Heinäkuiset 2023 ❤️

Hei kaikki, ajattelin päivittää tänne tilannetta km jälkeen vielä. Henkisesti päästy yli suhteellisen hyvin, vuotoa oli runsaammin kuin normi kk mutta kesti suunnilleen saman aikaa noin 5p. Toki ennen ja jälkeen oli tiputtelu päiviä eli yhteensä vuotoa oli noin 10-12 päivää.

Lääkäri silloin neuvoi odottamaan yhdet kuukautiset mutta neuvolassa sanottiin että heti vaan kun vuoto loppuu ja itsestä siltä tuntuu. Koska katseet oli jo tulevaisuudessa tuon km aikaan, niin puuhasteltu on varalta parin päivän välein. Ovulaatiota aloin metsästää testeillä kp10 (laskin 1. runsaan vuotopäivän kierron ekaksi). Ovulaatiotestejä tehnyt noin parin päivän välein ja tänään aamulla alkoi limat näyttää sille että nyt vois jotain tapahtua. Ja tänään tosiaan cb digi ovulaatiotesti näytti iltapäivällä hymynaamaa 🙂 kierto siis oletettavasti palautuu uomiinsa hyvin ja tämäkin hymynaama kyllä hyödynnetään 🤭🙌 pääsee sitten heti vuoden alussa jännäilee miten käy.

Hyvää alkavaa vuotta!
 
Hei kaikki, ajattelin päivittää tänne tilannetta km jälkeen vielä. Henkisesti päästy yli suhteellisen hyvin, vuotoa oli runsaammin kuin normi kk mutta kesti suunnilleen saman aikaa noin 5p. Toki ennen ja jälkeen oli tiputtelu päiviä eli yhteensä vuotoa oli noin 10-12 päivää.

Lääkäri silloin neuvoi odottamaan yhdet kuukautiset mutta neuvolassa sanottiin että heti vaan kun vuoto loppuu ja itsestä siltä tuntuu. Koska katseet oli jo tulevaisuudessa tuon km aikaan, niin puuhasteltu on varalta parin päivän välein. Ovulaatiota aloin metsästää testeillä kp10 (laskin 1. runsaan vuotopäivän kierron ekaksi). Ovulaatiotestejä tehnyt noin parin päivän välein ja tänään aamulla alkoi limat näyttää sille että nyt vois jotain tapahtua. Ja tänään tosiaan cb digi ovulaatiotesti näytti iltapäivällä hymynaamaa kierto siis oletettavasti palautuu uomiinsa hyvin ja tämäkin hymynaama kyllä hyödynnetään pääsee sitten heti vuoden alussa jännäilee miten käy.

Hyvää alkavaa vuotta!
KiK

Kiva kun tulit päivittämään. Toivottavasti saatte alkuvuodesta hyviä uutisia 😍
 
Toivottavasti kaikilla joulu mennyt hyvin. Tänään kävin verikokeissa, toki päätimmekin jättää verikokeet kromosomipoikkeavuuksien seulontaa varten ottamatta. Keskustelimme tästä puolison kanssa ennen ensimmäistä neuvolaa ja päädyimme siihen että lapsen pitäisimme siitä huolimatta. Kuitenkin ajatuksena oli että tekisin kuitenkin seulonnan että tietäisimme mutta neuvolasta sanottiin että ehkä kannattaisi miettiä haluaako sitä tehdä. Olin ensin vähän hämmentynyt, mutta lukien muiden perheiden tarinoita ja kokemuksia niin päädyimme ettei sitten tehdä sitä.

Tammikuun ekalla viikolla ultra. Toivottavasti pienellä kaikki hyvin ❤
 
Täällä myös tänään ensimmäinen labrakäynti, me päätettiin osallistua sikiöseulontoihin. Myöskin nt-ultra tulossa 9.1. lääkärin toimesta sillä samalla kontrolloidaan kohdun kasvaimen tilanne. Ihanan pian pääsee näkemään taas pienokaista.❤
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvihattara
Mahtuuko vielä ryhmään mukaan?😊 Täällä kolmatta lasta odottava, La 2.7.2023. Isommat muksut on jo 14- ja 12-vee, niin melkein tässä on kuin esikoista odottais..😊
Tänään käyty ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa ja siellä kaikki kunnossa, niin ehkä uskaltaa jo pikkuhiljaa alkaa luottaa raskauden jatkumiseen. Yksi keskeytynyt keskenmeno oli 7/22, mutta aika nopeasti kuitenkin sen jälkeen tämä uusi plussa.
 
vierailija
Onko täällä muita yh-äitejä, joilla tämä olisi neljäs tai viides lapsi? Minulla tämä heinäkuinen tuli täytenä yllätyksenä. Ja olen edelleen aika järkyttynyt vaikka viikkoja jo 12.
 
Ultrassa käyty (4.1) . Siellä pienellä oli vauhti päällä. Ultran mukaan laskettu aika olisi nyt 17.7, mutta kätilö sanoi että pitäisi laskettuna 15.7 joka on kuukautisten mukaan. (Varhaisultran mukaan oli 21.7).

Millainen meno siellä Facebook ryhmässä on, jos uskaltaisi liittyä :) ?
 
  • Tykkää
Reactions: Nöps
HEINÄKUISET 2023

Nimimerkki / Laskettu aika / Monesko lapsi / Synnytyssairaala

@Iloinen etana / 4.7 / 2. / Tays
@ToukkaHaave87 / 5.7. / 3. / PHKS
@Paatuska / 7.7. / 2. / HUS
@Mirkkuli26 / 7.7. / 2. / HUS
@anselmi12 / 7.7. / 2. / OYS
@Emzy / 9.7. / 1. / HUS
@leinikin / 10.7. / 2. / HUS
@eniramainen / 11.7. / 2. / HUS
@Kristiinatti / 11.7. / 3. / KOKS
@rilla22 / 12.7./1./LKS
@Alexandra97 / 13.7 / 2. / Tyks
@Sunnuntai / 14.7. / 1. / Tays
@Sannuliini* / 15.7. / 3. / EPSHP
@Sinilisko / 15.7. / 1. / HUS
@Pilvihattara / 15.7./ 2./ TYKS
@Nöps / 22.7. / 1. / TYKS
@nanna_ / 24.7 / 3 / HUS
@Sannuli83 / 25.7/ 3/ HUS
 
Ultrassa käyty (4.1) . Siellä pienellä oli vauhti päällä. Ultran mukaan laskettu aika olisi nyt 17.7, mutta kätilö sanoi että pitäisi laskettuna 15.7 joka on kuukautisten mukaan. (Varhaisultran mukaan oli 21.7).

Millainen meno siellä Facebook ryhmässä on, jos uskaltaisi liittyä ?
Vastasin tohon aiemmal samaan kysymykseen. Et aika hiljanen, mut aktiivisempi ku tää 😁
 
Hyvä, että kaikki hyvin. Mä kerroin jo töissäkin raskaudesta, kun maha hirveä pallo ja vaikea salata..😂 Ja ei malttaisi odottaa rakenneultraan asti, että näkee taas pikkuisen.. Toivottavasti silloinkin kaikki on hyvin.😊 Meinaatteko kysyä vauvan sukupuolta rakenneultrassa, jos vauva suostuu näyttämään? Itse meinaan kysyä..😊
 
Hyvä, että kaikki hyvin. Mä kerroin jo töissäkin raskaudesta, kun maha hirveä pallo ja vaikea salata.. Ja ei malttaisi odottaa rakenneultraan asti, että näkee taas pikkuisen.. Toivottavasti silloinkin kaikki on hyvin. Meinaatteko kysyä vauvan sukupuolta rakenneultrassa, jos vauva suostuu näyttämään? Itse meinaan kysyä..
Yritin jo nt ultrassa kysellä nub teoriaan perustuen sukupuoliveikkausta tai kuvaa jossa nub näkyy jotta voin itse pähkäillä mutta ei tullut ees kuvaan näkyville.. 😄 Käydään yksityisellä ultrassa rv 17, jossa tarkoitus selvittää sukupuoli. 🤭 Oireiden vähyyden vuoksi oma epäilys kallistuu poikaan. En malta odottaa että saan tietää kuka siellä masussa elelee. 😍
Onko sulla epäilystä sukupuolesta? 😊
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvihattara
Kiva, kun täälläkin riittää juttua edes vähän. Mukava lueskella muiden kuulumisia. Itse ku en käytä Facebookia niin tämän varassa mennään :)

Me emme ole vielä päättäneet, kysymmekö sukupuolta. Edellisessä raskaudessa olin aivan varma, että on poika ja annettiin nimikin sen mukaan jo ennen ultraa. Poikahan sitä sitten tuli ja hän sai pitää raskausajan nimensä. :) Nyt on vahva tyttöfiilis. Saa nähdä, osuuko fiilis tällä kertaa oikeaan. Toisaalta olisi tällä kertaa kiva yllättyä, mutta toisaalta olisi kiva tietää enemmän pikkuisesta, joka on meille muuttamassa. Pojallekin voisi olla jotenkin konkreettisempaa selittää, kuka siellä mahassa nyt on, jos tietäisi sukupuolen.

Raskausoireet (pahoinvointi ja väsymys) hieman helpottaneet. Nukkumisesta ei kuitenkaan tule mitään. Tänään neuvolassa sain reseptin helpottamaan unettomuuden kanssa, mutta odottelen vielä, josko hormonitoiminnan muuttuessa nukkuminen helpottuisi itsestään. Paino oli laskenut edelliskäynnistä pahoinvoinnin vuoksi. Muuten kaikki hyvin fyysisesti sekä minulla että pikkuisella.
 
Mulla ei ole epäilyä sukupuolesta. Teini googletteli nub-teoriasta ja epäili tytöksi vauvaa. Työkaveri, joka opiskellut vyöhyketerapiaa, ennusti korvan verisuonten perusteella poikavauvan.. 🙈😂 Saa nähdä, kumman veikkaus osuu oikeaan. Lähes oireeton/vähäoireinen raskaus, mutta niin mulla on ollut aiemmillakin kerroilla. Eka oli tyttö ja toka poika.
 
Hyvä, että kaikki hyvin. Mä kerroin jo töissäkin raskaudesta, kun maha hirveä pallo ja vaikea salata.. Ja ei malttaisi odottaa rakenneultraan asti, että näkee taas pikkuisen.. Toivottavasti silloinkin kaikki on hyvin. Meinaatteko kysyä vauvan sukupuolta rakenneultrassa, jos vauva suostuu näyttämään? Itse meinaan kysyä..
Meki käydään rv17 yksityisel vähä kurkkimas. Nt-ultran nubin perusteel on selkee tyttö, mut jännä nähä mikä lopputulos sit on 😁
 
Mulla ei ole epäilyä sukupuolesta. Teini googletteli nub-teoriasta ja epäili tytöksi vauvaa. Työkaveri, joka opiskellut vyöhyketerapiaa, ennusti korvan verisuonten perusteella poikavauvan.. Saa nähdä, kumman veikkaus osuu oikeaan. Lähes oireeton/vähäoireinen raskaus, mutta niin mulla on ollut aiemmillakin kerroilla. Eka oli tyttö ja toka poika.
Huvitti toi korvien verisuonet 😆
 
Moikka! Vielkö mahtuisi mukaan? Mulle olisi tulossa kolmas lapsi, laskettu aika 23.7. Asun HUS-alueella. Ekassa ultrassa käyty, ja siellä kaikki hyvin, niin nyt uskaltautuisi tännekin liittyä :) Alkuraskaus oli ihan tuskaa, oksentelua ja pahoinvointia 24/7, ja lisäksi todella voimakasta väsymystä. Nyt vasta lähiaikoina alkanut helpottamaan. Lähipiiri pitkälti raskaudesta tietää, mutta töissä olen joutunut kertomaan vasta vain lähimmälle kollegalle, sillä joutui vähän selittelemään miksi tein pelkkää etää ja sitäkin puoliteholla. Pomolle jännittää kertoa, sillä töissä menee monet kuviot vähän sekaisin ja uusiksi. Isosisaruksille kerroin tällä viikolla, nuorempi on aivan innoissaan ja halailee vatsaa jatkuvasti, isompi ei innoissaan ole, jännittää jo nyt viekö vauva kaiken huomion ja miten kestää itkua.

Voisin liittyä myös tuonne Facebookiin, vaikka olen hyvin epäaktiivinen siellä, mutta ehkä sen verran jaksaisi käydä kurkkimassa!
 
Tottakai mahtuu mukaan :) Oletko liittynyt vielä Facebook ryhmään?


Moikka! Vielkö mahtuisi mukaan? Mulle olisi tulossa kolmas lapsi, laskettu aika 23.7. Asun HUS-alueella. Ekassa ultrassa käyty, ja siellä kaikki hyvin, niin nyt uskaltautuisi tännekin liittyä Alkuraskaus oli ihan tuskaa, oksentelua ja pahoinvointia 24/7, ja lisäksi todella voimakasta väsymystä. Nyt vasta lähiaikoina alkanut helpottamaan. Lähipiiri pitkälti raskaudesta tietää, mutta töissä olen joutunut kertomaan vasta vain lähimmälle kollegalle, sillä joutui vähän selittelemään miksi tein pelkkää etää ja sitäkin puoliteholla. Pomolle jännittää kertoa, sillä töissä menee monet kuviot vähän sekaisin ja uusiksi. Isosisaruksille kerroin tällä viikolla, nuorempi on aivan innoissaan ja halailee vatsaa jatkuvasti, isompi ei innoissaan ole, jännittää jo nyt viekö vauva kaiken huomion ja miten kestää itkua.

Voisin liittyä myös tuonne Facebookiin, vaikka olen hyvin epäaktiivinen siellä, mutta ehkä sen verran jaksaisi käydä kurkkimassa!
 

Yhteistyössä