Heinäkuun Hellemasut 2015

"Lumilin"
Kuinka pitkälle olette testaillut raskauksianne ikäänkuin kontrollimielessä? Mä olen jotenkin panikoittanut itseni oireettomista keskenmenoista. Lähinnä mietin aikaa varhaisultran ja seuraavan ultran väliä. Siitä vasta pitkä aika tulee. Laskeeko hcg-hormoni keskenmenoissa niin nopeasti että kannattaisi tuhlata rahojaan testeihin ja testailla silloin tällöin? Toivottavasti saitte ajatuksesta kiinni kun ei oikein yövuoron jäljiltä pelitä tämä kirjoittaminen.
 
"Ellistiina"
Lumilin, tein pitkälti yli 15 raskaustestiä, lähinnä siksi kun olen täysin oireeton. Siksi varasin ajan varhaisultraan. Lääkäri sanoi, että joskus se vaan on niin, ettei oireita ole alussa eikä myöhemminkään.
 
Moikkelis, koikkelis! Ultrassa käyty ja pikkuruinen palleroinen siellä köllisteli, syke löytyi ja kohtu suurentunut. Sanoi, että viikkoja ei osaa vielä määrittää, koska näytti siltä, että olen vähän aikaisemmilla viikoilla.

Munasarjassa näkyi myös kysta, hyvänlaatuinen, mutta ilmeisesti iso? 4,5cm. Menen näyttämään sitä puolentoista viikon päästä ja katselemaan vauvelia uudestaan.

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua kaikille! Minä alan nyt syömään pitsaa! =D
 
  • Tykkää
Reactions: Mariiii ja An79
Halaukset menetyksen kohdanneille, tiedän miltä teistä tuntuu :(. Pettymys on aivan valtava.

Mulle tuli tänään hulluuskohtaus ja halusin saada digiin vielä 3+. Sain pari viikkoa sitten 2-3 ja siihen jätin testaamisen. Tein ihan päiväpissasta testin, kun kyllä näillä viikoilla oikea tulos pitäisi tulla muutenkin. Tulihan se 3+, jos uskaltaisi nyt vähän enemmän luottaa, että kaikki menee hyvin.

Ultraan vielä 1,5 viikkoa, silloin siis 8+2. Eka neuvola on jo ens viikolla.

Nannanas rv 6+5
 
Mä rohkaistuin varaamaan sitten neuvolaan ajan. Se olis sit rv 7+0 eka käynti :) vielä siis odoteltavaa on. Ei mitään hajua et kuunteleeko ne täällä jotain sydänääniä silloin. Mut ton testin jälkeen tuli jotenkin luottavaisempi mieli.
 
Mä olin varhaisultrassa kunnallisella neuvolan lähettämänä, niin ei maksanut mitään. En varhaisultraan muuten ois mennytkään.

4D ultraan olen tässäkin raskaudessa halukas menemään. Siis jos niille viikoille päästään. Sen kävin viimeks yksityisellä ja maksoi ehkä 170€ mutta sairaskassa maksoi sen niin ei jäänyt itselle siitä mitään maksettavaa. :) Se oli hieno juttu.
 
Testailusta... Päätin jättää omalta kohdalta tähän. 3+ digissä ei tee plussastani sen kestävämpää, enkä kaipaa yhtään ylimääräistä stressiä. Aikanaan selviää kyllä kestääkö tämä vai ei.

Keskeytynyttä keskenmenoa ei välttämättä testillä nää. Raskausmateriaali kun on kohdussa vielä. Ja mulla oli oireitakin, ihan pari päivää ennen kohtalokasta ultraa alko tissikipu lievenemään, muuten oli oireetonta.

Erikoista muuten, että km raskaudessa tissit oli aluksi kipeämmät kun nyt. Mutta kaikki vatsatuntemukset puuttui. Tänään on kyllä tissikipuakin reilummin, oikeen vihloo sivuille.

Olo on epävarma ja pelokas. Välillä haluan uskoa että nyt onnistuu, välillä oon ihan varma että kuollutta tai pian kuolevaa myttyä kannan. Jokohan sitä maanantaina soittelis neuvolaan, jos sais ar-ultran sitä kautta...

Ihanaa viikonloppua!!

samour n. 5+3
 
Moikka kaikille hellemasuille!

Olen listaanne lukenut jo useamman viikon, ja ehkä jo uskaltaudun mukaan :) listalle voi lisätä: LA 5.7. Ricardina--Esikoinen--30--JS

Taustalla on PCO, lapsettomuushoitoja ja varhainen keskeytynyt keskenmeno elokuun alussa. Molemmat plussat ovat heinäkuisen IVF-hoidon alkionsiirroista. Pari viikkoa sitten mulla puhkesi iso munasarjakysta, joten sen aiheuttamien kipujen tiimoilta ja osin keskenmenon pelon takia mua on ultrailtu tässä jo useampaan otteeseen. Eilen oli "virallinen" ar-ultra ja pikkutyypillä oli vahva syke ja vastasi täysin raskausviikkoja :heart: valtava helpotus kyllä, vaikka onhan tässä vielä monta viikkoa jännättävää ennen kuin ollaan turvallisemmilla vesillä.

Oireita on arkojen rintojen lisäksi vajaa viikko sitten alkanut "krapula", ja ruoka ei oikein aamupäivisin maistu. Lisäksi väsymys on aika voimakasta, mutta kukapa ei marraskuussa mielellään sohvalla lojuisi :D

Kerrottu ollaan molempien perheille ja muutamalle läheisimmälle ystävälle. Loput saavat kuulla ehkä jouluna np-ultran jälkeen - kunhan sinne asti päästään. Eka neuvola on varattuna vasta rv9+4, kauhean myöhään musta mutta kai se aika normaalia on.

Ricardina 6+5
 
Viimeksi muokattu:
Moi kaikille!

Olen vilkuillut tätä ketjua jo plussaamisestani asti, lokakuun lopulta, mutta vasta nyt uskaltauduin kirjoittamaan. Menossa on 7+0.

Raskaus oli täysi yllätys, mutta erittäin toivottu ja onnellinen tapahtuma. Oireina on lievää pahoinvointia, voimistunut hajuaisti, rasvoittuva tukka, kipeät tissit ja turvotus. Joskus vkolla 5-6 tuli muutamaan otteeseen tuhruvuotoa pari kertaa, mutta niin niukasti etten asialle mitään tehnyt. Viime raskaudessani pelkäsin kokoajan jotain pahaa tapahtuvaksi, nyt yritän suhtautua neutraalimmin. Jos alussa jotain käy, niin sitten käy, siihen ei itse voi vaikuttaa. Siksi luovuin alku-ultrailuajatuksistakin, yritän suhtautua asiaan kevyesti, vaikka vakavasti sen otankin.

Soitin neuvolaan jo hyvissä ajoin, mutta 1. aika on vasta 10+0! Lapsi on minulle 2., mutta miehelle 1. Aiempi lapsi poika 09 syntynyt, syntyi viikoilla 41+2, itse käynnistynyt, nopeahko synnytys.

la 3.7., 32 v., 2. lapsi, sairaala myöhemmin

Frustiina 7+0
 
Ihania ultrakuulumisia! Onnea niistä =)

Imanapaista nyt. Se mun jäätävä olotila hiipuu. Siis nyt ottasin just takasin sen pahoinvoinnin! Pientä etomista mutta eipä muuta tänään. Pakosta käy ajatus mielessä että alkion kasvu olisi loppunut :(. Alamaha tuntemuksia on ja rinnat arat, turvottaa ja närästää.. silti. Kamala tunne puskee läpi ajatusten. En kestä jos tää nyt loppuu. Miten jaksan odottaa keskiviikon ultraan?
 
Tänään koko illan ollut menkkamaista jomotusta, välillä vähän kovempaakin. Inhottavaa :( Mutta on ilmeisesti kohdun kasvua..vetää sillee jännästi myös tosta navan kohdalta. Kun ei yhtään muista miten ekassa raskaudessa oli, oliko tällasia kipuja.
Koko ajan vaan tuntuu että pitää käydä vessassa katsomassa onko jotain tullut...kun on nii menkkamaiset kivut. Toivotaan että on vaan niitä kasvukipuja.

Marie82 rv 7+5
 
Mäkin ajattelin vasta myöhemmin liittyä faceryhmään.. En halua vielä sinne jos kuitenkin nyt jotain vielä sattuu, mut kerkeehän tässä sitte sielläkin turisemaan jos loppuun asti mennään.. :)

Tiistain ultra jännittää kyllä aivan mahottomasti.. Pakko yrittää aatella muuta, ei vaan pysty..

Ja tervetuloa taas uusille ja isot onnittelut plussista.. :) Hienoa kuinka paljon täällä on jo väkeä..
 
Marie82 täällä kans nyt illalla erityisesti ollut menkkamaista jomotusta, toivon et oisi vaan niitä kasvusta johtuvia kipuiluja eikä niitä toisia.. :/ En mäkään oikein muista et ekasta oisi tämmöisiä ollut, mutta keskenmenosta muistan sen, et ei ollu mitään ennakoivia jomotuksia tmv, alko vuodolla ja kivut tuli sit perästä.
 
Täälläkin jomottelee. Esikoisesta en kyllä muista et olis mitään erityistä ollut, mutta tuo kakkonen sitten nippaili, jomottelu ja vihloi.

neHM mut ku fb on nykyään vanhuksille. Pitää olla instassa ja missälie ;) mä oon siis teinien mielestä kalkkis, kun olen fb:ssä.
 
Tuli tossa noista jomotteluista mielee mun km. Varhainen siis oli ja sillon ei jomotellut. Voi olla ettei jomotellut sen takia, koska kohtu ei kasvanut. Kovat kivut alkoi sitten vuodon yhteydessä. Joten toisaalta nuo lievät nippailut ja jomotukset voi olla ihan hyväkin merkki (siis jos ei ihan älyttömiä ole).
 
Moikka

Jokin aika sitte loin myös tänne suljetun ryhmän jos sinne haluaa joskus kirjotella nii pyyntöä tai viestiä mulle niin kutsun :)

Kerrottu ei olla kenellekkään! Mennään parin viikon päästä käymään mun vanhempien luona niin viedään joulukortti missä on ultra kuva ja joulukuun alussa miehen vanhempie luo niin sama juttu. Sisarusten suhteen sama juttu. Vauva on ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille.
Kiitos muute vinkistä joulukortin suhteen :)

Varhaisultrassa olimme mehiläisessä. Taisi maksaa päälle 110e.. en muista tarkalleen kun mies maksoi kortilla saman tien. Oli kyllä ehottomasti hintansa arvoinen =] Ja pääsin juuri samalle gynelle joka on vuosittai tsekannut mut 5v ajan :)

Olo aamulla se alkoi, OKSENNUS... Toivoin että skippaisi minut yli mutta ei nyt sentään. Saas nähdä onko joka aamuinen riemu tulossa seuraavat pari viikkoa.


Hyviä viikonloppuja kaikille! :)

Annu 7+2
 

Yhteistyössä