* Heinäkuiset 2016 *

Voimia Nessu!

En ole jaksanut kirjoittaa kun tällä viikolla on alkanut kauhea oksentelu. Aamusin ei pysy mikään sisällä ja loppupäivän ruoat vaihtelevalla menestyksellä.. Hedelmät uppoa parhaiten, mitään maitotuotteita en pysty yhtään syömään. Esikoisen odotuksessa sama juttu ja kesti viikolle 16 asti. :sick: Silloin laihduin alkuraskaudessa useamman kilon ja olin jo ennestään hyvin hoikka. Nyt kertynyt muutama rakkauskilo viimevuotisten häiden jälkeen niin en pane pahakseni vaikka paino kovin nopeasti nousisikaan.

Veronika taisi kysyä ikää. Ite oon kans 25. Kovin nuori on edelleen olo, kun useimmat täällä päin saavat lapsia vasta 30+. Nyt onneksi jo yksi kaveri odottaa myös vauvaa. Esikoisen odotuksen aikaan olin 22, silloin oli vähän yksinäistä.

Tänään 9+0! :)

 
Onko kukaan ehtinyt vielä friikata jos oireet ovat lieventyneet? Mä oon just tällainen stressaaja, että pelottaa kun on oireita ja pelottaa vielä enemmän jos ei ole! Mulla on nyt tuo älytön oksetus lieventynyt niin, että pari viime päivää on oksettanut ainoastaan aamulla ja vähän illalla ja olo on ollut jopa hyvä verrattuna viime viikkoihin. Ruokakin ällöttää vähemmän. Muhkeammat rinnat on myös mielestäni vähän latistuneet eikä ne ole läheskään niin kipeät kuin esim. alkuviikolla.o_O Periaatteessa hienoa jos olo helpottuu mutta minä heti mietin että nyt se on menny kesken tai että siellä on tuulimuna. Dear Eki, onko normaalia??

Nyt siis 8+1.
 
Tiikeriankka ihan samaa täällä mietitään...
Oireet ovat kovin lieviä ja kun ei liikkeitäkään tunne vielä olen varma että kaikki ei ole hyvin.
Np ultraan on 1.5viikkoa enkä jaksaisi odottaa enää päivääkään..!
Nyt keksin haluta dobblerin. Olen katsonut niitä käytettyinä ja haenkin sellaisen jostain hetkenä minä hyvänsä.
On tää kyllä taas sellaista ettei mieskään voi ymmärtää.. :D
 
Hep, täällä kans välillä iskee paniikki, kun oireet onkin jo melko vähäiset parin viikon takaiseen oloon verrattuna (n) Viimeyönä heräsin tosi kovaan vihlasuun alavatsassa, mikä ei onneks kestänyt kauhean kauaa, mutta jonkun aikaa kuitenkin. Ehkäpä on ihan normaalia ja unen sekaisin tuntein tuntu pahemmalta kuin oli. Ensiviikolla nt ultra, mitä en malta odottaa!

Mistä saisi joulufiiliksen?! kun tuntuu että tähän jännittämiseen menee niin paljon aikaa, eikä sille mitään mahda... Aivan säikähdin kun tänään tajusin olevan jo kolmas adventti! :eek:

11+0
 
  • Tykkää
Reactions: Nerdee
Onneksi en ole ainoa vaikka pienemmillä viikoilla mennäänkin! Ensiodottajana olo on ihan hanurista kun ei vaan voi tietää onko joku normaalia vai ei. Ja tokihan se raskaus on varmasti pelottavaa niillekin jotka ovat aiemmin olleet raskaana myös. Ehkä mä vaan oon tällainen stressaaja. Appiukon naisystävä ystävällisesti kysyi eilen, että en kai mä aio olla tällainen koko raskauden ajan. :LOL: Myös anoppi on sanonut että kaikki tuo on ihan normaalia, ja itse asiassa varmaan suurin osa tarinoista joita oon lukenut netistä (paha tapa!) on saanut onnellisen lopun. Mutta en ilmeisesti pysty järjellä ajattelemaan. :p

Onneksi huomenna on se varhaisultra. Enhän minä lopputulokselle mitään voi mutta saanpa ainakin tietää mitä sieltä löytyy! Tsemppiä kanssasisarille!

8+2
 
Mä en ole vielä päässyt kauheasti panikoimaan oireettomuudesta, mutta eilen kyllä huomasin, että rinnat ei oo enää ihan yhtä pinkeät ja kipeät kuin viikko pari sitten. Ja eilen ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon kokkasin hieman! Jouduin kyllä yökkäilemään samalla, että mitään kovin hauskaa puuhaa se ei ollut. Mutta pystyinpä kuitenkin, se nosti vähän mielialaa! Toivon kyllä kovasti että tuollaisia oireettomampiakin päiviä alkaisi pian jo tulla, olisipahan ainakin erilaista stressaamista! :)

Mullakaan ei ole vielä yhtään joulufiilis, enkä ole tehnyt muita jouluvalmisteluja kuin kirjoittanut joulukortit. Mutta ootan kyllä joulua kovasti. Vaikken pystykään pitämään ylimääräistä lomaa, tulee kuitenkin pari ylimääräistä arkipyhää, ja välipäivinäkin saa töissä olla melko omassa rauhassa. Jouluna täällä ollaan menossa vasta viikoilla 10+, mutta todettiin että joudutaan varmaan kertomaan jo vanhemmille raskaudesta. Jos ei kerrottais, niin ne tarkkasilmäisenä huomais kuitenkin heti, etten syökään graavi- ja kylmäsavulohta, vaikka ne normaalisti on mun herkkuja. Päätettiin siis, että kerrotaan vaivihkaa jo ennen joulua, ja sanotaan ettei jouluna haluttais vielä kauheasti asiasta puhua tai sitä juhlia, kun ei olla vielä turvallisilla viikoilla.

Tänään poksui 9+0!
 
Oi, kateellisena lueskelen teidän "oireettomia viestejä". Minä jouduin hakemaan perjantaina saikkua ja tuntuu, ettei vaan millään helpota, mutta pakko elää siinä toivossa että tämä nyt pikkusen rupeis helpottamaan. Ymmärrän kyllä silti hyin teidän panikoinnit, varmaan itse ihan samanlainen olisin, jos joku kaunis päivä en oksentaisikaan tai voisi pahoin :D

Sorruin ostamaan dopplerin. Ainakaan vielä en ole pikkusen sykkeitä löytänyt, mutta empä sitä kyllä vielä uskonutkaan. Oishan se silti kiva ennen joulua löytää! Meillä on np-ultra 28.12. Vähän toivoin, että jos olisi ennen joulua ollut, mutta hyvä näin.

Mullakaan ei oo yhtään joulufiilistä. Pitäis muutama lahja vielä hankkia ja kirjoittaa kortit. Ei oo kyllä mitään hajua, kuinka tuun oksentamatta selviämään tästä haasteesta.. :D Ei viittis kuitenkaan miestä ihan joka paikkaan pakottaa.

Mutta hyvää Lucian päivää!

Linap 10+4
 
Täälläkin välillä mietityttää,että onkohan siellä mahassa enää mitään elävää..Vaikka kerran ultrassa nähnykkin pienen ja sykkeen,niin ei sitä vaan osaa luottaa,että kaikki olisi nyt hyvin!:/ Oireita on jonkin verran, etovaa oloa ja välillä tissit vähän kipeät,that´s it. Kai ne oireet näillä viikoilla väheneekin, ainakin joillain:) Esikoisessa oireilin enemmän kohtalaisen kovin alamahakivuin, nyt niitä taasen ei ole ollut hirveästi. Liekkö kohtu sen verran venynyt sitten;D

Ja jee,nyt tän kaiken räkimisen lisäksi on alkanut koskea korvaan..Sehän tästä vielä puuttuisi,että korvatulehduskin iskisi!! Tulen hulluksi tämän sairastamisen takia!!! Olkaa onnellisia,jos olette säästyneet taudeilta:)

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!:)

Miii82+pikkunen 10+1(lasken nyt jatkossa neuvolan laskujen mukaan..) Viimeistään np-ultrassa kai nuo viikot varmistuu:)
 
Nerdee, koittanu oon vähä joka puolelta, mutta eeei. Oon kattonu vaikka mitä "ohjevideoita", mutta en viitti vielä stressailla. Mulla on tommonen versio, mikä näyttää ruudulta sen sykkeen ja välillä sellanen 150 löytyykin, mutta eipä sitä kyllä ainakaan mun korvilla kuule. Vertailun vuoksi kuuntelin myös miehen mahaa ja kyllä tuo laite jostain kumman syystä heitti myös sieltä korkeampia sykelukuja. Jostain luinkin, että omia korvia kannattaa mieluummin uskoa kuin tuota lukemaa.. Tai mistä sitä tietää, jos mieskin ois raskaana! :ROFLMAO:
 
Linap vielä mielenkiinnosta kyselen että mikä merkki ja malli sulla on käytössä? Saan omani vielä tänään niin tiedän sitten etten taas hermoile jos käy sama..
Hirveen huonosti löytyy infoa että koska ne vois alkaa kuulumaan enkä yhtään taas aiemmista edes muista
Toinen juttu mikä tuli mieleen on se että neuvola oli siis kolme viikoa sitten ( 7+ viikolla muistaakseni) ja seuraavan kerran on joskus 15+. Hirveen pitkä väli minusta?
Neuvolantäti selitti jotain että kun on se ultra niin ei tarvii välissä. Hmph.
 
Mulla on tuommonen Angelsounds JPD-100S5, varmasti ihan hyvä, mun mahasta vaan ei vielä kuulu mitään erikoisempia :D

Aika sama väli mulla neuvolakäynneillä, ensimmäinen oli kun oli menossa 9+ ja seuraava 17+ eli tammikuun lopulla. Saatiin sitä varten kotitehtäväks miettiä meiän lapsuutta ja tulevia kasvatusmetodeja(?) Eipä siinä mitään, muttakun tuntui, että tuo eka käynti oli sellasta lässytystä että oksat pois. Ymmärrän että asiat pitää käydä läpi, mutta aikuisia tässä kumminkin ollaan, ettei tarvisi jutella kuin viisi-vuotiaalle. Ensi kertaa odotellessa siis :D
 
Mulla on kans oireet lieventynyt! Normaalia tuntuu olevan :) kuvotus on hyvin lievää, rinnat on kyllä arat edelleen.

Mulla oli eka neuvola 8+0 ja seuraava 20. viikolla helmikuun alussa:D Tosin tässä välissä on nt-ultra 21.12. ja lääkärineuvola tammikuun alussa.

Veronika 11+4
 
Mä taisin eilen saada pikkusen sydänäänet kuulumaan ❤
Se appi ei puhelimessa suostunut toimimaan mutta löysin omien lyöntieni lisäksi sellasen laukan että ei ne mun olleet
Olispa kaikki hyvin..
Tänään meinasin tosin taas yökkäillä aamulla ihan kunnolla.
Voikaahan hyvin te kaikki ❤
Tänään tasan 11 viikkoa
 
Mie ilmoittaudun myös stressaajaksi! Nyt on oksentelu lieventynyt onneksi olemattomiin; lähinnä tulee yökköiltyä tai oksennuksen pystyy pysäyttämään. Paniikki tässä tilanteessa nyt johtuu lähinnä siitä, että esikoista odottaessa oksensin koko raskauden läpi. :D

Edelleen on huono olo ja minkään ruuan laittaminen itse ei houkuttele.

Himotuksia oli ennen RV 9:siä kaikki mahdollisimman rasvainen ja suolainen, kuten ranskalaiset, McDonald's:in mcnuggetit, paistettu/grillattu broileri, yms. Viimeisen viikon ajan on himottanut kaikenlaiset hedelmät, mitkä ei todellakaan maistunut ensimmäisillä viikolla! Broileri himottaa edelleen, mutta nyt pystyy jo muitakin ruokia hieman syömään.. Maitotuotteita oon uskaltanut taas syödä, aikaisemmilla viikoilla aloin vaan oksentamaan moisista. :D

RV 9+5.
 
Tuntuu, että te muut olette jo niin pitkällä viikkojen kanssa! Tänään 7+5.
SIlti tuntuu, että olisin ollut jo ikuisuuden raskaana.

Oksentaa ei ole tarvinnut. Paha olo kyllä vaivaa jatkuvasti, mutta syöminen tuntuu auttavan. Saa nähdä paheneeko vielä vai jääkö tälle asteelle. Päätin, että en aio oksentaa. Mies naureskeli tälle mun päätökselle, että mahtaako toimia. Muistaa ilmeisen hyvin vielä kakkosen odotuksen, kun halailin puolet raskaudesta pönttöä.

Viikon päästä olis ultra. Vähän huonolta vaan alkoi näyttää kalenterin suhteen...Joutuuko tässä vielä perumaan ajan? Neuvola on ennen ultraa. Tuntuu tyhmältä, että ne on niin päin, mutta ei ollut oikein muita neuvola-aikoja.
Joku aika sitten kyseenalaistin vielä koko varhaisultran, mutta nyt tuntuu jo siltä, että olis kiva saada joku varmistus, että kaikki on kunnossa.

Tuntuu ihan mielettömän ihanalta ajatus, että tammikuun lopussa varmaan alkaa jo liikkeet aavistuksen tuntua. Kakkosesta tunsin tosi aikaisin ensimmäisiä hipaisuja.

Joie 7+5
 
Täältä löytyisi myös yksi heinäkuussa perheenlisäystä odottava tapaus. Viime viikon varhaisultran mukaan nyt menossa rv 10+1. Eli LA olisi 10.7. Neuvolassa kävin viime perjantaina ja sain joulun jälkeen ajan np-ultraan, jota jännityksellä odottelen.

Entuudestaan löytyy kaksi lasta. Vanhemmalla ikää 2,5 vuotta ja nuoremmalla 1,5 vuotta. Tämä uusi raskaus ei ollut mitenkään suunniteltu etenkin kun lasten isän kanssa tilanne on aika hankala ja monimutkainen. Saa nähdä jäänkö yksin vai miten tässä käy... Iloinen olen kuitenkin tästä uudesta tulokkaasta, kunhan vaan pysyisi mukana loppuun saakka.

Rankkaa on tämä alkuraskaus ollut. Etenkin kun iltaisin töiden jälkeen ei voi yhtään lepäillä vaan pitää jaksaa noiden kahden lapsen kanssa touhuta. Pahoinvointi on jatkuvaa, muttei ole tullut oksenneltua lainkaan. Väsymys on ihan jäätävää, välillä tuntuu ihan siltä, ettei millään jaksa nousta sängystä vaikka mitä tekisi. Toivottavasti menee nämä ohi ekan kolmenneksen jälkeen ja olo tulisi virkeämmäksi.

Vaikka kyseessä onkin jo kolmas raskaus niin en kyllä kauheen hyvin muista kaikkea raskauden etenemisestä ym. Äkkiä ne mielestä katoaa.
 
Helou!

Täällä kans yks seuraan liittyvä. Plussan tein joskus 4-5 viikoilla ja ultrassa kävin muistaakseni 5+1 ja pieni pussi siellä vaan näkyi, viikon päästä pussi oli kasvanut kolminkertaseksi ja pienenpieni mökylä siellä näky ja lääkäri sanoi että oikein pientä "huminaa" ultrassa näkyi ja veikkasi sitä sykkeeksi. Keskiviikkona seuraava ultra ja pitäs kai jo nähä vähän paremmin sykkeet sun muut?

Aivan täyttä hepreaa mulle kaikki nämä raskausjutut, ja oon edelleenkin ihan pihalla koko asian kanssa :) Viikkoja tänään 8+0 ja LA ois 25.7.2016 :) Ensimmäistä siis odottelen :)

Muita oireita ei oikeastaan ole muutakun alaselkään sattuu kokoajan, ihan hirveä paineentunne aamusta iltaan, ja alamahaa välillä nipistelee.. pahoinvointia tulee vaan sillon jos ei tee mitään ja makaa vaan sohvalla :D
 
Tervetuloa uudet!

Kävin tänään miehen kanssa varhaisultrassa ja olin koko päivän ihan paniikissa kun oon noista oireiden lieventymisestä hermoillu jo pari päivää. Yllätyksekseni screenille ilmestyi sellainen pieni möykky jolla sydän sykki. :X3: Kaikki oli kuulemma hyvin ja mittaisen jälkeen antoivat viikoiksi 8+0 (normisti 8+3). En kyllä näistä ymmärrä mitään mutta kylläpäs mieltä kevensi kun sai nähdä että kyllä siellä mahassa jotain on! Itseni tuntien tätä kestää joku kaksi viikkoa sit alan taas stressata jostain. :whistle:

Tästä kuitenkin opittiin että nuo oireet tuntuvat vaihtelevan ja olon paraneminen ei välttämättä tarkoita että asiat on huonosti. Olisi pitänyt vaan kuunnella viisaampia!
 
Mulla on niin kamala olo, et ei mitään rajaa. Oksettaa mutten saa oksennettua. Närästää, pyörryttää.. siis aivan kaameeta. Ja tilannetta ei auta yhtään se, et mulla on kaamee nälkä kokoajan mutten pysty syödä mitään. Pikkusen kerrallaan yritän jotain napostella. Lähinnä hedelmiä. Tuntuu, et pitäis saada jotain suolasta mut mikään ei maistu.. oksettaa vaan ajatuskin syömisestä. Viimeks tää helpotti rv 12+ kuukausiko tässä pitäis kärvennellä. Mä oon viittä vaille saikku kunnossa. :(
 
efi
Pahoinvoinnista Mulla on joka raskaudesssa ollu pahoinvointi erilaista. Tällä hetkellä pahoinvointia on päivittäin, mutta ei niin pahana kun aikasemmista raskauksista. Tavallaan vieläkin odottelen, että koskahan pahoinvointi vahvistuu. Toivottavasti ei vahvistu lainkaan. Mutta siis ainakaan mun tapauksessa ei oo voinu hirveesti päätellä mitään aikasempien raskauksien pahoinvoinnin perusteella.

Mun olo ei muuten ehkä oo hirveen paha (vaikkaki epämukava olo lähes kokoajan), mut oon jotenki tosi negatiivisillä fiiliksillä. Tuntuu, että varmaan vielä kuolen ennen ku tämä raskaus on ohi. Johtuu kai pääasiassa siitä, kun toi kakkonen on vielä niin pieni. Ehkä se myös vaikuttaa, että mies on tosiaan tällä hetkellä oikeestaan vaan yöt ja sunnuntait kotona. Pari kuukautta pitäis vielä jaksaa näin. Sitte on mieski taas enemmän kotona. Se pari kuukautta vaan tuntuu tällä hetkellä niin pitkälle!

efi 7+5
 

Yhteistyössä