HEINÄMAMMAT 2008 ~huhtikuussa~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Hei taas kaikki,
meillä mahataudit nyt takanapäin ja elämä asettunut uomiinsa. Pari pv sitten oli mulla neuvolla rv27 ja paino oli taas pudonnut lähtölukemiin ton taudin ansiosta :| . Mutta ei huolta, ihan hyvässä lihassa sitä tässä kuitenkin mennään, oikeastaan nyt on mukavan kevyt olla näin muuten, kun masu alkaa jo painaa. Sitten oli myös lääkäri ja kaikki näytti ihan normaalilta, sf kuitenkin keskikäyrän yläpuolella.

Sitten terveiset myös eilisestä 4D ultrasta! Mitäs minä sanoin koko ajan miehellenikin, että poikahan sieltä on tulossa. Eli sykkeet olleet koko ajan meillä140 hujakoilla, että poikasykkeet, tytöllä oli aina n.160. Ja onhan tämä koko raskaus ollut aivan samanlainen kun tuota edellistä poikaani odotellessa. No, sielä vauva oli niin hymyssä suin tyytyväisenä. Musta oikeasti tuntui että olis hymyillyt mulle, ja aivan ihanat kuvat saatiin nappulasta, oli jo tullut pyöreyttä kasvoihin. Kokoarvio oli näille viikoille normaali 1027, eli ihan keskikäyrän tietämissä. Muo pelottaa toi vauvan koko, ettei kasvais liian suureksi, näin kolmatta odotellessa..

Mutta päivänjatkoja kaikille!
 
iiiiiiik äsken menin mittaamaan mahanympäryksen eikä olisi sitä pitäny tehdä... on jo nyt 2 cm vähemmän kun mitä oli isommillaan esikoisen kanssa!! :eek: eli oli nyt 92cm. musta tulee valtava kun vielä 3kk jäljellä...

korvapuusti + pikkupulla rv 26+6 ja masu 92cm
 
Mulla on noita liitos kipuja. Välillä sitten issias kipua niin että eteen päin ei voi kävellä. Välillä joudun syömään ,jopa särkylääkkeitä vaikka en vauvaani tahtois myrkyttää.
Aamuisin sika kipeet kädet, ku kärsin ranne kanava oireyhtymästä. Kädet lastoissa nukun. BLÄÄH. Kädet myös kipeytyy öisin lastoista huolimatta, niin uni ei ole niin laadukasta, ja usein päivät menee sit nukkuen.
Mulle meinas tulla raskaus arpi jalkaan, mutta kylvyssä käytän kylpy öljyä ja harjaa ihoani niin iho on pysynyt ok. Alkuun iho kutisi ihan kamalasti ja jouduin rasvaamaan joka ilta kroppani että pystyin nukkumaan. :headwall:
 
moikka pitkästä aikaa
kävin sit töissä 5 päivää ja ti oli saikulla tarkistus ja kanava lyhentynyt 1 cm ja nyt sitä jäljellä 2cm.
en saa nostella ja muutenkin pitää ottaa rauhallisesti.
uusi tarkistus sit 16.4
toivottavasti rauhoittuu täällä kotona toi tilanne eikä joutuis ihan sänky potilaaksi.
kätilö katsoi lotan ensin ja keskikäyrälle mennään painon ja pituuden suhteen.
painoksi arvio 890g
kysyin vielä et onko vaavi vielä tyttö niin vastas ei ainakaan kivekset laskeutuneet.
mut sit ku mentiin lääkärille niin oli sitä mieltä ettei isän tarvii olla siinä läsnä

:eek:
sano et mieskään tahtos et vaimo on läsnä jos sen eturauhasia lääkäri tutkis :eek:
mies vaan siihen et on ollu ennenkin mukana ja joka kerta.
ja kuitenkin kyllä se vaikuttaa koko perheeseen toi et mun pitää varoa nostelua ja rasitusta.
tää oli naislääkäri .
eilen kävin sit sokerinrasitus kokeessa mut en oon kysynyt tuloksii kun neuvola on 15.4

meillä mies tulee mukaan synnytykseen,viimeksi jäi paitsi kun oli se kiireellinen sectio virhetarjonnon takia.
mut tällä hetkellä lotta pää alaspäin =)

me ostettiin maanantaina brion kaksosten rattaat liikkeestä ja saattiin tosi edullisesti 390e.
olivat tietenkii jo 2007 mallia kuosi ,mut samat toiminnat kun tulevissa malleissa.
en ottanut siihen sitä kantokoppaa kun musta se tuntu aika ahistavalle kesävauvaa ajatellen.

mut nyt pitää lähtee koira viemään pihalle :wave:

senttu ja lotta 26+5
 
Piiiiiiitkä tauko minulla kirjottamisessa, lukenu olen ahkerasti, mutta muka aina niin hektistä ettei ole yhtään kerennyt raapustamaan mitään.
Viime sunnuntaina kävin synnärillä tarkastuksessa, kun en tuntenut liikkeitä kuin muutaman erittäin hennon...pienesti kyllä säikähdin, mutta onneksi kaikki oli hyvin. Vauva oli vain ilmeisesti kääntyneenä niin ettei liikkeitä/potkuja tuntunut.
Räpätäti kirjoitteli masukivuistaan....minulla oli tässä puolisen vkoa sitten samanlaisia tuntemuksia vatsalla. Oli tosi epämiellyttävää :/
Mies tulossa synnytykseen aivan ehdottomasti. Kaikissa aikaisemmissakin on ollut ja jotenkin se on ollut meille kummallekkin itsestäänselvyys, että siellä yhdessä ollaan vastaanottamassa prinsessaa :heart:
Kelaan paperit jätin viimeviikolla kun sain käytyä palkanlaskijan pakeilla siitä palkanmaksusta ekat 3kk. Saas nähä kauanko kestää meidän saada niitä päätöksiä. Piiiiitkään mietin otanko sen pakkauksen, kun edellisestä 4v ja ei taida olla niitä pieniä vaatteita enää jäljellä. Elikkäs pakkaus tulossa ja intoilen päästä hypistelemään niitä vaatteita :whistle:
Raskausarvista joku kyseli myös, ei ainakaan vielä ole ilmaantunu. Ei ole aikaisemmissakaan (3kpl) tullut. Rasvailen kyllä ahkerasti itseäni, kun nahka on rutikuiva, ainakin suihkun jälkeen....tuntuu kun olisi syyhypunkit hyökänny kimppuun laumoina.
Nukkumisesta, niin on kyllä unenlaatu huonontunu nyt pienen ajan sisällä. Unenpäästä vaikeahko saada kiinni ja olen monta kertaa hereillä yön aikana. Viimeyönä ensimmäisen kerran heräsin masuasukin aerobic tuntiin....oli poikittain vatsassa ja jyskytti kumpaakin kylkeä vuorotellen :LOL:
Karvoja mahaan ei ole tullut :p Alakerran jumppaa en ole harrastellut :ashamed: muutoin kuin sänkypuuhissa B) Tiiän kyllä että se on hirmu tärkeetä, mut jotenkin se vaan aina jää...
Sorsa kyseli nuista työjutuista, niin sairaanhoitaja olen kolmivuorotyössä ja tällä hetkellä kuitenkin sairaslomalla supistusten takia. Olen lomalla ihan äitiyslomaan saakka. Nyt onkin tosi ihanaa olla kotona, kun ilmat alkaa olla aurinkoiset ja lämpimät....innostuin tässä eilen siivoamaan terassin hieman kesäisempään kuntoon ja siemastiin siinä miehen kanssa eilen päiväkahvit, ja pojat kuinka ne auringossa maistu NIIN hyvältä :p

Masunympärys on täällä huikeat 108!! KAMALAA...miten se on voinnu nuin suurex tulla...ilmankos välillä vähä ahdistaa kun pitää ahtautua vaatteisiin ja yrittää laittaa kenkiä jalkaan saati sitten auttaa tuon 4-vuotiaan pukemisessa :LOL:
Masukuvan räpsin äsken, ja YRITÄN laittaa sen tänne jos suinkin osaan... :p

Nyt on tullu kirjotettua NIIN paljon, että toivottavasti jaksatte lukea :saint:

Voikaa hyvin siskot ja masut!!

Piparminttu 75 ja tytsy 27+
 
Flunssa iski sitten tännekin. mä sairastelen tässä jo kolmatta päivää. tosi karmee kurkkukipu, vähän jo helpottaa, mutta olo on tukkoinen! eilen illalla iski tyttöön. meni yö kitinän merkeissä. nyt hän nukkuu vieläkin yöuniaan. annan nukkua niin kauan kuin vaan unta riittää. saa jättää päiväunet sit väliin jos siltä tuntuu. toivon vaan kovasti, ettei menisi korviin tuo tauti, ku hällä tuntuu aina niin käyvän. sairastanut jo 11 korvatulehdusta.

karvojen kasvusta mahassa, niin mulla on myös vaaleita pitkiä. oli esikoistakin odottaessa. mutta linea negraa ei näy vielä mullakaan, väittäisin, että viimeksi kyllä näillä viikoilla jo oli.

raskausarpia en ole huomannut, että olisi vielä tullut. mulla on niitä tullut jo nuorena, ennen kun olen koskaan edes raskaana ollut alaselkä, reidet ja takapuoli täyteen. ja olen todellakin sillon ollut vielä alipainoinen. kai se on pienikin muutaman kilon painonnousu saanut aikaan niitä. nyt ne on vaaleita ja olen kuin seepra =) viimeksi niitä tuli raskausajan jälkeen vasta, mutta aika pieniä kuitenkin.

liitoskipuja on täälläkin. häpyluuhun sattuu niin vietävästi kun vähänkin nostaa jalkaa lattiasta! eteenpäin vielä sentään pääsee jotenkuten.

mahan ympärysmitasta en tiedä sanoa mitään, kun on mittanauha hukassa. just yks päivä tässä ettisin sitä, kun piti piruuttaan mitata miehen vatsanympärys!:LOL:

eilen tuli päätökset kelasta ja tänään on pitänyt tulla se 140? tilille, kun en pakkausta ottanut. olisko siitä joku vajaa 2 viikkoa kun postitin hakemukset. en tarkkaan muista. vanhempainpäivärahaa tuun saamaan saman minkä esikoisestakin, kun tulee alle 3 vuotta ikäeroa heille, niin katsoivat sen mukaan.

painosta vielä sen verran, että mullekin huomauteltiin neuvolassa siitä jatkuvasti ekassa raskaudessa ja lähtöpaino oli 55kg ja pituuttakin löytyy yli 170cm. nyt oli lähtöpaino paljon korkeampi ja mitään valituksia ei ole tullut, vaan sanoo kaiken olevan normaalilukemissa, niin lähtöpainon kuin nykyisenkin painon. ja sama neuvolatäti kyseessä. eipä kai niistä kannata paljoa välittää jos kaikki muuten menee hyvin.

eipä tässä taas enempää tällä kerralla.

t-06 25+5


 
Morjens!

Ne mahakarvat on niiin pitkiä :LOL: Onneks suht vaaleita kuiten, ei tarvii miehen pitää silmiä kiinni saunassa :)

Neuvolasta just soitteli, että perhevalmennukset alkaa samana päivänä ko mulla seuraava neukkalääkäri-aika. Siihen on vielä parikymmentä päivää. Tämä tyttö saa alkaa pistelemään sormia uudelleen ja jos ei arvot parane, alkaa tuollon niiden Guaremrakeiden syönti :( Neljänä päivänä siis mittasin ja kahtena vikana oli ilta-arvot tunnin jälkeen yli seiskan. ... Oisinpa ollu hiljaa asiasta...

Mullakin hankalaa ko ei muista nuoruusvuosilta, miltä alkava raskausarpi näyttää niin noiden vanhojen joukosta ei näe uusia.

Miekii tahtosin alkaa pyykinpesuun, ensin pitäs vaan ostaa Vaavalle vaatekaappi, oikeastaan apteekkarinlipastosta haaveilen.

Mullakin 16 h yövuoro takana ja 9h yö edessä, joka toinen viikko näyttäs olevan tuo kaks yötä. Viimiseen kahteen viikkoon meinaan sanoa no thanks yövuoroille. Nukuin kyllä viime yönäkin aika hyvin, ensi yönä on sitten touhuttava jotakin, että palkkansa ansaitsee.

T: pörrö ja Nella 26+5
 
Turkilmas
Heippa! Enpä ole tänne kirjoitellut melkein laisinkaan, mitä nyt silloin ilmoittautumassa kävin :ashamed: . Mä olen sairaslomalla jo miljoonatta viikkoa ja 1,5 viikkoa olin sairaalassakin pakkolevossa. Eli supparit ovat mulla kypsyttäneet kohdunkaulan kanavaa ja tässä mennään nyt varovaisesti päivä kerrallaan eteenpäin. Kortisonipiikit (vauvan keuhkoja kehittämään) sain sairaalassa ja eilen kontrollissa todettiin että vauva on nyt kilon painoinen. Viikkoja on vaan 26+3,mutta koko ajan mennään eteenpäin =) .

Painoa on tullut 7 kg, mutta se on kyllä jonkin verran liikaa kun lähtöpainoa oli jo reilusti liikaa. Varmaan sokerirasitukseen taas joudun, mutta ainakaan viimeksi mulla oli kaikki arvot hyvät vaikka painoa tuli silloin yht. 30 kg!!!!

Sukupuoli on meillä tiedossa, sillä sen verran ylpeänä poikamme esitteli pelejä ja vehkeitään rakenneultrassa :D . Mies ja esikoinen oli mukana ultrassa ja oli pojilla naamat kuin Naantalin auringolla, niin paljon he molemmat toivoivat poikaa :D

Synnytykseen tulee mies mukaan. Ihan rehellisesti sanottuna en oo kyllä edes asiaa kysynyt mieheltä (siis että tahtooko mukaan), niin itsestäänselvyys se on ollut mulle ja mä kyllä luulen että myös miehelle. Pitääkin varmaan tänään kysäistä että tahtooko hän tulla vai tuleeko velvollisuudesta :ashamed:

Mahakarvoja löytyy myös multa. Mä jo ajelin niitä eilen ennen ultraa kun jotenkin niin nolotti. Mietinkin jo että olenko ainoa karvamaha maailmassa...

Raskausarpia mulle tuli edellisestä raskaudesta niin paljon että peli on jo menetetty. Ei varmaan oo uusia nyt tullut mutta vaikka oliskin niin ei niitä kyllä huomaisi...

Kelan paperit ja vakuutushakemukset on vihdoinkin hoidettu ja haettu ja nyt odotellaan vaan päätöksiä ja äippäpakkausta. Ja ihana ystäväni toi sunnuntaina mulle lainaksi mm. sängyn, syöttötuolin ja sitterin. Patja pitää sänkyyn hommata, mutta ensin me kuiteskin pidetään äippäpakkauslaatikkoa sänkynä eli sillä ei oo kiirettä. Ja tänään tuli viesti että olen voittanut huudon yhdistelmävaunuista. Pitää käydä katsomassa vaunut paikan päällä ja hoitaa maksu. Toivottavasti oston voi perua jos ei tykätä. Mies kun oli vähän epäileväinen kuosin suhteen.... Onko muuten jollain kokemusta kaupan purkamisesta tai siis että ei ostakaan sitä mitä on huutanut? Mahtaakohan onnistua?

Liikkeistä meillä riippuu niin päivästä. Musta tuntuu että joka toinen päivä poitsu pitää jumppapäivän ja sheikkaa niin paljon että väsyneenä pitää huilipäivää seuraavan päivän. Onneks nyt kuitenkin olemassaolostaan ilmoittelee, mutta tosiaan välillä enemmän ja välillä vähemmän.

No niin,tulipa kerralla kirjoitettua enemmänkin :D

terkuin turkilmas ja jorma-kalevi 26+3
 
Terkkuja neuvolasta! viikkoja siis nyt 26+6 ja sf oli 24,5 eli ihan keskikäyrällä mennään.Sydän jumpsutti 150s/m ja omat paineet oli 124/71 luokkaa. Painoa on jo tullut 12kg lisää siitä kun raskaus todettiin.....haluaisin yrittää pysyä 15kg sisällä, mutta en tiedä miten onnistuu....Enää en ole pystynyt käymään jumpassakaan kun liitoskivut ja kohdun kannatinkivut tuntuvat heti kun vähän rasittaa itseään. Kohdunsuu on kiinni niinkun pitää ja pissa ihan puhdas.Eli so far so good! Tekisi kovasti mieli kurkistaa sinne sisään vielä, lapsen isäkin kyseli että eikö me enää vauvaa nähdäkään enne h-hetkeä...!Liikkeet edelleen vaimeahkot, mutta kyllä siellä ihan hyvin voidaan, ehkä on vaan ahtaampaa kun aikaisemmin.

Kelasta saatu päätös äitiyspakkauksesta (tuli vuoden 2008) ja itse pakkauskin tuli siis pari päivää sitten. Muilta osin päätös vielä odottaa palkkalaskelmia.

Nukkuminen kehnoa edelleen; suonenvedot ja lonkkien puutuminen vaivaa....

Raskausarpia ei ole, rasvaan joka toinen päivä 100% shea-butterilla vatsaa. Iho on tosi kuiva joka puolelta joten rasvata pitää.Linea negraa ei liioin ole näkynyt.

Onko kenelläkään alkanut tulemaan "raaka"maitoa vielä rinnoista? Muistelen että esikoisen kanssa oli yöpaita aina märkä jo 6 raskauskuukauden jälkeen, mutta nyt ei tule tipan tippaa...

Mies on tulossa mukaan synnytykseen, neuvolassa ei käy koska se on "tylsää".
oinas95 26+6
 
Heippa!

Noita galluppiloita on menny multa kyllä totaalisen ohi niin monta, että jospa nyt yrittäsin taas petrata kiinni teitä ahkerimpia!

Masun ympärys, voi kuulkaas "enot"!! Viikko sitten mitattuna 104cm, eli viikot sillon kutakuinkin 24. Että eipä ollu korvapuustilla vielä hätää! :D

Karvoja kasvaa minunkin massussani, lisäksi myös rinnoissa.. :whistle: Mitä sieltä arpien seasta nyt sattuu näkemään, on sen verran tuo kuppikoko näiden lasten myötä muuttunut et rinnoissa ei ehjää ihoa olekaan! B:stä tupla E:hen.. Mut ne on tosiaan normaaleja ihokarvoja, hormoneista johtuvia juttuja, ja katoaa kyllä ajan myötä sit, jotta ekakertalaisetkin huoleti vaan! =)

Töissä en ole. Marraskuussa loppui viime kauden työt, taimitarhatyöntekijä siis olen ja usein talvet työttömänä. Nyt kevätkausi on jo startattu siellä kyllä, mut ilman mun työpanostani tänä vuonna. Ei musta töihin tällä masulla ole, on se sen verran fyysisesti raskastakin. Ja ehdin kyllä sit ens syksynäkin taas, kun tää tulokas tästä kasvaa!

Raskausarpia mulla ei massussa juurikaan ole. Esikoisen synnytyksessä tuli pari pienempää ihan tuonne bikinirajaan, siihen kohti sit keskimmäiseltä tuli muutama lisää kun perätilassa oli. Nyt ei vielä uusia arpia näy tulleen. Ja kuiva olen kuin korppu, rasvaan lähes päivittäin atooppista ihoani.

Mies ei taida olla tulossa synnytykseen. :( Kuopuksen synnytyksessä meinas jo pyörtyä moneen kertaan, ja vihaa muutenkin sairaaloita. Sitäpaitsi ei tiedetä saadaanko lapsia mihinkään/ketään niitä hoitamaan, joten voi olla että mies jää lasten kans kotiin. Yhtä ystävää olen pyytänyt mukaan sitten, koska yksin en sitä tahdo kokea! Eikä se musta ole reilua miestä sinne pakottaakaan, joten sit mennään näin.

KELA:n paprut viety, pakkausta odotellessa.. Äippärahaa varten pitäs vielä toimittaa palkkatodistus, kun vaan sais aikaseksi, tai oikeestaan pääsis virka-aikana liikenteeseen kaupungille. Vakuutus varmaan otetaan IF:istä, kun siellä muutkin lapset on vakuutettuna. Sitä voin hakee sit vasta syntymän jälkeen, tai ainakin näin oli kuopuksen kohdalla. 2kk iässä vasta myönnettiin se.

Nukkuminen alkaa tosiaan olla taitolaji. Viimeyön kyllä sain taas kohtalaisesti unta kuulaan, mut se meinaa että tyynyjä polvien välissä, massua tukemassa jne. Suunnittelen juur, että ompelen pussilakanasta kapeamman, ja sullon ylimääräisen täkin sen sisälle ja voilá! Pötkötyyny, jolla saa tuettua masun ja jalat ja kaikki! :D Aikaansaaminen vaan kestää tässäkin asiassa.. Pissalla ei tartte ravata jos ei juo, ja nyt kun tää lenssu kestää niin kurkkua kuivaa ja on pakko juoda vähän väliä. Joten veskissäkin saa yöllä kököttää.

Nuo repivät kivut nyt hieman on helpottaneet, mut kaikkee rehkimistä on pakko välttää. Ei kykene, ei kärsi. :( Lepo tehoaa kylä melkein joka vaivaan, paitsi noihin aristaviin kylkiin. Ja levottomiin jalkoihin.. Ne vaatis kävelylenkkejä ja liikuntaa, mut sit taas repii ja supistaa. *huoh* Odottavan aika on todellakin pitkä!

Mut nyt päiväkahvin keittoon, jos vaikka lipasis parit sukulaatipalatkin siinä samalla.. :p

Räpätäti+papu rv25+1
 
RouvaSumppisuu
Itselleni (kun raskausdementia aina ajoittain vaivaa) merkkaan, lista päivitetty...aika moni meistä tuon sukupuolenkin jo tietää, saa nähdä sitten kesällä oliko ultraajina ollut taitavia kätilöitä/lääkäreitä vai tuleeko yllätyksiä :LOL: .

MAR-Ille ja turkilmakselle jaksuja noiden suppareiden kanssa, kurjalta kuulostaa :hug: .

(.) 93cm ja paisuu kuin pullataikina!

Sumppis, jota laiskottaa kotityöt :whistle: ...
 
Täällä yks sairaslomalainen ilmottautuu :wave: lekuri laitto sairaslomaa nyt 18.5 asti kun äippäloma alkaa 19.5...ei oikein meinaa kroppa keritä mahan kasvuun mukaan.
Supistelujakin on nyt ollu enemmän vaikka ei mitään ihmeitä tekiskään...paikat vähän pehmenny.

Vyötärön ympärys on nyt 120cm :eek:



Siinä se köllöttää painavana ja kovana...rv 25

Miulla kanssa noi yöt rupee oleen aika vaikeita vaikka tässä välillä sain nukkua yöt läpeensä heräämättä mutta nyt herään vessaan noin tunnin välein ja kuopuksen maito kokeilu huudattaa häntä ni sitten herätään välillä puolen tunnin välein :headwall:

HB on laskusuunnassa ollu pitkän aikaa mutta kiitos troppien ni oli noussut 112 :D ja toivon jotta ei kovin alas sieltä enää tulisi.

Äitee ja tuplat rv 25
 
Vilma-Annika ymmärtääkseni se on se pakkaus mikä näkyy Kelan sivuilla, eli beigeä,vihreää,keltaista.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100502155308EH?openDocument
Vaikka nyt tarkemmin lukiessani tajusin, että kyseessä taitaa sittenkin olla tuo 2007 pakkaus mikä kuvissa näkyy.Sen siis sain.Sori
 
Oinas95 mie luulin kanssa jotta sain uudet pakkaukset kun kuvat oli erit silloin kun kävin kattomassa ennen lappujen laittoa ja sit kuitenkin sain tuon saman mikä on tuossa kuvassa joten mie en ole yhtään varma mitkä paketit sain.Todella sekava selostus :ashamed:
 
Onpas teillä suuret mahat jo. Mulla vatsanympärys noin 87 cm. Taidan olla vielä täällä pikkumahaisin.. Tietysti aina vaikuttaa näillä viikoilla jo niin paljon pari viikkoakin, kun meillä aika loppukuusta laskettu aika.

Raskausarvilta olen välttynyt - rasvaan päivittäin (vähintään kerran) Biothermin raskausarpia ehkäisevällä voiteella. Käyttö piti aloittaa neljännellä raskauskuulla. Tähän asti ainakin toiminut.

Rv 24+0
 
Tänne ei mitään uutta. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin ja nopeastihan tuo tuntuvat menevän..3kk laskettuun aikaan :)

Synnytykseen mies tulee mukaan. Se on vähän niinkuin itsestäänselvyys mulle ja miehelle itselleenkin.

Mahakarvoja on täälläkin, mutta onneksi hyvin vaaleaa untuvaa, eikä niitä ole paljon.

Raskausarpia ei ole ilmaantunut, mutta niitä on kyllä ennestään ihan riittävästi :D Uskon kyllä että niitäkin vielä tulee, koska vasta aika lopussa ne on ennenkin ilmaantunut. Toivotaan kuitenkin että nahka olisi jo tarpeeksi venynyt..

Nukkuminen onnistuu ihan niinkuin aina ennenkin. Pissalle pitää kyllä nousta kerran yössä ainakin, mutta muuten tuhisen kun "pieni" possu :D

Ulkona on taas ihana ilma, joten sinne pitäisi varmasti lähteä nauttimaan kevätsäästä. Sitä ennen pitää kuitenkin tehdä jotakin ruokaa, joten eikun köökin puolelle...

Popo 26+5 :heart:
 
Mikä auringonpaiste täällä etelässä!!! B) Ihan kevättakissa tarkenee, ihanaa! Istuin tossa tunnin auringossa, ni jo on nassu täynnä pisamia...

Masu mitattu äsken täälläkin! Pakko oli mitata ku kaikki muutkin on...SAin mitaksi näin iltapäivästä 92cm eli ei nyt niin iso ku luulin =) Mun mielest se vaan näyttää paljon isommalta ku esim Piparmintun.

Linea negraa ei ole tullut ainakaan vielä. kaikista edellisistä viiva on ollut suht tummana ihan ylös asti! Saa nähä vaikuttaako sukupuoli nyt asiaan, en kyllä usko. Edelliset mulla siis poikia ja nyt tyttö masussa :heart:

Karvoista Ihan hentoa vaaleaa lyhyttä karvaa alamasussa, jota tuskin näkee. Yleensä karvoja tulee poikaa odottaessa. Näin ainakin mun serkulla, jolla esikoinen poika niin masussa kasvoi mustia pitkiä karvoja!! Toinen oli tyttö ja karvoja ei tullu, tiedä sitten näistä.

Raskausarpia mulle ei ole tullu koskaa! Enkä rasvaile ihoa millään. Se kuulemma on aika lailla perinnöllistä eli jos äidillä on raskausarpia niin sit niitä voi odottaa itselleenkin. Mulla nyt neljäs raskaus, eikä arven arpea =) Rintoihin tuli esikoista odottaessa pari pientä mut ei niitä edes huomaa. Ai nii, onhan mulla kyl noi sektioarvet :) kaks kpl tällä hetkellä ja kolmas tulossa. Mut nekin on niin vaaleat et jos en kertois ni ei niitä huomais.

Mitähän vielä on keskusteltu... Kelan paperit odottaa laatikossa... En meinaa ottaa pakkausta ku nyt ku tyttöä vartun ni on pieni ostobuumi päällä :LOL: Kaapista löytyy jo neljä bodya, neljät puolpotkarit, yökkäri ja peitto...Kaikki enemmän tai vähemmän vaaleanpunasia :heart: Ihanan vaaleapunaisen Name It- bodyn ostin, jossa lukee punaisella "Pikkusisko" =)

Nyt pitänee mennä taas hellan ääreen. Hyvää matkaa Julia Orvokki ja tarrasukkia suppareitten kanssa painiville! Kaikille tasapuolisesti antoisaa masun kasvatusta ja vointeja! =)

Neleka & tyty 25 tasan
 
Tisin, että jee tänään pääsen postiin hakemaan kummitädin liinavaatepakettia tulevalle vauvalle ja netin kautta ostamaani vauvanvaatepakettia kans... tarkemmin vilkaistuna, mukana oli myös kolmas paketti... siellä oottaa äippäpakkauskin hakua :D
 
..Joka näyttääkin lähteneen vilkkaasti palstalla liikkeelle B)

Täällä tänään vihdoin käyty neuvolassa, joka siirty viikolla neukkatädin sairasloman vuoksi.. meidän tuppukylässä ei tosiaan oo ku yks neuvolantäti eli ei paljon vaihtoehtoja.. No, kuulumiset mainiot; kaikki arvot ok, painoa 405 g/vko ja sf 22.
Masun ympärysmitta 93 cm, joten voit korvapuusti lohduttautua tälläkin kun mulla viikkoja pari vähemmän ja nyt jo tuon verran :whistle:

Tiipero oli kysellyt karvamasuja..täällä yksi :wave: ! Hentoisten ja vaaleiden lisäksi löytyy 3 (!!!) tummaa komeaa karvaa :LOL:
minttumaaria76 täällä kans on naureskeltu saunassa et mitäköhän tähän pusikoitumiseen keksis..oon nimittäin totuttanu itseni (ja miehen) aika siloteltuun malliin ja nyt ei kyllä näe mistä kohin pitäis sheiverillä kyntää..!
Raskausarpia ei onneks oo näkyny (vielä?). Oon rasvaillu päivittäin Vichyn raskausarpia ehkäisevällä voiteella, jonka pitäis muuten haalentaa jo syntyneitäkin arpia. Toivottavasti mun kohdalla jäis kuitenki vaan ennalta ehkäisyksi tää rasvailu!

Isyyslomasta ei olla päätetty vielä mitään, mut synnytykseen on mies tulossa vaikka omaa melkoisen sairaalafobian hänkin. Kait se pojan näkeminen rakenneultrassa sai hänetkin haluamaan osaksi tervetulokomiteaa =)

Hih, tuota sentään viitsiikin jo kutsua masuksi mikä äiteellä on..viette kyllä tuplien kans voiton mennen tullen kokogallupissa. Se on aivan ihana.

MAR-Ille ja muillekin supistusten kans taisteleville voimia.. Itsellä kohdunkaulan kontrolli taas ensi ti, täytyy vaan toivoa et ei ois pahoja tuhoja saaneet aikaan täällä!

Huh, nyt pitää lähtee taas rennietä kaivaan jostain.. tuntuu että tää närästys kalvaa nykyään 24 h. Ja ei auta ei mitkään ns. sallitut aineet!! :kieh: Vinkkejä tän vaivan poistoon otetaan vastaan..

Nauttikaa auringosta ja masuista ja uusista ihanista äippäpakkauksista :)

Qnsilta ja Viljami rv 24+5
 
tännekkin kirjottelen.
Eilen oli neuvola, kaikki oli hyvin.
hemoglobiini oli 119, painoa oli tulli ny 1kg/viikko, ja fundus oli nyt 27cm. b-vauvan sydänääniä ei heti löydetty mut pitkän etsinnän jälkeen nekin löyty. Alko oleen jännät paikat jo...:whistle:

Kelan paperit vein eilen. Te joille on pakkaus jo tullut, kauanko kesti?? Mä tääl jo täpinöissäni odottelen pakkauksia! Otin siis 2 pakkausta ja 1 rahana.

hih, täällä on kyllä masuun tullut karvoja (hentosia kylläkin)! tissien välistä alas asti tullu semmonen juova, eilen just naureskelin että meikälla on enemmän rintakarvoja ku isännällä.. :LOL: no joo sama juttu oli esikoisestakin. lähti heti synnytyksen jälkeen, onneks.

Tässä vähän profiilikuvaa rv 23+0



Eliza ja tuplat 23+1
 
Ihana tunne, edessä kymmenen vapaa päivää :D . Takana rankat neljä viikkoa töitä ja loman jälkeen edessä se todennäköisesti viimeinen työviikko ennen kuin vetäydyn töistä sivuun.

Meninpä minäkin mittaamaan masun ympäryksen ja 107cm mittanauhaa sai ympärille kietoa. Mutta ihana tätä mahaa on kantaa, vaikka välillä henkeä ahdistaa ja iltaisin ruoan päälle tuntuu, että repeän kyljistä auki. Tukivyön kaivoin kyllä tänään pitkästä aikaa käyttöön töihin lähtiessä.

Eilen erehdyin juoksemaan apteekkiin asiakkaan lääkkeitä hakemaan sen 100 metrin matkan, kun oli menossa kiinni viiden minuutin sisällä. Sitten iski päälle kolme tuntia kestäneen supistusryöpyn, ja tuosta ajasta suurimman osan maha oli TODELLA pinkeä ja teki häijyä. Oli pakko soittaa äitipolille, uskaltaako sitä pitkäänkin katsoa. Jos tilanne ei olisi lauennut reilun tunnin sisään, olisi saanut lähteä näytille, mutta onneksi olo korjaantui. Eli eipä juoksennella enää, ennenkuin masu on taas normaalissa kuosissa.

Linea negrasta ja mahakarvoista: Linea negra näkyy ihan alhaalta lähes rintalastan kärkeen mutta masu ei ole juuri sen karvaisempi kuin ennen raskauttakaan.

Nukkumisesta sen verran, että aamuyöt tulee pyörittyä sängyssä, mutta vessassa ei juurikaan tarvitse juosta. Tosin monesti vauva pitää jumppatuokioitaan juuri samoihin aikoihin, joten osittain valvominen johtuu siitä, kun jään haltioissani liikkeitä kuuntelemaan :heart: .

Kultatiuku ja Nuppu rv 26+1
 

Yhteistyössä