Heippa!
Onnittelut vauvan saaneille!
Meille syntyi ihmeen kaunis prinsessa perjantaina 30.7. klo 21.33, rv 41+4. Kokoa tytöllä 3055g ja 50cm. :heart:
Eli niin vain kävi, että kahden keskosen jälkeen saimme "yliaikaisen" vauvan, ja synnytys jouduttiin käynnistämään kun ensin 3kk oli varottu, vuodelevätty ja pelätty ennenaikaista synnytystä
Synnytystä alettiin käynnistää 1/4 sytotec-tabletilla suun kautta perjantaina klo 12. Olin yksinäni synnärin tarkkailuhuoneessa ja odottelin supistusten alkamista, ennen kuin järkkäämme lastenhoitoa. En ollenkaan uskonut, että synnytys lähtisi käyntiin. Onneksi kuitenkin soittelin siinä vanhemmilleni aikani kuluksi ja sovimme, että he hakevat lapset hoitoon. Katselin telkkaria ja oli tylsää.. Pikkuhiljaa supistuksia alkoi kuitenkin tulla, mutta ne olivat tosi lyhyitä. Neljän aikaa kätilö tuli kokeilemaan kohdunsuun tilannetta ennen kuin saisin seuraavan lääkkeen. Mitään ei ollut tapahtunut, mutta tutkimuksen aikana meni lapsivedet.
Soitin miehelle, että vedet meni, voi alkaa tulemaan paikalle. Vesien menosta supistukset sitten alkoivatkin 5min välein. Ikävää oli vain se, että perätilan vuoksi en saanut nyt nousta makuulta ollenkaan, kun vesi oli mennyt. Piti odottaa, että vauvan peppu laskeutuisi ensin kunnolla. Mielessäni mietin, että saa nähdä nousenko tästä makuulta enää, ennen kuin vauva on maailmassa. Siinä sitten makailin ja jatkoimme miehen kanssa telkkarin katselua
Hengittelin syvään ja hitaasti ja hytkyttelin sängyllä supistusten ajan ja mies hieroi alaselkää - hieronta auttoi tosi paljon. Supistukset muuttuivat kipeämmiksi mutta olivat edelleen niin lyhyitä, etten ajatellut vielä kivunlievitystä tarvivani.
Kahdeksan aikaan illalla lääkäri tuli paikalle ja päätettiin siirtää meidät synnytyssaliin ja aloittaa oksitosiini-tippa. Lääkäri sanoi, että perätilan vuoksi ei aleta seuraamaan mitään hitaasti etenevää synnytystä, vaan pitää alkaa tapahtumaan jotakin. Leikkauksestakin mainitsi, että helposti mennään sectioon, jos ei ala homma etenemään. Salissa supistukset kovenivat nopeasti. Mies hieroi edelleen selkää - ja siellä taitaa olla mustelmat edelleen....
Klo 20.50 Kätilö tuli ja sanoin, että nyt voisi joku kivunlievitys olla paikallaan. Hän kysyi kestänkö siihen asti kun yövuoron kätilö tulee raportin jälkeen. Kun sanoin, että vähän kakkahädän tunnettakin supistukset tekevät, niin hän tutki vielä kohdunsuun ennen vuoronvaihtoa. Se oli 4cm auki. Jes, tapahtuuhan tässä sittenkin jotain. Iltavuoron kätilö tuli n. 21.15 juuri kun supisti tosi kipeästi ja puhisin, että onkohan sitä puudutusta tulossa vai ei. Hän totesi, että ei ole vielä tulossa vielä, mutta hän soittaa lääkärille. Kohdunsuu oli 7cm auki, vielä voisi kohdunkaulan puudutteen laittaa, mutta muuta ei enää ehdi. Kätilö neuvoi kokeilemaan ilokaasua ja siitä sain hiukan apua parin supistuksen ajan.
Lääkärin tultua laitettiin pinni vauvan peppuun ja sydänäänet alkoivat laskea. Minua käänneltiin sängyllä kyljelleen ja toiselle kyljelle ja kontilleen ja hengittelin happea ja olin niin kipeä ja paniikissa vauvan sydänäänien vuoksi, että en oikein enää ymmärtänyt mistään mitään. Näin vain kun kaikki tuijottavat sydänkäyrä monitoria ja käskevät hengittää ja rauhoittua. Itse ajattelin vain, että leikataan nyt äkkiä ulos se sieltä, ei tästä tule mitään, me kuollaan kaikki... Sitten piti alkaa ponnistaa. Minua aseteltiin outojen jalkatukien päälle ja itse vain valitin kivusta, enkä edelleenkään tajunnut enkä uskonut, että vauva tosiaan syntyy nyt. En tuntenut selvää ponnistamisen tarvetta, mutta onneksi kätilöt käskyttivät hyvin. Lääkäri sanoi, että ääntäkään et saa päästää vaan nyt vaan ponnistat niin kauan että vauva on maailmassa. En tiedä miten olisin selvinnyt, jos ei mies olisi kannustanut ja sanonut, että hän näki jo vauvan pepun, että kyllä se sieltä tulee. Ja että ei sillä ole hätää, ihan hyvät on sydänäänet - en tiedä valehteliko... Olin ihan hämmästynyt, että tuleeko se oikeasti
Lopulta tyttö syntyi kolmessa minuutissa, kolmella tuskaisella ponnistuksella. Kun jalat plumpsahtivat ulos pepun jälkeen niin aloin itsekin tajuta, että tämä onnistui sittenkin, vauva saadaan kuin saadaankin ulos. Ensimmäiset hetket syntymän jälkeen tunsin vain helpotusta siitä, että kipu loppui ja lapsi on elossa. Sitten sain tytön rinnan päälle ja ihmettelimme häntä siinä pitkään. Tyttö oli virkeä ja tuntui katselevan meitä yhtä ihmeissään kuin mekin häntä.
Pikkuhiljaa väki salista harveni - syntymähetkellä kun väkeä tuntui olevan yhtäkkiä kuhisemalla. Lastenlääkäri, synnytyslääkäri ja montä kätilöä. Oma kätilömme jäi ompelemaan minua ja juttelimme synnytyksestä kaikessa rauhassa. Tikkauksen jälkeen sain tytön rinnalle ja innokkaasti hän siinä jo koitti imeä vaikka otteen saaminen ei ihan heti onnistunut. Sitten mies lähti kätilön kanssa mittaamaan ja punnitsemaaan vauvaa ja minä aloin syömään iltapalaa - olikin jo nälkä, kun viimeksi olin syönyt kotona aamupalan.
Tyttö saapui takaisin ihanana toukkana peittokäärössä ja käytyäni itse suihkussa, matkasimme osastolle viettämään ensimmäistä yhteistä yötä. Minua jännitti yö ja tietysti vähän vielä kävin kierroksilla synnytyksen jäljiltä, joten uni ei meinannut tulla. Onneksi sain mukavan huonekaverin, jonka poika syntyi vain 20min meidän tytön jälkeen, ja synnytyksetkin olivat meillä aika samankaltaiset, joten niistä sitten höpötimme kilpaa pitkän aikaa. Tyttö nukkua tuhisi kopassaan rauhallisena koko ensimmäisen yönsä, paitsi tietysti heräteltiin välillä syömään.
Yöllä episiotomia-haavaa tai ylipäänsä alapäätä särki sen verran, etten uskonut voivani istua seuraavana päivänä. Lisäksi jälkivuotoa tuli ihan lorisemalla ja pelkäsin jo, että joudun johonkin paikattavaksi vielä jälkikäteen. Mutta ihan ihmeellisen nopeasti toipuminen sujui. Särkyyn en tarvinnut lääkettä kuin kaksi kertaa ja istuminen tosiaan onnistui jo seuraavana päivänä synnytyksestä - vaikkei se nyt kovin mukavaa vielä ollut.
Imetys lähti käyntiin ihan mukavasti. Aluksi tyttö ei meinannut saada otetta rinnasta kunnolla, mutta jaksoi kärsivällisesti yrittää. Pian otin käyttöön rintakumin vasempaan rintaan ja oikeasta tyttö alkoi jo saada otteen ilman. Toisena yönä tyttö vähän hermostui imetysharjoituksiin - alkoi varmaan jo olla kunnon nälkä, eikä ote rinnasta löytynyt. Onneksi vuorossa oli taitava hoitaja, joka ei suoraa antanut lisämaitoa, mutta sai tuttipullon avulla tytön rauhoittumaan ja parin imaisun jälkeen työnsi tytön rinnalle, jolloin imeminen alkoi sujua ja neiti oli tyytyväinen. Toisena päivänä synnytyksestä tarvitsin vielä kerran-pari apua, jotta tyttö sai hyvän imuotteen, mutta sen jälkeen homma alkoi jo sujua ja iltaa kohti aloin jo tuntea, että tyttö tosiaan saa rinnoista jotain.
Kolmantena päivänä olikin sitten jo kotiinlähdön aika. Jännitin vähän kotiinlähtötarkastusta, koska jostakin ihmeen syystä olin kokoajan kauhean pessimistinen, että ei kaikki voi olla näin hyvin, kyllä joku vika tai sairaus voi vielä löytyä. Lisäksi ihmettelimme miehen kanssa, miten tytön aukile on niin pieni, voiko sekään olla normaali... Tarkastuksessa tyttö todettiin kuitenkin kaikinpuolin terveeksi ja painokin oli jo kääntynyt nousuun, joten lähtölupa heltisi.
Eilen siis kotiuduimme. Kotona lisäjännitystä elämään toi se, että samantien kun kotiin pääsimme, nousi esikoiselle kuume ja hän valitti kovaa päänsärkyä... Aloimme heti pelätä enterovirusta joka nyt on aiheuttanut aivokalvontulehdusepidemian ja vähän hermostuneissa tunnelmissa ja käsidesiä lotraten kului ensimmäinen päivä kotona. Onneksi pojan tauti osoittautui ihan säyseäksi ja panadolilla vointi koheni nopeasti.
Ensimmäinen yö kotona sujui varsin mallikelpoisesti. Tyttö heräsi itse syömään - minä jännitin sitä, että jos hän on ihan väsynyt ja joudun herättelemään ja mitä jos en saakaan häntä syömään tarpeeksi - söi yöllä kolme kertaa ja nukahti samantien uudelleen. Viimeisen syötön jälkeen aamulla puoli seitsemältä, otin hänet viereen vielä "unitissille" että sain vielä nukuttua vauikka tyttö olisi jo voinut hetken valvoakin.
Maito nousi kohinalla eilen illalla. Rinnat tulivat tosi aroiksi ja koviksi. Sama vaiva jatkuu edelleen, mutta toivottavasti maitomäärä tästä tasaantuu, ilman että tarvitsee alkaa pumppailemaan tai että saan rintatulehduksen. Nyt maitoa on kyllä moninkertaisesti enemmän kuin tämä pikkuinen tarvitsisi, mutta mukava tietysti näin päin.
Eiköhän tässä jo ollut romaania täksi kerraksi. Nyt on tyttö ensimmäistä kertaa kantoliinassa ja tyytyväisenä hän siinä ensin hetken killitteli ja nyt nukkuu. Tänään neljän vuorokauden korkeassa iässä tyttö oli jo aika pitkiä aikoja hereilläkin ja ihastutti isovanhempia ja isoisovanhempia, jotka olivat kyläilemässä.