HEINÄMAMMAT 2008 ~toukokuussa~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Huomenta mamat!

Ihana lukea heti aamusta täältä juttuja! :heart: Itselläni ensimmäinen aamu jona huomaan että kyljellään nukkuminen on aiheuttanut lonkkiin kipua.. selällään en osaa nukkua enkä tohdikaan kun vaavi painaa sisäelimet kasaan. eli asennot alkaa ollakin siinä sitten.

Tässä aamupuuroa kun mieheni söi ja lueskelin hänelle joitain juttuja täältä jotka on osunut omalle kohdallekin myös, hän innostui ottamaan metrimitan ja mitattii vatsanympärys ja se oli n. 109cm ja ollaan vkolla 33+1. Tuntuu että tää munki maha on jo aika suuri, muttei mitään verrattuna vatsaasi MARGESIMPSON! huikean kokoinen!
Ihanaa TANNULI että oot saanut nukuttua ja et stressaa! se on niin tärkeetä tällä hetkellä et saa keho että pää lepoa tarpeeksi!

Olen miettinyt myös sitä että millainen ihminen sitä olikaan ennen raskautta. Oon huomannut suurta rauhoittumista (ylimääräinen sähläys jäänyt vähemmälle) mutta päässä tosiaan heittää. Eilen vuodatin taas krokotiilin kyyneleitä kun ajattelin et miehelläni olisi joku toinen (hoikka ja mukava) En ennen ole ollut näin "mustis" enkä ihan ole tirautellut itkuja näin herkillä ja muisti. se saakelin muisti pätkii! mut muuten olen nauttinut (ellei lasketa pelkoja vauvan voinnista) koko raskaudesta, mutta on kyllä jo ikävä vähän omaa itseäänkin.

Ja olen miettinyt synnytyksen jälkeistä hormoonimyräkkää...hmmmm, onko se paha ja mitä kokemuksia teillä esim on?

haleja kaikille mamiskuukeleille! <3

T.eelunen ja kuukuainen 33+1
 
Bambiino:Just samaa oon miettinu vaavin painosta,jokapaikassa on eri painot samoille viikoille!?Eilen sano se lekuri PKKS:ssä et pienikokoinen vaavi on.No mie heti kyselee et mistä se johtuu,saako tarpeex ravintoa?Tuumas vaan ettei kuitenkaan oo mikään "kitukasvuinen" eikä se nyt liity noihin sydänääniin mitenkään.Ja ravintoa kuulemma hyvin saa ,kun on 2 vkoon kasvanu yli 300 grammaa.

Synnytyksestä:Esikon viänsin selällään ,sairaalapetissä,sukanvarsista kiinni pitäen(ja ukon pillistä...),Eppari tehtiin myös,tikattiinkin kahteen kertaan sen verenvuodon takia.Nyt jos vaan on mahollista niin mieluusti kokeilisin muitakin asentoja.Ei oo jotenkin luonnollista miusta ponnistaa selällään...

Lepopulssista:miulla se on huijellu 85-88 välillä vaikka verenpaine on nyt ollunna 107/77,onnex äitillä on verenpainemittari,suapi käyvä vaikka jokapäivä ,monta kertaa mittauttamassa.

Nyt mie lähen törsää ja humputtelee Joensuuhun, ja vieläpä aurinkoisella mielellä B)

Voikee hyvin mammat!

Ievaliina ja pikkumies 34+1
 
Huomenta taasen! =)

Ihanaa kun kerrankin ei herännyt kuudelta vaan nukuin peräti kaheksaan! Unet jäi tosin siltikin aika lyhkäsiks, koska en oikeestaan nukkunu kun silmäyksiä neljään asti :/ Mulle sitten pesityty eilen ihan kunnon flunssa ja se tietysti saa jo ennestään hankalan nukkumisen entistä vaikeemmaks. En uskaltanu nukkua illalla ikkuna auki, kun poitsukin alko olemaan aika räkänen, mutta neljän aikoihin sekin pyöriskeli jo niin tuskasesti ja vaikutti että on silläkin kuuma, niin aukasin sitten ikkunan ja johan alko itelläki uni tulemaan! Mulla kun on tämän kuumuuden kans ollu vähän ogelmaa tässä viime aikoina. Normaalisti oon taas melkonen vilukissa.

Selkä ja kylet alkaa olla melko kipeinä kun pitää yskiä koko ajan. Illalla oli masukin taas aika väsyneen olonen ja nukkumaan mennessä tuli muutama supistuskin, mutta ei ollu mitenkään pahasti kipeitä ja rauhottuivat siinä levossa.

Lepopulssi on mulla ollu jotain 75-80 ja jonkun verran on noussu tässä raskauden aikana. Huonontuneella kunnollakin lienee hieman osuttaa asiaan :ashamed:

Tannuli mulla kans oli pari viikkoo sitten kohdunsuu pehmenny ja vähän auennu alkupäästä, mutta yläosa vielä napakasti kiinni eikä lyhentymistäkään tainnu vielä olla. Sano, että uudelleensynnyttäjillä ihan normaalia että alkaa jo tapahtumaan ja käski vaan ottaa rauhallisesti eikä nostella/kannella kovin raskaita. Mutta tuskin se nyt ihan epätavallista ensisynnyttäjilläkään on ja jos suu oli vielä kuitenkin kiinni, niin tuskin ihan heti vielä tarttee synnyttämään lähtee =) Lepäilet vaan ja otat ihan rauhallisesti =)

eelunen täällä kans yksi huonomuistinen! Eikä yhtään lohduta tieto, että ainakin mulla tämä dementia vaan paheni sitten synnytyksen jälkeen :/ Illalla aina huomas, että monta asiaa oli jääny päivällä kesken kun joku aina keskeytti ja sitten ei enää muistanu mitä oli tekemässä ja alko puuhaamaan muuta. Saas nähdä nyt kun on sitten tuo esikoinen vauvan lisäks että saa kummatkin kunnialla hoidettua! Ja tuosta synnytyksen jälkeisestä hormonimylläkästä, niin mulla se ainakin oli melkonen. Taisi tosin olla orastavaa masennustakin silloin, mutta onneks oli läheisiä joiden kans setviä asioita ja nämä keskusteluryhmät oli pelastus :) Miehelle itkin iltasin, että "vie nämä tissit ja maito pois, mä vihaan niitä!" mutta onneks se olo siitä tasaantu. Tosin veikkaan että mun hormonit ei ikinä ihan täysin palautunu ennalleen vaan pieni herkkyys jäi päälle. Mutta vaikka alkuun oma olo tuntuiskin ihan hullunmyllyltä, niin kyllä se siitä tasaantuu =)

Jaahas, mutta jospa sitä söis jotain aamupalaa ja jos vaikka koittais käydä vähän ulkoilemassa tuon esikoisen kans. Onneks mun äitillä ei oo tänään töitä, niin se on touhuamassa poitsun kans jos oma olo menee liian heikoks.

Änkkäpöö ja Toivoilona 32+2
 
Huomenet täältäkin!

Hyvin nukuttu yö takana. En herännyt supistuksiin kertaakaan. Edes kyljen kääntäminen ei aiheuttanut supistuksia. Maanantaina meinasin töihin lähteä (vielä 3 viikkoa jäljellä ennen ä-lomaa) testaamaan miten elimistö jaksaa. Työmatka tosin on pitkä (80 km suuntaan),
joten saa nähdä jaksanko loppuun asti. Aiheuttaako teillä muilla autoilu supistuksia?

Elizalla oli säikäyttävä kokemus takana. Hieno kuulla, että pikkuiset voivat hyvin.

bambiino toivottavasti supistukset jättävät sut rauhaan. Yritä olla huolehtimatta (tiedän helppo sanoa hankalampi toteuttaa) ja tsemppiä. :hug:

Anniel Onnea hyvistä uutisista! Ja ihana kuulla, että Ievaleenan pojun sydämen rakenteet on ok.

Toukomamma07 Mulla lepopulssi ollut raskauden aikana 70-80 tienoilla.

Jemima 30+5
 
huomenia...
huh huh ei tule mittään tämän mielialojen vaihtelun kans, eilen telkussa oli suht lihava täti ja esikko siihen tuumaamaan et kato äiti sinähän olet yhtä pullee ku tuo tuolla, ei ikinä kommentoinu mun ulkomuotoo vaikka tiedän tukeva olevanikin...
itkuksihan se meni ja ei ole olo parempi nytkään.
kauheeta miten tollanen vaikuttaa...
ja neuvolassa / ä.polilla ratkuttaavat ettei paino saa nousta enää (nyt tullu n. 7kg) sokerit on pysyny tosi hyvinä ei yhtään kohonnutta arvoo ja vauvakin kooltaan pieni...
ja taas vannotin en enää ikinä syö herkkuja..
en tiijä miten tästä sais päivän taas kulkemmaan hyvempään suuntaan... |O |O

autoilusta, mulla ainaski supistelu alkaa noin vartin pidemmillä matkoilla yleensä aina, kiva ku kotoo esim. kauppaan noin. 25min. matka.

joo mut nyt masentelemaan tiskikoneen ääreen ja sit lenkille.

mar-i rv 31
 
Aurinkoista perjantaita!

Me käytiin just pyöräilemässä rinssin kanssa.Nyt on alkanut polkiessa masu ottamaan vähän kiinni reisiin.Miesten fillarilla kun ajelen niin pikkasen jo jännittää,että kuinka kauan jalka vielä nousee tangon yli? :LOL:

Masun ympärysmitoista:Mittasin äsken ja sain luvuksi 98cm.Luulin että on jo yli metrin,mutta ei vieläkään...

Supistuksista:Mitä ne on? =) Ei oo vielä löytäneet tänne.Enkä kyllä kaipaakkaan kun luen teidän kokemuksia niistä.Tsemppiä vaan kaikille niitten kanssa taisteleville!Liitoskivuistakaan ei ole minkäänlaista kokemusta!

Ihmeissäni luen teidän kaikkien kohdunsuun tilanteista,vauvojen painoarvioista,lapsivesien määrästä,tarjonnasta jne.Mulla ei ole hajuakaan mistään noista! :eek:
Edellinen neuvolalääkäri oli joskus maaliskuussa ja seuraava vasta kesäkuun puolessa välissä!
Tämä koko odotusaika on sujunut niin hyvin etten ole käynnyt yhtään"ylimääräistä"kertaa lääkärillä tai neuvolassa!Ainoastaan pakolliset tarkastukset kerran kk ja nykyään kerran parissa viikossa!
Oonkin jo kauhulla miettinyt synnytystä,kun odotusaika on ollut näinkin helppo.Mulla on varmaan edessä joku aivan kamala kokemus! :D Toivottavasti ei.

Käsien puutuminen,turvotus ja särky ovat ainoat ärsyttävät asiat tällä hetkellä.Panadolikaan ei enää auta.Kai tää kuuluu tähän vaiheeseen raskautta eli täytyy vaan hiljaa mielessä kirota ja kärsiä!!

Lämmintä weekendiä!!

T:bella&rinssi 33+1 :heart:
 
Pilvista perjantaita Lontoosta

Mihinkas mun pitikaan kommentoida... Ievaliina huolehti vauvan koosta. Minun esikoinen syntyi rv34+5 ja painoi 2010g ja ihan sopivan kokoiseksi viikkoihin nahden sanottiin. Nyt poika on jo 12 ja on aina ollut siron puoleinen vaikkei muuten ikaisiaan pienempi ole ollenkaan.
Toukomamma kyseli leposykkeista. Taalla huitelee siina 90 kieppeilla myos ja yli satakin on ollut eika siita ole koskaan sanottu mitaan. Tosin minulla on aina ollut korkea syke, jopa nuorena ja nattina ja urheilullisena :)
Tannuli : kakkosen kanssa kohdunsuuta oli 24 viikolla ultralla katsottuna vain 2,7cm ja nelja viikkoa myohemmi enaa 1,7cm. Hyvimpa se kuitenkin kasassa kesti viikolle 38 kunnes kaynnistettiin. Taalla ei tosiaan sisatutkimuksia tehda ennenkuin synnytyssalissa, etta pehmeydesta en tieda. Kohdunkaulan pituus siis ainakaan ei kaikkea kerro.

Omaa (.): Pari viikkoa sitten pyorahdettiin taas ultrassa ja vaavi kasvaa keskikayran tuntumassa, painoarvio taisi olla 1500g, etta on vahan ottanut spurttia kasvussaan. Napavirtaukset oli ok ja oikealla puolella istukkaa virtaukset parantuneet normaaleiksi mutta vasemmalla tilanne vahan viela entista huonompi. Kovasti vaan laakarit olivat sita mielta etta ei kannata huolta kantaa kun vauva kuitenkin kasvaa (ja potki ja rimpuili taas niin villisti ultrassa :)) ja istukka muutenkin on koko lailla oikealla ja sen puoleinen valtimo nayttaisi hoitavan leijonanosan koko hommasta. Kovasti aktiivinen pikkuinen siella masussa asustaa ja pyorii oikein ketterasti ympari etta valilla ollaan paa alhaalla ja valilla istutaan.
Sokerirasituksessa kaikki kohdallaan. Turvottamaan on alkanut taallakin, kenkia ei jalkaan suosiolla saa ja siis crocseissa (feikki-sellaisissa) kuljettu jo monta viikkoa. Nilkat on paksut pollit ja kylla jaa hurjat kuopat jos sormilla painaa. Kadet turvonneet vahan myos. Joudun mittailemaan paineita kotona ja ne on kohollaan, alle 140/90 kuitenkin ja pissassa jatkuvasti pienta plussaa. Viela ei nayttaisi molemmissa aiemmissa raskauksissa tutuksi tullut myrkytys puhjenneen vaan rimaa hipoen mutta yli kuitenkin viela mennaan.

Muuten, missa on Neleka? En muista nahneeni uusia kirjoituksia pitkaan aikaan vai olisiko minulla sitten asiaa optikolle :)

musikka ja pumpero 31+
 
Yöllä että päivä unilla herään kun on maha kipeä, ja kun kokeilen vatsaa niin kivi kovahan se on hetken aikaan. Tulee aina sellainen apua olo ku ei ole vielä tuo hoitopöytä kasassa. Ukko on luvannut jo viikkoja että huomenna, huomenna..Aina vaan ollut jotain, milloin väsynyt tai milloin kipee tai menee kaupungille toisten lasten kans tai tulee joku vieras. Meinaa tällä odottajalla pinna kiristyä. :headwall:
En tiedä onko se hormooneista vai väsymyksestä vai mistä, mutta ku ei jaksa olla seurallinen. Tuntuu että kaikki ihmiset ärsyttää. Ei huvita tavata ihmisiä eikä kutsua kotiinkaan. Sitten jos tulee vieraita vaan tuntuu että vieraitten lapset vaan särkee paikkoja ja sotkee. Enempi tiskiäkin tulee ym. Vai onkohan tämä sitä odotus ajan rauhoittumista?
 
MAR-I:lle pakko kysyä, että miksi ihmeessä painosta ratkuttavat?
Mulla aiemmissä yksösraskauksissa on paino noussut kokonaisuudessaan reilut 20 kg, ja niin nytkin (siis jo tähän mennessä ). eikä koskaan kukaan ole mitään sanonut..
Ja mulla ne kilot on pääasiassa ainakin karissut viimeistään imetyksen loppuun mennessä..
Eli häntä pystyyn :hug: , elä ota painetta siitä, maailmaan mahtuu mussutuksia jos jonkin näköisiä! =)
(sorry, mulla pistää vihaksi kun raskauspainosta mussutetaan...)

Autoilu& supistukset; tuttu tunne, tosin en ole vähään aikaan ajanut, kun massu ottaa vastaan.. heh heh.. :LOL:
Mutta siis kyydissä istuessakin supistaa, tosin olenhan tässä jo tovin (sen 3kk) ollut supisteluista saikulla..

oma( . ) : Aamulla oli se sokerirasitus, nyt käsvarret hellinä ja edelleen ällöttää se litkunmaku..
Maanantaina saa sitten kuulla "tuomion".. Jotenkin vähän epäilyttää oliko edes aiheellinen käynti, koskaan ei aiemmin ole mitään ollut, eikä nlantäti edes kysellyt syömisistäni tms ennenkuin minut sinne rasitukseen jo tuuppasi (siis oikein soitti että voisivatko jonain päivänä ottaa ylimääräisenä minut kun ei olisi ollut kuin n.kk päästä eka vapaa aika....)
No onpa käyty ja kai ainakin tädille saatu mielenrauha.. Onhan se kai hyvä itsellekin tietää..

No joh, painelen lepäilemään..

Jaksamisia kaikille tasapuolin!

Mom44 30+2
 
aik
heippa taas kaikille!

Ihanaa lukea muiden kuulumisia tässä tilanteessa.
Muistini on myös heikentynyt, mutta koetan kommentoida joihinkin kohtiin.

Supistuksissa vatsa kovenee. Kivuliaimmat supistukset tuntuvat joku vatsan tai selän puolella puristavana ja polttavana tunteena (vastaavat hyvin kuukautiskipuja). Itselläni (yllätyksekseni) ei ole supisteluja tässä toisessa raskaudessa. Jopa TH tuumasi, ettei kohtuni ole supisteluherkkä, kun paineli sitä neuvolakäynnillä.

Pulssista. Minulla oli ekalla leposyke näillä raskauskuukausilla yli 90 ja olin varma, että kuolen! Yhtäkkiä leposyke laski loppuvaiheessa noin 60:een. Luulen, että kohdun laskeutuminen ja rautatabletit laskivat pulssia...Lääkäri nimittäin sanoi vast'ikään, kun valitin myös rytmihäiriöistä, että raudan puute on yleisin syy rytmihäiriöihin, kun verimäärä kasvaa. Liekö sama pulssin kanssa sitten...? Tässä raskaudessa olen saanut lepopulssin pysymään normaalissa ja rytmihäiriöt poissa, kun olen syönyt säännöllisesti rautaa. Päivällä pulssi kyllä nousee pienessäkin liikkeessä sinne 80-90:een.

Neuvolauutisia: Kaikki ok. Sf-mitta oli 31 cm. Vauva liikkui hyvin ja yllätyin, kun TH sanoi, että myös istukan virtaukset ovat hyvät. Hän pystyi huomaamaan sen siitä, kun vauva liikkui, niin sen syke nousi liikkeen vaikutuksesta. ilmeisesti tämä nopea vaste : liike ja pulssin nousu kertovat myös siis istukan virtauksista. Oma painoni oli noussut 200 g/vko. Hyvä juttu kuulema.

Tässäpä tätä turinaa taas tulikin ja Olo on jo nyt kuin valaalla. :LOL:

Mukavaa päivää!

aik 32+6
 
mom44
en mie tiijä, ekassa neuvolassa jo täti mainitsi et paino ei sitten nouse bmi tais olla 30, tiedän et ylipainoo mut en kyllä tajua miten se ei nousis olenkaan.. kahelta aijemmalta myös nousi mutta kylläpä se laskikin. aina oon ollu rintava reitevä ja persevä.
olipa hienoo, mies ku tuli töistä ja kyseli miten oon jaksanu ni meikä mamma alkaa itkemään hirveesti :ashamed:
ärsyttää ku ei voi hillitä noita tunne juttuja :headwall:

 
Mooi!

Mullakin leposyke kotona omalla omronilla mitaten 80-95. Mies onki monasti kysyny, että onko mulla joku hätä ko kaulasuoni pomppii hulluna :D


Nyt ollaan ehkä taas terveen kirjoissa :) Ei nukuta niin paljoa ja nuha on pienentyny roimasti.

Käytiin äsken vaavan kanssa uimahallissa uiskentelemassa. Tai no, hierotutin itteeni poreissa ja kävin kääntymässä kylmässä isossa altaassa. Aion kyllä mennä uudelleen. Vauva ei tuumannu juuta eikä jaata, vasta pois kävellessä rupes tuntumaan pientä supistelua, ens kerralla vois kokeilla pyörää, ko ei tuota 100m matkaa viiti autoillakaan.

Ens viikko on ainut, jolloin ei oo terkkaria eikä lääkäriä... tylsää. Olis kiva että olis ees joku etappi viikossa mitä odottaa. Ja ko tuntuu, että beibi istuupi jälleen.

Sain aikaiseksi, jopa ommeltua vähän matkaa noita kestovaippoja, mutta sitten tarvikkeet loppu kesken ja rahat on loppu tältä kuulta :(. Tulee todella tylsä loppukuu. Kelaltakaan ei oo kuulunu yhtään mitään, liekkö ovat saaneetkaan palkanlaskijalta mitään lappuja vielä. Ens viikolla kyllä alan soitella perään.

Hjuvaa viikonloppua mammat!
T: pörrö ja vaava 33+6
 
heippa taas!

neuvolakuulumisia:

paino yhteensä 10kg
pissa ja verenpaineet ok
kääntyny raivotarjontaan, jee!
sykkeet 145
sf 29 (laskenut, viimeksi pt 30)
hb 132 (viikon syöny obsidania)

eli kaikki hyvin

ilmeisesti kättärillä ruuhkaa heinäkuun alussa joten varoittivat varautumaan jorviin. sinne lähetetään kaikki jotka ei mahu kättärille. meidän tuurilla me mennään jorviin... eli vielä pitempi matka tulee ja ihan tuntemattomaan paikkaan, koska tutustumiskäynnille mennään kättärille :( onko kenelläkään kokemusta jorvista?

esikoinen kuumeessa joten pari yötä valvottu nyt... väsy olen... aamulla kävin kuitenkin 6 maissa lenkillä, muuten en olisi tänään päässykään...

me ei synnytysvalmennuksessa tietty käydä kun toinen tulossa mutta esikoista odottaessa oli ihan ok käydä vaikkei siellä nyt mitään uutta oppinukaan, lähinnä miehen puolesta käytiin (se kun ei kaikkia kirjaston kirjoja lukenu raskaudesta & vauvoista ;) )

vauvan painoarviosta niin luin eilen kirjasta että sitä voi itse vähän laskea. eli sf mitta + vatsan ympärysmitta ja se jaetaan 4:llä. esikoisen kanssa se täsmäsi!! nyt en ole vielä laskenut, illalla jos muistan... mä kun pelkään että vauva on isokokonen kun syön niin paljon niin terkkarilta kun kysyin niin sanoi ettei ainakaan vielä tässä vaiheessa tunnu mitenkään isolta. mullasf nyt 29 ja masun ympärys 97cm.

nyt esikoisen kanssa leikkimään...

korvapuusti + pikkupulla rv 34
 
EAK
Moi taas!

Jorvista en ole kuullut keneltäkään mitään negatiivisia kommentteja, päin vastoin. Itselläni ei tosin vielä ole siis kokemusta. Perhehuoneita siellä on vain, joten toivon kovasti ettei kukaan muu tuu meidän kanssa samaan aikaan synnyttämään :p

Ostin tänään vauvalle ekat vaatekappaleet: vaalenpunaisen ohkasen puuvillamyssyn ja ohkaset valkoset tumput. Nää kun oli teidän kotiitulovaatelistalla. Myssy on tosin kokoa 56. Onko se liian iso vai voisko olla sopiva?

31+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ievaliina:
Bambiino:Just samaa oon miettinu vaavin painosta,jokapaikassa on eri painot samoille viikoille!?Eilen sano se lekuri PKKS:ssä et pienikokoinen vaavi on.No mie heti kyselee et mistä se johtuu,saako tarpeex ravintoa?Tuumas vaan ettei kuitenkaan oo mikään "kitukasvuinen" eikä se nyt liity noihin sydänääniin mitenkään.Ja ravintoa kuulemma hyvin saa ,kun on 2 vkoon kasvanu yli 300 grammaa.

Synnytyksestä:Esikon viänsin selällään ,sairaalapetissä,sukanvarsista kiinni pitäen(ja ukon pillistä...),Eppari tehtiin myös,tikattiinkin kahteen kertaan sen verenvuodon takia.Nyt jos vaan on mahollista niin mieluusti kokeilisin muitakin asentoja.Ei oo jotenkin luonnollista miusta ponnistaa selällään...

Lepopulssista:miulla se on huijellu 85-88 välillä vaikka verenpaine on nyt ollunna 107/77,onnex äitillä on verenpainemittari,suapi käyvä vaikka jokapäivä ,monta kertaa mittauttamassa.

Nyt mie lähen törsää ja humputtelee Joensuuhun, ja vieläpä aurinkoisella mielellä B)

Voikee hyvin mammat!

Ievaliina ja pikkumies 34+1
juuh se on kyllä jännä miten ne painot vaihtelee jokapaikas....no ei täs mitään kaiken tämän jälkeen mulle on tullu ihan sika kipee peräpukama |O |O voi hanuri sentään ei voi istuu kunnolla :/ :/

synnytys asenoista oli juttua: mä olen synnyttänny ekan ja tokan ni sängys selällään ..

mutta nyt saunaan :wave: :wave:

bambiino ja pömppis rv 33+3
 
Heippa kaikille taas piiiiitkästä aikaa!!

Meillä ei edelleenkään omaa konetta, kun se tosiaan otti ja hajos, niin vähän harvassa on nämä käynnit täällä.. No aina kun siskolla tai mun vanhemmilla käydään, niin tuun teitä moikkaamaan.

Täällä oli näköjään jo ekat heinäkuiset ottaneet varaslähdön, joten onnea vaan elanorille ja satukalle pikku nyyteistä :heart: :heart: :heart: :heart: taas sitä itsekkin tajus, miten lähellä se synnytys oikein on :eek:

korvapuusti kyseli kokemuksia jorvista. Meidän esikko on syntynyt sielä ja tämän kakkosen olis myös tarkoitus sielä syntyä. itsellä jäi jorvista ihan hyvät fiilikset. Ammeeseen pääsin esikon synnytyksen aikana ja sinne pyrin nytkin. kätilö mulla kerkes vaihtumaan synnytyksen aikana kahteen kertaan (tosin homman kyllä alotti ja lopetti sama kätilö, kun tuli sit taas uudestaan yövuoroon just ennen ponnistusvaiheen alkamista). Päivävuoron kätilö tuli seuraavana päivänä meitä vielä osastolle katsomaan ja kehu kauheesti mua, kun olin kuulema niin hyvin jaksanut koko synnytyksen, vaikka se kestikin sen mukavat 23h. Lapsivuode osastolla oli myös tosi mukavaa henkilökuntaa, tosin apua pitää muistaa pyyttää, koska eivät kerkiä koko ajan kyselemään, kuka apua kaipaa (tämä henkilökunnan vähyys taita tosin olla ongelmana kaikkialla muuallakin). Mutta siis kaikin puolin hyvä fiilis jäi sekä synnytyksestä, että lapsivuode ajasta jorvissa ja voin sitä lämpimästi suositella muillekkin.

Muuta ihmeellistä ei omaan napaan kuulukkaan. Suppareita on välillä ja liitoskipuja, mutta muuten aika kivuttomasti on tämä raskaus mennyt (onneksi).

Tsemppiä vaan meille kaikille näille viime metreille. ei oo enää kauaa, niin on meidän vuoro ;)

Nelly ja JJ 31+6
 
Voi elämä...tänään olikin sitten aikainen herätys :headwall:
isäntä lähti töihin ja jätti kännykän herätykselle eteiseen. Ihan kiva nousta sammuttamaan se 5.30, argh ! No, eihän se uni enää silmään tullut, kun on niin valoisaa jo. Ulpukkakin heräsi ja aamujumppa alkoi saman tien =) Ja nyt juon kaffetta ja kuuntelen kun pieni mies hikottelee masussa.

Täällä ei mitään kovin uutta auringon alla. Olo muhkea ja kömpelö. Suorastaan rasittava. Plussa pallo, plop plop... 15 kg komeasti kulkee mukana.

Jännään vähitellen pelkopolikäyntiä jussin jälkeen. Julia Orvokin kanssa viestiteltiin tuossa ja hänellä aika ilkeä käynti siellä ollut. Saas nähdä millainen mun tokasta käynnistä tulee. Eka kun oli ihan jees.

Aurinkoista wiikendiä kaikille möhiksille :heart:

Minttis & Ulpukka 31+5
 
Huomenta!

Miekii oon oikeastaan ollu hereillä neljän jälestä. Ukko tuli baarista, eikä tullu viekkuun ennen ku seiskalta :eek: Neuvolasta saadun raskausvihkosen isä-osiossa luki, että viikosta 35 lähtien eiisän kantsis enää juoda :LOL: Jos vaikka autolla tarvii ajaa. Tämä ukko meinaa ottaa sen melko kirjaimellisesti :) Ihan jees!

Illalla laitoin nukkumaan kummallisen vatsakivun kanssa. Pistää kipeäasti oikeaan kylkeen, taitaa koskea ihan minuun eikä esim. kohtuun. Olin nukahtanut, kun makasin sen päällä. Nyt sama kipu kuiten jatkuu :(

Semmosta asiaa kyselisin, jotta monellako se yleensä tuo vauva pysyy raivotarjonnassa? Nyt minusta tuntuu, että vauvaa on masussa v-kirjaimen muotoisesti. Pään päättelen hikasta. Höpö, ko menny kääntymään, pirskatti takaisin. taidanpa kohta suunnata Ikeaan... hah... siellä käydessä ilmeisesti synnytykset käynnistyy ja vauvat pyörähtää oikeinpäin.

T: pörrö ja vaava rv.35
 
Jemima: :wave: ,tiällä yksi jolle tulee autossa istumisesta supistuksia!Kaiken lisäx jalat on sit ihan tönköt ku yritän kammeta autosta ulos.Ei varmaan piäse veri kunnolla kiertämään.

Jalat on nyt kokoajan hirmu turvoksissa.Illalla laitoin sankkoon jääkylymää vettä ja tuikkasin koivet siihen duudsonien ajax.Helpotti kyllä särkyyn mut yhtä turpeessa ne oli silti,eihän se neste sieltä hävinny, veri vaan pakeni jonnekkin!
Eilen kävin ostaa toiset halppiskopiocrocsit,hopeen väriset.Edelliset ostamani ol punaset.On sentäs kahet kengät nyt jotka mahtuu jalakaan.Viikon piästä on siskonpojan ylioppilasbileet ja mie täytän 31 vuotta.Juhlissa varmaan jalassa nuo muovilonttoset :( .
Onnex ei turvotusta oo muualla ku jaloissa,eikä piähänkään säre.Käyn kuitenkin taas mittaa äiteen luona verenpaineen jahka tästä nyt eka piäsis ees suihkuun raahautumaan.
Kävin eilen kahtelee kaupasta rintapumppuja.Halavin näky olevan Emma-merkkinen n.18 euroa.Jokuhan se ois ostettava.Esikon aikaan miulla ol siskon pumppu lainassa ja siitä ei tullu mitään.Helepompi ol käsin lypsää(ammuu...) ainakin miun "utareet".Onhan nää pumput kehittyny huimasti ainakin 10 vuoteen ja se siskon pumppu ol varmaan hyvinkin vanha.

Alkas olla melkein kaikki vauvahankinnat olla kasassa.Vaan oikeestaan turvakaukalo ja se vauva puuttuu :) .Kaikki oikeestaan on käytettyä tavaraa,sängystä lähtien.Löytyy rattaat ja yhdistelmät,nekin varsin 10 vee vanhat,mut hirmusen hyväkuntoset ja miule kelpaa :D .
Turvakaukalo käydään ostamassa uutena,niin tehtiin esikonkin kanssa.

Kävin eilen kirpparilla "vaaville ostamassa",ja ostin sitten itelle pari toppia. :ashamed:
Nekin on vasta sitten loppukesästä pidettäviä, mut halvalla sain ja ompahan mitä sitten oottaa.Toiselle vanhaa mut miule uutta!

Lemmikeistä:oli ollunna puhetta kans.Meiltä löytyy 2 vuotias suomenajokoirauros, lapsia suorastaan jumaloiva.Rakkaus vaan on rajua!Kukas se kirjoitti siitä isosta koirastaan hauskasti jotenkin näin et ,kun koira pussaa niin on ku sais turpaansa.
Alussa saa varmasti vahtia ettei meijän "Keijo"(koiran lempinimi :heart: ) liikaakin rakastu vaaviin.Kaikki pojan kaverit jotka meillä käy saavat Keijosta heti bestfriendin.Se yleensä vieläpä rakastuu niin palavasti näihin kavereihin et sillä rupee tekee mieli vähän "jöpittää".Onnex uskoo ihan torumista ja sit sitä hävettää ihan urakalla...
Vieraita miehiä se ei voi sietää, se haukkuu ne pystyyn :LOL: .Ja ihan hauskaa ,ku toissa viikolla meillä ravas sähkömiestä ja vesimittarimiestä...Oppia ikä kaikki.
Jospa nyt en taas innostu romaania kirjoittamaan ja vapautan palstatilaa teillekkin,arvoisat kanssasisareni(ja raahaudun sinne suihkuun...)!
Voikaahan paksusti!

Ievaliina ja pikkumies 34+2
 
Täällä migreenin kourissa :headwall: Ukko on paljon töissä ja nyt se eilen herppas ja pakkas kassin ja hävis..Ei vastaa puheluihin ei edes lasten. Ei ukot saa kiukutella silloin ku vaimot on raskaana! |O |O
Välillä supistelee , mutta nyt tää migreeni meni kaikkien vaivojen edelle. :(
No, ei enää montaa viikkoa enää. Elämää ei sen enempää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pörrö:
Huomenta!

Miekii oon oikeastaan ollu hereillä neljän jälestä. Ukko tuli baarista, eikä tullu viekkuun ennen ku seiskalta :eek: Neuvolasta saadun raskausvihkosen isä-osiossa luki, että viikosta 35 lähtien eiisän kantsis enää juoda :LOL: Jos vaikka autolla tarvii ajaa. Tämä ukko meinaa ottaa sen melko kirjaimellisesti :) Ihan jees!

Illalla laitoin nukkumaan kummallisen vatsakivun kanssa. Pistää kipeäasti oikeaan kylkeen, taitaa koskea ihan minuun eikä esim. kohtuun. Olin nukahtanut, kun makasin sen päällä. Nyt sama kipu kuiten jatkuu :(

Semmosta asiaa kyselisin, jotta monellako se yleensä tuo vauva pysyy raivotarjonnassa? Nyt minusta tuntuu, että vauvaa on masussa v-kirjaimen muotoisesti. Pään päättelen hikasta. Höpö, ko menny kääntymään, pirskatti takaisin. taidanpa kohta suunnata Ikeaan... hah... siellä käydessä ilmeisesti synnytykset käynnistyy ja vauvat pyörähtää oikeinpäin.

T: pörrö ja vaava rv.35
Miulla on kans "repiny" varsinki iltaisin oikeeta kylykeä.Ite pähkäilin(tein diagnoosin) jotta se ois sitä ,ku ne onnettomat lihaksen jämät venyy ja paukkuu mahassa/kylessä.Tuntuu välillä et kylyki on ihan krampissa.Toivottavasti ei mitään vakavaa oo siula kuitenkaan!
No johan on paikka se Ikea :LOL: .Meilä ku ei täälä susirajalla oo ku Prisma suurinpiirtein...

Ievuska taas(ja meen nyt ihan varmasti sinne suihkuun,lupaan!)
 
Alkuperäinen kirjoittaja suomalainen:
Täällä migreenin kourissa :headwall: Ukko on paljon töissä ja nyt se eilen herppas ja pakkas kassin ja hävis..Ei vastaa puheluihin ei edes lasten. Ei ukot saa kiukutella silloin ku vaimot on raskaana! |O |O
Välillä supistelee , mutta nyt tää migreeni meni kaikkien vaivojen edelle. :(
No, ei enää montaa viikkoa enää. Elämää ei sen enempää?
Koita rauhottua ja lepo ois nyt parasta liäkettä migreeniin! :hug:
Ukot on ihan p*****stä välillä!
Jos siulla on jotain lekurin miäräämää liäkettä migreeniin,ota ihmeessä!Varmasti se lisää vielä siun kipua ku on pinna kireellä.
Jos sillä ukollaskin alkaa mennä ylikierroksille,ainakin niistä työtunneista piätellen mitä tos toisessa ketjussa kirjoteltiin.Ei osaa häänkään sit rauhottuu vaan painaa menemään eteenpäin.Meijän äijällä kävi näin.Viikot opiskeli ja teki töitä,viikonloput piti juosta hirvenmetällä tai jänismetällä.Se ol kiree ku viulunkieli ja meinas koko meijän homma kaatuu rutinalla siihen paikkaan.Onnex tajus ite ja vähens menojaan.Nyt vaan tuppaa istumaan välillä turhanki tiiviisti nettipokerin ääressä...
Voimia siule :hug:

Ievuska
 
täällä yks joka uni vaikeuksista :kieh:
monena aamuna olen jo ylhäällä jo 3-4 aikaan ja sit pitää ruveta uudelleen nukkuu ku muut on menneet kouluun,tarhaan ja töihin.
kyllä tympii kun tekis mieli lähtee tekee jotain muuta ku maata. :(
olen kyllä viikon verrn tehnyt ruokaa,siivonnut keittiötä ja kerran hiippaillut kaupungilla.
sen jälkeen kyllä tuntu painetta alapäässä ja vihlo häpyluussa.

saas nähdä et onko tapahtunu muutoksii kanavassa maanantaina. :whistle:
mä kun en oo neuvolassa käyny ku viimeks maaliskuussa :p

meillä oli miehen kans riitaa viime viikonloppuna kun tehtiin tota huoneitten muutosta ja siihen vielä renkaitten vaihtoo.
onneksi en kuitenkaa sanonu ääneen mitä välillä on mielessä :$

meillä mies vaihto työpaikaa ja on vielä kolme viikkoo kahessa työpaikassa.
siinä meni kesälomat,mut on kolme viikkoo isyyslomalla heinäkuun alusta.
minä varasin sit visulahdesta viimeiselle viikolle mökin ma-to,toivottavasti tulee rauhallinen vaavi :D
otin kyllä senverran ison mökin et lastenhoitajakin pääsee mukaan.
onneksi on toi iso-sisko tai joku serkku ottaa mukaan hoito apuun

:p

eikä noi kaameet riidat mullekkaan oo vieraita ,aikaisemmista avoliitoita , et voimia teille jotka olette siinä tilanteessa :hug:

mies huutelee syömään.

senttu ja lotta 34
 
Juu nyt ei päätä kolota. Saas nähdä miten parin tunnin päästä. Se tässä pinna kireällä olosta että koti alkaa olla siisti ja kaunis. :saint:
Helpottaa ton ukon suhteen se että osa ihmisistä on huolissaan ukosta ja soittelevat ja viestittelevät missä se ukko on ja mitä se nyt herppas..
Töissä oli ollut kuulema vähän sen näköistä että on saattanut olla duunissa. Kyllä se töissä jaksaa mutta auta armias jos sen täytys kotona jotain tehdä. :headwall: :headwall:
 
Kyllä se siitä.On saattanu jäähä vaan ylikierrokset käyntiin jos töissä on pyöriny.Pitäs saaha ukko nyt nollautuu.
Hyvä et migreeni laukes,toivottavasti ei nyt jo uuvelleen oo ruennu jäytää.
Jotain hyötyä edes päänsärystä :)
Koita jaksella ,eläkä ota hirmu stressiä niin ei tuu niitä suppareitakaan! :hug:

Ievaliina taas tieskö monetta kertaa tänään...
 

Yhteistyössä