* Heinäkuiset 2016 *

Voi Ninnananna. :( Olen niin pahoillani. Voimia kovasti! <3

Joku kyseli olisiko hyvä tehdä vatsalihaksia tai vastaavaa, niin minulle neuvolan täti sanoi, että vatsalihaksia ei saisi tehdä ollenkaan odotus aikana, olikohan viikkojen 16 jälkeen. (Viikoista en ole varma). Minun käsityksen mukaan vatsalihakset erkanevat odotusaikaan ja siksi se ei ole suotavaa. Ite harrastanut aktiivisesti lihaskuntoa 6-7kertaa viikossa ja treenit on ollu kovia..johtuen siitä että hissukseen en vaan osaa, ja aina on vedettävä sata lasissa...niinpä en ole nyt raskaus aikaan uskaltanut puntteihin koskea ollenkaan. Lenkkeilystä haaveilen että pääsisi edes jotenkin liikkumaan, mutta pahentunut atooppinen ihottuma on pitänyt minut nyt viime viikot kokonaan sisätiloissa kun on kovat pakkaset ja Raahessa lisäksi tuulee aina. :D Eli nyt odottelen, että pääsisin jotenkin tätä liikunta intoani purkamaan.

Huomenna olisi minulla nt-ultra, ja voin sanoa että paniikki ja kauhu ei ole kaukana. Jotenkin tuntuu, että viime päivien aikana masu ei ole ollu niin "pömpöllään" kun tähän asti, samoin kun oireita ei juuri ole tällä viikolla enää ollut. Mutta senhän näkee huomenna miten asiat on.

11+6
 
Mulla myös ultra tänään! En nukkunut juuri lainkaan ja näin painajaisia että myöhästyin eikä sitten ultrattukaan. Kivaa olla tällainen stressi-Erkki!

Heräsin myös kamalaan ällötykseen. Juuri kun olin sanonut että taitaa tämä pahoinvointi olla iltaan painottuvaa nykyään. Tässä lähtee siis 8. pahoinvointiviikko käyntiin. Loppuis jo! :mad:

Hyvää viikonloppua!

13+0
 
Voi tata mahaa! Eppula, mina en osaa auttaa tuossa turvotusasiassa, kun tama on minullekin ihan uutta vaikka jo kolmas lapsi toivottavasti nyt tulossa. Johtuukohan syomisista, mutta en yhtaan osaa sanoa mita muka nyt syon mika taman aiheuttaisi. Ja minulla taitaa ihan turvotuksen lisaksi vauvakin jo mahaa kasvattaa - niinkuin meilla kaikilla heinakuussa jalkikasvua odottavilla.

Siis mutta eihan tallaisista saisi edes valittaa! Hienoahan se on etta ollaan raskaana ja raskausoireet on normaaleja. Taman kun aina muistaisi...

Ja silti, edellisesta lauseesta huolimatta haluan vahan vinkua etta minua on toissa alettu arvostamaan kauhean paljon nyt lahiaikoina ja pomot ovat hirvittavan tyytyvaisia ja kaikenmaailman kuvioita suunnittelevat. Ja sitten.... jossain vaiheessa kerron etta heippa, ma lahden aitiyslomalle.... Aargh, se tilanne jannittaa jo nyt, kun tuo pomoni on viela erittain tempperamenttista sorttia. Toivotaan etta han yllattaa! ;)

Tiikeriankka, onnea ultraan! :) Tulehan sitten kertomaan ultrakuulumiset!

Riksua, onnea ultraan sinullekin! Koeta muistaa ajatella etta oireiden haviaminen nyt ei tarkoita todennakoisesti mitaan (ymmarran kylla kaikki huolet ja ahdistukset kuitenkin, itsellanikin on jos jonkinlaisia). Minullakin 12 vkon jalkeen on ollut usein paivia jolloin on tuntunut aivan normaalilta, kuin en olisikaan raskaana! Mutta tiettavasti kuitenkin edelleen olen, nyt kun pienta liikettakin on alkanut tuntua! :) Mina niita vatsalihasasioita mietin, onko joku kuullut sellaista vaittamaa etta suoria vatsalihaksia ei saisi tehda juurikin tuon erkanemisasian takia, mutta etta syvia vatsalihaksia voisi treenata koko raskauden? Toivottavasti nain olisi...

Hei, muutama tunti ja on viikonloppu! Hurraa! :LOL:

Hattaraa ja pikku 15+4
 
Heips!

Facebookissa sovimme yhteisesti, että tämän kuun loppuun asti (kunhan kaikki on ehtineet käydä ultrassa) pidämme ryhmän avoinna. Sen jälkeen uusia jäseniä ei oteta, jotta ryhmä pysyy tiiviinä ja sopivan kokoisena (päädyimme pitämään ylärajana ~30hlöä) :) Vielä mahtuu mukaan :)

suan 15+2 :)
 
Joo se kannattaa tarkistaa niistä vatsalihashommista. :) ultrassa käyty ja siellä oli oikein virkeä liikkuvainem vauveli, pomppi menemään hirveetä kyytiä ja vilkutteli :) ultran mukaan nyt tuli parin päivän heitto viikkoihin, eli nyt on 12+2. Niskaturvotus oli alle millin, eli oikein hyvä. :) nyt on hitusen helpompi hengittää. :)
 
Täällä ei menny ultra kovin hyvin. Niskaturvotusta löytyi aika reilusti ja ultraajat oli vakavina. Että tässä sitten vollotetaan ja odotetaan verikokeiden tuloksia ja sit mietitään. Surettaa ja huolettaa ja v*tuttaa myös kun olin odottanut tätä päivää ja että voisi huokaista helpotuksesta ja vihdoin alkaa nauttia raskaudesta.
 
Voi Tiikeriankkaa!! Voi etta, olen hirvittavan pahoillani, epatietoisuus on varmasti aivan kamala. Toivon puolestasi valtavasti etta turvotukselle loytyisi jokin ei-vakava syy ja paasisit vihdoin oikeasti nauttimaan raskaudesta.

Toivon parempaa huomista sinulle. Koeta, jos pystyt, tehda jotakin aivan muuta ja irrottaa ajatukset hetkeksi asiasta. Ymmarran kylla etta olet varmasti aivan paniikissa. Voimia teille!!!!
 
Voi Tiikeriankka! :( Niin tyhmää ettei vielä huoli hellittänyt! Saako kysyä minkä verran niskaturvotusta oli? Entä milloin saat tietää verikokeiden tulokset ja ns. kokonaistuloksen seulasta?

Minäkin toivon kovasti, että niskaturvotus johtuisi tässä tapauksessa jostakin muusta. Ja myös ettet joutuisi odottamaan epätietoisuudessa kovin kauaa.

Voimia <3
 
Voimia Tiikeriankka! Aina on toivoa ja mä toivon täydestä sydämestäni, että niskaturvotuksesta huolimatta vauvalla olisi kaikki hyvin! Olet ajatuksissa, epätietoisuus on varmasti kaikkein pahinta. Miljoonasti kaikkia hyviä ajatuksia sinne teillepäin <3
 
efi
Voi Tiikeriankka! Oot varmasti ihan huolesta sekasin. Toivotavasti saatte nopesti lisää tietoa tilanteesta. Odottaminen on varmasti tosi raskasta. Mielessä sitä aina keittelee kaikkein pahimpia mahdollisuuksia. Toivottavasti teillä olisi kuitenkin kaikki kunnossa.
 
Eikö kaikki voi kumminkin olla ihan hyvin vaikka sitä niskaturvotusta on.
Siis esikoisen kohalla mä osallistuin tohon seulntaan vahingossa ei siis pitänyt mut olinkin lykänny kaikki paperit kun verikoetta olin ottamassa. Ja sit tuli tulos 1/30 just kattelin noita tuloksia on vielä tallella ja kävin siin jatko tutkimuksessa ja kaikki oli hyvin
 
Voi ei tiikeriankka :(
uskon etta kauhee stressi ja epatietoisuus paalla kun ei tieda mita tapahtuu seuraavaksi. Mutta niinkuin tuossa aiemmin mainittu niin eihan se valttamatta meinaa etta mitaan on vikana. Noi niskaturvotuksethan on arvioita, eivat voi 100% varmaksi sanoa elleivat ota testia suoraan amniotic fluid (mika lie suomeksi?). Ainakin nain olen ymmartanyt?
Toivottavasti selvyytta asiaan tulee pian! Tsemppia <3
 
Kiitos tyypit.

Turvotusta oli joku 4.5-4.8mm mikä on jo suht paljon. Ultraajat tosin sanoi että ovat nähneet 10-millisiäkin ja sikiöt ollu ihan ok, mutta muuten henkilökunnan käytös ei ollut kovin lohtua antavaa kun ne eivät sanoneet juuta eikä jaata ja alun leppoisa ilmapiiri oli täysin muuttunut. Verikokeiden tulokset pitäis tulla ma tai ti, ja jonkun konsultin pitäisi ilmeisesti soitella maanantaina. Sit varmaan siihen punktioon. Jotenkin sellainen olo, että tää tais olla tässä. Mutta katsellaan nyt.
 
Oivoi tiikeriankka :( mutta niinkuin muutkin jo kommentoineet, ei se välttämättä mitään tarkoita. Saako kysyä missä päin asut? Kun ainakin Helsingissä ne käyttävät kuulemma julkisellakin puolella jenkeissä kehitettyä Harmony-testiä ennen kuin määräävät lapsivesipunktioon. Siinä siis äidiltä otetaan verikoe ja verestä erotellaan sikiön sinne hajonnutta DNA:ta, jonka perusteella kromosomihäiriöt on mahdollista tunnistaa paljon tarkemmin kuin tossa ultrassa. NT-ultra on vain 85% tarkka vaikka tehdään määräajassa eli ennen 12+6, mut toi Harmony oli ainakin Downin kohdalla 99% luotettava, muita en muista tarkalleen. Sit jos tuolla verikokeissa näkyy tulos, niin asia vielä varmistetaan lapsivesipunktiolla, mut se on tosiaan monesti poissulkenu noi kromosomihäiriöt jollon punktioon ei ole enää tarvetta. Ongelma vaan se, että toi labra mistä mulle lääkäri sano varhaisultrassa on Californiassa ja yksityisellä se yks verikoe maksaa jtn 700€.. :/ Ei osannut mulle neuvolassa sanoa miten Turussa, vaikka Turku on Helsinkiä edellä (bio)lääketieteellisessä koulutuksessa ja tutkimuksessa. Kävin varhaisultrassa joululomalla ennen porukoille kertomista ja siksi eri kaupungissa kuin itse asun. Ja tosiaan opiskelen myös itse lääketieteellistä alaa, siks mielenkiintoa ja aattelin mainita kun moni vähän sitä punktion keskenmenoriskiä kavahtaa, et jos haluat selvitellä olisko tollaseen vastaavaan mahdollisuutta omalla paikkakunnalla.

Tulipa pitkä selostus, hups :ROFLMAO::confused: Itse pelkäsin ihan hulluna et siellä on turvotusta ja ne määrää suoraan punktioon. Okei kaikki pitäis olla hyvin, mut edelleen jotenkin mietin et kaikki ei ookaan. Ehkä se on vähän myös se, että liika tieto lisää tuskaa ja kun mitä vaan voi tässä elämässä käydä. Mietin vain samaa mitä moni on pohtinut, että missä vaiheessa sitä kertois ihmisille vai odottaako vaan että ne tutut huomaa. Toki muutamat kaverit ja pomo tietää. Vaikka kyllä mullakin just turvotuksen takia selvästi vatsa on pöhöytynyt ja ostin toissapäivänä mammahousut ihan vaan koska ahdistaa istua ja alkaa kramppaa alavatsaa kun normihousut tarpeeksi puristaa päivän aikana. Että ehkä jotkut kohta alkaa senkin vuoksi arvuuttelee. Isoin selittelyn aihe tässä iässä ja opiskeluvaiheessa on kyllä ollut holittomuus, mut onneks teen paljon töitä ja vieläpä baareissa, niin pääsee pälkähästä jotenkuten :ROFLMAO:

Ihanaa kyllä kuulla että muutkin tavallaan näistä raskausoireista "valittaa" vaikka samaan aikaan kokee että ei pitäis :D ja on kyllä niin yksilöllisiä oireet, hassua lukea sitä mitä tyypillisesti mukamas on ja selittää ihmisille ketkä ei vielä ole olleet raskaana.

Vielä loppuun se rakenneultra mitä joku kyseli. Mulla on 16.3. eli sillon 21+0 jos nyt oikein laskin.

Mukavaa odotusta ja hyviä vointeja kaikille! :) yritän vielä täälläkin kirjoitella, ainakin käyn lueskelemassa, mutta mahdollisesti siirryn tuonne naamakirjan puolelle kun sen koen helpommaksi. Tänne foorumille rekisteröityminenkin oli sellainen työmaa että..roskapostiin kaikki mailit, meni monta päivää kunnes tajusin :D

Mmau ja papu 12+3
 
Halaukset ikäviä uutisia saaneille !

On ollut nyt väliä tänne kirjoittelussa. Pitkän kuumetaudin kourissa ollaan oltu porukalla. Ei oo jaksanu mitään.

Tällä viikolla oli eka neuvola ja myös nt-ultra. Ultrassa kaikki hyvin. Laskettuaika siirtyi lähemmäs. Olikin isompi. Eli 24.7 laskettu aika kun alun perin 31.7 omien laskujen mukaan ja neuvolan laskujen mukaan 29.7.

Lapsille kerrottiin. Kyllä täällä on mahoton vauva höpöttely menossa. Tänään auttovat reippaasti siivoamaan. Pitää olla kuulemma siistiä ku vauva tulee... Tulee pitkä aika odotella;);)

Suanille laitoin viestiä ehkä jos se onnistui
 
Voimia Tiikeriankka! Toivotaan että kaikki kääntyisi parhain päin!

Itselläkin on ollut vähän huoliolo kun liukastuin pahasti tällä viikolla ja sen jälkeen lantion alueella kova kipu. Kävin lääkärissä ja siellä ei saatu vauvan sydänääniä kuulumaan. Asialle ei kuitenkaan nyt muuta tehdä kuin seurata kun ei mitään vuotoa tai varsinaisia supistuksia ole. Ensi viikolla sit uudestaan neuvolaan. Just oltiin ehditty läheisille kertoa uudesta tulokkaasta..

Haluaisin liittyä siihen face ryhmään, nyt vaan hieman jännää miten tää olo tästä etenee. Kaiken järjen mukaan pieni on siellä masussa vielä nii hyvässä suojassa ettei kaatumisen pitäisi siihen vaikuttaa. Toivon todella että ongelma oli vaan kokemattomassa lääkärissä.
 
Hei!
Täällä yksi vasta "plussannut" isoilla viikoilla.
Nopeasti luin, että teillä on face-ryhmä. Saisiko siihen liittyä? Olisi minulle mukavampi vertaistukikanava, mikäli ryhmä on salainen (ei näy kavereille).

Biana 16+
 

Yhteistyössä