Heinäkuun Hellemasut 2015

Voi miten ihania ultrakuulumisia täällä! Varailin minäkin eilettäin ar-ultraa ensi viikon torstaille, sinne saakka pitäisi jotenkin jaksaa odotella. Viikkoja tuolloin kasassa 6+5. Ekassa raskaudessa ultrattiin keston määrittämiseksi jo 6+1, ja silloi näkyi mainiosti sykkeet ja kaikki. Joten toivottavasti ensiviikollakin saadaan kaikki toivottu näkyviin.

Hurja tilanne sinulla Annuu! Onneksi pienellä kuitenkin kaikki kunnossa.

Kertomisesta: me ollaaan (tai siis minä olen, hehe) kertonut parille parhaimmalle ystävälleni, jotka tiesi yrityksestä. Muille ei olla vielä kerrottu ja ajateltiin tuon ar-ultran jälkeen perheillemme kertoa.

Helpottavaa kuulla, että on muitakin oireettomia tapauksia! Täällä ehkä aavistuksen tuntemuksia ollut, kun eilen väsytti aivan järjettömästi, tänään vähän samaa ja ehkä pientä kuvotusta ollut pitkin päivää (ainakin kuviteltavissa ;)) Välillä huolettaa niin hirveästi ja välillä luottoa ja uskoa tulevaan on kohtuullisesti. Mutta pakkoa sanoa, että on tämä alkuraskaus henkisesti raskasta aikaa! Oli kylä yrittäminenkin. Odotan vaan sitä seesteistä keskiraskautta, kunhan vaan onnellisetsi sinne saakka (ja siitä eteenpäin) päästäisiin.

Meillä olisi ikäeroa esikoiseen tulossa 2v 4kk. Ihan passeli.

Jahas, josko sitä kömpisi sänkyyn, tekisi mieli nukkua <3
 
Eri raskaudet:

Poika: ei mitään oireita alkuun muuta kuin väsymys, iho säkenöi,muutenkin olin hyvävointinen ja energinen. Loppuajasta kamalaa närästystä, selkäkipuja ja liitoskipuja.

Tyttö: väsymystä, masennusta ja itkuisuutta. Iho oli kauttaaltaan täynnä finnejä. Hieman joskus saattoi etoa. Närästystä oli alusta loppuun.

Sanotaan et tyttö vie äidin kauneuden ja niin kävi ;)

Nyt vois taas oireiden puolesta olla pojan vuoro ;)

Mun linea negra on ollut mahassa himmeänä jo 7 vuotta. Ihan kuin se olisi hieman vahvistunut jo.
 
Ihana lukea iloisista ultrakuulumisista ja suuret pahoittelut kaikille huonompia uutisia saaneille. Itselläni oli tosiaan myös pitkä ja pettymyksiä toisen perään sisältävä tie äidiksi, joten täältä kaikki tsemppi sitä tarvitseville! Ei tätä raskautta ehkäpä taustan vuoksi vielä oikein sisäistäkään, mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä tällä kertaa tuhannesti levollisempi kuin esikoisen plussauksen jälkeen.

Oireista: Esikoisen aikaan pahoinvointi alkoi rv 7 eteenpäin ja tässäkään raskaudessa sitä ei vielä ole näkynyt. Myös kahvi ja kaikki makea alkoi etomaan raskauden edetessä,vielä ei noita oireita nyt ole. Samaan tapaan kuin edellisessä raskaudessa huomaan selvän eron ihon parantumisessa sekä kynsien vahvistumisessa. Kovin samankaltaisia oireita siis kuin ensimmäisessäkin raskaudessa, josta siis tuloksena poika.

Liikunnasta: Itse en aio rajoittaa harrastuksiani ellei tule kipuja tai muuta epämukavuutta. Juoksen aktiivisesti ja käyn säännöllisesti salilla ja pumpissa. Jos vointi menisi edellisen raskauden kaltaisesti niin lenkkeilen aivan loppuun asti, toki sykkeet huomioiden. Viimeksi kävin pumpissa vielä synnytystä edeltävänä päivänä 39+5. :) Mahakin tosin oli ensimmäisellä kerralla pieni ja kilojakin kertyi vain 5 kg, poika painoi 2,8 kg. Erityisen mielenkiinnolla odotankin kehon muutoksia raskauden mahdollisesti edetessä. Miten teillä, joilla takana useampi raskaus: Onko vatsan kasvu noudatellut samaa kaavaa vai kasvanut nopeammin myöhemmissä raskauksissa?

Me ei olla kerrottu raskaudesta tässä vaiheessa vielä kenellekään eikä myöskään ennen ensimmäistä ultraa näin tehdä. Jos kaikki menee hyvin, niin tuon jälkeen vanhemmille kerrotaan.
 
Ihania ultra kuulumisia monilla!:)

Täytyy ehkä itekin varata aika. Millon sitä vaan viitsis mennä? Nyt on menkoista laskettuna 6+0 ja ovulaatiosta 5+0. En malttais odottaa,mut pelottaa tosi paljon!

Hui Annu! Onneks pikkuisella kaikki hyvin. Toivottavasti vuodot loppuis kokonaan!

Täl kans oireet vähän vaihtelee päivittäin. Tai siis lähinnä pahoinvointi, mut oikeestaan joka aamu silti yökkinyt vähintään. Lisäks turvotus on iltaisin mahtava!:D Kylmä on melkeen koko ajan. Nännin vähän arat ja aavistuksen tummuneet. Ja tunteet pinnassa. Pinna palaa helposti ja herkistyn itkemään myös helposti.

Mut nyt unta uusilla patjoilla!<3

SalVe ja Lahja 5+0 (6+0)
 
Moni näyttävästi saanut hyviä ultra uutisia, onnea :)

Varmaan pitäs itsekin kohtapuolin alkaa ultraa varailemaan. Miten on näkyykö syke varmasti jo viikolla 6? Jos tuota viikon päähän uskaltais aikaa jo varailla...

inppa ja 5+3
 
Suosittelisin inppa varhaisultraa aikaisintaan raskausviikolla 7. Syke voi toki 6+ viikoillakin näkyä, mutta ultran tulos ei välttämättä ole täysin luotettava. Ihan oman mielenrauhan takia kannattaa odottaa vielä :)

Tuttavani kävi kesällä 6+4 ultrassa eikä tuolloin näkynyt mitään elämää, kävi uudestaan rv8 ja syke löytyi. Oli kuulemma aika hikistä aikaa odotella seuraavaa ultraa. Itse taisin ensimmäisessä raskaudessani käydä ultrassa 7+4-viikoilla ja syke löytyi vaivatta.

Unohdin omat tietoni, niin nämä saa päivittää: 26.7.15 Lapanen85--Toinen--29--KYS

Päivitellään sitten tietoja tulevaisuudessa jos tarvitsee.

Lapanen ja Nöttönen 4+4
 
Mitä tarkoittaa, että raskausviikot ovulaatiosta laskettuna? Minä kun olen ollut siinä käsityksessä, että ne lasketaan edellisten kuukautisten alusta ja mahdollisesti tästä eroava ultratulos voi sitä muuttaa.

Ja tuosta varhaisultrasta, ekasta kävin heti seitsemännen raskausviikon alussa 6+1 ja nyt menossa 6+5. Usein kuulee, että seitsemännellä viikolla (joka tarkoittaa siis 6+1-6+6) aikaisintaan kannattaa mennä. Tätä suositteli myös tämän kertainen vastaanottovirkailija aikaa varatessani :)
 
Hyvä tietää, niin suunnittelen sittenkin vasta sitä ultraa parin viikon päähän :) piinaavat pari viikkoa siis edessä :D

Onko kellään muuten kokemusta hammaslääkäri käynneistä raskausaikana? Kävin itse siis eilen tarkastuksessa, ja meinasivat että yks reikä löytyi, eli siis paikattavaa ois... Ja itselläni on melko paha hammaslääkäripelko. Sitä esilääkitystä ei varmaankaan voida raskaana olevalle antaa?
 
No niin, lääkärikäynti takana. Ultrasi sellaisella antiikin aikaisella laitteella vatsanpeitteiden päältä....eikä löytänyt kohdusta mitään. Laittaa lähetteen kiireellisenä keskusneuvolaan, missä on paremmat ultralaitteet. Ihan vaan, jotta saadaan varmistus ettei raskautta todella ole, myöskään missään kohdun ulkopuolella. Teki myös sisätutkimuksen, niukkaa vuotoa oli kuulemma havaittavissa. Ihan levollinen olo on..uskon (niin kuin vaistosin jo ennen tätä) että raskaus on keskeytynyt hyvin varhaisessa vaiheessa ja raskausmateriaali on ehtinyt jo "hajota" kohtuun. Surullinen olen, mutta tämä oli tällä kertaa tarkoitettu näin.

Tuun vielä kertomaan, miten tarkempi ultraus meni. Kunhan sinne ensin pääsen.
 
Viimeksi muokattu:
Heips

Annuu Tsemppiä! Onpas pelottava tilanne sulla mutta hyvä kun oot seurannassa!

Mahan kasvusta kyseltiin.. minlla se on joka raskaudessa tullut aiemmin aina näkyviin ja isona kasvaa. Oon lyhyt että liekkö vaikuttaa.

Närästyksestä. Kun en sitä renniee voi syödä yökkäämättä sen jauhoisuuden takia niin antovat sellasen kun Reduflux nestemäiset annospussit. En ole uskaltanut vielä maistaa.. yök jo valmiiksi. Muutenkin kaikki yököttää mielessä jo valmiiksi niin on harvat ruoat mitä voin maistella.. tekis nii mieli pizzaa tmv mut ei pysty. Kylmä maito on ykkösjuttu. Vetelen kahvipöydässäkin maitoa :D

Mitähän muuta piti vielä.. en muista. No mukavaa päivää kaikille =)

Nelli&Timpsu 7+3
 
Voi MiNalo :hug: Toivotaan kuitenki vielä, että sieltä löytyisi paremmalla ultralla jotakin. Minusta vatsanpeitteiden päältä ei ylipäätänsä näin alussa näkyisi oikein mitään? Siksi kai ne alakautta normaalisti ultraa.
inppa, olen käynyt raskaus aikana (muissa raskauksissa) hammaslääkärissä ja olen vaan pyytäny, etteivät puuduta poratessa ja etteivät laita sellaisia aineita, jotka haitallisia oisi vauvalle:)
 
MiNalo Minä kans ajattellisin että sisäkautta tehty ultra vasta luotettava. Haleja!

Hammaslääkäristä.. en vaa muka muistanut siihen ilmaseen mennä viime raskauden aikana vaikka on voimassa 6kk synnytyksen jälkeenkin. Nyt tarvii alussa käydä ennen kuin maha estää päällaspäin makoilun. Luotan että ne tietää siellä mitä suap tehdä ja mitä ei.

Muoks. En ole ikinä maistanut mitään niin pahaa ku tuo Reduflux litku. Hyi v***u! Piparmintunmakuinen NIIIIIIIIIN makea ällötys sellanen paksu tunkkainen limainen neste. Yöööööööök! Vaikka kymmenen rennietä ku tuota toista kertaa!
 
Viimeksi muokattu:
MiNalo :hug: Olipas yhtä tyhjän kanssa lääkärikäynti! Onhan se nyt selvä et tos vaiheessa tarvis olla kunnon laitteet ja sisäkautta tehdä. Mut hyvä että saat huomenna selvyyden. Mulla osui keskenmenojen kohdalla vaisto oikeaan, vaikka muut kuinka yritti vakuutella et kaikki menee hyvin.

Zzsara oot ihan oikeassa, että noin ne raskausviikot lasketaan. Mutta jossain tilanteissa voi olla hyötyä siitäkin, jos tietää ne tarkat viikot jos ovulaatio on ollut paljon aikaisemmin/myöhemmin kuin kuukautisista laskettuna. Ettei vaikka kannata mennä heti 6+0 varhaisultraan tai ainakaan pettyä jos ei näy sykettä, jos ovulaatio onkin ollut myöhemmin. Itse tykkään näin alussa vielä mennä ovulaation mukaisilla viikoilla, vaikka tuskin ultrassa lasketua aikaa siirretäänkään. Tämmösenä panikoijana ja stressaajana tiesin esim. odottaa, että kuukautisista 4+5 (ovulaatiosta 5+1) pitäisi jo näkyä digissä 3+ niinkuin näkyikin, ja sain siitä itselle mielenrauhaa.

Onnen Keiju 6+3
 
Noista hammaslääkäreistä tuli muuten mieleen, että miksi joskus sanotaan niin ettei raskaana olevia saisi puuduttaa?

Viime raskaudessani olin kolmesti viisurin poistossa ja totta vie silloin oli puudutukset käytössä. Ainoastaan burana+parasetamoli-cocktailista otin vain pelkkää parasetamolia. Toivottavasti tuosta puudutuksesta ei tosiaan tullut mitään jälkiseuraamuksia! Ensi viikolla olisi suuhygienistilla käynti ja ensi vuoden puolella helmikuussa hammaslääkäri. Paikannee yhden vanhan lohjenneen paikan ja aivan varmasti otan silloinkin puudutuksen. Ei se voi olla niin vaaraksi. Toivottavasti!

Aijjaiks... Alkoi hirvittää tulevaisuus vaunuttelujen osalta. Nythän mennään normirattailla ihan ketterästi esikoisen kanssa, mutta entäs sitten loppukesällä, kun esikoinen on n. 1v 10kk ja vauva siihen päälle. Vaunuihin on saatavilla saman merkin seisomalauta ja todennäköisesti ehkä myös sisaristuin. En millään taipuisi mihinkään tuplavaunuihin. Mutta onko alle 2-vuotias sitten kovinkaan yhteensopiva seisomalautojen kanssa. Ja talvikin on tulossa, joten liikkuminen on varmasti raskasta.

Tokihan vauvan voisi laittaa kantoliinaan/-reppuun (joita en tosin ole koskaan omistanut/käyttänyt), mutta onko sekään ihan paras ratkaisu.

Äsh, tätä joutuu kyllä miettimään. Mullahan ei ole ajokorttia ja autolla pääsee vain iltaisin/viikonloppuisin miehen kyydissä, mutta olisihan se arkisin kiva päästä itsenäisesti kulkemaan lasten kanssa.
 
MiNalolle tsempit.. Toivottavasti huomenna näkyisi ultrassa kiva yllätys.
Vatsan päältä ei alkuraskauden ultria yleensä tehdäkään, mutta en tiedä onko kuva vain silloin huono, vai onko tosiaan niin, ettei koko alkiota näy. Np-ultrakin yleensä tehdään viel alakautta, mutta mulle se tehtiin ihan vatsan päältä ja hyvin näkyi. En kyllä pahakseni pistänyt, jotenkin epämiellyttävää se alakautta ultraaminen :/
Kävin edellisessä raskaudessa terveyskeskuksessa verenvuodon ja vatsakivun takia 7 -viikolla ja silloin ultrattiin alakautta ja sykkeet näkyi hienosti.

Mä en meinaa ottaa influenssarokotusta. Suhtaudun vähän varauksella kaikkiin ylimääräisiin rokotuksiin. Jos tuun kipeäksi niin sitten kärsitään. Oon tässä syksyllä jo yhden pahan flunssan sairastanut, joten toivotaan, että se oli sitten siinä :)

Tissit on taas kipeytyneet enemmän ja ihan kuin nännit olisi jo aavistuksen tummuneet. Aamulla vatsaa kivistää ja tuntuu kasvaneenkin vähän. Samanlaista kiristystä kuin harjoitussupistuksissa, joten oletan sen olevan niitä. Kiva että tuntuu edes jotain niin saa vähän luottoa siihen, että kaikki on kunnossa ja jaksaa odottaa np-ultraan asti.. Vielä noin 6 viikkoa odotusta siis :D huh... Ja sitten kun siellä on käyty niin saakin alkaa odottaa jo rakenneultraa :D

Saratin ja toukka 6+1
 
Onneks meille tulee taas niin iso ikäero ettei menopeliä sinäänsä tarvitse miettiä. Ainoa mikä hirvittää, on koirien ulkoiluttaminen. No kaippa siihen sitten tottuu koirat sekä ulkoiluttaja.
 
Lapanen85, mulla oli ekalla vauvalla käytössä heti kantoreppu kun ei vaunuissa viihtynyt. Kaupassakäynti ja lenkit sujuivat niin kätevästi. Kannattaa ottaa sitten heti kunnollinen tula tai manduca. Perus rintareput kannattaa samantien unohtaa, niillä saat vaan niskat ja selän kipeäksi. Meillä vauva viihtyi repussa tosi ihanasti ja monesti nukahtikin siihen mahakipuineen.
 
Tuosta vatsan päältä ultraamisesta vielä. Mulla tehtiin neuvolassa yhdessä raskaudessa ultra 7+5 huonolla laitteella. Vatsan päältä ei saanut mitään näkymään, sisäkautta sitten löytyi sikiö, jonka koko vastasi 6+3 ja tuolla huonolla laitteella epävarma syke.

Lapanen85 tuolla ikäerolla hommaisin kyllä tuplavaunut talvea ajatellet, jos tarvii vähänkään pitempiä matkoja päästä lasten kanssa kävelemään. Ainakin meidän vilkkaan 2v:n kanssa ei vois kuvitella liikkumista ilman et istuis rattaissa. Nyt on 2v4kk niin ehkä just ja just alkais mennä seisomalaudalle. Rauhallsempi tapaus menis kyllä jo aiemmin. Talvella en tykänny käyttää Manducaa, oli musta hankalaa paksujen talvivaatteiden kanssa.
 
Lapanen Kyllä mnäkin tuplia suosittelen. Sitä kuitenkin kahden lapsen kaa on kamista mukana ja sen isomman perässä menoa. Minulla ollu emmaljungan tuplat ku kahella ekalla ikäeroa 1v7kk, tykkäsin. Ite kävelen paljon enkä jaksas kantaa liinassa tmv., rajottas se taaperon kanssa leikkimistäkin. Eli tuplat hankittava nytkin ku ikäeroa 2v tulee.

Auto-ostoksille melkee pitää lähtee. Nyt mennää 7-paikkasella tila-autolla mut siihen ei tuplat enää kyytiin mahdu kun kaikki penkit ois käytössä.. bussin ostoon siis :D!
 
MiNalo toivotaan, että sisäultraus antaa parempia tuloksia :/ :hug: Vaan aika usein sitä ihminen taitaa itse tietää mikä tilanne on jo ennen kuin varmistuksen saa.

Me juur pohdittiin myös tätä kuljetusvälineasiaa miehen kanssa, mutta koska esikoinen on ensi talvena jo melkein 4 niin saap luvan jaksaa kävellä paikkoihin. Sitä voisi ehkä ruveta enemmän kannustamaan nykyäänkin. Toisaalta meillä on myös Manducan ja Patapumin kantoreppu, että vauvan voi sitten niihin valinnan mukaan paketoida jos isompi haluaa rattaisiin.

Influenssarokotusta en ollut edes ehtinyt vielä ajatella. Koskaan en ole ottanut kausi-influenssaa, mutta sikapiikin kävin hakemassa. Sen otin tosin ehkä turhaan, koska taisin myös sairastaa sen jo ennen piikkiä. Kausi-influenssalta olen aina säästynyt ainakin tähän asti. Varmaan sit tänä talvena sairastan senkin edestä :D

Hammaslääkäristä mulla oli edellisen raskauden aikana juurihoito käynnissä ja voinpa kuulkaa kertoa että en olis käynyt siinä ilman kunnon puudutteita. Melkein jäi niiden kanssakin menemättä :D Kertoo vaan vaikka aikaa varatessa, että on raskaana niin a) eivät ota röntgeniä, jos ei oo ihan pakko ja b) osaavat varata oikeat aineet. Mulla hoitivat juuren kuntoon niin, että raskausaikana laittoivat väliaikaisen paikan, jota eivät röntganneet (ei taida olla oikea sana :D ) ja sitten synnytyksen jälkeen kävin uudestaan hoidettavana, jolloin laittoivat lopullisen paikan ja ottivat vielä täyttökuvat.

ON Mulla on myös nännipihat jo alkaneet tummentua ja maitonäppylöitä tullut esiin. Täytyy vissin kaivaa liivinsuojat esille jo hyvissä ajoin. Tai oikeastaan surauttaa muutama lisää. Paino on noussut ihan älyttömästi parin viikon aikana, mutta syytän siitä kevyttä stressiä joka tuossa oli. Nyt on ruokarytmit taas kunnossa niin tulee syötyäkin paremmin. Kauhea kodinlaittofiilis ois, mutta meillä on melko varmasti muutto edessä alkuvuodesta, joten mitään suuria suunnitelmia ei viitsi tehdä. Toivottavasti joka tapauksessa asutaan uudessa kodissa jo ennen pääsiäistä. Ja olo on ollut jotenkin seesteinen nyt. Ei pahasti oireita, mutta sen verran, että tietää kaiken olevan ok, ja mieliala on paljon positiivisempi kuin kuukausi sitten. Pahoinvointia ja hiusten rasvoittumista odotellessa :D

Ja hämmentävää, että tässä on 1/8 raskaudesta takana!

Anskutin ja Muikku 5+0
 
MiNalo toivotaan, että sisäultraus antaa parempia tuloksia :/ :hug: Vaan aika usein sitä ihminen taitaa itse tietää mikä tilanne on jo ennen kuin varmistuksen saa.

Me juur pohdittiin myös tätä kuljetusvälineasiaa miehen kanssa, mutta koska esikoinen on ensi talvena jo melkein 4 niin saap luvan jaksaa kävellä paikkoihin. Sitä voisi ehkä ruveta enemmän kannustamaan nykyäänkin. Toisaalta meillä on myös Manducan ja Patapumin kantoreppu, että vauvan voi sitten niihin valinnan mukaan paketoida jos isompi haluaa rattaisiin.

Influenssarokotusta en ollut edes ehtinyt vielä ajatella. Koskaan en ole ottanut kausi-influenssaa, mutta sikapiikin kävin hakemassa. Sen otin tosin ehkä turhaan, koska taisin myös sairastaa sen jo ennen piikkiä. Kausi-influenssalta olen aina säästynyt ainakin tähän asti. Varmaan sit tänä talvena sairastan senkin edestä :D

Hammaslääkäristä mulla oli edellisen raskauden aikana juurihoito käynnissä ja voinpa kuulkaa kertoa että en olis käynyt siinä ilman kunnon puudutteita. Melkein jäi niiden kanssakin menemättä :D Kertoo vaan vaikka aikaa varatessa, että on raskaana niin a) eivät ota röntgeniä, jos ei oo ihan pakko ja b) osaavat varata oikeat aineet. Mulla hoitivat juuren kuntoon niin, että raskausaikana laittoivat väliaikaisen paikan, jota eivät röntganneet (ei taida olla oikea sana :D ) ja sitten synnytyksen jälkeen kävin uudestaan hoidettavana, jolloin laittoivat lopullisen paikan ja ottivat vielä täyttökuvat.

ON Mulla on myös nännipihat jo alkaneet tummentua ja maitonäppylöitä tullut esiin. Täytyy vissin kaivaa liivinsuojat esille jo hyvissä ajoin. Tai oikeastaan surauttaa muutama lisää. Paino on noussut ihan älyttömästi parin viikon aikana, mutta syytän siitä kevyttä stressiä joka tuossa oli. Nyt on ruokarytmit taas kunnossa niin tulee syötyäkin paremmin. Kauhea kodinlaittofiilis ois, mutta meillä on melko varmasti muutto edessä alkuvuodesta, joten mitään suuria suunnitelmia ei viitsi tehdä. Toivottavasti joka tapauksessa asutaan uudessa kodissa jo ennen pääsiäistä. Ja olo on ollut jotenkin seesteinen nyt. Ei pahasti oireita, mutta sen verran, että tietää kaiken olevan ok, ja mieliala on paljon positiivisempi kuin kuukausi sitten. Pahoinvointia ja hiusten rasvoittumista odotellessa :D

Ja hämmentävää, että tässä on 1/8 raskaudesta takana!

Anskutin ja Muikku 5+0
 
MiNalolle jaksamista! Toivottavasti saat toisessa ultrassa selvyyden asiaan. Valitettavan usein sitä itse "tietää" jo asian laidan etukäteen. :hug:

Meillä tulee toisen ja tän kolmannen välille reilun viiden vuoden ikäero, niin ei onneks tarvii miettiä vaunuasiaa hirveämmin. Paitsi jos nyt käykin niin, että tuleekin ne kaksoset, mitä mies on jo alusta asti povannut! :D Noh, viimeistään NT-ultrassahan se selviää jos en nyt aiemmin jo käy. :p
Auto kyl pitäis tuoreempaan vaihtaa. Mut oisko se sit farmari vai joku 7-paikkainen..? Plaah, kun ei jaksais miettiä.

Kyllä on tänään ollu semmonen fiiilis, että oksat pois! Ärsyttänyt suunnilleen joka asia.. :mad: Neuvolassa just tänään ei ollut soittoaikaa, kun täti jossain menossa. Ja yhteen asiakaspalveluun yritin soittaa, niin sielläkin just tänään joku korjaus menossa! No onneks sinne sain s-postilla asian selvitettyä. Koiraan menee hermo, kun ruikuttaa ihan koko ajan. En tajua mikä silläkin on, kun yleensä on ihan rauhallinen ja vaan makoilee. Nyt sit joku ihme vinkutusvaihe päällä. Kehtaakin vanhoilla päivillään! |O
Pihallakin oltiin lasten kanssa, niin siellä sitten rupes ärsyttämään, kun mulle tuli kylmä ja nälkä. Ja väsyttää ja närästää jajajaja... :headwall: Jospa huomenna ois sit parempi päivä. :saint:

Jaksamisia meille kaikille tasapuolisesti! :cool:

-Susunasu 6+6 ja huomenna POKS!
 

Yhteistyössä