Heinäkuun Hellemasut-15 *Helmikuussa*

Tervetuloa astrea :) Hyvin tänne mahtuu joukkoon :)

Energinen keskiraskaus antoi täälläkin odottaa itseään hyvän tovin, mutta tällä viikolla on tuntunut siltä, että ihan ei tarvitse 12 tuntia nukkua päivässä. Johan tässä ollaankin tultu sen ensimmäisen kolmanneksen ohi ihan kiitettävästi, että hyvä että alkoi edes nyt :)

Sokeriseuranta on nyt ohi 6 päivän osalta ja täytyypä sanoa, että ei oo sitten mitään iloa niistä opeista mitä edellisessä raskaudessa keräsin itselle. Kroppa kestää aivan eri asioita. Noh, ei auta kuin taas opetella uudet jutut. Paastoarvot paukkuu kaiken aikaa, joten terkka laittaa ens viikolla lähetteen äpolille. Ens viikolla on se neuvolalääkärikin ja sit jäädään odottamaan seuraavia juttuja. Seuraava neuvola onkin sit vissiin vasta kela-neuvola. Melko pitkiä välejä tulee, mutta täällä on ainakin äpolilla (ja myös svo:lla) tapana ultrata lääkärin toimesta kaikki radipotilaat aina kun ne käy siellä, joten näen mä ainakin jonkun sit jossain välissä :D

Annuulle iso hali ja parempia oloja.

Nyt viikonlopun viettoon, josko sunnuntaina ehtisi lukea vielä vähän tarkemmin helmikuun pinon ja kirjoitella lisää kuulumisia.

Anskutin ja Muikku 16+1
 
Hei kaikille!

Annuulle kovasti jaksamisia!

Ja tervetuloa joukkoon Astrea! :)

Minulla oli eilen neuvolassa käynti jossa mies oli mukana. Käytiin läpi niitä lappusia joita eka kerralla sain kotiin viemisiksi ja täytettäväksi.

Sokerirasitukseen pitää mennä maanantaina ja uudestaan rv 24. A-P-U-A!
Mullon äitillä 2-tyypin diapetes niin kuulun ilmeisesti riskiryhmään ja mentävä on :/
Neuvolassa kuunneltiin nöppösen sydänäänet, pulssi oli 145 ? kyllä se vaa on aina yhtä mukavaa kuunneltavaa :)
Verikokeiden tulokset olivat tulleet ja downin riskiluku oli 1/6561 ja Edwardsin riskiluku 1/100 000.
Painoa oli tullut lisää +350g viikossa eli meleko kiitettävästi :p
Neuvolalääkäri onkin sitten rv 17 tasan :)

Hankinnoista nyt kun ollaan anoppilassa kerrottu tulokkaasta niin meille ei vissiin jää mitään hommattavaa :D Miehen siskolla on kaikkea tarpeellista ja anoppilassa on hyväkuntoiset vaunut ja tosi hyväkuntoinen turvakaukalo.

Työpaikalla olen myös nyt kertonut avoimesti raskaudesta. Täytyy vaan taas todeta että kyllä mullon ihana pomo :)

Jaha,pojalla kiire luistelemaan niin kai se on mentävä :wave:
-Milla ja papu/nöppönen 15+1
 
Moi!

Pitkästä aikaa kuulumisia tännekkin puolelle. Lueskellut olen kyllä ahkerasti.

Tervetuloa uusille! Jenko, voi olla että satutaan vielä samaan paikkaan, mulla la 13.7 ja Jorvissa synnytän :) Ai niin, saa tosiaan päivittää tuohon etusivullekkin la 13.7, tarkentui tuohon jo np-ultrassa.

Annuulle hali :hug: Kyllä sais jo loppua tommonen. Kunnon romahtaminen varmasti ärsyttää, mutta ehkä hyvä fyysinen kunto ennen raskautta on auttanut kroppaasi kestämään tuota kamaluutta. Toivottavasti toivut ja pääset nauttimaankin raskaudesta. Kovasti tsemppiä :heart:

Onnea Jammaillen hyvistä ultrakuulumisista! Täällä vielä pari viikko täytyy odotella...

Entäs minä sitten... Tänään on ollutkin aika tapahtumarikas päivä. Eilen illalla alkoi paineen tunne alavatsassa, virtsarakossa ja pissalla sai ravata alvariinsa. Ei helpottanut yön aikaankaan. Aamulla menin töihin, siellä ähistelin yhden oppitunnin verran kunnes erityisopettajamme ystävällisen tiukkaan holhoavaan sävyynsä sanoi että lähe nyt hyvä ihminen kotiin siitä kärsimästä ja otti luokan haltuun.

Neuvolan neuvontapuhelimessa epäilivät virtsistä, ja sain lähetteen labraan missä sitten myös kävin. Tuloksia saa odotella ensi viikkoon.

No, koska olen hermoileva ensiodottaja joka ei tiedä mikä milloinkin on normaalia jne. varasin myös gyneajan yksityiselle. Päässä oli jo ties mitä kauhukuvia siitä jos tää onkin supistuksia ja kohdunkaula on avautumassa yms. Ihana vanhempi miesgyne teki sisätutkimuksen, totesi kaiken normaaliksi ja ultrasi vielä kohdunkaulaa ja vähän sitten vauvaakin :heart: Kaikki kunnossa ja ökkelön mitat vastaa viikkoja. Siellä oli jotenkin hassusti poikittain mykkyrällä, kunnon pääperämittaa ei saanut mutta reisi- ja päämitat kunnossa. Sain myös tietää että istukka on etuseinässä, kuulemma oikein hyvällä paikalla. Ultrauslaite oli aika huono, joten rakenteista ja sukupuolesta ei mitään tarkempaa voinut sanoa mutta eipä se nyt haittaa. Pianhan tuo varsinainen rakenneultrakin on, hyvillä mielin voi sitäkin nyt odotella =) Paineentunnetta piti varsin normaalina raskauteen kuuluvana asiana.

Mukavaa viikonloppua hellemasuille!

samour 17+4
 
Jammaillen, onnea ultrakuulumisista ja tyttölupauksesta :flower:

Mä kun taas eilen mietin liikkeiden vaimeutta ja vähäisyyttä, niin illalla tuntu ihan kunnon potkuja samoin nyt tänä aamuna. Ne on vaan niin parasta :heart:

KeepGoing 20+1
 
Heips

Jammailenkos se avasi rakenneultra kuulumiset? Onnea tyttölupauksesta ja siitä että kaikki on hyvin =)

Tuossa flunssan kourissa huoletta suihkin Otrivinin mentholia nenukkiin kolmisen päivää.. eilen sit tajusin lukea netistä pakkausselosteen ja eihän sitä saa raskaana käyttää! Syy: verisuonia supistava vaikutus. Öh taas! Ei kait tuosta nyt ole tollasella käytöllä haittaa? Ite en jaksa uskoa mutta pitääpä jatkossa olla tarkempi. Ärsyttää oma välinpitämättömyys että en selvittänyt ajallaan.

Muuten ei mitään ihmeitä. Liikkeitä tuntuu erittäin harvakseltaan mutta doblerilla vahva syke ja paljon potkuja että korva tilttaa aina =)

Nelli&Timpsu 18+5/19+1
 
Littlelion: olipa kurja juttu tuo, että varausta ei ollut ultraan tehtykään : /

astrealle ja Jenkolle tervetuloa porukkaan =)

Lilian83 uudelleen synnyttäjälle on ihan normaalia, että kohdunsuu voi olla esim. sormelle avoin. Näin ollut itsellä niin edellisessä raskaudessa, kuten nytkin.

Lapanen85 meillä ainakin itse joutui soittelemaan arvot, koska ei ne kaikkien ihmisten labroja ehdi seurailla, eikä niille tule erikseen ilmoitusta, jos jokin arvo on poikkeava.

Omaa napaa: en olekaan hetkeen ehtinyt kaiken kiireen keskellä kirjoitella, vaikka ahkerasti olenkin lukemassa käynyt. Liikkeitä myös tuntunut jo noin viikon verran, kuten aiemmissakin raskauksissa. Vointi on oikeastaan aikas hyvä, jos ei lasketa ajoittaisia ikäviä pistostuntemuksia varsinkin liikunnan yhteydessä ja sitten on tuo inhottava iskiashermo kipu tuolla oikeassa pakarassa. Pysynyt onneksi liikunnalla ja lihaskunnon ylläpitämisellä kohtalaisesti kurissa, välillä tosin tuntuu, että jalka pettää alta. Töissä olen jaksanut olla ihan hyvin, olen kyllä sanonut, että raskaimpia potilaita en suostu nostelemaan pyörätuoliin käsivoimin. Osastolla onneksi suuri vaihtuvuus, joten kovin raskashoitoisia potilaita ei ole kovin usein / ne ovat vain muutaman päivän, kunnes siirtyvät jatkohoitoon.

Sokerirasitus meni hyvin ja ei kovin huonoa oloakaan tullut siitä. Arvot olivat oikein hyvät. Yhden tunnin arvokin alle 7.
Hemoglobiini oli 125 (laskenut) viimeksi neuvolassa, joten ei tarvinnut aloitella mitään rautavalmisteita. Yritän syödä muutenkin sellaista ruokaa, joka pitäisi tuota hemoglobiinia ok tasolla.

Pajunkissa-85 rv 16+6
 
Moikka kaikille! :) Ajattelin pompata mukaan, kun löysin tän keskusteluketjun äskön. :)
Olen uudellamaalla asuva, toista lastani odottava lähäriopiskelija. Raskaus itsessään tuli aika yllätyksenä, mutta hyvin on siihen sopeuduttu kuitenkin ja neiti 7-v. on jo ihan fiiliksissä tulevasta isosiskon roolistaan. :) Itse oon tuntenut minin liikkeitä jo reilun viikon ajan. Kunnon potkunyrkkeilijä tulossa. <3 Tässä erittäin malttamattomana tokaultraa odotellessa, maaliskuun alussa on. Sitten saa varmaan mininkin sukupuolen jo tietää. :))

Mukavaa odotusaikaa kaikille. :)


Hyppään mielelläni mukaan myös tuohon laskettu aika -osioon.

16.7.--Hilirimpsu--Toinen--26--
 
Heipsis! Tervetuloa uudet jälleen mukaan =)

Kohdunsuusta: kyllä se on hyvin yleistä että uudelleensynnyttäjällä voi kohdunsuu, ulkosuu käsitän minä, olla sormelle jopa kahdelle auki läpi raskauden.

Mulla ois viikko rakenneultraan. Toivon vaan että kaikki on hyvin! Sukupuoli jää arvoitukseksi.. toivottavasti ainakin ja pitää jalat ristissä :D.
Maha ottanut taas jonkun spurtin. Jännästi havainnut aivan selkeän jatkumon tuntemuksissa.. sellaset päivät kun vihloo ja kaikkee tekee, ni sellaten jälkeen maha jotenki vaa pöllähtää taas enemmän ulospäin. Näin kävi taas. Miten muilla, huomaatteko mahan kasvun, tekeekö spurtteja ja välillä sit himmailee??
Ja maan vetovoima on se mun juttu. Ei tule tämäkään maha nousemaan tämän ylemmäksi. Työntää vain jatkossa eteen ja sitä mukaan valahtaa alaspäin.. Näin se meni jo viimeksi mutta nyt tämä on havaittavissa jo näin aikaisin. Todella alhaalla on ja pysyy. Siinäpä se syy noihin aikamoisiin liitoskipuihinkin. Tarvii ostaa joku kantoliinaa ja sitoa tonne haaroväliin niin ei tipu ennen juhannusta kyydistä :D :D.

Pakko laittaa tän päivän kuva masusta tänne ku se masupino on ihan dööd eikä kukaan sinne laita enää mitään. Minä niin haluisin nähdä muidenki heinämasuja!! Ja omastani tietenkin pidän ja olen ylpeä! Ikävä näitä aikoja vielä tulee joskus.. =)

rv 18+6/19+2

Nelli & Timpsu
 
  • Tykkää
Reactions: {Anskutin}
Heippa pitkästä aikaa :)

Itselle jotenkin kännykällä on niin paljon helpompi kommentoida facessa joten tänne kommentointi sitten jää. Plus tässä unohtu lukiessa jo puolet aiheista ja muista vaan uusimmat. Facessa tykkään nähdä mahakuvat ja sitten myöhemmin vauvojen kuvat. Vertailut tietty ärsyttää, vaikka se ei tahallista ole. Mutta itselle jotenkin aina kaikki paino ja pituus jutut tuntuu vaan siltä, että kenen muksu kasvaa nopeiten. Vaikka eihän se noin ole. Joo ja niiltä riidoilta ja kuppikunnilta olen aikasempien lasten ryhmien kanssa välttynyt ja toivottavasti nyttekin. Ainakin tällä hetkellä ryhmässä on tosi hyvä fiilis. Saa tukea ja neuvoa asioihin. Mutta kukin taplaa tyylillään :D

Joku jos sinne halusi, niin Zenille yksityisviestiä.

Pahoinvoinnista
. Tällä edelleen helpottamaan päin. Jatkuva kuvotus yleensä poissa ja oksentaminen itsessään on helppoa kun tarvis tulee. Alkaa vaan olla närästyslääkkeet lopussa ja heti huomasin kyllä eron. Tuli huono olo helpommin ja oksennus oli kamalan kirvelevää.

Liikkeistä en ole varma. Vaikkakin kolmas jo on niin mulla on suolikuplat aina ollut tosi selkeitä ja tuntuu musta ihan samalle kuin vauvan hennot liikkeet :p Kerran olin jo aika varma, että se oli potku.. mutta jotenkin ei vieläkään osaa sitä rekisteröidä. Muutaman viikon päästä viimeistään.

Neuvolalääkäri siirtyi viikoilla kun soittivat ja harmitti.Mutta ei voi mitään, töiden kannalta piti sitten koittaa valita uusi sopiva aika..

Tervetuloa uusille!
hyvä että täällä on paljon pulisevaa porukkaa kun meitä taustailijoitakin on varmaan yhtä paljon :popcorn:

Janke 16+0
 
Nyt paremmalla ajalla kirjoittelemaan tänne :) Ja romaanihan tästä näköjään tuli :D

Jammailen aloittikin mukava rakenneultrakuulumiset :) Onnea tyttölupauksesta! Ihana kuulla teidän muiden ultrakuulumisia tässä omaa ultraa odotellessa. Vielä 8 piiiiitkää viikkoa :D Littlelion onpa tylsää, että homma ei rakenneultran suhteen pelannut kunnolla. Onneksi neuvolan terkka huomasi kuitenkin asian ajoissa!

Raskausjoogaan on munkin tarkoitus mennä ja lisäksi ajattelin mennä Vauvantain synnytysvalmennukseen. Josko näiden avulla saisin apuja synnytyksen alkuvaiheen rentoutumiseen. Viimeksi en saanut kroppaa rennoksi ja voimakkaista supistuksista huolimatta paikat ei auenneet. Ilokaasu sitten laittoi homman käyntiin, mutta oli vähän turhan oloista kärvistellä säännöllisiä kipeitä supistuksia melkein 8 tuntia kun niistä ei ollut ns. mitään hyötyä.. Melko kovat odotukset siis varsinkin raskausjoogalle :D Kaverini vetää sitä yhdellä joogakoululla ja sikälikin on kiva mennä kun siellä on tuttu kasvo ohjaamassa :)

Meillä meneekin nyt vaunut vaihtoon :) Tultiin miehen kanssa semmoiseen lopputulokseen, että nuo nykyiset on hyvät, mutta kaivataan tällä kertaa vähän eri ominaisuuksia. Siispä jos jotakuta kiinnostaa vuoden 2011 mustat Emmaljungat, niin voin laittaa tori.fi-ilmoituksen linkin tännekin jahka saan vaunut pestyä, kuvattua ja ladattua ilmoituksen. Aika ihanaa kun pääsee edes vähän etsimään uusia juttuja tulokkaalle vaikka käytettynä varmaan yritetäänkin "uudetkin" löytää.

Alavatsa on alkanut muistuttaa itsestään ns. ikävällä tavalla. Töissä joutuu välillä nostelemaan melko painavia ja lisäksi hankalan mallisia (isoja+ei mitään reikiä mistä nostaa) laatikoita ja kun nosto- ja kantotekniikka menee huonoksi, alkaa tehdä alavatsalla kipeää melkein samointein. Eilen jouduin ottamaan vähän ylimääräistä lepoa, jotta vatsa rauhoittui, mutta eipä siellä aina pysty lepäämään kun yksin pitää putiikki pitää pystyssä. Täytyy siis yrittää joko vältellä nostoja tai ainakin koittaa tehdä se paremmin. Muuten tuntemuksia on edelleen hyvin vähän. Välillä repii, mutta liikkeitä ja muita oloja saa kyllä hakemalla hakea. Ehkä sitten puolen välin paikkeilla :) Viisaasti Terhitär sanottu kyllä tuosta raskauden alkukantaisuudesta! Välillä kun huoli meinaa iskeä, yritän pitää samaa ajatusta mielessä, koska tässä voi vaan toivoa parasta tai ainakin vähemmän huonoa lopputulosta.

Lapanen85: Kyllä mä uskon, että sieltä olisi soitettu jos sokerirasituksessa jotain häikkä olisi ollut. Se on kuitenkin asia, joka diagnoosin jälkeen pitää saada ojennukseen mahdollisimman pian, jotta vauvan sokeritasot pysyy kunnossa.

Mä ajattelin pitää täydet kesälomat ennen äitiysloman alkua. Melkein 9 viikon loman pitäisi siis odottaa siellä toukokuun loppupuolella. Kyselin vähän kauttarantain jo ennen joulua, että milloin pomo meinaa lomajuttuja miettiä ja kyselin jo silloin, että voisinko pitää lomaani toukokuussa. Hän oli siitä hyvin mielissään (vähänpä tiesi silloin :p ) Sanoi vaan, että kaikki ei voi päästä lomalle juhannuksesta eteenpäin. No mulla alkaa ä-loma 2 päivää ennen juhannusta :D Pohdin ensin, että jättäisin kesäloman vanhempainvapaiden jälkeen pidettäväksi, mutta veikkaan, että joutuisin loppuajasta olemaan saikulla, koska työni on seisomatyötä ja se olisi taloudellisesti katastrofi, kun työtunteja mulla on tupannut olemaan enemmän kuin sopimuksen määrittelemiä tunteja.. Jääpähän talviloma pidettäväksi sitten vielä vanhempainvapaiden jälkeen.

Paras apu iskiakseen taitaa olla tasainen, rauhallinen liikunta ja rauhalliset venytykset. Ja särkylääke :/ Mulla on ehdottomasti parhaiten tehonnut tosin infrapunasauna, mutta sielläpä ei raskaana ollessa saa istua. Yksi kaveri saa hyvän avun iskiakseen kun makaa jossain pehmeähköllä alustalla mahallaan ja nostaa jalkaterät jonnekin vähän korkeammalle. Sekään ei tosin ihan hirveän helposti enää tässä vaiheessa onnistu...

HappyFeet ihana kuulla että Tays:n radihoito on edelleen yhtä ihanalla tolalla kuin aiemminkin. Mä olin niin onnellinen kun siellä silloin reilu 3 vuotta sitten oli vastassa maailman empaattisin ja maalaisjärjellä varustettu diabeteshoitaja. Mukava odotella siis lähetettä :)

KoIn: Mä menin viimeksi radin kanssa semmoisella ruokavaliolla mikä piti mun arvot kunnossa. Paastoarvoihin en sittenkään saanut tosin vaikutettua riittävästi. Mutta mun kokemuksen mukaan, ja tätä diabeteshoitajakin taysissa silloin painotti, radissa yksi sopii toiselle ja toinen toiselle. Siispä ei muuta kuin kokeilemaan mitkä on ne parhaat jutut :) Mulla yksi tärkeimmistä muutoksista oli säännöllinen ateriarytmi, mutta maidon, hedelmät ja muutamat juureksetkin jouduin jättämään ihan kokonaan pois. Tällä kertaa näyttäisi siltä ainakin vielä, että siinä missä edellisessä raskaudessa oli suorastaan hyvä, että ateria oli rasvainen, esim pari slaissia pizzaa lounassalaatin kanssa ei tuntunut missään, niin tällä kertaa pelkkä pizzan näkeminen räjäyttää sokeriarvot. Ja hedelmiä pystyn syömään esim siellä salaatin seassa. Eli kokeilulla löytää parhaan ruokavalion itselleen :) Ravintolisiä en ole kokeillut varsinaisesti mutta olen kuullut että magnesium voisi vaikuttaa jotenkin suotuisasti.

Loppuun vielä vähän omaa napaa ja pääkoppaa :) Viimeinen viikko on todentotta mennyt siivillä ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa viidennellä kuulla! Huh. Olo on seestynyt aika paljon, mutta saapa nähdä millaista myllerrystä on luvassa kun menen menneiden aikojen mörköjä purkamaan neuvolan psykologin kanssa. Toivottavasti hän osaa auttaa tai ainakin keksii mistä voisin avun saada. Tiedän jo hyvinkin osan syistä möröille, mutta piilossa lienee vielä jotain, jota en ole tajunnut.

Vaikka liikkeitä ei tunnu ja alavatsan kiristyksiä lukuunottamatta oireetkin on lähes olemattomat, on mieli silti jotenkin luottavaisempi. Ihanaa sekin. Olenkin jo tässä katsellut lankalaatikkoa ja kankaita vähän sillä silmällä, että mitä uusi tulokas voisi tarvita. Kesävauvan varustaminen onkin vähän erilaista kuin talvivauvan :D Äitipolillekin olen menossa hyvillä mielin diabeteshommien takia. Ihanaa, että siitä ei ole samanlaista stressiä kuin viimeksi. Nyt kun tietää mistä on kyse. Vaan on tämä rajoitettu ruokavalio vaan haastava välillä pitää kasassa. Siitäkin on ihana päästä juttelemaan polille. Paino on onneksi edelleen pari kiloa miinusmerkkinen alkuun nähden, joten siltä osin sokerienhallinta on mennyt hyvin.

Täällä siis kaikki hyvin :heart: Ja nyt äkkiä puolen tunnin lenkille (liukkuesteet laitan jalkaan) ennen kuin mies lähtee treeneihin. Heipat!

Anskutin ja Muikku 16+3
 
EX4
Heippa


Annuulle tsempit pahoinvoinnin keskellä! Toivottavasti pystyisit olemaan edes vähän aikaa ilman pahoinvointia raskauden aikana!

Uusille tervetuloa joukkoon!

Keskiviikkona olisi rakenne-ultra, saas nähdä kumpi siellä köllöttelee! :) Tyttöä ehkä eniten veikkaisin mutta saas nähdä nyt.
Masu ei ole ottanut ihmeempiä kasvuspurtteja, itseasiassa peittyy hyvin vielä tunikoiden ja osan paitojen alle. Näyttää siltä lähinnä kun olisin syönyt liikaa ja nyt pömpöttää. Enkä kyllä kaipaakkaan vielä isompaa masua, pääasia että pikkusella on kaikki hyvin.

Rakenne ultran jälkeen palaillaan! :)

Kaikille oikein hyvää viikon alkua

EX4 19+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pihlanen
Tervetuloa uusille!

NelHM, hieno masu! Itsellä vyötärönympärys vain 6cm kasvanut, mutta masun huomaa jo, jos mut tuntee Vieraammat ehkä pitää elintasomahana. :)

Anskutin, mitkä Emmaljungat? Olen kääntymässä Teutoniasta Emmaljungaan ja käytetty olis suunnitteilla.

Viikon parhaat päivät taas ohi. Viikonloppuna hyvien yöunien jälkeen jaksaa vaikka mitä, mutta arki-illat menee koomassa. Enää 19 viikkoa töitä... Alan vakavasti harkita kesälomien pitämistä ennen mammalomaa. ;)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ninuka h15+jotain
 
Ninuka: ne on Edge Duo Combi-rattaat Classic cryptonite rungolla (eli metallinen kori ja mustat ilmakumirenkaat). Oiskohan väri tuo All Black tai ainakin hyvin lähelle sitä. Vauva-aikana niissä oli Babylift -kova kantokoppa (Saman värinen) ja se kuuluu tietty kauppaan. Emmaljungan sadesuoja suojapusseineen (ja halutessa tsi-rengassuojat) kuuluu kauppaan.

nelHM: IHANA MASU!

Anskutin ja Muikku
 
Kiva kuulla muiden kuulumisia :)

Annuulle jaksamisia kyllä. Itse oksenna vieläkin aamuisin tyhjää mahaa noin kolme kertaa viikossa, mutta aina tulee kyllä sua ajateltua ja oltua onnellinen että onneksi ei sentään noin pahaa ole. Toivottavasti toi helpottaa jossain vaiheessa. Tsemppiä!

Käytiin eilen miehen kanssa Ikeassa (vaikka mies valitteli että autosta katos just jarrut eikä voida parkkeerata Ikeaan :D ) ja ostettiin vauvalle tavaroita. Pinnasänkyä katseltiin ja todettiin että ei mahdu meidän koppimopoon että haetaan se kun saadaan isompi auto lainaan. Lakanasettejä ostettiin pari (tajusin just viime viikolla että sekin tarvii lakanat kun meidän on varmaan liian isoja sen sänkyyn), patja, patjansuojuksia (suorilta pari kun tultiin siihen tulokseen että ilmeisesti vauvoissa on ylivuotoriski), petari, unipussi kun se oli söpö :p, amme ja pilvenmuotoinen hymyilevä tyyny.

Kaikki mitä ostettiin oli vaaleansinistä, ei siis tiedetä kumpi meille tulee mutta päätettiin että se saa käyttää sellaisia värejä ja kuoseja joista me pidetään siihen saakka että osaa niistä valittaa. :p

Meikäläisellä alkaa olot onneksi helpottaa ja voimat palata. Leivoin lauantaina omaksi hämmästyksekseni korvapuusteja. En ole niitä koskaan ennen leiponut. Meillä olikin lauantaina jännää, kun miehen äiti keski-suomesta tuli tänne Tsadiin käymään ja mun vanhemmat oli pyytänyt sen ja meidät syömään niille että isoäidit tapasivat ensi kertaa. Kaikki meni oikein hyvin onneksi. :D Illalla olin viis tuntia tanssitapahtumassa ja olin yllättynyt siitä että jaksoin niin paljon.

Välillä tuntuu liikkeitä ja välillä ei. Ei niistä aina tiedä onko se Kaneli vai eilinen lounas joka mahassa möyrii. Torstaina olis neuvolalääkäri ja vajaa kuukauden kuluttua rakenneultra.

Terhitär ja Kaneli 16+6

P.S. Äsken työpaikan veskissä pelästyin että nytkö tulee vuotoa, kunnes hokasin että mulla onkin jalassa punaiset sammarit, joista on lähtenyt nöyhtää. :D Niin sitä on fiksu hei!
 
Viimeksi muokattu:
Hei taas kaikki!
Hurjalta kuulosti tuo Annuun kärsimys, ei voi edes kuvitella! Toivottavasti jossain vaiheessa helpottais!

Viikonloppuna kerrottiin lopuillekin läheisille tulevasta perheenlisäyksestä. Miehen tytöt oli järkyttyneitä mutta totesivat myöhemmin että ehkä se siitä suttaantuu. Pelkäävät jäävänsä täysin ilman huomiota, kun äidin luona oleva veli vie kaiken. Anopilla tuli tippa linssiin ja ystäväni meni ihan onnesta sekaisin ja alkoi jo miettiä Ikean reissua. :)

Meillä oli tänään th+lääkäri. Valvoin neljästä lähtien kun ehdin nähdä unen missä vauvan sykettä ei löytynyt. No kyllä se oikeasti onneksi löytyi. Paino oli noussut n 300g/vko tahtia, mutta Hb oli romahtanut 150->112 tais löytyä syy päänsärkyihin. Mitään tabuja en haluaisi syödä joten koitan korjata tilannetta ruualla. Lääkäri teki sisätutkimuksen, eikä ollut kovinkaan helläkätinen. :-\ Sokeriarvot oli kans tullu, ne oli ihanteelliset, joten pääsen testiin uudestaan puolivälin jälkeen, jee! Mun murehtimisen takia terkkari ehdotti seuraavaa käyntiä jo 3vkon päästä.

Onnea niille joilla rakenne uä on jo ollut tai on pian!! Meillä on vielä kuukausi sinne.

astrea&unto 15+2
 
Heips.

Minä menin ottamaam sellaset lipat aamulla että jotain saatto mennä rikki :(. Luojan kiitos sain kädellä vastaan mutta käsi ei kyllä ehjä ole.E nsiavussa istun ja odottelen kuinka pystyyvät kuvantamaan.. näin unta 7miljoonan lottovoitosta. Paskahan se tietää rahaa, raha näköjään paskaa. Täysin toimintakyvytön olen kivun vuoksi ja vielä oikea käsi :(
 
nelHM mä niin pelkään tuota liukastumista. Tsemppiä! Pikaista paranemista kädelle.

Pääsärystä kärsiikö täällä kukaan siitä? Mä olen tämän raskauden aikana kärsinyt useammin kuin normaalisti ja panadol kun meinaa olla ihan yhtä tyhjän kanssa. Välillä on vaan pakko ottaa buranaa että pystyy taas elämään. Edellisissä raskauksissa 2 kolmanneksen aikana sain luvan ibumaxiin/buranaan sekä tarvittaessa miranaxiin kun kärsin ajoittain migreenista. Viimeisellä kolmanneksella noita ei enää sitten saakaan ottaa ja nytkin yritän pärjätä mahdollisimman vähällä käytöllä.

Rakenneultraan on vielä aikaa kun se on vasta tämän kuun lopulla. Saa nähdä mitä sukupuolta sieltä veikataan. NP-ultrassa kun kätilö jo veikkasi poikaa...

Astrea jännä että noissa lääkärikäynneissä on eroja, itse kävin viimeviikolla ja sanoi että sisätutkimusta ei enää tehdä.

ipna 18+1
 
Aijai, nelHM, miten sulle nyt oikein kävi? Menikö käsi pakettiin? Toivottavasti ihan vaan pelkällä nyrjähdyksellä selvisit!

Itsekin olen tässä talven aikana pari kertaa onnistunut liukastumaan, mutta onneksi vielä aika pienesti ja pehmeästi. Ekassa raskaudessa taisin myös muutaman kerran pyllähtää ihan kunnolla, mutta onneksi mitään seuraamuksia ei tullut vaikka onnistuinhan sitä joka kerran säikähtämään.

Ipna, olin just itsekin tulossa kysymään, että onko muillakin ollut päänsärkyä. Toissapäivänä särki koko päivän päätä, otin päivän mittaan kolme panadolia ja olivat ihan yhtä tyhjän kanssa. Buranaa en uskaltanut ottaa, mutta kai sitä voisi silti joskus tarpeen vaatiessa ottaa jos ei kipua saa katkaistua. Päänsärkyä on ollut nyt aika moneen otteeseen, ei tahdo uni, lepo eikä panadol auttaa. Pikkasen tuppaa hermo menemään, kun olen normitilanteessa tottunut ottamaan jonkun särkylääkkeen ja särky on lakannut ihan muutamien minuuttien päästä. Nyt ei toimi mikään.

Räkätauti on nyt siinä kunnossa, että olen suosiolla suihkauttanut Nasolinia kerran tai kaksi päivään vaikkei sitä saisikaan raskaana ollessa käyttää. Mieluummin tuota kuin täysin tukkeutuneet sieraimet (ja menetetyt hermot).

Lapanen 16+6
 
Hui NeIHM, toivottavasti ei mennyt kovin pahasti rikki! Mä pelkään kans liukastumista! Valutettavasti mutta nyt ehkä onneksi meidän koira sairastaa koordinaatioon vaikuttavaa sairautta niin joudun jo ihan senkin takia olemaan tarkkana liukkaiden kanssa, ettei se telo itseään.

ipna: Mä oon nyt kärsiny pari kolme viikkoa päänsäryistä! Pysyvät kurissa kun juon normaalia enemmän vettä mutta se taas toisaalta laskee Hbtä, eikä sekään tavoiteltavaa ole.

Mua ärsytti kun tehtiin sisätutkimus. Mua on ronkittu alhaalta viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koko elämän aikana yhteensä, luulis että olis jo tottunu mutta ei ja jotkut gynet vain on parempia kuin toiset.
 
Hui nelHM!! Toivotaan, että selviät mahdollisimman pienillä vaurioilla. Mä en oo kahteen päivään enää uskaltanu mennä ulos ilman kenkien lisäosia. Noi liukastumissuojat onkin kyllä olleet semmoiset, että saa olla aika ikijää ettei tehoa.

Tänään kävin uimassa ja kylläpä teki pitkästä aikaa hyvää. Liikunta yritän nyt tällä viikolla lisätä ja katsoa miten se vaikuttaa paastosokereihin. Josko saisin vaikka parempia lukemia mittariin ennen äpolikäyntiä.

Tänään kävin juttelemassa myös neuvolapsykologin kanssa ja ehkäpä tämä vanhemmuuden möykkyinen tie muuttuu vähemmän möykkyiseksi, kun saan menneen elämän möröt purettua siellä. Oli tosi hyvä kokemus ja olenpa kyllä iloinen, että tällainenkin palvelu neuvolasta löytyy.

Anskutin ja Muikku 16+4
 
Hei. Niin tosiaan unohdin aiemmin mainita tulevan synnytyssairaalan.. Senkin voi lisätä ehtiessään. :)

16.7.2015--Hilirimpsu--Toinen--KOS


Kattoinkin, että lähipäiville oman lasketun ajan kanssa osuu useempi Kättärillä synnyttäjä. Oispa muuten jännää osua jonkun teistä kanssa samana päivänä synnärille. =D
 
Pikaiseen kommentoin, mitä kärsin. Ranteessa jänne poikki, paketissa on. Jos ei ala kipu hellittää reiluun viikkoon niin käsikirurgin hommia sitten. Suoraan sanottuna vatuttaa aika rankasti! Oikee käsi,neljä lasta, iso huusholli jne.
 
Moro!

Päänsärkyrystä kärsin aika ajoin. Minulla ei oo ollu mahista ottaa särkylääkettä kun oon parasetamolille allerginen. Vasta olin kuumeessa ja hunaja teellä piti sitkuttaa. Oon huomannut että vesi auttaa kun sitä juo vähän reippaammin :)

Meillä on rakenneultraan vielä HUUURRRRJJAAAAN paljon aikaa kun se on vasta 25.3. Viikkoja laskujeni mukaan silloin jo 21+5. Tympäsee ku nuin kauas sain tuon ajan.

Liikkeitä en oo vielä tuntenut. Oi ku jännään sitä päivää ku ne tunnen :)

nelHM: Pikaiset paranemset käden kanssa.

Kivuttomia suppareita tulee jo näillä viikoilla muutama päivässä! mites muut?

Tosiaan omaa napaa sen verran että kävin tänää sokerirasituksessa ja paastoarvo oli hiukkasen koholla. Nyt täytyy alkaa keskiviikosta lähtien seuraamaan sokereita. Meillä suvussa 1 tyyppiä ja 2 tyyppiä joten ei yllättänyt. Jännä ettei minulta ekassa raskaudessa edes testattu tätä!

Heh,kone eilen jumitti kun tätä kirjoitin ja luulin ettei se mitään lähettänyt vaan niin oli sekava viesti lähtenyt. Mitähä te ootte aatelleet xD

-Milla ja papu/nöppönen 15+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä