Heinäkuun hellemasut 2012 - MAALISKUU

Heippa pitkästä aikaa.
Päivittäin käynyt lukemassa muiden juttui mutta itse saanut mitään kirjoitettua. Tai oikeastaan tuntuu ettei mitään kirjoitettavaa tällä hetkellä ole. :D

Aivan ihania vauvamasua kuvia täällä ja mukavaa lukea muiden ultrakuulumisia.:)

Paapoamisesta ollut tällä puhetta. Itse saan kohta harmaita hiuksia miehen takia.:D Hän koko ajan sanomassa etten saa tehdä sitä ja tätä. Verhoja tuossa vaihdoin ja mies heti säntäs sanomaan etten saa kiivetä tuolien päälle ym. Alkanut niin ärsyttää!!:( Tuntuu et pitäis naama punaisena huutaa etten olen kuolemansairas vaan normaalisti raskaana ja kyllä silloin saa tehdä normi kotiaskareita oman voinnin mukaan. Ymmärrän kyllä miestäni et tämä pieni hänen esikoinen ja hän haluaa kovasti olla avuksi mutta mies kun ei näytä ymmärtävän et itselle tämä neljäs joten enköhän osaa omaa kehoa kuunnella ja tehdä sen mukaan.:D

Täällä jännitys kasvanut huippuunsa maanantain rakenneultran takia.:) Onneksi aika heti aamusta niin ei tarvii koko päivää sit jännityksen kanssa painia.

Potkut tuntuu päivittäin ja näkyy jo masun päälle myöskin. Tulevat sisarukset ihan innoissaan vähän väliä kokeilemassa potkuja.:)

Siiseli84 ja Nuppu 19+5
 
penni3: Minähän en ole varsinainen opiskelija vaan omaehtoisessa koulutuksessa oleva työtön. :D Ehdin valmistua opinahjostani nyt huhtikuun lopussa ja tipahdan silloin siis taas normaaleille liitonrahoille (nyt hieman korotettu tuon koulun takia). Eli mulla kaiken järjen mukaan pitäis sen 2010 vuoden tulojen mukaan mennä. Mutta onhan tää Suomen lainsäädäntö semmoinen että en ehkä uskalla täysin asiaan luottaa ennen kuin Kelan päätös tulee.
 
Huomenia,

Voi että, taaksepäin kun katsoon niin aika on mennyt tosi nopeasti, ihan hujahtanut koko alku vuosi...tosin eteenpäin kun miettii niin kesä tuntuu niin järjettömän kaukaiselta.

Tääl on nyt kahden viikon sisällä vatsa kasvanut todella paljon ja selkäkipu pahentunut nyt sen takia...ihan kun koko ajan olis joku kiree naru selän ja vatsan ympärillä eikä sitä saa löysättyä =/

Maanantaina pitäs mennä töihin yli kahen viikon tauon jälkeen. 7 viikkoa ois vielä jäljellä mut saa nähdä jaksanko tän selkäsäryn kanssa.
Torstaina työkaveri laittoi viesti että lähtisinkö kahville...sit kun menin niin töistä 6 tyttöä oli siellä ja halus nähdä...tuli niin hyvä fiilis. Siksi ois ihana olla noi 7 viikkoa töissä vaikka työ on kyllä rankkaa. Kaikki piti mun puolia ja sanoi että nyt vaan keskityt itseesi ja vauvaan. Jos tuntuu vähänkin rankalt tai kipeeltä ni heti vaan saikulle.

Täällä nyt on 20+2 ja potkuja tuntuu niiiin vähäsen. Ihan hennot potkut tulee isin tullessa töistä ja autossa. kyllä ne potkuiks tunnistaa mutta se on niiiin pientä =( Toisilla kun teillä on jo hirmu potkuja =)) Noh, eiköhän tuo kerkee vielä äitiinsä potkia =)

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille <3

Handed ja pikku neiti
 
Heipsis pitkästä aikaa ja mukavaa lauantaita! :)

Melkolailla päivittäin käynyt pikaiseen lukemassa kuulumisia, mutta en itse ole saanut aikaiseksi kirjoitettua.

Rakenneultra oli jo pariviikkoa sitten ja kaikki oikein hyvin, kätilö oli sairastunut ja lääkäri ultras, sekä opiskelija oli paikalla. Paljon tuli tietoa, mutta aika loppui kesken, niin mittoja ei kertonut, eikä yhtään kuvaa saatu mukaan. :(
Onneks neuvola on ens viikolla, joten saa mitat ainakin sieltä. Ja saatiin TYTTÖLUPAUS. Ei miteenkään yllättävää, onhan noita jo kolme ennestään. ;)
Liikkeet tuntuu vahvoina ja näkyy jo mahan päältä. :)

Oma vointi on ollut vaihteleva, selkäsärkyä ja siitä säteilevää kipua reisiin, kävelystä on jonkin verran apua.
Supistuksia on tullut jo ihan voimakkaina, joten pitää pyytää lääkäriin pikemmiten aikaa, että kaikki on kohdunsuulla hyvin.
Verikokeissa kävin ja uudestaa parin viikon päästä, epäilys olisi kilpirauhasen vajaatoiminta.

Hankinnoista on jo suurimmat tehty, vaunut, sänky, kaukalo ja telakka, gragon vauvakeinu ja sitteri. Hoitopöytä ja manduca olisi vielä hankittava, sekä muuta vähemmän tarpeellista. Vaatteitakin on jo reilusti kertynyt.

Nyt on lähdettävä pienille torkuille, jotta jaksaa illan!

hupsukka & manteli 23+1
 
SEE
m-a-y Kahden sektion kokemuksella voin kertoa että kyllä ne vatsalihakset siinä sektiossa vahingoittuu. Ne poikkileikataan siinä ja toipumiseen menee kauan.Vatsalihaksia ei saa tehdä n. 5kk jotta saisivat toipua rauhassa ja vielä senkään jälkeen ei saa suoria vatsalihaksia voimakkaasti treenata. Jos treenaat liian aikaisin ne jäävät erilleen ja siihen jää sellainen harjanne. Musta tuntuu että juuri ennen kuin aloin kolmatta odottamaan niin olen saanut vatsalihakset siihen kuntoon kun oli ennen toista sektiota. Edellisestä siis aikaa 2 v. Mulla nyt siis edessä 3 sektio automaattisesti koska 2 sektion jälkeen ei saa enää alakautta edes yrittää koska kohdun repeämisvaara on niin suuri.

T:SEE rv 21+6
 
  • Tykkää
Reactions: Morning Butterfly
Niin,kyllähän se sektio vaurioittaa vatsalihaksia,kun tehdään vaakasuunnassa viilto.Siinä leikataan vatsalihakset poikki,ja ei ne välttämättä enää yhdisty koskaan..monella jää semmonen ihopussi arven yläpuolelle roikkumaan.. : ( sitäpaitsi sektion jälkeen ei saa edes tehdä vatsalihasliikkeitä varmaan 10 kuukauteen,ainakaan rankimpia liikkeitä..tosin,voi ne lihakset vaurioitua normaalisynnytyksessäkin -tai pikemminkin raskaudessa,kun mahan kasvaessa lihakset erkanee toisistaan -lihasten väliin voi jäädä pysyvä rako.Näin kävi mun äidillekin.Yhdelle mun tutulle on tehty 3 sektiota pystyviillolla,ja hänelläkin vatsalihakset mennyttä..näissä asioissa vaikuttaa varmaan sekin,millainen on kunto ennen raskautta..Millaisia kokemuksia teillä jo lapsia saaneilla on vatsan palautumisesta? Treenasitteko kovasti?
 
Sektiosta Mä olen ymmärtäny että viilto tehdään ihan karvoituksen rajaan jos siis kyse suunnitellusta sekstiosta. Jos mun vatsalihakset katkotaan sen takia että saan vauvan maailmaan,niin jo on alkeelliset toimenpiteet?!
Mullahan siis istukka kokonaan kohdunsuulla eli sektio voi olla edessä,mutta luulen että tuo mitä itse olen ymmärtänyt,on se oikea vaihtoehto..
Voinhan olla väärässäkin..


Ei nyt muuta kuin RV 24 POKS POKS!!! :)
 
SEE,jaa-a,aika tiukka sääntö tuo,että kahden sektion jälkeen ei enää saa synnyttää alakautta.En tiedä,kuinka suuri se repeämisriski olis,mutta ilmeisesti eivät halua ottaa sitä riskiä.Tietty se olis paha juttu jos kohtu repeäis.. :O Mutta mitäs sitten,jos joku saa vaikka 2 sektion jälkeen vielä 4 lasta..kun eihän niin monta sektiotakaan kai voida tehdä???
 
SEE
Morning butterfly Toi sektiosääntö on kyllä aika ehdoton etenkin kun mulla on 4v ja 2 v lapset joten tulee kolmas sektio reilun 4 vuoden sisään. Sanovat että mahdollista voisi olla jos edellisestä sektiosta aikaa vaikkapa 5 vuotta, mutta silloinkin hyvin tarkoin harkiten. Ja kyllähän se vaan niin valittetavasti on että jos joutuu lapset sektiolla synnyttämään lapsiluku ei voi olla niin iso kuin joku haluaisi. Kohdun tilanne katsotaan sektion yhteydessä ja jos näyttää ohenemisen merkkejä niin voi tulla kielto ettei voi enää raskautua. Edellisessä sektiossa mulle sanottiin että kohtu on ohentunut hieman mutta yhden raskauden kestää vielä ainakin, mutta voi olla ettei enää nyt sitten neljättä. Joten ei noita sektioita voida tehdä hirveään monta! Näin se vaan menee ja kyllä se riski siihen kohdun repeämiseen on niin merkittävä ettei mulle yksikään lääkäri ole suositellut alakautta synnyttämään vaikka sitä haluaisikin.

Vatsalihaksista vielä. Mulla on molemmat tehty tohon bikinirajaan ja ei niitä kyllä multa poikki ole leikkattu vaan tarkoitin tolla poikkileikkauksella sitä että ne erotellaan toisistaan ja kudoksista sillä tavoin että niiden paraneminen kestää. Syviä vatsalihaksia saa alkaa harjoittaa nopeammin mutta esim istumanousuja ja sellaisia liikkeitä ei moneen moneen kuukauteen.
 
täällä ollut leipomispäivä :) tein kuivakakun, menapiirakan ja pullia. lisäksi pyöräytin pari pellillistä lihapullia ja hernerokka :p nam...tarkotus oli vielä sämpylät mutta ne enää jaksanu.

Nyt ootellaan isukkia duunista ja sitten lähetään käymään uudessa anoppilassa. Muuttavat tänne lähemmäks meitä :)

Lapset on innoissaan poika-uutisesta ja keksivät innolla nimiä. Tarhakavereitten nimet suosittuja :D

vauva potkii kovasti, mahan päälle tuntuu jo mukavasti! :)

jaahas nyt pitää mennä...mies onkin jo tulossa...
 
Omena85, mun mielestä saat äitiyspäivärahan 2010 mukaan. Opiskelija saa käsittääkseni miniminä ä-rahan, jos opiskelee saman aikaisesti ja nostaa opintukea. En toki varma ole, mutta hölmöähän se olisi, että rangaistaisiin siitä, että opiskelee ja joskus on tehnyt töitä.

Omaan napaan ei ihmeellistä. Vatsa kasvaa, vointi on hyvä. Maanantaina uusinta r-ultra :)
 
sektiosta sen verran kun leikkurityöni puolesta tiedän ja monia nähnyt sekä lapsia maailmaan avustanut.

Vatsalihaksia ei todella viilletä viillon verran auki, vaan ne avataan käsin pystysuuntaisesti. Se missä kohdassa häpykarvoitukseen nähden viilto menee riippuu täysin naisen karvoituksen tasosta. Kohtu avataan tietystä kohtaa ja karvoituksen taso ei sitä määritä. Hätäsektiossa mikäli todella puhutaan sekunneista, että äiti tai vauva pysyvät hengissä tehdään viilto pystypäin jolloin kaikki lihakset ja muut rakenteet vedetään suoraan auki eikä mitään säästellä. Vauva saadaan nopeasti pois kohdusta pystyviillon kautta, poikittaisen kanssa asistentti joutuu painamaan äidin vatsaa ja avustamaan näin gynekologia joka nostaa (kaivaa) vauvaa kohdusta ulos. Mikäli äidille on eka kerran tehty pystyviillosta sektio tehdään tulevatkin herkemmin niin, ettei viilletä kohtu ristiksi.

Totta on ettei kohtu kestä useita sektitoita ja ohentuminem sekä kudosten arpisuus vaikuttavat siihen saako lupaa raskautua.. Tiedän myös sen, että kiellosta huolimatta naiset ovat raskautuneet ja riskaavat niin oman kuin vauvan elämän. Toki kaikki voi mennä hyvin. olen näitä heikkoja kohtuja nähnyt ja jos niin sanotaan ettei kannata enää tehdä lapsia on se hyvä ottaa todesta. Kohdun repeäminen on sellainen homma, että siinä menee niin äiti kuin kasvava sikiö/vauva kertaheitolla..

Aikaisemmalla lihasten kunnolla ei ole mitään tekemistä elimistön parantumiskyvyn kanssa. Vatsalihakset venyttyvät aika tavalla kyseisestä tmp ja niiden palautuminen vie pitkän aikaa.

Sandrastiina ja Mini 24+5

Ps. Itse jännitän onko istukka noussut vai ei,vielä 3vko kontrolli ultraan. Pakko vielä sano, että alkeellista varmaan maallikon mielestä joo, ilman tätä tmp vauvasi menehtyisi suurella todennäköisyydellä tavalliseen synnytykseen istukan estäessä tai tullessa ensin ulos.
 
  • Tykkää
Reactions: SEE ja Ullis82
Jaaha,mä olen sitten käsittänyt väärin,että vatsalihakset leikattais poikki..sorry sekaannuksesta.No,kiitos tiedoista,Sandrastiina! Kyllähän se turvallisuus on tärkeintä,ei sillä mahan ulkonäöllä ole niin väliä tärkeämpiin asioihin verrattuna..toki toivon,että en sektioon joudu,myös jännitän että nouseeko mun istukka vai ei..ei ole kuitenkaan ihan kohdunsuulla..
Onkos kukaan saanut vielä äitiyspakkausta? Mulle on tulossa ensi viikolla.. =)
 
Mä onnistuin kadottomaan neuvolasta saadun Kelaan lähetettävän paperin, joten joudun tilaamaan uuden. Harmittaa, kun päätöksen saaminen nyt kestää..

Sektiosta: Mulla myös kolmas sektio tulossa, koska takana kaksi sektiota. Ei varmaan pitäisi lukea näitä keskustelupalstoja niin tiheään, kun täällä aina törmää noihin epäonnistuneisiin sektiokokemuksiin :( Täytyy myöntää, että tuleva sektio pelottaa ja toivon vain kovasti kaiken menevän hyvin.

Raskaus ja tatuointi: Itse otin toisen raskauden aikana tatuoinnin vaikken tiedä kuinka suositeltavaa se on..


Vauva liikkuu edelleen melko vähän ja se tuo mieleen kaikenlaisia ajatuksia siitä, että onko hänellä kaikki hyvin. Onneksi tiistaina on odotettu 4d-ultra. Ihana nähdä, pikkuinen ja onhan se mukava saada myös vahvistus sukupuoliarvioon.

Nandel, 23+3
 
Mulla ois 4vk päästä kontrolli tuon istukan takia, toivon todellakin että se on noussut pois kohdunsuulta. En haluais joutua sektioon, hirvittää jo pelkkä ajatuskin...

Pakko kyllä kehua oysin synnärin henkilökuntaa, kaks kertaa oon siellä joutunut käymään kun on ollut veristä vuotoa ja molemmilla kerroilla on ollut tosi mukavat kätilöt ja lääkärit. Hyvillä mielin siis meen kesällä sinne synnyttämään :)

Hirvee siivousvimma on iskenyt tällä viikolla, onko tää nyt jotain pesänrakennusviettiä vai mitä hittoa :LOL: Muuten on olo ihan ok mutta toi nivustyrä kasvaa ja kipeytyy, helpottaa onneksi aina kun makoilee.

Ens viikolla pitäs lähtiä käymään Norjassa, tän vuoden ensimmäinen (ja viimeinen) ulkomaan reissu koiran kanssa. Saapa nähdä miten sitä jaksaa vielä juoksuttaa koiran näyttelykehässä ja selviääkö tuosta hillittömästä automatkasta (850km/suunta).

Hauska kun alkuraskaudessa mä olin niin tohkeissani kaikkien hankintojen kanssa ni ei vieläkään oo mitään isompaa hankittu :D Vaatteita on tullu ostettua vähän lisää ja pinnasängyn pitäs tulla parin viikon päästä. Kummitäti tilas mulle vauva-lehden ni sieltä tulee sit lahjaksi Brion pinnis :) Onhan tässä vielä onneksi aikaa ennen ku vauva tulee...

Kelan laputki pitäs muistaa laittaa eteenpäin, jos vaikka ens viikolla.

Nipsu83 & pulla 23+6
 
Minua myös ärsyttää töissä välistä tuo paapominen. Viime viikollakin minulle sanottiin et katsottiin tuolta ikkunasta, että miten ihmeessä sinä uskallat tulla pyörällä töihin, ja usein myös ihmetellään sitä et miten voin tulla kävellen töihin jos vaikka kaadun... Lisäksi kaikki haluavat laittaa minulle töissä kaikista helpoimmat hoidettavat, vaikka olen elämäni kunnossa enkä oikeastaan tietäisi edes olevani raskaana jos en sitä tietäisi :D Hyväähän kaikki tarkoittavat mutta silti se vain joskus meinaa ärsyttää.

-Hensku ja " Hilma " 19+4
 
Hyvää iltaa!

Ihana kuulla mukavia ultrakuulumisia! :)

Joka päivä olen käynyt lukemassa juttuja, mutta harvemmin enää tulee kirjoiteltua, kun tuntuu, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Päivät etenevät samaan tapaan. Issias vaivaa edelleen, mutta hieman helpottamaan päin, onneksi! Luulen, että kunhan maha tästä vielä kasvaa ja päästään loppuakohden, alkaa taas juttu luistamaan ja tulee mieleen kaikenlaisia asioita :)

Tänään käytiin miehen kanssa lastentarvikeliikkeessä ja vaikka olin alunperin sitä mieltä, ettei vaunuihin laiteta hulluja rahoja, niin en enää voi ottaa muita vaunuja kuin Emmaljungat. Aivan täydellinen setti sporttirungolla, isoilla pyörillä ja samassa vaunukoppa sekä ratasosa. Isovanhemmat onneksi tulevat sponssiavuksi :) Suurin seikka, mikä meillä tuohon vaunuvalintaan vaikutti, oli rungon korkeus. Mies on meillä pitkä, joten todellakaan ei halua kaivella vauvaa maantasolta, millä korkeudella valitettavasti huokeampihintaisissa vaunuissa vauva makoilee. Itsekään en ole lyhyt, joten tuo Emmaljungan runkokorkeus tuntui todella hyvältä. Selkäongelmaisena haluan mahdollisimman ergonomiset vaunut. Pieneen tilaanhan nuo eivät taitu, mutta ajattelimme hankkia erikseen matkarattaat eli turvakaukalon ja sille telakan rattaisiin. Itse rattaitahan emme tarvitse nyt noiden Emmaljungien vuoksi. Vielä ei vaunuja tilattu, vaan ensin pitää katsella hieman kangasvaihtoehtoja, mutta ehkä tässä parin viikon sisään.

Ensimmäiset hankinnat tuli kuitenkin tehtyä, kun ostimme vauvalle soittorasianallen, jota voi pienelle soitella jo nyt massun läpi ja minä löysin käytetyn, mutta TODELLA hyväkuntoisen Bellinon puuhamaton. Kaikki osat ovat konepesun kestäviä, joten kun vielä koneessa varmuudeksi käyttää, niin on aivan kuin uusi :)

Tänään tulikin tällainen omanapainen päivitys.

Mites, oletteko kummiasioita jo miettineet? :)

sopaka & seelis 22+3
 
Sektiosta mä oon saanut esikoisen sektion avulla,ihan suunniteltu oli,perätilan takia,ja voin sanoa et mun kohdalla ainakin oli todella helppo synnytys...tietenkin jälkikivut on pahemmat!
ja mulla pääsi tuolloin haavatulehtumaan,ja jouduin olla sairaalassa 6pv..ja se oli ihan hirveää,porasin vaan...

nyt haava on kyllä ihan parantunut,mutta juurikin tuo roikkuva pussi on mullekin jäänyt siitä....
 
Onnea taas kaikille hyvistä ultrakuulumisista :) Meillä on 2 viikon päästä se kontrolliultra niistä munuaisaltaista, toivon niin että olisivat normalisoituneet...

Paapomisesta, mä oon oikeesti vähän kade teille joiden miehet varoittelee tekemästä mitään raskasta ym. Mun mies on kyllä ihan toisesta ääripäästä, sen mielestä mä voin kantaa ihan mitä painavaa vaan ja tehdä kaikki raskaat työt mitä ennenkin... Oon ollut vähän masentunut juurikin tuon miehen takia, oikeastaan sen takia kun kaikki muu tuntuu menevän perheen edelle sen ajan käytössä. On tehnyt nyt koko tän vuoden vähintään 12h työpäiviä + työmatkat eli on poissa kotoa vähintään 14-15h päivässä. Lapset ei juurikaan näe isiä viikolla ja viikonloppuisinkin on aina jotain muita töitä sillä ettei ehdi olemaan meidän kanssa. Aina mä olen tehnyt kaikki kotityöt meillä mutta nyt kun mies ei oo kotona yhtään niin mun on täytynyt tehdä kaikki työt mitä se on ennen tehnyt esim. lämmittää taloa = kantaa puita hellaan, takkaan ja pannuun kun meillä lämpiää talo ainoastaan puilla... Ja sitten kun joskus sanon että haluaisin käydä yksin esim. lenkillä niin aina sillä on jotain muuta tekemistä just silloin. Huoh. Tulipas valitusta : /

Kummeja olen vähän miettinyt, samoin nimeä mutta mitään ei olla vielä päätetty...

Täytyy kai lähteä lasten kanssa ulkoilemaan kun on noin kaunis ilma, eilen täällä satoikin vettä, kaikki tiet on ihan jäässä... Mukavaa sunnuntaita!

Hippuliina ja yllätys 23 poks
 
Hippuliina: Oi, meillä on sama homma. Asutaan kylläkin rivitalossa, joten ei puiden kantoa/lämmittämistä ole, mut muita kotitöitä kylläkin ja itse saan lähes ne kaikki tehdä. Eilenkin siivoilin koko kämpän kun esikoinen meni mummolaan (onneksi on mummola suht lähellä) ja mies tekee viikonloppusin toista työtä oman työnsä ohella. Olishan se oma aikakin kivaa, mutta kun asunto on kuin hirmumyrskyn jäljiltä, niin on pakko käyttää oma vapaa-aikansa siivoamiseen. Meillä molemmilla tulee viikolla ainakin 10h työpäivät, ja siihen lisäksi sitten mahdolliset iltamenot. Oikeastaan minä olen kotosalla klo 17 ja kun lapsi menee nukkumaan klo 20, niin ei yhteistä aikaa paljon jää, eikä varsinkaan perheen kesken kun mies tulee vasta yleensä 19.30 kotiin. Harmittaa kovin ja tulee mietittyä että mites sitten kun lapsia onkin 2. Ja jos miehellä ei ole viikonloppusin toista työtä, niin onhan hänellä 3 bändiä, joten sitten voi olla bänditreeneissä vähintään sen 3h kerrallaan. Hiphei. Eipä paljon päästä yhteisille reissuille tai yleensä nauttimaan toisistamme ja unohtamaan ulkoista maailmaa. No onneksi hän yrittää taas keksiä yhteistä aikaa kun alan nillittämään tilanteesta, mutta en tykkää että asia hoituu vaan valittamisella, kun voisi ajatella vähän itsekin. Miehet!
 
Vieläkö tuo istukan paikka voi muka vaihtua näillä viikoilla? Mulla oli rakenneultra kaksi viikkoa sitten ja istukka etuseinämässä (ei kuitenkaan lähelläkään kohdunsuuta). Kysyin silloin kätilöltä että vieläkö se voi vaihtaa paikka mutta hän sanoi jyrkästi ei. Se on ns. liikkua kohdun kasvaessa mutta varsinaisesti se ei kyllä enää siitä mihinkään suuntaan liiku. Tosi aikaisin mielestäni tunsin vauvan liikkeet (rv 13) vaikka istukka on tuossa etuseinämässä senhän sanotaan monesti heikentävän liikkeiden tuntemista.

Me (tai minä) ollaan päätetty toinen puoli kummeista. Meillä on esikoisellakin vain kaksi kummia, yksi kummankin puolelta. Itse en oikein ymmärrä sitä villitystä, että lapsella voi olla kuusikin kummia.... Ei se määrä vaan se laatu... mieheni esikoisella taitaa olla just tuo 6 kummia, minä en halua lapsellemme kuin 2. Ei olla vielä kysytty halukkuutta tähän, haluamani ihminen on ollut ystäväni siitä asti kun ollaan oltu 3 vuotiaita (eli 27 vuotta) ja meillä on nyt samanikäisiä lapsia.

On se kiva kun kaikki muut täällä talossa saavat nukkua, itse heräsin tänään 05.15 ja siirryin torkkumaan sohvalle. Kaikki muut heräilivät sitten vasta puoli 9 aikaan... harvinaista herkkua meillä, että esikoinen nukkuu yli seitsemään.

Ullis ja Juniori 23+2
 
Ullis82, eihän se istukka varsinaisesti vaihda paikkaa kohdussa vaan ihan kuin itse sanoit niin kohdun kasvaessa istukka siirtyy mukana.
Kaverini joka valmistuu ihan kohta lääkäriksi sanoi, että 30%:lla on puolivälissä raskautta istukka täysin kohdunkaulan edessä ja synnytysvaiheessa enää 0,5 %:lla. Täälläpäin ainakin on kontrolli ultra ja lääkärintarkastus äitiyspolilla rv 28-30 jos on rakenneultrassa todettu etinen istukka.
 
Sunnuntaita kaikille!

Huomenna poksutaan taas, kivaa! Eilen olin työkaverin kanssa kaupungilla shoppailemassa ja tuloksena kotimatkalla kipeitä supistuksia. Oujeah... Tiistaina minulla on onneksi lääkäriaika muista syistä, niin taidan samalla kysyä noista tuntemuksista.

Minulle tehtiin sektio seitsemän vuotta sitten. Ja pystyviilolla, minulla on tatuointi tuolla vatsan reunassa niin, että se olisi pitänyt leikata ja siihen ei lääkäri suostunut. Parantuminen otti aikansa ja ensimmäisiä vatsalihasliikkeitä taisin tehdä reilun puolen vuoden jälkeen. Tälläkin kertaa on edessä synnytystapa-arvio. Viimeksikin siellä päättivät, että alatietä yritetään vaikka lantio on ahdas. Ultra-arvio sikiön koosta vain ei ihan pitänyt paikkaansa ja loppuviimein sektio oli edessä. En oikein osaa ajatella kumpi tapa olisi parempi, alatiestä luultavasti paransini nopeammin kuin sektiosta, mutta toisaalta tiedän jo entuudestaan mitä siitä parantuminen vaatii. Nähtäväksi jää minkä kokoinen tällä kertaa on tulossa, viime viikolla sf-mitta meni terkkarin mukaan ihan sopivasti käyrillä.

Meillä mies ei ole paapomassa ja osaa ihanasti kuunnella hiihtolenkeillä ja kotihommissa minun tahtiani/sanomisiani. Eilen hän oli kyllä hieman huolissaan, kun tulin kaupungilta tosi kipeänä kotiin. Onneksi sohvalla makaamisella on parantava voima :).

Nyt pitää lähteä pihalle hommiin, omenapuiden hoitoa luvassa auringonpaisteessa. Aurinkoista päivän jatkoa!
 

Yhteistyössä