***Heinäkuun Onnenhiput 2011 Heinäkuussa <3 MEIDÄN KUU!!!***

Onko teille muilla oikeasti kipua kävellessä ja seisoessa, nytkin kun hain postin ehkä 20m matkaa, jouduin montakertaa pysähtymään ja melkein kyykkyyn menemään varsinkin kun oikealla jalalla astoo!! Tunne on että painaa tonne alas tai että sielä on repeämässä joku justiinsa!! Alkaa oikeasti huumori loppua tämän kivun kanssa!! Haluaisin niin lähteä lenkille yms kun ei hengästytä tms ja koirat kävelee nätisti vierellä mutta sitten tosiaan kun ei vaan pysty!! Eilenkin kaupassa mietin että mite jumalauta mä pääsen täältä pois!!!
 
Anu84 Mulla on ollut jo useamman viikon kovaa kipua etenkin pystyasennossa, joskus myös istuessa. Välillä, kun vauva vähänkin liikkuu tuntuu kuin repisi käsillään tietä auki. Ja joskus ihan muuten vaan tuntuu siltä kuin puukolla rikottais paikkoja. Kaukana siis näistä sukkapuikkokivuista... Itku siinä usein tulee, kun ei hellitä kipu hetkeksikään. Neuvolassa sanoivat, että ihan normaalia raskauskipua... Todennäköisesti tekee vauva itselleen tietä. Ei mulla noista aiemmista ole tällaista ollut, mutta ei kai tämä vaarallista ole, kurjaa vaan. Kaupassa mä melkein makaan kärryjen päällä ja jo pelkkä postin haku tosiaan aivan naurettavan hankala homma. Jaksamisia!

Ihanaa, aurinko meni pilveen! Oli kyllä taas turhan kuuma porotus... Nyt pystyy taas vähän olemaan.

Juomisista Mitä te juotte näillä helteillä? Mä juon normaalisti lähes aina vaan vettä, paitsi ruoan kanssa maitoa, mutta nyt kyllästyttää koko vesi. Mehuja tai limuja en juuri juo ja ei kai ne näillä helteillä etenkään suositeltuja olekaan... Nyt sitten on tullut juotua noita maustettuja kivennäisvesiä vaihteluksi, villivadelma on hyvää :p. Niin hirveästi saa päivän mittaan juoda, että näköjään vaihtelua kaipaa, vaikka yleensä ihan tuo hanavesi mulle kelpaa paremmin kuin hyvin.
 
Ultrassa käyty aamulla ja sielläkin lääkäri vaan totesi että kyllä tälläkaverilla on täällä kaikki hyvin, vissiin liiankin hyvin kun ei halua pois :p No kohdun suu oli sentään pehmentynyt, mutta edelleen kiinni. Odotellaan odotellaan.... Loppuis tää tyhmä helle niin jaksaiskin paremmin odotella! :cool:

Sannuli ja Nykerö 39+4
 
Mä en ole ainakaan synnyttämässä:headwall:.Supistuksia oli eilen pari tuntia,mitä ei oo aiemmin ollut:O.Sitten ne loppui.Yö oli kauhea,alapäähän koski ja huono-olo.
Ja tiedän että "kyllä ne synnytys supistukset tunnistaa" mutta eilen alkoi jo lähentelemään niitä.
No,jos tässä ei kauheasti yliajalle mentäis:)

Meille on JOKAINEN lapsenvaihti ilmoittanut että ei päse vahdiksi kun aikaisintaan sunnuntaina!!
Että mun pitää PIDÄTTÄÄ siihen asti!.Joo,tuskimpa syntyy vielä mutta tuli vähän paineita: /
Yhden vahdit tulee vasta sunnuntai yönä espanjasta,mun serkku tulee vasta lauantai iltana reissusta eikä kuitenkaan jaksa heti tulla jos tarvis.Mun äiti on töissä viikonlopun.Ja naapuritkin lähti reissuun.

Joten kai mä sitten pidättelen vielä vaikka viikon.

Mä juon lähinnä vissyä ja ihan vettä.Välillä kokis zeroa.

Meillä on kaikilla lapsilla Kulta aika lapsuuden kirjat.Mulla on itsellänikin sama:).ja tälle tulee kanssa:)

Meilläkin on lapsilla kyllä virtaa vaikka kuuma onkin.Eikä noi nuku edes päikkäreitä:headwall:

Mulla on kauhea sisutus into!!.Odotan niin että pääsen maalaamaan lastenhuoneet uusiksi.Uudet värit on mietitty valmiiksi:)

Mutta nyt jos jäätelön söisi ja pihalle.

Vointeja ja tsemppiä lähtijöille:)

MM ja itu 39+6
 
Viimeksi muokattu:
anu mullakin kipuja, välillä siedettävä olo, välillä ei pääse käveleen, tai tuntuu kauheeta pissahädän tunnetta, painetta, kipua häpyluussa, viiltoja ja pistoksia sekä mahassa et kohdunsuulla ja just semmosta oloa et kyykkyyn mentävä tai käveltävä ainakin etukumarassa ja mahaa 'kannateltava' käsillä... helppo homma 1veen kans ulkoilla ja kotonakin kyykkiä perässä :whistle:

olipahan taas puhelu äippäpolille. :headwall: lääkäri laitto eilen lähetteen, nyt soittelin sen perään et millon olis aika. lähetteen piti minun mielestä olla nimenomaan painoarvioon, lääkäri ei ollut siitä mitään lähetteessä maininnut vaan se oli vauvan vähäisten liikkeiden vuoksi! ihmettelin kyl kyn kätilö alkoi heti paasaamaan et ei vauvan kuulukkaan näillä viikoilla enää kuperkeikkaa heittää! :O ihanku niin luulisin, huoh............

no, sanoin et painon takia sinne olisinkin tulossa, kätilö kysyi et kenen painon?? nooo vauvan ehkäpä.. :D
aika nyt ens tiistaille, menee hankalaks päästä kun autoa ei ole kun illasta, harmittaa mut kyl mua kiinnostaa vauvasta jotain painoarviota saada. on varmaan taas niin 'miellyttävä' käynti et huh: /

tänään 37+2 :) kohta meänkin sintti on täällä :)
synnytys alkanut vähän mietityttään, ei jännitä mut kylhän sen muistaa et supparit oli jotain helvetillistä.. :'(
mä nautin helteistä, ainoo et ei oo kiva kun sisälläkin 28!!
 
Knox ihan samalta vaikuttaa!! yks ilta lähdin koirien kanssa ja olin ihan tuos 100m päässä ja puhelinta ei mukana, niin itku tuli kun olin varma että siihen jään!! mutta sitten kun tuolta alhaalta painaa niin se jotenki hellittää, olisko se että vauvan pää "heiluu" siellä kävellessä, että se tuo sen kivun, ja tosiaan ihan kun sieltä revittäs jotaki irti!!!
Ja tosiaan ne sukkapuikkokivut ei tunnu miltään verrattuna tuohon!!
 
Valtavan paljon onnea Niisku-Rouva, maisapaisa ja tähtikeiju! :flower:

Mulla oli eilen neuvola, josta pitkästä aikaa jotain uuttakin uutista. Vauva on viimenään kiinnittynyt, ei saanut terveydenhoitaja päätä liikahtamaan, kuulemma hyvä jos uskalsi edes koskea. Mitään kiinnittymiseen viittavaa kipua tai oloa en oo kyllä ehtinyt huomata. Ellei tää päivittäinen harjoitussupistelu, alaselän kuumotus ja kohdunsuun jäytäminen ole sitten jotenkin liittynyt siihen... Samalla tavalla vaapun kuin olen vaappunut viimeiset pari kuukautta. Ja hiki lentää.

Nyt on pari päivää pitänyt sellaista kiirettä, että oikeastaan vasta iltaisin oon ehtinyt pysähtyä ja kuulostella vauvaakin. Loppuajasta taitaa tulla aikamoista matalalentoa, kun kaupungissa on paljon kesätapahtumia, joissa on tietysti käytävä... Kummasti unohtaa odottamisen ja hyvä niin - pysyy pää paremmin kasassa.

Sannuli Jännä seurata, kumpi meistä ensin ehtii synnyttämään ;) Mullakaan tuskin on mitään kohdunsuun avautumista tapahtunut, niin visusti olin kiinni viime lääkärineuvolassa.

Sukkasillaan ja pikku sukka rv 39+4
 
Anu Mä en kanssa uskalla enää koiraa viedä mihinkään ilman puhelinta. Enimmäkseen yritän juoksuttaa ja aktivoida pihassa, onneksi ei enää kauaa joudu toinen olemaan vähemmällä liikunnalla...
Mä epäilen myös syylliseksi tuota vauvan päätä, pääsee osumaan vissiin pahasti johonkin hermoon.
 
Mä nyt vielä väkisin yritän käydä, että ite sais edes vähän liikuntaa päivittäin, muuten kyllä mies hoitaa koirien pissatukset yms, mutta sekin on töissä kuitenkin niin pakko ite sitten päivällä pystyä!! Ja tosiaan mulla on selässä vielä todettu välilevyn pullistuma joka oltaisiin operoitu mutta sitten se jäi tottakai kun vauva ilmoitti tulostaan! Ja se on alannu nyt vaivaamaan todenteolla! Mutta kyllä tämän kestää vaikka sitten joutuis makaamaan koko loppuajan, kuitenkin se yli 3,5vuoden odottamattomuus nyt viimein ja vihdoin pian palkitaan!!! :))) <3
 
Anu84, Knox ja muutkin vaivaiset. Tutulta kuullostaa. Kaikenlaista kipua sitä mahtuukin päivään.

Otin parin tunnin päiväunet. Oon kuin uusi ihminen taas. (Ainakin hetken.)

Olvin mehuvissyjä on kulunut aikalailla ja sitten juon ihan vaan vettä. Vesimeloni on kanssa mukavan mehukasta. Ruokahalua ei oikein ole. Ei edes jäätelö meinaa enää maistua.
 
Onnittelut vauvan saaneille!

Meitsi sitten lähti tiistaina 5.7 käynnistykseen ja kotiuduin tänään... kera mahan :(
Lääkettä, lääkettä, lääkettä, mutta mitään ei tapahtunut alakerrassa! Ei mitään koko 4pv:n aikana! Halusin sitten kotiin ja ens keskiviikkona sitten takasin. Nyt peukut pystyyn että käynnistyis sitä ennen itsestään. Hermot meinas kyllä mennä. Nyt koitan rentoutua ja nauttia kotioloista.

Reppis ja Enni rv 39+2
 
Mulla taas nuo lonkat menevät helposti ihan sijoiltaan, löystyvät niin pahasti raskaana ollessa, joten siksikään ei kauheasti uskalla yksin lähteä pihaa edemmäs. Onneksi on oma piha, jossa lapset ja koira voi juosta päivisinkin. Kyllä sitä tosiaan vaikka päällään seisoo tämän asian puolesta, ja ei raskaus onneksi ole lopullinen tila, vain välivaihe elämässä. Onhan tässä kuitenkin omat hauskatkin puolensa =).
 
Joo kyllä minä ainakin nautin joka hetkestä, on se sitte tuskaasta tai ei!! Kuitenkin meillä vauvan yrittämistä takana se reipas 3 vuotta ja tosiaan siihen selkäleikkaukseen olin menossa kun täysin puuntakaan tuli tieto raskaudesta!!! :) Ja jos vain Luoja suo, niin tähän tilaan kyllä olen valmis uudelleenkin!! :) Huomenna tuleekin jo täyteen 39+0!! :)
 
anu84 mulla on vaan menkkamainen jomottava paine kun kävelen...

limatulppa täällä tulee sitä kuuluisaa tulppaa, ainakin jo kananmunan verran verisviiruisia klönttejä tullut.
supistelu yön supisteli pitkiä ja kivuliaita supistuksia 30 minuutin välein, sitten laantui taas aamulla.... Kuitenkin luotan, että kyllä se tässä parin päivän sisällä käynnistyy...

keija ja hipsu rv 40+3
 
  • Tykkää
Reactions: Brianna ja HennaN
Onnea vauvautuneille!!! Enään en muista ketkä on jäänyt onnittelematta...

Täällä on nukuttu viime yö paremmin kuin aikoihin, vain 3x kävin pissalla enkä suuremmin jäänyt valvoskelemaan!! Aamulla sit vessassa käydessä tuli limatulppaa, aiemmissa raskauksissa en moista ole nähnyt, joten uutta tämäkin :) suht kivuttomia supistuksia ollut koko päivän, tulppaa ei ole tullut enempää. Saas nähdä johtaako mihinkään...

Lansinoh ja siteitä nyt ostettu :)

tsemppejä kaikille!!!

MimSe 39+4
 
Terveisiä tyksistä!

Kutina ajoi polile kävästämään ja kaikki hyvin. Sappiarvot kuitekin nousevat lääkkeistä huolimatta. Ottivat osastolle ja aamulla aloitetaan käynnistys kohdunkaulaa kypsyttäen. Katsellaan kuinka pitkään täällä ollaan.

Pikkasen puskista tuli. Vloppuna piti pistää loput kamat kondikseen,ostaa vaipat yms ja pakata sairaalakassi. Koska maanantaina piti tulla keskustelemaan käynnistyksestä. Jännää :)

tintti 37 + 6
 
hk
Moi,

Meille syntyi 6.7 poikavauva, just kotiuduttiin sairaalasta, lueskelen toisten viestit kunhan ennätän.

Onnittelut kaikille vauvan saaneille!

Synnytyskertomusta en ainakaan vielä väsää, koska mulla on koko synnytyspäivä täysin poissa muistista, mut vauva tuntuu ainakin näin aluksi helpolta.

hk ja poikavauva 2 vrk
 
HK: ONNEA POJASTA!!! :flower:
ANU ja KNOX: mulla on ihan samanlaisia kipuja kun teillä. Kiva kun noi koirat jo mulkoilee mua ihan syyttävästi, mutta lenkille en voi viedä, kun en pääse välillä edes vessaan. :ashamed: Kyllä on eroa ekalla raskaudella ja tällä kolmannella. Eka ja toka raskaus meni alusta loppuun täysin vaivoitta ja kivuitta, mutta nyt niitä on muidenkin edestä. Mutta kyllä tämän tosiaan kestää, on kyseessä niin ihana asia! :heart:
Neamma ja masukki 37+2=)
 
ah onnea pojasta :flower:

1.raskaus mietinkin tässä, että kun itellä eka raskaus ja viime viikot ollut tukalia, niin mitä ne on sitten seuraavissa. Olisinkin päässyt lähes vaivoitta, jos tää pikkuinen olisi syntynyt siinä rv 39 alussa. No kun miettii mikä palkinto on, niin seuraavatkaan kerrat ei pelota.

keiju ja hipsu rv 40+3
 
Jotkut on miettineet tuota, että onko eka raskaus helpoin ja sen jälkeen pahenee... Mulla on ainakin ollut juurikin päinvastoin. Ekassa raskaudessa oli järkyttävät aamupahoinvoinnit, liitoskivut yms. Toinen raskaus oli vähän siedettävämpi ja nyt kolmatta odotan rv 37+. Ja tämä on ollut ehdottomasti helpoin näistä kolmesta!
 
Mä oon niin täynnä tätä kuumuutta... Suihkustakaan oo apua kun tasan 5min. Tuuletin pauhaa jo monennetta päivää korvan juures ja ei siitäkää mee ku nenä tukkoon!! Menis ny tuo kello jo edes nopiampaa!!
 

Yhteistyössä