HEINÄMAMMAT 2008 ~loppusuoralla~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Onnitteluja myös täältä suunnalta uusille vauvaantuneille ja huikeita suppareita niille, jotka vielä vauvaansa kasvattelevat masuissaan :heart:

Myös RouvaSumppikselle kiitoksia "meidän" sivustosta ja kaikista niistä lukemattomista päivityksistä.

Kiitos myös kaikille täällä olleille, oli todella mukavaa lukea kaikkia niitä kuulumisia mitä ollaan tämän piiiiiiiitkän odotusajan aikana saatu lukea ja kirjoitella. Oli erittäin mukavaa!!
Ehkä jotkut vielä pääsee hyvällä tuurilla nyt mukana olleiden kanssa uudelleen kirjoittelemaan uudessa pinossa uuden masuasukin kanssa =) eihän sitä koskaan tiedä, mitä se elämä heittää eteen :hug:

Arki täällä alkanut suttaantua jotenkin. Välillä päivät menee vauvalla vain syödessä + nukkuessa ja välillä sitten masussa kivistää, niin että sylissä roikutaan koko päivä enemmän tai vähemmän kitisten. Viime yö oli tosi rankka minulle. Tyttö heräs 01.30 hujakoilla mahavääntöihin ja piti mua sitten 04.30 saakka hereillä kiukutellen. En ollut ehtinyt nukkua vielä silmällistäkään ennen kuin heräs. Kyllä siinä vitsit oli vähissä kun ei oikeen voinnut pientä auttaa ja oma väsymys oli kamala....onneksi mahakipu väistyi ja saatiin nukuttua jonnin verran. Nyt autuaana vetelee uniaan tuolla terassilla vaunuissa pienessä vesisateessa...tosin katettu terassi, mutta ihanasti ropisee... Nyt juomaan kaffetta ja nauttimaan hetken ihanasta hiljaisuudesta.

Voikaa hyvin!! :wave:

Piparminttu ja Prinsessa 5½ vkoa :heart:
 
Nopeasti K-SKS:ssan tilanteesta:

Meidän synnytystä edeltävänä yönä oli syntynyt 9 vauvaa!!! Jopa valmisteluhuoneissa oli synnytetty. Pieni hengähdystauko oli aamutuimaan, ennen kuin me mentiin ja sitten alkoi taas kuulemma salit täyttyä. Torstaiaamuna oli niin täyttä, että TV-auloistakin tehtiin sermillä väliaikaisia huoneita, kun huoneet oli jo ylipaikkojen osalta täytetty. Myös vauvasängyt loppuivat. Torstai-iltana ja perjantaina kotiutettiin paljon, torstaina 14 vauvaa odotti 2 vrk:n lääkärintarkastusta. Osastolla oli myös paljon mammoja verenpaineidensa vuoksi ja käynnistyksessä ja monen käynnistys kuului venynen usean päivän urakaksi. Eli henkilökunta oli kiirteistä, meidän vauvan alhainen verensokerikin huomattiin vasta lääkärintarkastuksessa, kun tärisi niin kovasti. Eipä ollut kukaan hoitaja kerennyt kahden ekan vuorokauden aikana muuta kuin vilkaista, että teillähän menee hyvin. Ja hyvinhän meillä toki menikin, ei tarvittu vauvalaa. Mutta ennen kuin maito ehti nousta kunnolla, laski verensokeri juuri lääkärintarkastuksen ajaksi 1,7 kun se normaali on jotain yli 4. Joten jouduttiin jäämään vielä kolmanneksi yöksi tarkkailuun. Olin jo niin kotiin lähdössä, että itku siinä pääsi eikä loppua meinannut tulla. No, onneksi kaikissa muissa mittauksissa sokerit olivat huippuhyviä, joten kotiuduttiin sitten pe-aamuna.

Nyt vaaditaan tarjoilua häkkisängyssä,

Maggie ja ihana Eppuliina 5 vrk
 
Taitaa olla jyväskylässä ollut vilkasta koko kesä... Me oltiin osastolla 8-10.7 ja silloin oli myös kaikki paikat aivan täynnä.
Itsekin jouduin aamuyöllä miltei puoli tuntia odottamaan synnytyssaliin pääsyä. Siivous oli kesken kun sinne pyritiin. Onneksi meillä ei ollut niiiin kova kiire...

Täällä arki menee yllättävän hienosti kahden vaippapöksyn kanssa.
Hieman poika masuaan itkee. Ja siukku lohduttelee, ettei oo mitään hätää :D
 
Moi ja onnea kaikille uusille synnyttäneille! Meille syntyi pieni poika viime keskiviikkona 41+1. Painoa kolme kiloa ja pituutta 46 cm. Eli pieni kaveri viikon yliaikaisuudesta huolimatta. Synnytys sujui hyvn, vakka kivuliaita suppareita tuli heti alusta lähten kolmen minuutin välein reilusti yli puoli vuorokautta. Loppusynnytys laitoksella menikin sitten vauhdilla. Nyt ollaan pari päivää oltu kotona ja ihan mukavasti on mennyt. Mulle tehtiin eppari ja repeilinkin ja siinä mielessä olen vielä toipumassa. Muuten kokemus oli positiivinen ja tulos tietysti maailman ihanin :heart:

Vielä viimesille odottaville heinämammoille tsempitykset!!!

Bryson ja papu 5 pv
 
Meidän suloistakin suloisempi pikku-herra syntyi 30.7 ( rv 40+5 ), painoa 3474g, pituutta 52cm ja pää 33cm! :heart:
Kyllä on mahtava olo, selvisin siitä kunnialla läpi, mitä olen pelännyt koko ikäni; synnytystä!
Helpommin se meni kuin odotin, ja suuri kiitos kuuluu ymmärtäväiselle kätilölle, joka ei nostellut yhtään kulmiaan, vaikka minä kuinka välillä jouduin huutamaan ja kiroamaan! =) Kyllä kuuli koko naistenklinikan synnytysosasto, kun poika tuli ulos... :ashamed:

Kaksi päivää oltiin sairaalassa, ja perjantaista asti siis kotona. Pikku-ukko on niin kiltti, että oikein pelottaa, onko vain tyyntä myrskyn edellä... 3 kertaa hän itkenyt, ei paljon turhia valita. Tainnut kuulla isänsä puheet mahassa ollessaan, kun minulle on hoettu: "onko aina pakko valittaa..??" :LOL:

Onnittelut vielä kaikille muillekin vauvoista, ja onnea koitokseen, jos joku vielä suurta päivää odottelee... =)
 
Onnea taas kaikille käärönsä noutaneille! Minä edelleen ilman tuntemuksia täällä kärvistelen, huoh. Tänään neuvola taas ja ya-kontrollia varmaan varaillaan. Kuinkas muut? Joko kaikki muut on laitoksella?

Poppeli 41+1
 
Täällä ollaan vielä :|
Eilen taas supisti kipeästi pari kertaa, mutta sanoin heti miehelle että ei tällaisilla vielä vauvaa lähdetä tekemään.. tuntuvia oli kuitenkin.

Tänä aamuna taas ollut huono ja oksettava olo. En silti edes toivo että tarkottas jotain, koska tällaisia nämä aamut on olleet nyt jonkun aikaa. välillä huonompia aamuja jolloin oksettaa ja etoo, toisena aamuna tosi hyvä olo..

Mulla seuraava neuvola keskiviikkona jos ei pikkuherra synny sitä ennen.

Tule Poppeli kertomaan sitten neuvolakuulumisia, kunhan olet käynyt. Taidetaan olla ainoat isomahaiset tällä hetkellä täällä :eek:
Toivottavasti saat ajan yliaikaiskontrolliin, niin ainakin tietäisit sitten milloin viimeistään käynnistellään!! Mulla kanssa varmaan keskiviikkona kerrotaan lisää tosta käynnistyksestä, jos vielä neuvolaan "joudun".

Onnittelut Wemille pikkuherran syntymän johdosta!!!! :flower:

Nyt painun ulos ja taahaan tonttia ympäriinsä, josko saisin aikaseksi kivuliaita supistuksia.. :D

tannuli 40+5
 
Onnea vauvansa saaneille! :heart:
Ja tsempit edelleen kärvisteleville. :hug:
Lumi-Marjalle onnittelut plussasta ja paljon tarrasukkia ja toivotaan peukut pystyssä, että kaikki menee nyt hyvin. :heart: =)
viisikonmammalle iso :hug:

rinkinki ja poitsu 5vko
 
Neuvolassa käyty, ei uutta, paitsi paineet huiteli aika korkealla ja niitä pitää nyt seurailla. NKL:lta varasin ya-kontrollin, sain sen perjantaille ja käynnistys viim. ensi viikon ma, jolloin jo 42+1 ja vauva painaa silloin varmaan 8,5kg. Huumorintaju on kyllä jo ihan hukassa. Lisäksi joko-joko puheluiden määrä vaan kiihtyy. Joutuu varmaan laittaa koko luurin kiinni.

Poppeli ihan lopussa 41+1
 
Hei.
En ole juuri kirjoitellut tänne paria viestiä lukuunottamatta, mutta lukemassa oon käynyt sitäkin ahkerammin loppuun asti =)
Meille syntyi kolmas poika 29.7.08 klo.4.50. Tämä syötävän suloinen rakkauspakkaus antoi odottaa itseään rv:lle 41+4, mutta nopsasti syntyi kun niin päätti. Avautumisvaihe kesti reippaat 6h ja ponnistusvaihe 2min. Strategiset mitat oli 3720g, 50,5cm ja hattu 36,5cm.
Sairaalasta kotiuduttiin to 31.7 ja nyt opetellaan taas vauva-arkea reippaan 5 vuoden tauon jälkeen.
- äibbä78 ja "Olli" 6vrk
 
Pikaisesti kirjottelen, poika kuuluu heräilvän...

Juuri sain vasta luettua pinon loppuun, ollut aina melkein 10 sivua lukematta..

Osanottohaluksia Qnsillalle! :hug: :hug: :hug: Iketty on täälläkin monen sivun verran.

Onnitteluja kaikille vauvansa saaneille!

Nyt täytyy mennä, huuto alkaa kunnolla......... :)

Terv. Toukomamma ja Poju reilu 3 viikkoa
 
Qnsilta: tuntuu niin hirveän epäoikeudenmukaiselta teidän kohtalonne, en pysty ymmärtämään. itkettää vaikken teitä tunnekkaan. lämmin halaus teille ja enkeleitä teitä eteenpäin kantamaan tässä pahassa maailmassa! :hug:

Suuret onnittelut vauvan saaneille ja tsemppiä teille joilla koitos vielä edessä! :flower:

kiitokset minunkin puolestani pinosta, on ollut mukava kulkea yhtä matkaa. meidän pikku-iso neiti kastettiin sunnuntaina ja tänään tuli 6 viikkoa täyteen. hassua kun toinen ei ole enää niin omissa maailmoissaan, vaan katselee ja hymyilee. ihanaa! :heart:

viola ja pingu 6vk
 
meille syntyi vko 40+1 ihana pikku rinssi 29.7 klo 8.56 mittoja 4095g ja huimat 54cm!!! sektio meni hyvin mutta aloin leikkauksen jälkeen vuotamaan kovasti ja kohtu ei supistunut. hemppari laski 80 ja puotettiin sit 2 pussia verta illasta ja olin seuraavalle aamuyölle oksitosiini tipassa kiinni et saatas kohtu supistumaan. loppujen lopuksi vuoto tyrehtyi ja kohtukin supistui mutta kovaa hommaa oli kestää se kohdun painelu 5 min. välein ja kohdun hierominen heräämössä!!!

"kyösti" on kova poika syömään ja on oikein jämerä pikku mies!

eilen sain tikit pois ja elämä alkaa voittamaan, on ollut niin unelias tämä meidän lähtötaival et en ole jaksanut kirjoitella tänne :ashamed:

onnea vauvaantuneille ja plussanneille, pitäkää pienet mukana :flower:

:heart: mari ja "kyösti" 1vko
 
onnea vauvautunneille perheille :flower: :flower: :flower:

pakko tulla välillä lukee muiden juttuja ja kiitämään yhtämatkaa kulkemisesta odotusaika on ollu mielenkiintosta jakaa muiden odotajien kans =) =)

se tapaamis homma ei sitten onnistunnu jota mietin siloin joskus ....ellei nyt sitten jossain vaihees tule aiheeksi jahka kaikki heinikset on jakautunnut ja vauvelit isompia =) =)

mutta nyt on noi isommatkin rauhottunnu jo joten menen keittää kahvia

bambiino ja "justiina"
 
Tyttö syntyi 29.7. klo 13.04. Rankan 32h session jälkeen syntyi tyttö 30min ponnistuksella. Paino 3340g ja pituus 49cm, pisteitä 9.

Vauva-arki tuntuu rankalta, en todellakaan ole osannut valmistautua etukäteen tähän elämän muutokseen ja näihin tunteisiin. Kaipaan vapauttani, mutta jospa sen joskus vielä saisi osittain takaisin...

Qnsilta, sanat eivät riitä tähän tilanteeseen :hug: Olkaa toistenne tukena :hug:
 
poppeli: Pidän peukut pystyssä että pian alkaisi tapahtumaan!!

Mulla huomenna neuvola, saas nähdä saanko kuulla mahdollisen käynnistyspäivän..

Onnittelut kaikille vauvan saaneille!!
:flower: :flower:

Ainakin An-nik-ki ja MAR-I olivat saaneet jo pikkuisensa syliin :heart:

tannuli joka kärsimättömänä vaan odottaa ja odottaa... 40+6
 
Eipä tänne ainakaan vielä ihmeitä kuulu, tulppaa pukailee edelleen. Mutta kiva kun jotain viitteitä edes tulee. tulehan tannuli vuorostasi kertomaan mitä neuvolan täti kristallipallostaan näkee..
Poppeli 41+3
 
Sara syntyi 25.7. klo 20.39 Rv 40+3 Paino 4275g ja pituus 50 cm. Hän syntyi keisarileikkauksella ja sai 9 pistettä. Tytöllä on kaikki ok mutta minulle tuli vatsan rasvakudokseen hematooma joka sitten tulehtui ja vasta tänään pääsimme kotiin, olin i.v. antibiootilla yli viikon sairaalassa. crp oli vikko sitten maanantaina 220 ja nyt 60, vielä 10 pv kuuri kahta antibioottia suunkautta.
Kirjoittelen myöhemmin lisää nyt vähän tutustumaan tähän vauva arkeen kotona.

anjamarita ja Sara 12 vrk
 
Tänään siis neuvolassa käyty.
kaikki arvot hyvät, mutta terkka kiinnitti huomiota sf-mittaan, joka on ollut jo usean viikon sama (34cm).
Uskoi sen johtuvan siitä, että nyt kesän aikana mittaaja on vaihtunut usein, mutta laittoi kuitenkin lähetteen äitipolille tarkistukseen, jotta varmistetaan että vauva kasvaa hyvin eikä istukka ole lähtenyt rappeutumaan.

Soittivat heti iltapäivällä ja ajan sain jo huomiseksi!
Saa nähdä tulenko vielä tuolta reissulta kotiin vai alkavatko jo käynnistelemään!!

Jännittää tuo huominen ihan hirveästi.. No, onneksi aika on vasta iltapäivällä niin saa aamulla nukkua kuitenkin pitkään. luulen että ensi yö menee jännittäessä, että jäänköhän jo nyytinhakureissulle vai tulenko vielä mahoineni kotiin..

Kirjoittelen lisää käynnistä huomenna jos kotiudun.

tannuli rv41
 
tannulin kuulumisia täällä odotellaan..Mulla ei sf-mitta ole kascanut 3-4 viimeiseen kertaan (35cm), eikä kukaan ole mitään asiasta sanonut? Tosin vauva on ollut virkeä, joten kai ruokaa riittää. Huomenna ya-kontrolli, varmaan laittavat vielä kotiin muhimaan viikonlopuksi.

Poppeli 41+4
 

Yhteistyössä