emme ole tänä kesänä vielä sinne ehtineet. viime kesänä siellä ollessamme pikkuinen oli vielä masussa ja itse kärsin rankasta pahoinvoinnista, mutta sehän ei saaren hohtoa vähentänyt
. tänä kesänä olisi todella ihanaa poiketa siellä, kunhan miehen lomat alkavat.
paranemisia ja :hug: kaikille tarvitseville! ainakin Kiinin Arttu oli kipeänä ja lumiannan pikkuisella silmäprobleemaa.. ja jaksuja vielä kaikkien pulautteluiden, ihottumien ja allergioiden kanssa kamppaileville, toivottavasti apuja löytyy pian! ja äippä70 kirjoitukset jäivät vahvasti mieleen, voimia sinne isojen päätösten tekemiseen!
sitten vielä vähän oman vaavin kuulumisia. meillä yritetään hurjasti punnertaa konttausasentoon ja ryömitään peruuttamalla. ihanaa mutta samalla haikeaa katsella, miten nopeasti pieni kehittyy.. eilen siirsin taas isot läjät pieneksikäyneitä vaatteita lipastosta kaapin ylähyllylle odottamaan uusia käyttäjiä. suvussa onkin muutama vauva tulossa, joten ei tarvitse miettiä mitä näille pienille ihanuuksille tekisi. soseita olemme edelleenkin maistelleet teelusikallista päivässä silloin tällöin, mutta aika usein pieni on saanut vatsanväänteitä näistä maistiaisista, joten rauhalliseen tahtiin olemme edenneet. lusikkaa neiti kyllä puree onnellisena, mutta monet soseista tuovat melkoisen happamia ilmeitä
.
ainiin ja kantorepuista kun oli paljon ollut puhetta, niin täällä on tyytyväinen manducan käyttäjä. liinakin on vielä melko usein käytössä, mutta myös repusta olemme pitäneet paljon. myyjän suosittelemana ostimme heti myös luomupuuvillaiset legsit olkahihnojen suojaksi, mikä oli todella kätevä ratkaisu, koska pieni imeskelee hihnoja onnellisena.
nyt lienee hyvä väli pätkäistä tähän, sillä ruokakutsu käy
. kaunista, aurinkoista viikkoa kaikille helmille ja äideille!
shiva ja typy (viikkoa vajaa 5kk)