No niin. Onnea kaikille vielä vaavinsa saaneille joita en ole onnitellut.
Lyhykäisyydessään meidän reissu meni näin;
Yöllä 12 jälkeen alkoi tuloon lapsivettä (17.7) ja siitä noin kahden aikaan ekoja suppareita ja silloin otettiin ja lähdettiin näytille. Siellä supparit sai voimia ja viideltä päästiin saliin. Ilokaasua siinä puolisen tuntia vedin ja sain epiduraalin, vaikka kanavaa oli vielä jäljellä ja vain pari sentiä auki. Samalla sain supistuksia lisäävää ainetta. Oli laitettu siis se pinni jo vaavin päähän josta seurattiin sydänääniä, jotka sitten laski aina välillä. No siinä yhdeksän jälkeen alkoi taas supparit tuntua ja kätilö sanoi et viisi senttiä auki, mutta vauva ei ole laskeutunut. Laitto lisää epiduraalia ja lisää supistuksia lisäävää. katetroi, mutta ei saanut muka rakkoa tyhjäksi.
No vauvan sydänäänet hävis ja kutsuttiin lääkäri, kyllä ne onneksi palasi takaisin välillä. Totes et se "rakko" oli lapsen joku raaja.... Ja totes et ei etene synnytys, et pakenee eli mene takaisin kiinni. ja samaan hengenvetoon, et eikun saliin hätäsectioon... Ja niin kymmenen minuutin päästä vauva oli maailmassa, kilon painavampana, kun missään oli arvioitu. Eli syynä virhetarjonta ja ilmeisesti ei olis mahtunut tulemaan.
No siinä sitten saliin odotteleen puudutudten laskua ja sitten se helvetti alkoikin....
Hirveät vatsapoltot ja sain monen moista eri lääkettä, suoraan suoneen ja piikkiä, eikä auttanut, ja siitä sitten uudestaan leikkaukseen, tälläkerralla nukutettiin ja syynä hematooma, eli oli jäänyt joku auki ja sieltä valui verta.
Kun hommat oli hoidettu niin kyllä oli kivulias parivuorokautta edessä. Tieto ei kulkenut, eli mun mies sai tosiaan tehdä töitä, et sai tietaa missä mennään.
Neljän lisäveripussin jälkeen vuorokausi sen jälkeen, kun sairaalaan oltiin tultu pääsin jopa osastolle katsoon tyttöäni.
No tyttö voi hyvin, ja omakin olo alkaa paranemaan päivä päivältä, tosin väsy on ihan hirmuinen ja itkuherkkyys kamala....
Mutta meidän juttu olikin poikkeus, joten tsemppiä vielä teille jotka odottelete vuoroanne!!!
Mutta nyt pitää rientää jälleen lasten iloksi!
Jisse ja Wenla 6vrk