Heinäkuun 2009 Helistäjät marraskuussa

=) Iltapäivää arvon naiset.
Minua on tänään enempi ja vähempi huippaillut, hassu tunne. Ja kamalasti vaivaa kokoajan onko massussa kaikki kunnossa. Rinnat on kanssa niin pirun kipeät, nyt jo kahtena yönä herännyt oikein kunnolla siihen kun kääntää kylkeä niin tuntuu et jompikumpi rinta repeää irti, siis aivan kamala kipu. Unelma olis jo sais mahallaan nukkua :LOL:

Olen myös niitä ihmisiä jotka ovat kauhean omahyväisiä itsestään, siis omasta raskaudestani (toisaalta en myös tahdo hösöttää koska niin paljon pelkään vielä tämän menevän kesken, ja olenkin nyt ahdistunut kun ystävä hösöttää ympärilläni. Hän on kuukauden verran pidemmällä raskaudessaan kun minä ja hänen mielestään on niin ihana kun ollaan yhdessä raskaana. Ja suorastaan minua ei kiinnosta, olen niin oman napani ympärillä, en jaksa vertailla hänen kanssaan oloja tai muutakaan. Tämä on itselle niin uutta, ja tämä kun on minun eka, hänelle jo toinen tulossa. Tottakai ymmärrän hänen onnensa, mutta itse en ole valmis vielä siihen ihanuuden taivasteluun.

Raskaudesta kertomis asiaa Itseäni jännittää äitini reaktio (anoppi ja appuukko halkeaa riemusta luulen), äitini varmaankin ensin on ihan pihalla, ja lämpenee myöhässä. Toivoisin kuitenkin, että lämpenee heti. Usko siihen en kuitenkaan. Äitini kun ei ehkä vielä ihan minua aikuisena pidä :saint: tai osaa ajatella minua äitinä. Jouluna kuitenkin on saava onnea mummille kortin ja sillä siisti, oli reaktio mikä oli!

eipä tänään muuta kuin meille kaikille paljon jarrusukkia.

Tavallinentanja ja Ötömölliäinen 5+1
 
Daria79 tervetuloa mukaan..ja oliko muitakin uusia..no kaikille tervetuloa, ja onnea plussasta, sekä jarrusukkia matkalle mukaan =)

Kertomisesta: En muista olenko vielä tähän kommentoinut..mutta, meillä kyllä kaikki on ottanut todella positiivisesti tämän, tosinlähimmät tiesivät että yritys alkaa jahka menkat palaavat imetyksen lopetuksen jälkeen..(juu ja tiedän että raskaaksi voi tulla vaikka imettääkin, eikä menkkoja olisi..mutta minä en näköjään tullut...) mutta siis meillä kaikilla näillä lähimmillä oli siis tiedossa et piankin voi tulla uusia "vauva" uutisia...ja lähimmille ollaan siis nyt jo kerrottu..ihan iloisia olivat ja anoppi ja äiti molemmat olivat sitä mieltä että kannattaa tehdä peräkkäin..ihana niin.

Jaksuja kaikille joilla lähipiiri ei ole ottanut tietoa perheen lisäyksestä positiivisesti vastaan..sekä kannattaa muistaa että se on heidän häpeäsä, ja kaikki kuitenkin tekevät omat ratkaisunsa oman elämän kanssa...

ON: Mulla oli tänään neuvola..ja viikot neukan mukaan on sit tänään 8+3 ja la 4.7...mutta toihan voi vielä muuttua ultrassa..joten Rouva Pikkumyy korjaa jos haluaa =) etusivulle...verenpaine 142/79 hb 151 :eek: ja keto aineet yhdellä plussalla...eli terkka tokas että ilmeisitikin tän pahoinvoinnin takia juon ja syön aivan liian vähän..eli nyt on hieman väkisillä yritettävä syödä ja juoda vaikka oksettais...vaikka ei tilanne ollut mitenkään ylihälyttävä..Niin ja meillähän ei kuuluis sitä rakenne ultraa, mutta aikoi mut laittaa siihen koska esikko oli niin pieni syntyessään 2065g ( ja häntä siis tarkkailtiin viimeiset 10 vikkoa...
Mitäs muuta vau´kirjan kirjasen sain ja kauhean nivaskan papruja, sekä npultra varattiin 15.12 =) ja sit 18 päivä se veriseula..Tuli kyllä huojentunut olo kun ainakin tietää että mahdollisesti tätäkin raskautta tarkkaillaan hieman enemmän, niin voi olla turvallisin mielin..

Olo on ollut tänään taas aivan kauhea, on oksettanut ja kuvottanut aamusta asti pitkälle itapäivään, mut edelleenkään ei tietty passais valittaa, mut on se vaan välillä :x varsinkin kun pitäis jaksaa touhut tän pikku miehenkin kanssa..

Niin ja Hilmuska: ihanaa että kaikki oli sitten kuiten hyvin..varmaan oli melkoinen tunteiden vuoristo rata..

Rouva pikkumyy jos viitit niin korjaa minullekkin et esikoinen 01/08 kiitos =)

Piku ja Tintti 8+3
 
Nyt kone sekoilee ja huolella :eek:
Hilmuska:kiva,että ultrassa sykki sydän :heart:
Tuo on tosi kurjaa,jos läheiset ei osaa pitää mölyjä mahassaan.
Kyllä kaikki me tiedetään koska on sopiva ajankohta.
Nyt on sopiva olotila onneksi.Kaupasta tuli ostettua mantariineja ja omenoita pussilliset.
Huomenna onki vapaata töistä.Joudun kyllä asioimaan kakkosen asioita.Toivottavasti sillä hetkellä ei ole pahaa oloa.
Mukavaa tiistaita kaikille!
 
Kiva, että ultrassa kaikki hyvin Hilmuska: Mikä helpotus, kun sydän siellä reippaana jumsutti! :heart:

Tänään olikin sellainen huimauskohtaus , että meinasin pökrätä kauppaan mennessäni, kesken työpvn, oikein kiertohuimausta, ehtisin ajatella, ett kuinka noloa , jos joku soittaa ambulanssin paikalle ja minulla vain matala verenpaine ja tämä alkuraskauden pyörrytys lisänä :headwall: Onneksi jotenkin meni ohi jonkun aikaa kestettyään.
Kovin paljon en saa aikaseksi vielä kirjoitella, kun olen ympärivuorokauden huonovointinen ja koneella olo ei helpota oloa, mutta en valita!

Muita keillä npultra viikolla 15.12 alkaen??Tilaan tosin aikaa vasta kun olen TYKS:ssä ensin käynyt ensi viikolla.

Muita keillä pahoinvointi/äklötys päällä melkein ympäri vuorokauden??


Oiekin ihanaa iltaa kaikille!! Ja mitä kuuluu Happihypylle?? :heart: :flower:

terveisin Rva Pikkumyy

 
Jospa sitä vielä jaksaisi omaakin napaa kirjoitella.

Rouva Pikkumyy kyseili pahoinvoinnista. Täällä ei onneksi vielä ole alkanut, mutta nyt onkin vasta rv 6. En yhtään muista milloin alkoi viimeksi, mutta aamuisin ja iltaisin lähinnä vaivasi. Toistaiseksi etoo vain jos esim. kumartuu yllättäin tms.

Tuo huippaus on nyt mullakin ongelmana. Tänään meinasi ruokkiksella alkaa askel heittämään oikein olan takaa kun kävin ruokaa hakemassa. Ja nää liukkaat ei kyllä auta asiaa jos on pystyssä pysyminen muutoinkin vaikeaa...

Uupumus on aika kova jo nyt. Kun pääsee töistä kotiin tekisi vaan mieli nukkua. Koko kroppa tuntuu jotenkin raskaalta...

Tissit on nyt ihan sairaan kipeät, yhtään ei kärsi koskea eikä tavalliset rintsikat tunnu sopivan mitenkään. Kyljellään/mahallaan nukkuminen tuntuu mahdottomalta, mikä on sinänsä kurja että selällään taas ei meinaa mulle uni tulla...

On se hullua miten raskaus jo niin alussa tuntuu iskevän päälle tosi kovaa...

Muiden reaktioista raskausuutiseen ollut täällä puhetta.
Meillä lähimmät on suhtautuneet iloisesti, mutta varovaisesti. Aiempi raskaus kun päättyi huonosti niin se on vielä kaikilla tuoreessa muistissa, ja toisaalta kaikki lähimmät ovat tienneet että meillä toivotaan lasta, kun kerran jo raskaana oltiin.
Sinänsä siis ei ole tullut kenelläkään yllätyksenä vaan enemmänkin on odoteltu näitä uutisia.

Mä itse en vieläkään jaksa uskoa, että meille oikeesti olisi tulossa vauva.
Jotenkin on niin monta pettymystä takana että se vauvan saaminen on alkanut tuntua ihan tolkuttoman kaukaiselta ajatukselta, jota ei nyt plussattuaankaan pysty uskomaan todeksi.
Tiedostan olevani raskaana, mutta silti en osaa ajatella, että minusta vihdoin tulisi äiti... liian hyvää ollakseen totta?

Näissä ajatuksissa... nyt on lösähdettävä hetkeksi makuulleen, että voi ihminen olla väsy :)

Meritähti :heart: Jellona 5+4
 
Täällä kyllä on ällötys seurana melkein koko päivän, pahinta aikaa on iltapäivä-ilta. :x :/
Eihän tässä valittaa auta, olo vaan ei ole koskaan ennen ollut tällainen, väsymyskin on kova joten mitään ylimääräistä en yksinkertaisesti saa aikaiseksi.
No, se tässä on hyvä juttu että mitään mässäilyjä ei tule harrastettua kun ei tee yhtään mitään herkkua mieli. Porkkana-ruisleipä-viili-omena-linjalla tässä on menty, töissä onneksi menee lämmin ruoka alas ihan ok.
 
Täälläkin etoo 24/7. Armoton nälkä, mutta on niin paha olo ettei oikein tee mieli syödäkkään mitään. Mutta minäkään en sorru enempiä valittamaan, pieni hinta siitä että 8 kk päästä voi olla oma nyytti käsivarsilla. :heart:
Nyt alkaa onneksi mennä jo pahin alku paniikki ohi, ei enää mieti koko ajan että voikohan näin tehdä, onkohan tämä normaalia ym.

Ja tuosta muille kertomisesta, minähän en siis ole vielä äidilleni kertonut, niinkuin aiemmin mainitsin. Tilanne kun on kuitenkin tämä mikä on, niin vähän pelottaa reaktio. Haluaisin kuitenkin niin kovasti että äitini voisi olla iloinen että hänestä tulee mummi.
Tavallisellatanjalla oli oikein hyvä idea että jouluna kortti, ajattelin että voisin itse tehdä samalla tavalla. :)

Tinnaa & Ötö 6+1 :heart:
 
Tinnaa Eikun sitten miettimään mukavaa korttia =)
Minä tässä jännitän kuina käy yöunien, on meinaa nää rinnat tosiaan hurjan kipeät, ollaan siis Meritähden kanssa samassa kerhossa :D Noh jokatapauksessa eikun unta koittamaan olenhan sinnitellyt koko päivän ilman päiväunia |O johtuu kyllä siitä että närästää niin paljon ettei osaa olla makuulla. Mutta nyt mammimaan. Yötä arvon naiset :hug:

Tantsku ja Ötömölliäinen
 
Voisikos joku osaava henkilö lisätä mut tuonne aloitussivun listaan: eli esikoinen meille tulossa, laskettu aika 30.7.2009 ja paikkana TAYS. Kiitos :heart:

Täällä siis mennään nyt rv 4 + 5. Ultra-aika on parin viikon päähän ja neuvolaankin sain sitten ekan ajan just ennen joulua. Jännää =) Mulla paleltanut kaameesti ja rinnat ihan hirmuisen herkät, välillä masua juilii muttei pahasti, ennemminkin tuo alaselkä vihoitellut nytten. Mekin lähipiirille kerrottu uutisista ja kaikki ovat olleet aivan onnessaan, ensimmäistä lastenlasta kun pukkaa molempien perheisiin.

Hyviä vointeja teille kaikille kanssamasunkasvattelijoille :heart:
 
Tervehdys kaikki!

Täällä olisi kanssa yksi heinämasun kasvattaja. Jos alustava LA pitää paikkansa niin 24.7 olisi päivä jona maailmaan pullaitaisi yksi ihminen meidän toimestamme. Esikko on aluillaan 5+4 viikkoja takana. Eka neuvola ja ultra on 19.12 ja sillon olisi 9+0. Tunteet vaihtelee pelosta kauhuun ja iloon. Lähimmät ystävät ja äiti tiesivät projektista ja ollaan kerrottu appivanhemmille ja mun mummolle kun se on aika huonossa kunnossa. Kaikki ovat ottaneet ilolla uutisen vastaan, toki varovaisesti kun alussa vielä ollaan. Mummo löi kahta kättä yhteen ja hihkui että taitaa ehtiä näkemään vielä viidennenkin lapsenlapsenlapsensa! Toivottavasti! =)
 
Voi mamma muu. Olen niin pahoillanin :'(

(.) Sain toisen hcg-arvon ja se oli hyvä, lähes 6000 (edellinen 3 päivää aiemmin oli 1411). Kolmas ja viimeinen verikoe otettiin tänään. Vastauksen saa huomenna. Tiputteluvuoto on jatkunut kuitenkin edelleen :| Sain lähetteen ultraan ja varasin ajan reilun viikon päähän. Edelleenkään öisin ei tarvi mennä vessaan. Voisko se olla merkki siitä, että pikkuinen onkin jossain muualla kuin kohdussa? Nyt olen kuitenki saanut raskausoireen - ällö olo koko ajan. Vielä ei ole tarvinnut oksentaa, mutta se aamu ei ole enää kaukana. Muutenki tekee pahaa lukea teidän muiden oksetusoloista :eek: Ai niin. Minä myös hengästyn tosi helposti nykyään. En meinaa päästä kolmanteen kerrokseen portaita tai pitkää käytävää töissä päästä päähän, kun meinaa happi loppua.

Eikös matkapahoinvointiin ole muuten joku lääke, jota saa ottaa raskaanakin? Inkivääriähän kans käytetään pahoinvointiin, mutta sitä en uskalla suositella, kun siitä on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Siksi se raskausinkiväärikin varmaan vedettiin pois markkinoilta alkuvuodesta.

 
Onnittelut Happihyppy: Tuo arvohan oikein hyvä! :heart: :flower:

Stellina: Tervetuloa ja paljon Onnea edelleen raskausaikaasi! :heart: :flower:

Maaemo: Myös sinulle tervetuloa odottajien pinoon ja paljon onnea raskausaikaan! :heart: :flower:

Minua joku stressaa, kun en meinaa saada unta varmaan ensi viikon ultra ja työasiat päällekkäin. :headwall:

Kauniita unia jokaiselle! :heart: :flower:

56 odottajaa tällä hetkellä heinäkuun helistäjissä mukana

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Happihyppy:eiköhän tuo lukeman nousukin jotain hyvää merkkaa.Onnittelut ällötys olosta.
Mun ei tarvi öisin käydä vessassa ainakaan vielä.Kuvotus alkaa heti,kun oon hereillä.Rinnat ei ole mitenkään arat,mutta eipä mulla muistakaan ole ollut.Kuppikoko ainoosti kasvanee.
RouvaPikkuMyy:toivottavasti nuo huimauskohtaukset loppuvat.Toivottavasti saat stressin poistettua.
Mulla esikoista odottaessa töissä maailma pimeni.En onneksi kaatunut,mutta lähellä oli.Muista ei sit ole samanlaista ollutkaan.
Maaemo:mukavaa odotusta ja jarrusukkia mukaan.
Kaikille mukavaa keskiviikkoa =)
 
Hei kaikille ja mukavaa alkanutta päivää :wave:

Täälläkään ei ole vielä alkanut pahoinvointi *koputtaa puuta*, mutta nälkä on koko ajan. Aina iltaisin kun pistää maate, niin eiköhän ala nälkä vaivaamaan niin ettei saa unta. Ja sitten pitää käydä jotain pientä haukkaamassa. Ja tämä rintojen arkuus on kyllä julmettua, ei pysty mahallaan enää nukkumaan. Varmaan kohta rintsikkaostoksille pitää lähtä, kun tuntuu jo tässä vaiheessa alkavan kiristää. :eek:

Soitin teratologiseen palveluun ja he sanoivat, että on ihan turvallista käyttää Postafen -matkapahoinvointilääkettä raskausaikana ja että sitä käytetään myös raskauspahoinvointiin. Tuon perusteella ehkä uskaltaisin ottaa sitä nyt pariin lentomatkaan...

Me ei olla kerrottu raskaudesta vielä kellekkään (paitsi neuvolan tädille ;) ). Ollaan varmoja että vanhemmat ilahtuu, sillä pienokaista on odotettu jo niin pitkään meille. Tuleva pikkujoulukausi vain arvelluttaa, arvaavatko työkaverit kun en otakaan alkoholia...
 
Huomenta kanssaodottajat :heart:

Mamma muulle voimahali!

Terkut täältä lumisesta Porista! Esikoinen oli kuumeessa ja flunssassa alkuviikon, joten ma ja ti oltiin kotona ja nyt on vielä pari päivää vapaata, sitten taas pe uudella innolla töihin. Mulla on ollut täällä pienimuotoista joulua kun ma iltana paistoin pikkuruisen kinkun ja eilen tein rosollia. Kinkusta tosin tuli maha kipeäksi, koska punainen liha ei ole muuten maistunut ollenkaan alkuraskauden aikana ja eilen aamulla oksensin koko yön pahoinvoinnin jälkeen kun sitä kinkkua menin ma iltana maistelemaan. Rosollia pupersin sitten eilisen päivän ja hyvää oli :p Pitäisi vaan uskoa, että nuo kevyemmät ruuat on tässä raskaudessa mun juttu.

Raskausoireista: aamuisin on tuota pahoinvointia, issias vaivailee tässä raskaudessa jo näin alussa, nivusia kolottaa jo nyt ja sormia sekä jalkoja turvottaa jonkin verran, mutta muuten on hyvä olo. Rintoja särki silloin plussatessa, mutta nyt ei ja harmillisesti mun pikkuinen rintavarustus ei ole kuullut että raskaudessa rinnat kasvaa :D Jonkin verran on myös kohdun ympärystän jomotusta/vihlontaa jota on ollut joka raskaudessa. Maha on pömpähtänyt viikon sisällä esiin, omat farkut mahtuu kyllä vielä, mutta kun kokeilin äitiysfarkkuja, nekään eivät näyttäneet enää hulluilta niin kuin littanan vatsan kanssa. Mutta eipä tätä vielä voi oikein raskausmahaksi sanoa ellei satu tietämään millainen vatsa mulla oli ennen raskautta.

Olen tässä itsekseni miettinyt jo synnärillä oloa, jotenkin tuntuu hassulta, että vaikka en nuorimmasta päästä äitinä olekaan, olen kuitenkin synnärillä 28-vuotias kolmannen lapsen synnyttäjä ja samaan aikaan on paljon 35-40-vuotiaita ensisynnyttäjiä. Kukin siis saakoon lapsensa minkä ikäisenä haluaa ja minkä ikäisenä lapsilla siunataan, on jotenkin vain hassu ajatus. Toisaalta, äitini oli 26-vuotiaana jo neljän lapsen äiti joten en ihan siihen tahtiin näitä lapsosia ole saanut =)

Sukulaisten ja ystävien reaktioista: Enpä ole saanut huonoa palautetta keltään, äiti laittoi tekstarin, että kiva kiva onnea (ei enää hämmästy mistään), anoppi oli iloinen muttei hänelläkin tämä mummoutuminen alkaa käydä rutiinista.

Huomenna on lääkärineuvola, joten ilmoittelen sitten mitä siellä sanottiin. Jaksuja kaikille ja pirteää mieltä vaikka muut mieliharmia yrittäisivät typerillä kommenteillaan aihetuttaakin. Talvista keskiviikkoa :hug:
 
Huomenta ja lumista keskiviikkoa täältä Oulustakin!

Meillä poika oli yöllä kuumeessa, joten tänään ollaan sitten kotona. Virkeältähän tuo nyt vaikuttaa, saa nähdä nouseeko tuo kuume vielä...

Minulla on nyt kaksi päivää ollut vähän enemmän noita maha- ja selkäjuilintoja ja menkkamaista kipuilua, kai ne kuuluu ihan asiaan, mutta silti pitää vähän väliä juosta vessassa, kun pelottaa, että jos tulee jotain vuotoja, kun tuntuu ihan siltä, kuin menkkojen aikaan. Jännä, että eka raskaudessa oli sama juttu ja sama huoli päällä ja kaikki meni hyvin ja silti pitää taas panikoida. Sitten vielä ajattelen pessimistisesti, että eihän kahta kertaa peräkkäin voi mennä kaikki hienosti... :ashamed:

Vähän muutamana päivänä etonut välillä, nälkää ei auta päästää tulemaan, silloin tulee heti huono olo. Alavatsalla tuntuu myös varsinkin iltapäivästä/illasta painontunnetta, olo tuntuu silloin tosi raskaalta :D .

Tervetuloa taas uusille ja Happihypylle onnittelut hyvistä arvoista! :flower:
 
Minäkin ilmeisesti kuulun tänne. Hämmennyksestäni huolimatta B)

Perheeseen odotetaan siis ensimmäistä yhteistä lasta. La on 29.7. joten ihan superalussa mennään vielä. Perheeseen kuuluu muuten avopuoliso, hänen 5v tyttärensä (asuu enimmäkseen äidillään) ja 3 kissaa. Asutaan Helsingissä, mutta ei mitään tietoa noista synnytyspaikoista ja muista vielä. Ikää kummallakin on 31, itse tosin ehdin täyttämään jo 32v ennen pienokaisen syntymää. Vauva oli toivottu, mutta ei kamalan yritetty. Ilman ehkäisyä ehdittiin kuitenkin olla reilu puoli vuotta, mutta silti tämä tuli yllätyksenä. Itselläni kun todettiin vaikeahko PCO edellisen liiton aikoihin v.2005, joten en itse edes uskonut pystyväni tulemaan raskaaksi ilman lääketieteen apua. Sen sijaan avun lienen saanut vyöhyketerapiasta :heart:

Ensimmäisiä neuvoloita yritän varailla ja ihmetellä tätä sääntöviidakkoa (miten mä pärjään ilman graavikalaa joulun!!). On meinaan niin kammottava flunssa päällä ja tästä pitäisi selvitä pelkällä mehulla.
 
:wave: keskellä viikkoa ollaan

uusille tervetuloa ja jarrusukkia

täällä sataa tällä hetkellä lunta kai se kohta muuttuu vedeksi :/
onneksi ei eilen ollu tällänen ilma siis mahtaako olla jo porukka niin paljon joulu ostoksilla kiersin ympäri pulssia kun odotettiin sitä anoppia ja varmaan 45 min eikä parkkipaikkaa missään |O TYKSissäkin kyllä oli niin täyttä et sielläkin ajelin tosi pitkän ajan ennen kuin sain auton parkkiin no tulipahan harjoiteltu taas parkkitalossa ajelua :LOL:

oman navan tuijottelussa ei mitään uutta eilen vaan iski väsy jo puol kymmeneltä nukahdin sohvalle kun katottiin myytinmurtajia niin ja toi esikko on alkanu jonkun rytmin vaihto viikon heräilee jo aamulla puol seittämän ja illalla sitte kahdeksalta sänkyyn ei oo äitillä enää omaa aamu aikaa
keittiön kaapit sain tänään siivottua jeee sitte saa alkaa silittämään verhoja ja asentaa kynttelikön :xmas:

Mariia77 teil on oikeesi nopeasti tärpänny mulla kans todettu PCO ja esikoista yritettiin melkeen 5 vuotta ennenkuin sai luomusti alkunsa. parantumista flunssaan ei auta muu kuin juoda lämmintä mehua ja tarrasukkia et pysyy matkassa :flower:

witchi & nökkönen 8+6
 
Iltapäivää!

Uusille tarrasukkia! :flower: Ja tietysti tervetuloa mukaan.

Mulla on huomenna eka neuvola ja pelottaa että jos ei siellä mitään pienokaista olekaan... :ashamed: Mitä ekassa neuvolassa tehdään? Papereita tuli jo nippu täytettäväksi kotiin... Saako siellä mitään varmuutta raskaudesta?

Täällä on niin paljon ihmisillä asiaa, että näiden lukemiseen menee pieni ikuisuus. Varmaan jossain vaiheessa tulee tiputtua kärryiltä. :D

Isälleni on nyt kerrottu ja mitään kommenttia ei ole tullut takaisin. :/ No, ei ainakaan vielä haukkunut... Äiti sanoi että isä onnittelee, mutta en kyllä kuullut sen oikeasti sanovan mitään.

Hyvää keskiviikkopäivän jatkoa vaan kaikille!

 
Johnu Neuvolassa täytetään lappuja käydään läpi sun ja sun miehen sairaudet. Punnitaan, otetaan hb, verenpaine, pissataan purkkiin... Meillä ei ainakaan kuunneltu ekassa neuvolassa sydän ääniä kun heidän laitteilla ei välttämättä kuulu vielä tässä vaiheessa eli valitettavasti ei saa varmuutta että onko mahassa elämää... Tai voi riippua neuvolastakin. Näin oli mun muistaakseni meillä mutta en muista kyllä kaikkea. Neuvola varasi ainakin mul tunnin ajan et on siel varmaan muutakin mut ei muistu nyt mieleen.... Oon kade kun sul jo neuvola mul vast 17 pvä.

Mul on koko yö ollut etova olo ettei oo tullut kunnolla nukuttua ja etova olo vain jatkuu :( Pojalla tossa vieressä virtaa enemmän kun äitillä.


 
:wave: Ihanan talvista päivää kaikille!!

Mulla tuli eilen koko päivän ruskeaa tuhrua pyyhittäessä paperiin, ja olin jo aivan kauhuissani ja varma alkavasta keskenmenosta... :( Tänään kuitenkin ollut tuhrutonta ja raskausoireitakin tullut lisää, rinnat tuntuu aremmilta ja maha on tosi turvonnu.. voi kumpa se olisi vaan jotain hormonaalista tuhrua... on tää pitkä kaks viikkoo odottaa sinne ultraan..

Neuvolaan en ole vielä soitellu, ehtii kai sen sit ultran jälkeenkin tilata.. tää on niin kaikki uutta ja ihmeellistä, oikein toivois niitä konkreettisia oireita, niin tulis tää jotenkin todellisemmaks tää odotus :) (jos seuraavat kuukaudet oksennan solkenaan, niin muistuttakaa mua näistä sanoista :LOL: )

Uusille tarrasukkia :flower:

Murmelin ja vieläkin nimetön masuasukki 5+3
 

Yhteistyössä