HEINÄMAMMAT 2008 ~joulukuussa~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Minäkin nyt sitten liityn joukkoon. Olen seuraillut keskustelua vain sivusta..
Mulla eka neuvola huomenna ja siinä kuulemma varataan sitten eka ultrakin.
Tämä on mulle kolmas, ennestään kaksi tyttöä, kohta 7 ja 4 vuotiaat.
Tehtiin tänään joulukortteja, nyt keittiö täynnä kortteja kuivumassa. Neidit käytti niin vinhalla vauhdilla hileliimaa jotta saa kuivua nyt vähän aikaa..
 
Olen lähinnä taustaillut mutta nyt kirjotan viimeisen viestini tänne. Eli viime torstaina alkoi verinen vuoto. Se jatkui perjantaina ja lauantaina ja lauantaina sitten kävin terveyskeskuksessa. Lääkäri oli sitä mieltä että keskenmeno olisi alkanut mutta ihan varma ei ollut. Tänään aamulla kävin äitiysneuvolan lääkärillä mutta se vain neuvoi menemään Tyksiin. Illalla sitten kävin Tyksissä ja vauvan todettiin kuolleen jo pari-kolme viikkoa sitten. Sain suun kautta otettavan pillerin ja mukaan alakautta otettavat lääkkeet. Ellei torstaiaamuun mennessä ole tyhjentynyt niin sitten alakautta lääkkeet. Ja ellei nekään auta niin sitten kaavintaan. Mieluummin olisin halunnut suoraan kaavintaan sillä tuntuu pahalta ajatus nähdä suuren unelmansa tippuvan vessanpyttyyn. Olen kiitollinen lapsistani mutta ei se tätä surua poista sillä tiedän mitä menetin. Muistan miltä potkut tuntuvat ja miltä tuntuu kuulla sydänäänet jne. Ikävän monta meitä on jo tippunut heinäkuisista,toivottavasti olen viimeinen. Mukavat jatkot teille, kyyneleet vuotaa silmistä. Terveisin rapu, ilman sinttiä.
 
tikkipää ja rapu65 suuret :hug:
kultatiuku
menen sairaalaan ultraan kai iän ja mulla toi kohdunkaulan ennenaikainen lyheneminen ollu jo aikaisemmissa raskauksissa niin terkka käski kysyä siellä joska ne ottais mut sinne seurantaan.
kalliimpaahan se on siellä
:(
eli mulla np-ultra 27.12
seuraava neuvola joskus tammikuulla.
kyllä tekis täsä välilläkin kurkistaa et onko kaikki hyvin,kun on itsekkin kokenut km ei voi olla ajattelematta asiaa.
meillä muutto viikonloppuna ja mies lähtee kertausharjoituksiin 13-19.12 :'(
mä itse olen talvilomalla ettei tarvitse pikku neitiä raahata klo 5.30 hoitoon.
kyllä tätä väsymystä on muutenkin.
tällä hetkellä olen sairaslomalla tän viikon kun toi posiontelon tulehdus vaivaa viellä,kun ei voi kaikkia sumutteita käyttää,lääkekuuria jatkettiin tiistaina.
jksamisia kaikille :flower:
 
rapu65 :hug:

Täällä tilanne parempaan päin. Kävin gynellä eilen ja sain apuja pahoinvointiin. Nyt syön B6 vitamiinia ja tänään aamulla pahoinvointi on enää tuolla jossain taustalla. Aivan ihanaa. Sain nukuttua hyvin ja pitkään. Nyt on ok olo. Ja aamun mehu pysynyt sisällä.

Juniori ultrattiin ja viikot muuttuivat. Hän oli jo 11-12 mm. Laskettu aika olisikin 21.7 :) Joten voisiko sen muuttaa listoille.

minttumaaria ja juniori 7+4 !!! ( hyppäsimme melkein viikolla eteenpäin )
 
Tikkipää ja rapu65 otan osaa suruunne :hug:
minttumaaria 76 mistä hommasit tuota b6 vitamiinia?saako istä apteekista?mulla tämä pahoinvointi niiiin järkyttävää että koulusta joutuu oleen pois ja makoileen vaan,välillä vähän aikaa parempi olo ja taas iskee :( huh huh...mitään liharuokia ei saata enää syödä ja joudun pakeneen yläkertaan kun mies alkaa paisteleen jotain,ei kestä etes hajua :kieh:
katariina ja mini 10+1
 
Voi ei! :'( Tikkipäälle ja Ravulle myös suuret halaukset ja pahoittelut menetyksestänne! :hug: :hug: Nämä on niitä uutisia mitä viimeksi tahtois pinosta lukea.. :(

Eipä täälläkään mitään uutta nyt ole, surullinen mieli vaan tuli näistä kurjista uutisista, joten poistun..

Räpätäti+papu rv8+2 (ja pelko takaraivossa..)
 
Voi itku! Tikkipää ja Rapu :hug:

Itselle iski taas niin isko pelko persuuksiin... soitin jopa paikalliselle lääkäriasemalla varatakseni aikaa alkuraskauden ultraan. Sanoivat siellä että aikaisintaan viikolla 8 + jotain näkyis/kuuluis, joten päätin sitten olla varaamatta. Mullahan on se neuvola 19.12 jolloin viikkoja ois 8+3, joten sama se kai odotella sinne. Haluis vaan niin kovasti varmistusta varsinkin näin ennen joulua.

Miten muuten te, jotka ette sinne alkuraskauden ultraan mene, olette psyykanneet itseänne? Oireet ei ole kyllä hävinneet vaan yhä on iltaisin pirun kylmä, rinnat ja varsinkin nännit tosi kipeät ja kuvotustakin vähän väliä. On vaan niin kärsimätön olo että. No reipasta mieltä vaan!
 
Viola Minä kävin ultrassa viikolla 6+2 ja sykkeet näkyi hyvin. Joten varaa ultra ihmeessä, jos olet varma viikoistasi. Yleensä kai lääkäriasemat suosittelee viikkoa 8+ koska hedelmoittymisen ajakohta voi heittää hieman. Alkion sydän alkaa toimimaan viikolla 6. Vai onko teillä neuvolassa ultra? Jos ei ole, niin silloin ei vielä kuunnella dopplerilla sydänääniä...Kun minä varasin aikaa, ei kukaan kysynyt viikoista mitään ja tuskin niistä kannattaa edes mainita jos ovat niin "tiukkoja" että vasta viikolla 8 näkyy.

HooWee 10+2
 
Heippa kaikille! Enole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa. Siis minulla la 1.7 (sain valita 30.6 tai 1.7) Hassua, mutta osui siihen puoleen väliin =). Juu ja viikkoja nyt 10+2... Ei kuunneltu ääniä eikä mittailtu mitään. Niin tuhon listaan, että minulla on jo 2lasta eli 3v ja 1v, eli kolmosta odotetaan.
Tsemppiä kaikille näiden ensimmäisten vaikeiden kuukausien yli, minulla ainakin koko ajan paha olo :|
 
Voi ei Tikkipää ja Rapu! oon todella pahoillani teidän puolesta. Suuren suuri lohdutuksen :hug: kummallekin, vaikka eipä siinä tilanteessa oikein mikään taida lohduttaa :|

Ronjalle tuplasti onnea!!!! Miten teitä kaksosmammoja voikin olla jo niin monta tällä palstalla, hienoa =)

Ultrakuulumisia täältä päin eli eilen kävin alkuraskauden ultrassa; siellä kaikki hyvin! Ihanaa! Sikiö (vai onko se vielä alkio) on oikeassa paikassa ja vastaa täysin viikkoja. Siellä se pieni sydän jumpsutti :heart: :heart: Kyllä se taas herkisti vaikka jo neljättä odotellaan. Mutta mitäs siitä, yhtä rakkaita ja ainutlaatuisia on jokainen raskaus ja lapsi.

Kultatiuku ja Räpätäti täällä myös yksi äiti , joka on läpikäynyt keskivaikean masennuksen 2005-2006. Mulla todettii et varmaan jokaisen synnytyksen jälkeen ollut baby bluesia/masennusta mutta ne on jääneet hoitamatta ja kaikki sitten vaan kasaantunut kunnes kolmannen jälkeen kaikki sitten vaan "räjähti". Kyl oon ite sitä mieltä et väsymys on se suurin peikko, joka kaiken aiheuttaa. Se kaivaa hitaasti sisältä päin kunnes ei vaan enää yksinkertaisesti voimat riitä. Nyt vähän pelottaa tuleva mut onneks sitä osaa (ehkä) lukea itseä ja tuntee jo merkit eikä anna kaiken mennä liian pitkälle.

Nyt en jouda kirjotella enempää, pitää laittaa pojat päikkäreille ja sit iltapäivällä lähdetää serkun luo Hesaan.

Palaan kunhan taas saan siihen soipivan hetken =) Kovasti jaksamista ja tarrasukkia kaikille!!!

Neleka ja Tuikku 7+5
 
Pahoittelut tosiaan km:n saanneille! :hug:

Mulla tuli tälläinen mieleen (ensikertalainen kun olen), eli katsotaanko ultra vatsanpäältä vai jotenkin sisäisesti. Olen menossa papa-seulontaan parin viikon päästä, ja lääkäri lupasi ultrailla samalla.

Niin tuolloin vk on 11
 
Ensikertalainen Np-ultra ja ultrat yleensäkin pienillä viikoilla (olisko alle 15-16 viikkoa?) tehdään emättimen kautta. Eli lääkäri työntää emättimeen ultrausanturin, jossa on romanttisesti kondomi päällä B)

HooWee
 

Yhteistyössä