Heinäkuiset 2023 ❤️

Päivitys tilanteeseen, aamulla tehty viikkonäytöllinen cb lähes 10h pidätyksellä ja näyttöön ilmestyi edelleen 2-3 eli todellakin häikkää on. Tasan viikko sitten kun tulos oli ihan sama. Jätin neuvolaan nyt soittopyynnön mutta jos ei ala kuulumaan niin soitan sinne polille.
 
Voihan jumankekka neuvolan toimintaa 🤬 Se voi olla normaalia: no ei ole. Meillä ei nyt ole lääkäri aikoja. Voit tehdä uuden testin 4 viikon päästä ja jos näyttää edelleen raskaana niin uudestaan yhteyttä tai vuoto pitkittyy 2-3 viikkoa niin yhteyttä. Öö, joo, en mä nyt herranen aika ala tätä hommaa kuukautta odottaa ja kattelee. Jestas, mitä palvelua.
 
Oman keskenmenon kohdalla neuvolan toiminta oli hyvin samanlaista. Lääkäriaikoja ei ollut ja yrittivät lohdutella ettei luultavammin ole mitään hätää. Onneksi kuitenkin terveydenhoitaja suositteli soittamaan omalle terveysasemalle jos siellä sattuisi olemaan aikoja. Sain terveysasemalta päivystysajan ja onneksi vastaan sattui ihana naislääkäri, joka tuntui ymmärtävän huoleni ja kirjoitti heti lähetteen äitiyspolille. Siellä sitten saman päivän aikana todettiin että raskaus todella oli mennyt kesken ja kohtu alkanut pikku hiljaa tyhjentyä.
 
  • Tykkää
Reactions: Fiufau
Voihan jumankekka neuvolan toimintaa 🤬 Se voi olla normaalia: no ei ole. Meillä ei nyt ole lääkäri aikoja. Voit tehdä uuden testin 4 viikon päästä ja jos näyttää edelleen raskaana niin uudestaan yhteyttä tai vuoto pitkittyy 2-3 viikkoa niin yhteyttä. Öö, joo, en mä nyt herranen aika ala tätä hommaa kuukautta odottaa ja kattelee. Jestas, mitä palvelua.
Voi ei :( Terveyskeskuksen kautta kokeilisin aikaa seuraavaksi. Viimeksi piti sitä kautta käydä hakemassa lähete naistenpolille kun oli kovat vuodot.
 
  • Tykkää
Reactions: Fiufau
Kiitos neuvoista ja tsempeistä.

Terveyskeskukseen yritin soittaa, jätin soittopyynnön mutta eivät soittaneet takaisin tämän päivän aikana. Varasin yksityiselle ajan jossa kävin nyt illasta. Kohtu oli jo tyhjentynyt ja vuotoa todennäköisesti ei paljon enää ole odotettavissa. Raskaustesti pitää uusia kahden viikon päästä. Mikäli vuoto pitkittyy tai testi näyttää + niin kontrolli. Eipä yllättänyt löytö, fiilis on vähän maassa mut olo kuitenkin aika seesteinen.

Nyt vaan eteenpäin ja uutta yritystä. Vähän vitamiinitankkausta, etenkin E:tä ja pientä kohennusta ruokavalioon, niin eiköhän tuo uudestaan tärppää. Ja aion ne luget ottaa tukilääkkeeksi. Gyne kehotti odottamaan yhdet menkat mutta en taida malttaa, ultrasi munasarjat ja siellä näkyi hyvä follikkelikin jo niin eiköhän se hyödynnetä jos mahdollista.

Paljon onnea kaikille tulevaan ja ihanaa raskausaikana!
 
Millaisia oireita porukalla on? Mulla on ollut kohta 3 viikkoa päivittäin huono olo, joka ei edes ajoitu tiettyyn aikaan vaan sitä on pitkin päivää. Oksentaa ei oo onneksi tarvinnut kuin muutaman kerran, mutta kaikki ällöttää ja hankala suunnitella etukäteen mitä syö, kun edellispäivänä lounaaksi tehty ruoka saattaa lounastunnilla olla aivan kamala ajatus 🤢

Eka neuvolakin meillä on takana, ja onneksi th oli livenä paljon mukavampi kuin puhelimessa 😄 erittäin hyvä fiilis jäi, mies oli myös matkassa ja hän oli ihan ihmeissään ja otettu, kun häneltäkin kyseltiin kaikkea ja otettiin huomioon.

Np-ultraan tuli myös aika ja sekin ehtii tälle vuodelle 😍
 
vierailija
Mulla käynnistyi tänään rv 11 ja oireita on ollut monenlaista, mut mulla kesti se pahin pahoinvointi noin kolme viikkoa ja helpotti onneksi viime viikon aikana jo hieman ja sitten huomattavasti lisää tällä viikolla... Mutta oli tosiaan sellanen jatkuva "darra" kolme viikkoa koko päivän ajan ja välillä yrjötti, mitään ei oikein pystynyt tekemään. Nyt oireina satunnaisemmin joku kuiva yökkäys ja edelleen tosi herkät rinnat, jotka mulla ollu aivan alusta asti. Myös yöheräily on uus kiva juttu nyt...😁
 
vierailija
Mulla käynnistyi tänään rv 11 ja oireita on ollut monenlaista, mut mulla kesti se pahin pahoinvointi noin kolme viikkoa ja helpotti onneksi viime viikon aikana jo hieman ja sitten huomattavasti lisää tällä viikolla... Mutta oli tosiaan sellanen jatkuva "darra" kolme viikkoa koko päivän ajan ja välillä yrjötti, mitään ei oikein pystynyt tekemään. Nyt oireina satunnaisemmin joku kuiva yökkäys ja edelleen tosi herkät rinnat, jotka mulla ollu aivan alusta asti. Myös yöheräily on uus kiva juttu nyt...
... ja sen lisään tähän omaani, että usein tosiaan mikään jääkaapissa ollut ruoka ei todellakaan maistu seuraavana päivänä😅
 
Täällä kans pahin pahoinvointi hellittäny, tänää 10+4. Turvottaa, tissit kipeet, ei juuri pysty hampaita pesee ja alkuraskaudesta tuttu yöheräily alkanut taas, ja uni on sellasta kevyen tuntuista. Öisin saa edelleen ravata pissalla, sekin on tässä taas pahentunut, viime yönä kävin vessassa 4 krt 🙄
 
Tänään on ollut parempi päivä *koputtaa puuta*, mutta aloin illalla miettimään, kun yleensä päivän kestävä paha olo alkaa heti aamulla, kun on nälkä ja huono olo jo heti herätessä. Niin söin sitten eilen iltapalaksi kana-nuudeliwokkia, jota söin myös aamulla heti ensimmäisenä aamupalaksi, eikä aamulla ollut vielä nälkä. Tänään sitten oon syönyt suunnilleen tunnin välein jotain (pitää ostaa purkkaa, hampaat tippuu tällä syömistahdilla ennen kuin eka kolmannes päättyy 🙈) Kohta varmaan työkaverit alkaa epäilemään jotain, kun koko ajan on joku hedelmä tai leipä kädessä 😄

Mutta tuo "darrainen olo" on just se termi, jolla itsekin miehelle olen oloa kuvannut. Ja miettinyt kauhalla että miten ikinä on halunnut itsensä juoda tähän kuntoon vapaaehtoisesti 😂
 
Tänään 10+5 ja en saa vieläkään dopplerilla mitään kuuluviin
Mulla on 10+3 ja mäkään en oo saanut kuulumaan..🤔

Oireista sen verran, että rinnat on todella kipeät. Pahoinvointi on väistynyt, paitsi edellispäivän ruokia edes katsoessa alkaa yököttää 😅 koronasta selvittiin, vaikka ei mikään helppo tauti kyllä ollut. Mua huolettaa ne mun kilpirauhasarvot, kun vasta joulun jälkeen on kontrolli ja ne arvot oli kuitenkin TSH yli 4 ja pitäis olla alle 2,5. Mulle on myös tullut pahoja vajaatoiminnan oireita, kuten ripulia. Täytyy yrittää kysellä neuvolasta, että mitä pitäisi niiden kanssa tehdä. Oon vielä lukenut, että korkeat TSH arvot voi vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen ym. ja että olis tosi tärkeetä, että ekalla kolmanneksella olis arvot kunnossa...

Huomenna seulontalabrat!
 
Mulla on 10+3 ja mäkään en oo saanut kuulumaan..

Oireista sen verran, että rinnat on todella kipeät. Pahoinvointi on väistynyt, paitsi edellispäivän ruokia edes katsoessa alkaa yököttää koronasta selvittiin, vaikka ei mikään helppo tauti kyllä ollut. Mua huolettaa ne mun kilpirauhasarvot, kun vasta joulun jälkeen on kontrolli ja ne arvot oli kuitenkin TSH yli 4 ja pitäis olla alle 2,5. Mulle on myös tullut pahoja vajaatoiminnan oireita, kuten ripulia. Täytyy yrittää kysellä neuvolasta, että mitä pitäisi niiden kanssa tehdä. Oon vielä lukenut, että korkeat TSH arvot voi vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen ym. ja että olis tosi tärkeetä, että ekalla kolmanneksella olis arvot kunnossa...

Huomenna seulontalabrat!
”Kiva” kuulla et muutkaan ei oo kuullu vaikka varmasti on normaalia mut ois kiva jo kuulla, viimestään ennen joulua 😇 mulla varmaan vaikuttaa kun kohtu on taaksepäin kallellaan vaikka laiha oonkin.
Mä oksensin aamulla pitkästä aikaa ja nyt on taas aika kaamee olo 🤢 loppuispa jo
 
9+3. Oireista. Ensin manasin kun niitä ei ollut ja nyt pärjäisi vähemmälläkin. Järkyttävä palelu! Nukun pitkässä merinovillakerrastossa untuvapeitolla + villapeitolla. Jatkuva nälkä. Tekee jotain mieli, mutta ei kuitenkaan... Lievää etomista. Rinnat arat. Yöllä herään vessaan. 😅
 
Moi!
Nyt jos itsekin osallistuisin. Ekaa kertaa raskaana ja ollu aina toiveissa. Maailman onnellisin mutta samaan aikaan jännittää et entä jos jotain menee pieleen... No päättänyt silti nauttia ja luottaa!!
Nyt rv 9+3, varhaisultra oli rv 8 kun en jaksanut odottaa ja aiettä kun näin sen pienen sydämen sykkeen 😀 ❤
Oireista. Pahoinvointia oli pitkin päivää n 4viikkoa, se nyt helpottanut. Rinnat arat ja väsyttää, ja kokoajan nälkä!!!
Kaikille odottajille onnea ja tsemppiä ❤
 
Mul on menny ihan hyvin, paha olo on käytännös kokonaan lähteny pois, vaikkei missää vaihees mitenkää paha ollukkaan. Kauhee nälkä on koko aika 😂
mul oli tänään eka neuvolakäynti ja siel ultrattiin!! Ei esikoisest vaan 🤣 mut kaikki oli hyvin, siel mytty heilutteli käsii ja hyppeli menemään ❤ ens viikon maanantain on sit nt-ultra, tänää kävin verikokeis sitä varten 😊
 
Täällä mennään 10+4. Itselläni pahin oire ollut jo heti plussaamisesta kauhee väsymys, tuntuu että nukun koko päivän eikä helpotusta näy. 😅 Toisena ollut pahoinvointi varsinkin iltaisin, mutta se onneksi alkaa pikku hiljaa väistymään. 😁 Itsekin oottelen jo niin kovasti että dopplerilla jotain kuuluisi, mutta vielä ei ainakaan ole onnistunut. Täytyy malttaa vielä odotella 😁
 
Joko ootte laskeneet koska vois jäädä raskausvapaalle? Itse tänään mielenkiinnosta sen kävin katsomassa, töissä tuli puhetta kesälomista ja itse siinä tyytyväisenä osallistuin keskusteluun kun tiedän että tänä kesänä ei tarvi tapella parhaista kuukausista, vaan kesäkuun alussa voi jäädä vapaalle 😁 Mietin että siinä olisi ollut sopiva sauma myös työkavereille tästä kertoa, mutta odotellaan kuitenkin vielä hetki. Todennäköisesti vasta vuodenvaihteen jälkeen kerrotaan perheen/läheisten ystävien ulkopuolelle.
 
Joko ootte laskeneet koska vois jäädä raskausvapaalle? Itse tänään mielenkiinnosta sen kävin katsomassa, töissä tuli puhetta kesälomista ja itse siinä tyytyväisenä osallistuin keskusteluun kun tiedän että tänä kesänä ei tarvi tapella parhaista kuukausista, vaan kesäkuun alussa voi jäädä vapaalle 😁 Mietin että siinä olisi ollut sopiva sauma myös työkavereille tästä kertoa, mutta odotellaan kuitenkin vielä hetki. Todennäköisesti vasta vuodenvaihteen jälkeen kerrotaan perheen/läheisten ystävien ulkopuolelle.
On kyllä niin ihana ajankohta jäädä äitiyslomalle! Tytöt kun ovat syntyneet joulukuun lopussa ja tammikuun alussa, niin kesävauva tuntuu ihanalta ajatukselta! 🥰
 
Me käytiin viime viikolla ultrassa, piti olla 7+4 mutta yllätys olikin kun ruudulle ilmestyi tosi aktiivinen vauva 10+2! Menkat on tulleet ihan ajallaan ja olleet ihan normaalit ja joku kummallisen mittainen kierto siellä mistä oon raskautunut 😅 Melko helpottunut olo kun yhtäkkiä oli ohi aiemmat keskenmenopäivät yms. Verikokeisiin tuli hoppu ja nt-ultrakin on sit jo ensi viikolla!

Laskettu aika muuttui 21. päivästä 3. päivään, toisin sanoen mitä suurimmalla todennäköisyydellä saadaan perheen kolmas kesäkuinen tästä vauvasta ❤
 
Nyt 12+2. Ultrassa kaikki hyvin ja riskit matalat kaikkiin tutkittuihin kromosomipoikkeavuuksiin. Hyvillä mielin siis joulun viettoon!

Laitettiin isovanhemmille pakettiin ultrakuva. Paketti oli annettava etuajassa jo kun pahoinvoinnin vuoksi olisin jäänyt kiinni heti. Oli mieluinen lahja. :giggle:

Pahoinvointi jatkuu siis edelleen. Mutta en valita, koska välillä on hyväkin olo toisin kuin edellisessä raskaudessa. En edes oksenna tällä kertaa päivittäin. Jos menee samalla aikataululla kuin viimeksi niin 3 viikkoa vielä jäljellä ennen kuin helpottaa.
 

Yhteistyössä