***Heinäkuun Onnenhiput 2011 Toukokuussa***

Sisarukset suhtautuu uuteen vauvaan hyvin.Toi 7vee kovasti miettii kumpi se on ja minkä nimen voisi antaa.Ei siis olla lapsille kerrottu että tyttö taas tulee:).Esikoinen kiljuisi sen pitkin pihoja kuitenkin:D

Kakkonen joka huomenna täyttää 3v:heart: odottaa myös kovasti että saa sitten vauvan sylin:)

Kolmonen täyttää 26pv 2v. On siis ihan HULLUNA vauvoihin,muut lapset ei ole ikinä seonnut noin kun näkee jossain vauvan:D:On myös ihan täysin Äitin "vauva" joten sen kanssa tulee hankalaa kun vauva syntyy.itse odottaa kyllä innolla sen minkä ymmärtää:)

kirpputorilla jaksoin 2,5 tuntia!.Kävin koko hallin läpi ja tein huippulöytöjä:).Vauvalle en tosin paljoakaan ostanut muille lapsille lähinnä.Imetystyynyn ostin minäkin!.Kolme kassillista vaatetta ja muutama lelu:)

Ja hei! Me muutetaan!.Saadaan vaihdettua tohon viereiseen rappuun neliöön:).
Parin viikon päästä siis muutto,pitäisi pakkaamaan alkaa:).Olen niin odottanut että saadaa lisä tilaa,alkoi näyttämään jo siltä ettei päästä muuttamaan ennen vauvan syntymää tai koulun alkua mutta toisin kävi,jee!
Esikoiselle kiva juttu kun saa oman huoneen kun nyt kaikki kolme on samassa huoneessa.Sillä alkaa kuitenkin koulu nyt elokuussa niin hyvä saada omaa rauhaa senkin:)

Appi teki myös vauvalle kehdon:heart:.

Täällä myös huudetaan hulluna lätkää!.Kamala kun välillä unohtaa hengittää kun niin jännittää:D
Ja kyllä mä myös juon kaljaa ja syön makkaraa ja karjun:D

Tässä päästään myös tohon Alkoholi asiaan!.Mies ottaa jonkun verran mutta silloin yleensä lähtee johonkin,keikalle yleensä.Kotona saa ottaa muutaman ja jos lapset on hereillä niin voi sauna kaljan juoda.
Ja ennen raskautta otin minäkin sauna juoman tai välillä ihan muuten vaan.
ja jos lähdin johonkin niin saatoin samalla kun valmistauduin niin ottaa muutaman niin että lapset on hereillä.Ja sitten häipyä:D.
Olen itse pahemman luokan alkoholisti perheestä,jotenkin itse osaa mennä sen lapsen asemaan.tietää kuinka kauheeta se on jos kaikki muuttuu kun vanhemmat ottaa.:)
Joten meillä siis saatetaan ottaa muutama lasten hereillä ollessa.

Odotusaikana en ole käynyt baarissa,en yleensä tanssi enkä käy disko paikoissa.
Käydään lähinnä keikoilla,mutta mutta raskaana en uskaltaisi niille keikoille lähteä.
Ja nyt ärsyttääkin kun tää vuos on taas keikka vuosi.Pari bändiä mennyt ohi ja kesällä menee taas pari.
mutta elokuussa suunnittelin ekaa kertaa lähteväni ulos:D.Silloin on tulossa taas hyvä keikka ja ajatelin vauvan jättää isin hoiviin:D.saa nähdä kuinka käy:).
Meille on siis musiikki todella tärkeetä.Hiljaista ei ole koskaan,musiikki päällä aina:)

Mullekkin ruoka maistuu.Ei paljoa kerralla mene mutta usein!:)
Ja mun uusin himo on paahtoleipä!.En ole vaaleeta leipää syönyt vuosiin ja tässä odotuksessa on tehnyt ihan hirveesti mieli:p

Mut nyt iltapalalle ja töllön ääreen!.Huomenna saa taas herkkuja kun tulee synttäri vieraita muutama:D.isto juhlat pidetään ens kuun alussa sitten uudessa kodissa:)

Mutta vointeja!! Mm itu 32+0:heart:
 
Aargh... kirjotin TOSI pitkän tekstin ja kaikki hävis..... :kieh:

No nyt tulee nopeat:

On: Olo hyvä, vatsa ihana pallo, ei raskausarpia ainakaan vielä, ja vauva kasvanut hyvin. Sekä liikkuu aktiivisesti, taitaa olla vilkas beibi :heart:

Hankinnat: Hoitopöytä, vaunut, turvakaukalo, sitteri, amme, imetystyyny, kantoreppu ja vaatteita hankittuna. Eli hyvällä mallilla... tärkein vielä puuttuu: VAUVA!!! :) Häntä odotellessa...

Miehen juominen aiheuttanut myös meillä keskustelua.. Tänään juuri mies lupasi että viikonloppuihin kuuluvat kasipäkit saa luvan loppua. Toivon sitä todella, koska alkoholi muuttaa aina persoonaa, eikä ole kovin kiva itte selvinpäin katsella toista pienis höyryis...

Ihanaa kun kesä on jo ihan ovella, joka tarkoittaa että pian meillä on nyytit kainalossa....!!!! Oikeen mahtavaa loppuodotusaikaa kaikille :) Koitetaan nauttia vielä näistä upeista vatsoistamme.

Kesäisin terkuin MyDream ja muru rv 33+1
 
Huomenta!
Näin se aika kultaa muistot,mutta nyt tulee siis limatulppa asiaa.
Eli,millasta se ny sit olikaan.?
Aamulla kun heräsin,tunsin et pikkarit oli kosteet,ja nousinki samantein pystyyn siitä.
Kipittelin alakertaan,menin aamupisulle ja pyyhkäisin ja tarkistin. (tätä muuten tehny varmaa koko raskaude ajan,tarkistanu näkyykö verta )
No,paperiin tuli sellanen ehkä sentti kertaa puolitoista senttinen keltainen älllölimaniljuska ja juu,sen mäkin tiän ettil kyl mitää valkkaria ole.Toi oli ikäänku hyytelömäistä jutskaa..

Googlettelin tästä jo aamutuimaan niin niiden vastausten perusteella,se olis limatulppaa.....??

Miten tämmösen asian voi unohtaa neljän lapsen jälkeen?
Ehkä siksi että mulla ei ole limat näkyvästi irronnu ku esikosta :D ja siit on 13v aikaa :)

Nenna ja möykky 32+4
 
Viimeksi muokattu:
Sateista ja koleaa sunnuntaiaamua. Täällä on lattiat ihan kylmät, joten sukkia vaan jalkaan, hrrr...

Sukkasillaan, sinnekin tsemppiä noihin oloihin. Paljonko sulla on sitten painoa tullut alusta asti? Mullakin on noita kiloja kertynyt aivan sairaasti. Paino oli aika matala ennen raskautta, mutta nyt on kertynyt jo 15kg! Olen aikaisemmin ollut niin kova liikkumaan, että kotona oleskelu näköjään vaikuttaa aika reilusti :S (Kaikella sillä syömälläni jäätelö, karkki yms. herkkumäärällähän ei ole asian kanssa mitään tekemistä...)
Kiitos tsempistä, Sillis ja muut! Tällä hetkellä painoa on tullut 15kg, eli saman verran kuin sulla ja muutamalla muullakin tässä ketjussa. Mutta hirvittäähän se, kun edellisessä raskaudessa painonnousu oli jostain syystä paljon maltillisempaa ja kiloja tuli lopulta vaan 10kg. Oon nyt aina muistaessani käynyt aamulla vaa'alla. Jonkin verran veden juominen ja syömisten vähentäminen auttaa, mutta sitkeästi paino killuttelee uusissa lukemissa ja varmasti tulee vielä nousemaan... Pelottaa, kuinka isoksi vauva kasvaa, neljän kilon kerholaisia kun tässä suvussa on enemmänkin ja miehen puolelta taitaa olla yksi viiden kilon jötkälekin. En sellaista haluaisi punnata alapäästä, en edes tällä lantiolla :( Plääh. Cappuccinon vauva oli 35 kilon painonnoususta huolimatta onneksi ihan maltillisen kokoinen ja niin olen lukenut muualtakin, ettei äidin painonnousu välttämättä vaikuta mitenkään vauvan kokoon. Mutta voisin silti sokereita vähän vähentää... Kuitenkin... Mitäs tässä on kevään aikana ollut, pääsiäinen suklaamunineen ja vappu munkkeineen, sitten Euroveisut ja MM-lätkä mättöineen... Ei mene hyvin, ei. Lisäksi kun en kunnolla pääse liikkumaan, joten en ainakaan liikunnalla voi painoa paljon hallita. Tätä menoa menee 100 kilon raja rikki, sitä mä tässä kai eniten kauhistelen. Onneksi neuvolassa ei ole vielä puututtu painoon millään tavalla. Lähinnä itse oon keuhkonnut asiasta siellä ja th on kuunnellut kiltisti, hah.

Masu on jo aika kovilla, vaikka pahimmillaan kaksi kuukautta pitää vielä odottaa. Mä varmaan repeän, ellei vauva pian keksi kääntyä pää alaspäin, tai olisi nyt edes pyllyllään. Kun tyttö on poikittain, niin en voi sanoin kuvailla, miten varsinkin iltaisin sattuu, kun toinen vuoronperään punkeaa sivuista "läpi". Arpia onkin tästä syystä tullut tähän mennessä vaan tuonne masun laitamille. Ne on vähän kuin kartta: "Jaha, tässä on vauvan pää, ja tuossa peppu."

Tällä viikolla tunsin ensimmäisen kerran vauvan hikkaavan. Sellainen tasainen pomppu alkoi mahassa ja sitä kesti ainakin puoli tuntia, ei voinut olla mitään muuta kuin hikkaa. Puolen tunnin hikka, huh huh... Kyllä siinä keuhkot sai harjoitusta =)

Linea negrakin on ilmestynyt kuin varkain. Sellainen hento tuskin havaittava viiva mutta viiva kuitenkin kulkee ihan alhaalta navan yli aina masun yläreunaan asti. Esikoisesta pigmenttiviiva ylettyi vaan napaan ja silloin tuli poika. Nyt siis povattu tyttöä.

nennalla onkin jännät paikat, jos limatulppaa on jo irronnut.

Zannulille paljon onnea valmistumisen johdosta! :flower:

Miehen juomiseen voin sen verran kommentoida, että minua ei toistaiseksi haittaa, jos se juo vaikka kolmisen kaljaa illalla, kun esikko on käynyt nukkumaan (näin ei tietenkään tapahdu joka ilta mutta esim. vkl). Jos lähtö tulee, kyllä mä voin ambulanssilla lähteä, ei meillä ole edes paikkaa, mihin esikon sellaisessa tilanteessa voisi äkkiseltään viedä. MUTTA räkäkännejä en ole sietänyt koko raskauden aikana. Ihan alussakin jos mies lähti kaupungille viihteelle ja tuli kahdelta yöllä ovenpielet ryskyen kotiin, niin tosiaan olin tosi vihainen, suomeksi sanottuna teki melkein mieli antaa ylen, niin yököttävä on vieressä makaava viinalta haiseva mies :x Tuskin mies tekee sellaisia reissuja enää, mutta jos pieneen mieleen tulee edes harkita, niin minä kyllä sanon muutaman painavan sanan!

Josko tänään pesisi vauvanvaatteita, silittäisi ja laittaisi hoitopöydän laatikkoon odottamaan käyttäjäänsä :heart:

Sukkasillaan ja pikku sukka rv 31+6
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta!

Miehistä viis... ei kai... eikö toi ole jonku kappaleen nimi.

Mut oikeesti naiset.. Keskustellaanko me työpaikalla kavereiden kanssa siitä että voi voi nyt loppuu elämä ku tulee vauva. Ei en minä ainakaan. Mutta minä ainakin olen huomannut että sellaiset kaverit jotka huomaavat jäävänsä yksin sinkuiksi siitä kaveriporukasta niin on niitä pahimpia satusetiä... En mä tarkota et ihan kaikki miehet näin käyttäytyis, mutta jos mun mieheni käyttäytyis niinkuin joku täällä puheli että oli pämppäämään lähtenyt ja sairaalassa ei ollut hetkeäkään tukena ni mä en sillasta kestäis ilman kunnon selitystä!

Juomisesta, ja miehen logiikasta. Mun mies suuttus siitä kun tulin sairaalasta kotiiin koska hän oli rutiininomaisesti suunnitellut jo koko viikonlopun ohjelman. ja kun se meni uusiksi ni hän hermostui ja lähti työpäivän jälkeen vielä saunailtaan.

Ei noiden miesten päähän ikän pääse eikä niitä pysty ikinä täysin ymmärtämäänkään.

Silti jokainen tuntee sen oman miehensä parhaiten ja kestää mitä kestää.

Ja kuten sanonta kuuluu niin " joukossa tyhmyys tiivistyy" ja miehet ei todellakaan ymmärrä raskausajan naisia yhtään. Ei heihin satu, ei heillä ole paha olo, ei heidän hormoonit heittele ja ei ne kaipaa ekstra hellyyttä, ei heidän mahalaukkuaan ketään potki eikä heidän perse leviä tai naama kuki.

Teksti voi kuulostaa katkeralta tai omituiselta, mutta kaiken se kestää minkä on ihmisruumiille rasitteeksi annettu :)

Kotitöissä mieheni on erilainen kuin muut kaveriporukan isännät, mun mies siivoo joka käänteessä. Pitää yleistä siisteyttä yllä. Hän myös pesee pyykit ja tiskit koska en itse tällä hetkellä siihen pysty.

Joskus tuntuu että me kisaillaan siitä kumpi ehtii ekana jonkun kotitöistä tekemään.

no mutta nyt mä lopetan tulee liikaa tekstiä:ashamed:

Toivottavasti tänään tulee kultaa :D

Niisku-rouva + pirpanat 30+1 :D
 
Sisaruksista: Meillä pojat 6v ja 3v odottaa vauvaa kun kuuta nousevaa. Joka päivä kyselee, minkäkokoinen vauva nyt on...Vanhin sanoi yks päivä, että sitten kun vauva syntyy meillä on taydellinen perhe...Ihanaa toista!!! Ainut ongelma on, että vanhempi oottaa täysillä sitä tyttövauvaa...Niin ja poikahan on tulossa! =)

Miehistä: Minä en kans voi sietää tuota kaljan lipittämistä!!!! Olen niin kurkkua myöten täynnä sitä. Nyt kun ukkeli on ollut kohta 2kk sairaslomalla sen polvileikkauksen jälkeen niin se on lisääntynyt entisestään... Nimenomaan inhoon sitä kuinka toisen persoona muuttuu täysin kun ottaa olutta. Minä olen aina ollut tiukka siitä että viimisenn kk ennen synnytystä ei oteta, koska lähtö voi tulla milloin vaan...Saa nähä miten se onnistuu tällä kertaa, luvannut kyllä on... Lasten nähden saa minun mielestä ottaa, mutta ei niin että on humalassa.

Tunteista: Onko täällä muut yhtä tunneherkkiä raskaudessa??? Mää oon ollut ihan kauhee itkupilli ja mietin koko ajan kaikkea. Mies yrittää ymmärtää, mutta vissiin ei oikein onnistu...:LOL:

Tänään kannustetaan suomi voittoon, ja koitetaan jaksaa aamulla töihin... VIIMEINEN TYÖVIIKKO!!!!

Minttu-82 ja Ilmari 29+3 :heart:
 
Heippa!

Saako tulla mukaan? Olen kirjoitellut koko odotusajan tuolla kolmekymppisissä ensikertalaisissa, mutta siellä on kovin hiljaista ja erityisesti nyt kun en enää mene töihin kaipais "juttuseuraa" :). Teillä on niiiin hyvät jutut ja puheenaiheet!
Esikoista odotan sopivassa 35 vuoden iässä ja poikalapsen olisi tarkoitus nähdä päivänvalo TAYS:ssa 27.7.

MR 29 + 4
 
Pikaiset kuulumiset tännekin, kummasti ollkut hiukan kiireistä tämä koti-sairaala-välin kulkeminen. Eveliinalla kuitenkin on mukavan tasainen vaihe menossa. Ruokaa menee kerralla jo enemmän, välillä itse imee :) Hapetuskin pysyy suht hyvin, ajoittaisia happihömpsyjä kaipaa, mutta muuten on riittänyt ihan happiviikset pelkällä huoneilmalla. Eilen rikottiin syntymäpaino ja tästä eteenpäin kaikki on lisäkasvua :D Pikkuhiljaa aletaan kokeilla pitääkö lämmöt vaikka kaapin lämpöä aletaan laskea.

Mutta nyt taas menoksi!
Ihanaa loppuodotusta teille! Käyn edelleen välillä lueskelemassa kyllä ja yritän pitää itseni täällä mukana :D Seinisipelle jaksut vielä makoiluun!
 
Huomenta!

Tervetuloa uudet mukaan! Meillä tosiaan on aika kiva tää meidän palsta, paljon on keskusteluaiheita ja kaikkien mielipiteet huomioidaan. Hienoa musta on myös se, ettei palsta kuihtunut kokoon FB:n jälkeen. Ja te jotka sielä FB:ssä kirjoittelette niin laittakaa hieman myös kuulumisia tännepäinkin.

Olipas Suomella hieno peli! Mulla vaan meinas mennä vähän ohi kun seurailin samalla masua! Kullanmuru vatsassa päätti eilen kääntyillä oikeen kunnolla, joten pitkästä aikaa tunsin liikkeet todella hyvin! Ja voi kun niitä tulikin paljon ja kuinka voimakkaita! Aivan ihana tunne. Itku meinas tulla kun niin liikutuin liikkeistä!

Mulle tullut myös hieman itkuherkkyyttä! Ei mitenkään hirmusesti, kun oon aina ollut vähän herkkis, mut silleen et joskus meinaa poru päästä ihan työporukan kesken tai hyvien ystävien kesken jos jutellaan vähänkin syvällisemmin! Ja sit mul on tullut niitä turhautumisitkuja! Kävin yks päivä hesessä ja hain ruokaa mukaan. Tilasin sprite zeroa ja kun tulin kotiin löysin pussista cocacolaa! Sain kauheet itkuraivarit, enkä meinannut ollenkaan syödä. Sit mies meinas et eikö toi nyt oo vähän tyhmää, niin itkua tihrustaen sit vedin sen kerrosaterian! En kyllä enää heseen mene!

Huomenna poksuu ja mä en tiedä miks odotan sitä kolmosta noihin raskausviikkoihin kun kuuta nousevaa! Eihän se varsinaisesti edes ole mikään raja-arvo vauvan kehityksen puolesta, mut silti!
Huomenna on kans neuvola ja mies lupas tulla mukaan. Toivon vaan et terkka tällä kertaa huomiois myös vähän miestä, kun aiemmin ei ole juurikaan sitä tehnyt!
Nyt kun raskaus on niin seesteistä niin tuntuu noi neuvolakäynnitkin vähän sellasilta pikavisiiteiltä vaan. Mahtaako ottaa hb:täkään kun viimeks oli 137 ja mitään hengenahdistusta tai väsymystä ei ole ollut. Verenpaineet on aina olleet hyvät ja pystyn niitä töissäkin seurailemaan, plus onhan mulla toi kotidopplerikin jota en kyl oo pitkään aikaan käyttänyt!
Toisaalta ihan kiva käydä ja voipi olla viiminen kerta kun tän terkan nään, meillä nimittäin on vissiin vaihtumassa toi terkka!

Mut nyt taidan lähteä uimaan, kun on toi ulkoilma sen verran harmaa ettei sinnekkään oikeen haluta mennä!

Tiinu ja Jäppinen 29+6.
 
Huh, olipa vaan peli eilen, hyvä Suomi!
Esikoinenkin varmaan fiilisteli unissaan mukana koska heräili koko yön puolen tunnin välein itkeskelemään |O Saa nähdä onko sairastumassa, otsa tuntuu hällä lämpimältä mutta kuumetta ei ole. Mut pikkasen väsyttää nyt |O

Kukkis Kiva kuulla että teillä sujuu hyvin! Nyt vaan tasasta ja varmaa kilojen kerryttämistä pikkuneidille!


Mma Ramotswe Tervetuloa joukkoon iloiseen ja raihnaiseen :D

Hei muuten te joilla on/ootte hankkineet hoitopöydän niin millaisia malleja teillä on?
Me saatiin esikoisen aikaan lainaksi se Ikean yksinkertaisin malli. En tiennyt silloin että kannattaako hankkia koko hoitopöytää kun ei ollut varma tuleeko käytettyä mut tulihan sitä joten nyt ois hankintalistalla hoitopöytä. Toi Ikean avomalli ei ollut meille hyvä kun keräs hirveästi pölyä ja koirankarvoja ja tavarat oli jotenkin vaikeasti saatavilla.

Nenna Voihan se olla limatulppaa. Eikös sitä voi loppuraskaudessa alkaa irrota ilman että välttämättä aiheuttaa sen kummempaa, eli raskaus voi jatkua normaalisti loppuun asti?

Jeps, parin kahvimukillisen voimalla pitäs nyt yrittää saada tää päivä käyntiin,
Mukavaa alkanutta viikkoa!


Jasmin ja aarre 29+1
 
Jasmin--:Meillä on tuo Ikean halpa-malli, ollut molemmilla lainassa ja nyt ostin sen uutena tälle kolmoselle. Pölyä/karvojahan se kerää, mutta niin taitaa kaikki muutkin kerätä. Sen alle olen ostanut pari rottinkikoria jossa olen säilyttänyt vaipat, harsot ym. hoitotarvikkeet. Niin ja sen reunaan on laitettu pari koukkua missä roikkuu aina pyllyyhe ja esim. yöppärit. Muut vaatteet säilytän kaapissa.

Minttu-82 ja Ilmari 29+4 :heart:
 
Pääseeköhän vielä joukkoon mukaan? Alkaa pikkuhiljaa tylsyys hiipimään puseron alle, kun jäljellä vielä parisen kuukautta odottamista ja kotonahan sitä ollaan saikulla äippäloman alkuun asti. Olen kyllä seurannut keskustelujanne, mutta koskaan tohtinut en kirjoittaa mitään. Täällä siis kirjoittelee nyt Kuopiolainen ensimmäisen lapsen odottaja. Ikää kohta 29 vuotta ja tänään mennään rv 30+3. Laskettu aika olisi 22.7.
 
Hei vaan kakki mammat pitkästä aikaa!
tervetuloa uusille!:wave:

kirjoittelu on jääny kun tuntuu että on sen verran seesteistä aikaa..Kukkiksen blogia käyn päivittäin lukemassa samoin kun täällä käyn kyllä päivittäin lukemassa mutta oikein hävettää kun vastaaminen on jääny : /

joku kyseli hoitopöydistä..meillä on yheltä sukulaiselta saatu iskun möhkö hoitopöytä ja oon kyl tykänny tosi paljon,siitä kun saa sen "hoitopöytä tason" sit pois kun sitä ei enää tarvii eli toimii tavallisena lipastona sen jälkeen. tässä vielä linkki Myydään ISKUN MÖHKÖ HOITOPÖYTÄ / UUDENVEROINEN - ilmoitusnumero: 29819240 Rivi: 2 - Keltainen P

miesten ryyppäämisestä..meillä tuo mies ei oo enää esikoisen syntymän jälkeen käyny oikeestaan baareissa..pari saunakaljaa juo aina silloin tällöin eikä se mua häiritse..tietää kuitenki että nyt kun heinäkuu lähestyy niin pitää olla sit ajokunnossa kun lähtö tulee =)

itkuherkkyydestä...välillä aina tunnen itteni tyhmäx kun rupeen itkemään ties mistä asioista..mut onnex ne itkut on tähän asti tapahtunu aina kotona joten mies kyllä ymmärtää ja toteaaki vaan kun pyytelen anteex et"no siähän oot raskaana" ;)

sisaruksista.esikoinen(kohta 2 vee) kyllä kovasti hoitaa omaa vauvanukkeaan ja välillä jos kysyy että missä vauva on niin taputtelee mun mahaa mut ei se taida tajuta sitä että meille tulee vauva..saa sit kesällä nähä miten suhtautuu kun vauva tulee kotiin..esikoinen kun on aika äidin tyttö..tekee kaiken mun mukana.. :)

omaan napaan ei siis mitään ihmeitä..supisteluja tulee aika harvoin ja ne ei oo yhtään kipeitä,mutta eipä mulla esikoisen odotuksessakaan tullu yhtään mitään supistuksia ennen kun tuli lähtö laitokselle :) mun iäksi vois päivittää 26,pääsiäisenä kun kerkesin vanhenemaanki :) mullakin on muuten vahva tunne ettei tää vauva tuu masusta ainakaan yhtään ennen laskettua-aikaa..esikoinenki pysytteli 9 päivää lasketunajan jälkeen masun suojissa joten kai mun pitää henkisesti sit valmistautua siihen et oon esikoisen 2 vee syntymäpäivän sairaalassa jos "huonosti"käy..esikoisen synttärit kun on siis 15.7...toivon kyllä niin et pääsisin kotiin esikoisen syntymäpäiväx..se taitaakin olla ainut asia mikä mua"jännittää" tässä "synnytyksessä"..:D

mukavaa sadepäivää kaikille..
tähtikeiju ja kirppu *poks* 33vko :heart:
 
uaaaaa olipa huikea peli, siis mahtavaa :) !!!

mies lähti juhlimaan pelin jälkeen ja oli kotona noin klo 5, et juominen meillä sallittua varsinkin tällasissa tilanteissa :) laitoin sen kyll sohvalle, mua jotenkin ällöttää jos vähänkään haisee kaljalta, ja nyt hais enemmänkin kun vähän :whistle: + mulla oli hankala yö, rennietä meni 3 kpl ja oli jotenkin toosi paha olo.. :|

lisäyksenä, et mies ei tosin ota useasti, muutaman kerran on tän raskauden aikana päässyt ulos ;)

nyt ku 30 rv paukkuu niin isommat juhlimiset taitaa olla toistaiseksi ohi, muutama sauna kalja on ok!

hoitopöytä meillä on brion pinnasänky, oon suunnitellut siihen semmosta hoitotasoa päälle, jossain oli se 29e!!

itkuherkkyyttä on :rolleyes:
 
Tervetuloa uusille, meitä on kyllä paljon :D.

Limatulppaa voi irrota parikin kuukautta ennen lapsen syntymää, jos erissä tulee. Itseltä tullut aiemmista noin viikko ennen syntymää, mutta on tosiaan tullut isona klönttinä, oikein plumpsahtanut pönttöön ja sen jälkeen ei mitään, ilmeisen kokonaisena siis... Ei siis oikeastaan kerro mistään, kuulemma kun kokonaan on tullut, synnytys käynnistyy usein parin viikon päästä. Mutta jos tulee hiljalleen, ei kannata stressata.

Maitoa Mä hukun tähän jo, rinnat aivan kovat ja suihkuamalla tulee, jos vähänkin painaa esim. käsivarsi sopivasti. Mä olen aina ollut tällainen lehmä raskaana ollessa ja syntymän jälkeen. Että mua ällöttää vaan tää liikaeritys...

Hoitopöytä meillä on käytettynä ostettu tuollainen laatikollinen malli. Tosi kätevä, kun kaikki tavarat ja vaatteet saa laatikoihin, ei pölyynny mitkään. Riittää, kun tason pyyhkäisee, suosittelen.

Knox ja Oliver 29+4
 
Huomenta vaan :wave:
Ja tervetuloa uusille,meidän joukkoon mahtuu kyllä mukaan :flower:

Mulla tosiaan toi hoitopöytä jäi käteen kierrätyskeskuksesta hintaan 15e.
On kuin uusi,varmaan on pari kk ollu käytössä ja siinä saa myös hoitotason nostaa käytön jälkeen pois jonka jälkeen siihen jää nelilaatikkoinen lipasto.
I like :)

Limatulppaa se sitten täällä varmaan oli,lisää vähän tuli päivän mittaan mutta ei veristä joten en ala panikoimaan. Ja keskiviikkona on se ultra taas niin sielläpä näkee onko jotain tapahtunut.

Itkuherkyyttä on täälläkin ja nälkä taas myös vaivaa usein.

Isän juomisesta...no lapsen isä on absolutisti ollut kohta 13v eli siinä mielessä kaikki on ok.
Kalja miehen kädessä (oman) lähes pelottaa mua,oli niin rankkaa aikaa tuon nuorimmaisen isän kanssa,ja sen myötähän se sitten loppuikin ryyppäys kun viinapirut voitti ja meni narun jatkeeks.

Eilinen matsi oli kyllä niin nannaa katsottavaa!
Voi että!!
Kyllä meidän poijat vaan osaa pelata :)

Nyt ei jaksa pidempään. Kurkku on vähä arka yskimisestä ja ääni sen mukainen,ihan ku olisin mieheks muuttumassa :D

Nenna ja Möykky 32+5
 
Tervetuloa uusille! Päivittelenpä teidät listalle!

Hoitopöytä meillä on tuollainen lipastomallinen, 3 isoa laatikkoa ja 2 pienempää. Sen itse hoitotason saa "taitettua" joten voi käyttää sitten normaalina lipastonaki. On kyllä tosi kätevä kun tuossa on nuo laatikot niin on kaikki vaatteet hollilla :) Eikä meillä olis oikeen muualle mahtunutkaa vaatteet.

Oli kyllä mahtava tuo eilinen peli! Viimisen maalin kohalla alko jo tuntumaan mahassa siltä ettei enää yhtään maalia, kunnon supistukset tuli siinä hurratessa :whistle:

Itkuherkkyyttä on jonkun verran. Varsinki jos on kyse minusta itestä. Esim. viime yönä mies pyysi nätisti vaihtamaan vähän asentoa kun kuulemma kuorsasin niin kovasti, suutahinpa sitten ja lähin keittiöön itkemään :D Väsytti niin älyttömästi ja kolotti joka paikkaa. Ja välillä tunnen itteni niin kamalaksi possuksi, että itkuhan siinä meinaa väkisin tulla vaikka mies kuinka kehuu. Nooh syksyllä sitten alan tiputtelemaan kiloja pois! Saa nähä kuinka paljon on tiputettavaa :s

Huomenna jos sitten sinne synnytysvalmennukseen päästäis ja keskiviikkona onki neuvola :)

Merlina ja muru 32+4
 
Tervetuloa uudet!

Mä kävin tänään siinä sf-mitan kontrollissa. Nyt näyttää kasvavan ihan maltillisesti yläkäyrällä=)
Ilmeisesti otti vaan kasvupyrähdyksen ja pomppasi silloin keskikäyrältä yläkäyrälle. Toivottavasti pysyis nyt tuossa yläkäyrällä. Eikä vauva kuulemma tunnu jättiläisesltä =)
Paino oli pysynyt samoissa lukemissa siitä reilun viikon takaisesta ja verenpaine 107/61,syke +150, lapsiveden määrä normaali ja liikkeet ++. Kaikki ok :heart:

Niin ja nyt meillä on vaunut :) Tai no, liikkeessä ne säilytetään. Päädyttiin Hartan topline s malliin,
toivottavasti on hyvät, hintaa ainakin oli! Toki ei ne pelkät vaunut taida riittää;) että hankittavaa riittää...
Miehistä on ollut puhetta. Meillä mies on rauhoittunut entisestään, ei kyllä koskaan ole hirveästi käynyt missään. Muutaman oluen ottaa silloin tällöin ja se hänelle suotakoon :) Kyllä hänelläkin menneinä vuosina on aina silloin tällöin mennyt juominen kavereiden kanssa yli mutta koskaan ei ole tarvinnut huolestua juomisesta, sen verran harvoin moisia ylilyöntejä sattuu. Eikä hänestä koskaan tule ilkeää tms. lähinnä hieman rasittava jos on juonut liikaa ;) Oma kriisimme meillä oli viime keväänä/kesällä lapsemme menetyksen jälkeen. Surumme kulki eri vaiheissa ja jotenkin ajauduimme todella kauas toisistamme jossain vaiheessa, mutta haimme apuakin ja saimme suhteemme onneksi kuntoon jo ennen nykyistä raskautta:heart:

Itkuherkkyydestä. Olen aika herkkä ihminen noin niinkuin normioloissakin, mutta kyllä se vaan on korostunut viime aikoina. Mies lähinnä naureskelee kun pillitän milloin millekkin. Ja sitten tietysti suututtaa kun ei oteta tosissaan ;)

Sitten lopuksi vielä IHANAA LEIJONAT IHANAA!:D Oli kyllä mahtava peli eilen!!!

Hjannah& Nappula 30+6 :heart:
 
Ihanaa, en siis ole ainoa itkupilli. Piti juuri tulla avautumaan aiheesta ja huomasin että joku oli ottanut jo puheeksi. Tänään meinas itku tulla kaupassa mutta sain pidäteltyä kotiin asti. Ihan typeriä juttuja nää on, mutta minkäs teet. ;)

Mulla on niiiiin tukala olo. :kieh:|O Olo on kyllä juuri sellainen että mun sisällä on pari kiloa jotain ylimääräistä. Kaikki elimet tuntuu olevan lytyssä. Hengitys on vaikeaa, suoli on lytyssä (jumissa), vatsalaukun sisältö tunkee ruokatorveen jne. Eikä helpotusta tiedossa vielä pariin kuukauteen. Huoh. Aika on vissiin kullannut muistot kun en muista että esikoisesta ois tällaista ollut. Tosin silloin olin kotosalla ja nyt töissä.

Pesänrakennus käy kuumana täällä. Tulin siihen tulokseen että käyköön. Eihän se keneltäkään ole pois jos pyörittelen täällä vauvan tavaroita paikasta toiseen. :D Pinnasänky on nyt paikallaan ja pesukone pyörii.

Ruokahalua mulla ei kauheasti ole. Se on tässä viikon aikana kadonnut kummasti. Luulen että johtuu tästä tukalasta olosta. Ei tunnu mahtuvan enää yhtään mitään tähän vartaloon. Väkisin täytyy jotain pientä syödä.

Ei kai mulla muuta. Tervetuloa myös uudet. :wave:

Tuittumuru ja Myrry 29+4
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa mammat!
Olipa mahtava peli eilen! JES! Pikkuinenkin piti ilmeisesti mahassa juhlia kun meinas välillä jalka tulla vatsapeitteiden läpi. :LOL: Ihanaa kunnon möyrintää! :heart:
Tervetuloa uusille!
Ruokahaluista: aivan valtavat, voisin syödä koko ajan ja paljon... :ashamed:
Itkuherkkyydestä: Sitä on täälläkin ilmassa... :whistle:
Mistäs muusta oli puhetta....
No, pitää mennä nukkumaan, huomenna taas työpäivä!
Neamma ja masukki 29+5:heart:
 
Taidan olla jonkin sortin omituisuus, koska mun fiilikset alkaa vasta nyt olemaan ihan kivat :O, supistukset on nykyisin ihan vain harjoitus sellaisia, liitoskivut (tai mitä lie sitten olivatkin...?) ovat nekin kadonneet, eli ihan mukavasti menee lukuun ottamatta tuota pientä lisäpainoa tuossa etupuolella.
Tosin itkuherkkä olen minäkin ja tippa tulee silmään milloin mistäkin, ja loukkaannun tavallista vielä helpommin aivan turhasta ja mitättömästä. Lisäksi huomaan tyttäreni haudalla käymisen taas tulleen jotenkin vaikeammaksi, ehkä juurikin siksi että tunteet ovat tavallista enemmän taas jotenkin pinnassa ja niitä on hirveän vaikea hallita. : / No eiköhän nämä tunteiden mylläykset jossakin välissä taas rauhoitu, ainakin miehen puolesta toivon niin... :whistle:

Miehen juomisesta ja käytöksestäolitte keskustelleet, meillä ei ole ongelmia kummankaan suhteen. Joku poikamies kaveri sanoisi että meillä ollaan "tussun alla" ,mutta kyllä meillä vain on aika samanlaiset intressit tulla, olla, mennä ja ottaa, ettei niistä koskaan (tai ainakin tosi harvoin) tule mitään erimielisyyksiä. Olipas koomisesti selitetty :LOL:

Nyt öitä kaikille!

Daffodil ja Werneri 32+ 5 (onko tosiaan jo noin paljon, vai laskinkohan väärin...)
 

Yhteistyössä