Heinäkuun Hellemasut -15 *kesäkuussa*

Huomenta!

Ihania vauvauutisia täällä :) Onnea Zeni ja nelli! Ja ihanaa, että saitte Zeni tytön yllätysvierailulle kotiin <3

Päivittelinsyntyneet listaan ja jään odottamaan seuraavia :) Tsemppiä crea, kaalimaankakara ja piiper! (y)

Pajunkissa
mä olen kans ymmärtänyt, että TAYS:ssa ei paljoa käynnistellä mutta sen saa kyllä kinuttua kun vaan ottaa asiakseen. Tuttu oli vetänyt semmoisen ärrimurrit loppuraskaudessa, että olivat antaneet sille käynnistysajan :D

An79 Hui mikä tilanne! Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. Mä kaaduin esikoisen raskaudessa aika pahoin mahalleni/kyljelleni ja toki olin just silloin tunnin venematkan päässä rannikosta, joskin Helsingin edustalla. Kyllä kuumotti jäädä kuulostelemaan oloja, kun soitin synnärille ja kysyin että mitä ihmettä mä teen kun ainoa mahdollisuus päästä maihin on vesitaksi (jolla olis mennyt se 2 tuntia, kun sen ois pitänyt ensin tulla sinne saareen) tai joku pelastuslaitoksen väline. Onneksi mitään ei käynyt..

Reissuista Me oltiin nyt juhannus vielä kylpylässä, mutta tän jälkeen taidetaan pitäytyä visusti lähimaisemissa. Mua himottais käsityömatka Tallinnaan ihan kauheasti, mutta ei oo kyllä mitään mieltä enää lähteä kun lähikauppakeskukseen käveleminen on liian raskas toimitus :D Mansikkamaalle oon luvannut esikoisen kanssa mennä ja sen lisäksi kalenterissa olis yhdet polttarit ja reissu maalle mun äidin luokse.

(.)
Tänään on äitipolireissu ja joudun mennä yksin kun mies jaa lapsen kanssa kotiin. Yhyy. Puhelimeen tein muistilistan, että muistan kysyä kaiken tarpeellisen :D

Aloitin tällä viikolla vähentämään metformiinia ja ainakaan vielä se ei ole näkynyt arvoissa huonontavasti. Itseasiassa ensimmäisen vähennyspäivän jälkeen aamuarvo oli parempi kuin koskaan...Noh, katsotaan mitä tää tekee nyt sit. Lottokupongilla tuntuu tää mun radi etenevän.

Vähän hirvittää tän päivän ultrauksen tulos, koska vaikka oon saanut ihan priimoja arvoja lappuihin, niin silti on tullut silloin tällöion syötyä vähän mitä sattuu. Entäs jos tuo painaakin jo jonkun 3.5 kiloa ja 4 viikkoa pitäis vielä selvitä?! Mä en siis rehellisesti halua käynnistykseen, mutta en mä kyllä mitään 4,5 kiloistakaan halua pungeta ulos. Tai ainakin ois erilainen kokemus kun esikoinen painoi sen 2870g...:whistle:

Muuten täällä ei ole tosiaan mitään oloja minkä perusteella sanoisin synnytyksen lähestyvän. Alapää on kokoajan märkänä, mutta se tuntuu enemmän valkovuodolta kuin muulta.

Hyvää keskiviikkoa kaikille!

Anskutin ja Muikku 35+6
 
An79: On kyllä tosi kylmäävä tilanne. Onneksi kaikki oli hyvin.. :)

Mulla on nyt ilmeisesti alkanut limatulppa irrota. Parina päivänä tullut aamuisin runsaasti paksua limaa.. Tällä hetkellä alapäässä tuntuu tapahtuvan sopivan rauhalliseen tahtiin. Iltaisin on välillä painetta/vauveli selvästi työntää päätään kohdunkaulaa vasten ja välillä se tuntuu lievänä kipuna. Ja olihan mulla viidessä päivässä lyhentynyt 2cm ja auennut ulkoa sentin mutta sisältä kiinni. Toivon että ensi viikolla äitipolilla olisi samaa tahtia edennet eli hiukan taas lyhentynyt ja auennut. Tämä tuntuisi näin ensisynnyttäjälle pehmeältälähestymistavalta koitokseen.. Mutta saa nähdä.
 
Terve. Nukuin Viimeyönä hyvin kun sain lääkkeitä. En ollut kahteenpäivään nukkunut. Nyt aamulla huomasin ettei oo ollenkaan melkeen supistuksia.. 1 suppari kerran puolessa tunnissa... ennen ne oli 4min välein. Tutkimus tehtiin ja ei muutosta eiliseen oli homma pysähtynyt. :( Olen niin kiukkuinen ja kypsä... en saa edes ballongia vielä kun ei oo ku 1cm auki. Tää päivä on lepopäivä että kohtu ja minä saadaan levätä... eli ei cytotekkiä tänään. Tulin niin kipeäksi itkin ja konttasin käytäviä. Huomenna se aloitetaan taas... huoh.
 
Heipähei. Ne juhannusimuroinnit päättyy mun osalta sitten lapsiveden menoon torstaina Sitten lähdettiinkin synnärille. Kovan päivän ja yön jälkeen meille syntyi pikku prinssi juhannusaattoaamuna klo. 6.46. Jouduttiin kuitenkin olemaan sairaalassa eiliseen saakka, koska pojalla todettiin tulehdus jota hoidettiin,sekä keltasuutta oli. Mutta nyt onnellisesti kotona ☺

Marie82 ja poika 5vrk.
 
Ipna, kävin tänä aamuna tarkistamas Tallinkin ja Eckerö Linen sivut ja kumpikaan ei kiellä matkustamasta mutta suosittelevat jättämään väliin loppuraskaudes eli luultavasti kaikilla muillakin varustamoilla on sama politiikka. Eilen mies kyllä oli jo sitä mieltä että ei lähdetä että jos unto syntyy laivalla niin sen nimeksi pitäis laittaa tallink, cinderella tms. :ROFLMAO::ROFLMAO: ja alkoi muutenkin patistelemaan sairaalakassin kasaamista...:eek:

Olot on entisensä, viime yönä ei edes vihlonut mistään joten toissapäiväiset tais olla niitä oireita vain.:whistle:
 
neljän aikaan hiipui noin 20min väleille, ennen sitä tuli siinä 10min luokkaan. hiki valui aina, selällään oli mahdotonta maata, kyljellään sattui kun maha osui patjaan tai tyynyyn supparin aikana ja jos nousi seisomaan niin vihloi kohdunsuulle. Ihanaa olla raskaana (y)
mä mielelläni ottaisin seuraavat supistukset kun synnytys oikeasti alkaa, kiitos.
 
Pikakuulumiset ennen päikkäreitä: Vauva kasvoi keskikäyrällä ja kaikki oli muutenkin hyvin. Hieman yllättäen paikat oli jo 1cm auki vaikkei mulla ole ollut kuin leppoisia harkkasuppareita! Alkoi vähän jo jännittää...

rv38 seuraava tsekkaus ja silloin kuulemma ruvetaan puhumaan sit käynnistyksestä rv40 tienoille. Saas nährä tarviiko puhella :D

Anskutin ja M
 
  • Tykkää
Reactions: Zeni, ipna ja Nohmu
Noniin, täältä kuulumisia taas kun neuvola käyty ja infopaketti alkaa olla melko toivottomana kasassa. Eli vauva voi hyvin ja on normaalin vauvan kokoinen, vaikka painoarvio onkin n.3500g tällä hetkellä terkan käsikopelolla, sekä pää on kyllä tosi alhaalla ja verenpaineet mulla sitä luokkaa, ettei kuulemma taida syntyä ihan tänään. Höh! :( (vaikka enpä sitä ihan odottanutkaan)
Epiduraalia en tuu kuulemma saamaan todennäköisesti, joten kaikkine muine puudutteineen täytyy yrittää pärjäillä.. Huoh. Tämäkään ei yllättänyt.. Ja terkan kopeloidessa mahaa, oli kuulemma iso supistus meneillään, jota EN TUNTENUT :eek:

Eilen tuntui selvästi, että pienokainen painaa itseään alaspäin, tänään sama ja hoitolaukun ostoreissulla tuntui kuin pian valahtaisi vedet keskelle käytäviä. Tässä alkaa kohta paukkua rv39, joten olisihan tuo mahtavaakin mahtavampaa, mikäli pian selviäisi tuleeko neiti ulos ennen vai jälkeen viikkovaihdon! Mutta terkka pohti kyllä nyt, että alkuviikosta viimeistään voisi olla tulossa, sen verran alhaalla jo on.

Mä oon niin väsy ja poikki ja turhautunut ja kettuuntunut, että kohta marssin TAYSiin ja vaadin sitä hemmetin käynnistystä. Eihän ne voi mua kivuissa laittaa synnyttämään lähes 4kg vauvaa, kun tietävät ettei epiduraali ole vaihtoehto!?! :mad::cry:

Winny ja tyttö 38+5
 
Marielle suuret onnittelut pikkuprinssistä :love:

crealle, kaalimaaankakaralle ja piiperille isot tsempit! Kohta se on kaikilla ohi ja vauva-arki alkaa :) hieno homma tosin jos synnytys etenisi käynnistyksellä eikä junnais montaa päivää paikoillaan.. on siinäkin kestämistä mutta muistakaa et kohta on maailman hienoin palkinto sylissä.

AN79 onneks kaikki hyvin sulla vaikka varmasti säikäytti.

Meillä alotettiin tänään d-tipat, toivottavasti ei tuu kovasti vauvan maksu kipeeks. Yhdellä tipalla alotettiin ja nostetaan aina tipalla per päivä kunnes se 5 tippa menee.
Odotellaan just terkkaria kotikäynnille, nopee punnituskäynti vaan hänen työpäivänsä päätteeks. Jännittää miten poika on tai onko kasvanut.

StaRR ja poika 2 viikkoa
 
Onnea vauvan jo synnyttäneille! Niitä olikin jo iso kasa lähipäivinä syntynyt.

Itsellä tänään oli käynti ä-polilla, mutta lääkäri ei kerennyt ottaa meitä vastaan ja vaihtui aika eri päivälle. Onneksi kätilö sentään katsoi ultralla vauvaa ja painoarvion teki, niin jäi jotakin käynnistä iloakin. Tänään siis 38+3 ja vauvalla 3610g painoarvio tänään. Pään ja vartalon mitat meni yli keskikäyrän ja reisiluun mitta alle keskikäyrän. Parissa viikossa oli tullut reilu 400g painoa lisää vauvalle (jos edelliseen ultra arvioon vertaa).

Olotilassa ei erikoisia muutoksia. Jomotusta alamahalla ja kivuttomia supistuksia. Vauvan pää painaa alas ja välistä oikein viiltää alavatsaa. En jotenki usko, että vauva voisi syntyä etuajassa, kun aina mennyt ylite muutki lapset.

Olo on jännä, kun toisaalta odottaa, että saisi vauvan syliin. Toisaalta taas tajuaa, että siitä se arki sit alkaa. Pitäis jaksaa nyt nauttia, vaikkakin se ison mahan kanssa hankalaa.
 
Marie onnea prinssistä!

Crea, kaalimaankakara ja piiper isot tsempit koitokseen!!!

Tajusin just että ensiviikolla alkaa heinäkuu :)... jotenkin mä en osaa ajatella että 2 viikon päästä mullakin on vauva sylissä ja kaksi viikkoa menee tosi nopeasti. Apua :D!!!!

Winny miksei sulle voi laittaa epiduraalia?
 
ipna; Ennen kun sait magneettikuvauksen tuloksen niin tuntuiko että saisit itse päättää synnytystyylin? Vai painostetaanko alatiesynnytykseen?

Itse oon nyt 37 viikolla ja huomenna on ulkokäännösyritys äitipolilla. Oon aina ollut alatiesynnytyksen puolesta puhuja ja edelliset 2 ollut helppoja mutta perätilasta en halua synnyttää. Sektiokin kyllä pelottaa mutta se kuitenkin tuntuu luotettavammalle. Eli kuunnellaanko synnyttäjää näissä asioissa. Toki eihän ne voi pakottaa mutta en halua myöskään rettelöidä sielä että saisin suunn7tellun sektion.
 
Onnea Marie pienestä prinssistä :)

Kamalan kuuloista tuo Kaalimaankakaran tilanne :( itsellä käynnistykset on aina sujunut hyvin. Tosin tilanne vähän eri, kun on olleet yliaikaisia. Toivottavasti alkaisi pian käynnistymään.

Kuinkas moni täällä joi vadelmanlehtiteetä helpomman synnytyksen toivossa? Täällä on kokeilussa :D
 
10022 en kokenut että olisi painostettu. Olisin yrittänyt alatiesynnytystä mielummin ja lääkäri sitä suositteli kun en ensikertalainen kuitenkaan ollut. Sanoi että mun pitää tehdä se työ ja olla suostuvainen punnertamaan lapsi ulos. Varmasti jos olisin sanonut etten uskalla synnyttää, sektion olisin saanut heti sen enempää kyseenalaistamatta. Edelleen toivon että tuo tajuaisi kääntyä tuolla mutta epäilen. Nyt kun tiedän että yksi mitta on nafti niin en välttämättä uskaltaisi yrittää vaikka peppu tulisin edellä.

Mä en tykkää tästä sektio vaihtoehdosta, mutta tässä tilanteessa taitaa olla se turvallisin vaihtoehto.

Ipna 37+3
 
Onnea jo jakautuneille Nellille, Zenille ym ja voimia koitokseen Kaalimaankakaralle, Piiperille, Crealle ym

Itsellä ei mitään uusia tuntemuksia, mutta olo alkaa olemaan niin ahdas kaikinpuolin, että H-hetkeä kovasti jo toivotaan! Jotain limatulpan tapaista SAATTOI ehkä tänä aamuna tulla, muitakin oireita olisi edes kiva kuvitella. Mies tuossa jollain lailla kans "prosessoi" tulevaa; varmisteli yks päivä tuossa et kannattaa varmaan sitten lähteä hyvissä ajoin kun alkaa siltä tuntumaan (synnyttämään)..no minä siihen että joo siinä vaiheessa viimeistään varmaan kannattaa lähteä kun on tuota matkaa se 200 :D Tosipuheessa olisi tarkoitus mennä hyvissä ajoin jo ennen laskettua asustelemaan siskoni luokse kaupunkiin jossa synnäri on..jos kerkiää..hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eiks vaan (y)
 
riikkunen kiva et kätilö kuiteskin katsoi ultralla vaikkei lääkäri kerennytkään teitä tänään ottaa :) aina se on kiva nähdä pikkuinen ja kuulla väliaikatietoja. Joo, muistan tunteen kun toivoin kovasti et vauva jo syntyis mut sit tosiaan tää arki vasta alkaa :sleep: Raskastahan se tässä alussa on, varsinkin kun meillekin eka vauva syntyi ja elämänmeno muuttui totaalisesti. Mut en mistään hinnasta silti vaihtais tätä tilannetta miksikään muuksi. On se vaan niin ihanaa, väsymyksestä huolimatta.On sulla muuten jo hyvänkokoinen asukki siellä :)

ipna itekkin just tänään mietin lenkillä ollessani et mihin ihmeeseen tää kesäkuu on menny? Minne nää viimeks kuluneet 2 viikkoo on menny? :oops: Kohta tosiaan heinäkuu jo muutaman päivän päästä..aattele, 2 viikkoa todellakin menee nopeesti.

Meillä vauvalla noussut viikossa paino 120g, kuulemma hyvä juttu :) mut on me syötykin ja virkistytty.
 
Päivitys käynnistyksestä.
11 aikaan aamulla lääkäri otti vastaan ja teki sisätutkimuksen. Sormelle auki. Sain vaihtoehdot: ballonki tai nappi. Valitsin ballongin. Sen laittaminen ei tuntunut missään ja reippaasti lähettiin miehen kans ostoksille kaupungille :ROFLMAO: no ei oltu kauaa kun voimakkaat supistukset alkoi. Tultiin takaisin ja sain Huoneen. Istuin 3h keinutuolissa keinuen ja supistuksia tuli tasaisesti 4min välein. Menin wc ja isäntä sanoi että löystynyt tuo letku mikä teipattiin reiteen. Soitin Kelloa ja kätilö kahto ja sano että se on tullut pois jo. Aattelin että nyt homma loppuu tähän. Mutta yllätys yllätys, olen viis cm Auki ja etenee hitaasti. Supistusten kanssa pärjään ja meinaan alkaa nukkumaan. Mies lähti kotiin. Saas nähä miten tää alkaa menemään.

Kaalimaankakaralle hurjasti voimia! (y)

Piiper ja poika 38+2
 
Alkaako tämä olla lopun edellä, oonko tulossa kipeäksi vai kuuluuko nämä tähän vaiheeseen? Valtava hengestyminen ja oksettava olo kävellessä, raju närästys, maha sekaisin. Unettomuus/väsymys nyt käsittääkseni kuuluu vain asiaan.

Astrea 34+5
 
  • Tykkää
Reactions: Salla07
Astrea kuvailit lähes mun olot eiliseltä kauppareissulta. Happea ei meinaa saada, taju meinaa lähteä ja niin oksettava olo, ettei tosikaan. Sokerit oli ennemmin ylhäällä ku alhaalla mutta kiskoin sit kuitenkin pähkinöitä ja vettä ja istuin alas löytämälleni jakkaralle. Hetki siinä meni että helpotti, mutta nuo on niin raivostuttavia. Ja illalla sitten närästi vielä kaupan päälle...

Sitten mulla on bonusvaivana vielä asentohuimaus joka kans välillä sotkee arkea ja aina ei tiedä mikä kuuluu raskauteen ja tähän vaiheeseen ja mikä on asentohuimauksen tekemää ja mikä sitten vielä sokereiden tekemää.

Anskutin ja M 36+0 POOOOOKS!
 
Viikkoja 36+6 tänään.
Painoa +400g, vauva tiukasti kiinnittynyt ja laskeutunut, sf samat 31cm kuin kaksi viikkoa sitten. Eli kahden viimeyön supistukset oli varmaan tuosta laskeutumisesta.

Turvotus on hirveä, alapaineet 90 (kotimittauksella olleet aina 60 pintaan viimekuukaudet, eli nousseet viimepäivinä paljon) joten kotona mittaillaan edelleen, katsotaan pissaa, 2-3 kertaa päivässä liikelaskentaa ja herkästi yhteys lääkäriin jos tulee vielä erikoisempi olo tässä viikonlopun aikana.

Uusi terkkari koska lomat, mutta 20v tehnyt hommiaan. Sain ajan kahden viikon päähän, mutta voi kuulemma olla ettei nähdä.
Vauva tuntuu pieneltä, justjust 3kg mutta viikkojen puolesta valmis \o/

Että eikun odotellen, yksi 50cm body on tuomassa mulle mielenrauhaa kassissa :love:
 

Yhteistyössä