Heinäkuiset 2021

Kiitos kaikille kauniista sanoista. Kerron huomenna, mikä on tuomio.

Onneksi oli ultra varattuna alunperin sykkeen varmistamista varten, koska terveyskeskuksesta ilmoittivat, että verenvuodon takia eivät järjestä ultria, koska "keskenmenohan se useimmiten on ja ne menee omalla painollaan kotona seuraamalla". Karua.
Olipas tökerösti sanottu! Onko vuoto lisääntynyt päivän aikana, onko hyytymä tai kipuja? Itsellä keskenmeno vuosia sitten ja siitä kyllä tiesi alusta asti, että peli oli pelattu :( kipuja ja kramppia ja hyytymiä. Voi kun kaikki olisi hyvin @Vehkis! ❤
 
  • Surullinen
Reactions: Vehkis
Heippa!

Varovaisesti kurkin tähän keskusteluun. Isänpäivänä haalea plussa oli tänään aamuna vahvistunu. Viikkodigiin kylläkin vain viikot 1-2, mutta yritän olla olematta huolissani. Vahvistunut viiva toi varmuutta oloon. Hiukan ollut pahoinvointia, varsinkin eilen, kun syöminen oli huonoa. Myös palelu ja toisaalta hikoilu on tuntunut normaalista poikkeavalta.

Lapsi olisi meidän ensimmäinen, kovasti toivottu, keväästä asti yritetty. Olisipa ihana saada vauva syliin heinäkuussa

Päivitän listaa

28.6. / Oliivi3 / 3. lapsi (miehen 1.)
30.6. / Alinna86 / 3. lapsi (miehen 1.)
30.6 / Ks_ / 1. lapsi
3.7. / Vehkis / 1. lapsi
4.7. / Brave / 1. lapsi
5.7 / rougemoux / 2.lapsi /vu 18.11
7.7. / Lintuliini95 / 1. lapsi
7.7. / Mustalilja / 1. lapsi
8.7. / Sannaap123 / 3. lapsi
10.7. / Norappi / 3. lapsi
10.7. / Ingaliini / 2. lapsi
12.7 / Hanipani / 1. lapsi
15.7. / -Lounatuuli- / 1. lapsi
 
FB-RYHMÄ

Noniin, eli salainen fb-ryhmä löytyy nyt facebookista nimellä Heinäkuiset - 21 ja lopussa on sellainen kasvintaimihymiö, jota tämä sovellus ei suostu näyttämään
Tää ryhmä oli edelleen löydettävissä haulla, mutta ilmeisesti jäsenet ei näy ulkopuolelle. Itse en ainakaan nähnyt jäseniä.. Toivon ainakin näin, sillä liittymispyynnön laitoin. Toivottavasti pääsee itse myöhemmin kertomaan läheisille raskaudesta, eikä tieto liittymisen kautta paljastuisi :ROFLMAO:
 
Heippa!

Täällä plussa saatu viime maanantaina ja sitten vielä keskiviikkona digiin 2-3. Multa kierukka poistettu syyskuun puolivälissä ja sen jälkeen ei kuukautisia ole tullut. Enpä niitä paljoa odotellutkaan, kun aina on kierto ollut todella pitkä ja epäsäännöllinen. Olen syyskuun jälkeen testaillut aina silloin tällöin varmuudeksi. Edelleen erittäin epäuskoinen olo tästä asiasta, mutta kai se pitää uskoa vaan? :D

Olen nyt salapoliisityöllä yrittänyt miettiä mahdollisia viikkoja.. olen melko varma että nyt mentäis 4+3 tai 5+0. Voin kyllä olla aivan väärässäkin, puuh.

Millä viikoilla olette soitelleet neuvolaan? Saako neuvolasta mahdollisesti ultraan aikaa, jos laskettua aikaa ei voida kuukautisista laskea? Vai pitääkö itse kustantaa varhaisultra?
 
Heippa!

Täällä plussa saatu viime maanantaina ja sitten vielä keskiviikkona digiin 2-3. Multa kierukka poistettu syyskuun puolivälissä ja sen jälkeen ei kuukautisia ole tullut. Enpä niitä paljoa odotellutkaan, kun aina on kierto ollut todella pitkä ja epäsäännöllinen. Olen syyskuun jälkeen testaillut aina silloin tällöin varmuudeksi. Edelleen erittäin epäuskoinen olo tästä asiasta, mutta kai se pitää uskoa vaan?

Olen nyt salapoliisityöllä yrittänyt miettiä mahdollisia viikkoja.. olen melko varma että nyt mentäis 4+3 tai 5+0. Voin kyllä olla aivan väärässäkin, puuh.

Millä viikoilla olette soitelleet neuvolaan? Saako neuvolasta mahdollisesti ultraan aikaa, jos laskettua aikaa ei voida kuukautisista laskea? Vai pitääkö itse kustantaa varhaisultra?
Mä sain ens viikolle ultraan ajan ja luultavasti samoilla viikoilla mennään sun kanssa. Mulla menkat ollu viimeks elokuussa mutta uskon että viikkoja ois vasta noin 5+3.. Tein kans plussan viikko sitten ma ja eilen soittelin neuvolaan
 
Moikka!
Jokohan minäkin uskaltaisin tänne tulla höpöttelemään..

Mulla on maanantaina 16.11 eka ultra eli ei ois enää pitkä aika, että pääsee katsomaan onko matkassa ketään.
Ja omien laskujen mukaan mulla ois mahdollisesti 4.7 LA.

Raskausoireista sen verran, että pahoinvointi/etominen on ollut nyt n. viikon hyvin vahvasti läsnä ja väsymystä on myös havaittavissa.

Päivitän listaa

28.6. / Oliivi3 / 3. lapsi (miehen 1.)
30.6. / Alinna86 / 3. lapsi (miehen 1.)
30.6 / Ks_ / 1. lapsi
3.7. / Vehkis / 1. lapsi
4.7. / Brave / 1. lapsi
4.7 / laa95 / 2.lapsi
5.7 / rougemoux / 2.lapsi /vu 18.11
7.7. / Lintuliini95 / 1. lapsi
7.7. / Mustalilja / 1. lapsi
8.7. / Sannaap123 / 3. lapsi
10.7. / Norappi / 3. lapsi
10.7. / Ingaliini / 2. lapsi
12.7 / Hanipani / 1. lapsi
15.7. / -Lounatuuli- / 1. lapsi
 
Tervetuloa uudet heinäkuiset! :)

Soitin eilen neuvolaan ja sain ensimmäisen ajan jo parin viikon päähän. Epäilen siis itse että olen nyt 4+2, hoitaja puhelimessa laski tietenkin edellisten kuukautisten mukaan ja sen perusteella olisin muka pidemmällä. Itselläni on siis todella pitkät ja epäsäännölliset kierrot, mutta olen lähes varma hedelmöittymisajasta :) Mitä ensimmäisellä neuvolakäynnillä tapahtuu?

Ja tsemppiä @Vehkis sulle ultraan. Täällä on varpaat ja sormet ristissä puolestasi!
 
Tervetuloa uudet heinäkuiset!

Soitin eilen neuvolaan ja sain ensimmäisen ajan jo parin viikon päähän. Epäilen siis itse että olen nyt 4+2, hoitaja puhelimessa laski tietenkin edellisten kuukautisten mukaan ja sen perusteella olisin muka pidemmällä. Itselläni on siis todella pitkät ja epäsäännölliset kierrot, mutta olen lähes varma hedelmöittymisajasta Mitä ensimmäisellä neuvolakäynnillä tapahtuu?

Ja tsemppiä @Vehkis sulle ultraan. Täällä on varpaat ja sormet ristissä puolestasi!
Siellä katotaan hemppa ja verenpaine, muistaakseni pissanäyte myös. Täytellään lippulappusia, mitkä on ruokailu ja päihde tottumukset. Mukaan saatiin vielä sellainen odotus kirjanen. Näin ainakin meillä oli viime vuonna. Yritettiin myös kuunnella sydän ääniä mutta niitä ei kuulunut. Joillain paikkakunnilla ultrataankin ekan neuvolan yhteydessä mutta meillä ei sellaista mahdollisuutta ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis ja norappi
vierailija H.E.
Onnea kaikille plussanneille!
Itsellä kovin toivottua olisi raskautua. Menkat pitäisi alkaa tulevana sunnuntaina ja tiedän, että pitäisi vain jaksaa odottaa ja olla ajattelematta asiaa. MUTTA MITEN? Tuntuu tällaiselle malttamattomalle ihmiselle mahdottomalta . Hyviä vinkkejä tähän? Esikoisen kohdalla raskautumiseen meni vuosi ja nyt tuntuu että olen surullinen jo valmiiksi, ettei raskautuminen kuitenkaan onnistu heti. Ehkäisy lopetettu syyskuussa.
On tämä ihmisen mieli niin vaikea hallita.
 
Onnea kaikille plussanneille!
Itsellä kovin toivottua olisi raskautua. Menkat pitäisi alkaa tulevana sunnuntaina ja tiedän, että pitäisi vain jaksaa odottaa ja olla ajattelematta asiaa. MUTTA MITEN? Tuntuu tällaiselle malttamattomalle ihmiselle mahdottomalta . Hyviä vinkkejä tähän? Esikoisen kohdalla raskautumiseen meni vuosi ja nyt tuntuu että olen surullinen jo valmiiksi, ettei raskautuminen kuitenkaan onnistu heti. Ehkäisy lopetettu syyskuussa.
On tämä ihmisen mieli niin vaikea hallita.
Nää on hankalia asioita olla ajattelematta ja koittaa olla oottamatta! Luulen että täällä saat enemmän henkistä tukea odottamiseen ja yrittämiseen https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/toiveissa-vauva-2021.2528224/ toki meistä jokainen on ollut tilanteessasi :)
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Hurjan paljon onnea kaikille uusille heinäkuisille! ❤

Ja hei, ihanan huojentavia uutisia @Sabriiiina ja @Oliivi3!

Täällä myös ultra takana, ja sain sulattelua vaativia uutisia. Vastoin odotuksiaan lääkäri löysi verta täynnä olevasta kohdusta elonmerkkejä. Sydämen syke oli niin hentoista väpätystä, että pyysi toisenkin lääkärin mielipiteen. Ei yksinkertaisesti voinut uskoa, että elossa olisi. Mutta siellä se sitkeä pieni on elossa ja taistelee ja oli "kasvanut hienosti" edelliskertaan nähden. Viikon päästä taas uusi seuranta, ja lääkärin mukaan kannattaa henkisesti varautua molempiin skenaarioihin.

Onpahan aikamoinen stressitesti. Olen itkenyt koko eilisen ja nyt vain häkeltyneenä ihmettelen tilannetta, kun mitään ei itse voi tehdä. Toivotaan, toivotaan... ❤

P. S. @Oliivi3 Täällä myös lääkärin määräämä googletuskielto. :p
 
Ihana @rougemoux :D❤

@Sabriiiina @rougemoux En tajunnut sen uutispommin jälkeen kysyä, että mikä ihme siellä vuotaa ja miksi. Lääkäri vaikutti itsekin olevan ymmällään, joten tuskin hän olisi osannut sanoa. Sanoi ainoastaan, että jokusen päivän tulen vuotamaan, mutta sitten sen pitäisi loppua. Ja toivottavasti vauva ei mene mukana. Ihan hullua. Niin kuin raskaudessa jo itsessään ei olisi tarpeeksi jännitettävää.
 
  • Rakkaus
Reactions: rougemoux
Ihana @rougemoux

@Sabriiiina @rougemoux En tajunnut sen uutispommin jälkeen kysyä, että mikä ihme siellä vuotaa ja miksi. Lääkäri vaikutti itsekin olevan ymmällään, joten tuskin hän olisi osannut sanoa. Sanoi ainoastaan, että jokusen päivän tulen vuotamaan, mutta sitten sen pitäisi loppua. Ja toivottavasti vauva ei mene mukana. Ihan hullua. Niin kuin raskaudessa jo itsessään ei olisi tarpeeksi jännitettävää.
Nyt koitat ottaa rauhallisesti ja tarkkailet tilannetta, jos kivut yltyy niin aikaisemmin tarkistukseen. Toivottavasti kaikki menee hyvin <3 sieltä on kasvamassa sinnikäs sissi <3
 
  • Rakkaus
Reactions: Vehkis
vierailija

Yhteistyössä