* Heinäkuiset 2016 *

Heippa!
Meettekö yksityiselle ultraan? Mä kävin esikoisesta, toisesta en käyny, kolmannen kohdalla pääsin varhaisultraan, kun ylläriraskaus (kierukka oli irronnut itsestään).. en ajatellut nyt mennä. Neuvolaan soittelen ehkä huomenna. Neuvolan nettisivuilla oli että kannattaa soittaa neuvolaan kun menkat 2vkoa myöhässä.. yleensä oon aina samantien soittanu kun testin tehny.

Kauhee väsy on ollu ja menkkajomotusta.. ei muita oireita. Tota jomotusta on aika paljon, en aiemmista raskauksista muista et noin paljon ois jomotellut.

Raskaudesta oin kertonut mun siskolle, muille vois joulun aikaan/jälkeen kertoa jos kaikki menee hyvin sinne asti.
 
Minä kävin viime viikolla ultrassa, sillä raskauden alkamisajankohdasta ei oikeen ole varmuutta. Itse olin sitä mieltä, ettei voi olla pidemmällä kun kuudennella viikolla ja neuvolan neiti oli kovasti sitä mieltä, että paljon pidemmällä olen. No, minä sitten kumminkin olin oikeassa, sillä eihän mahan päältä otetulla ultralla näkynyt yhtään mitään. Senpä takia haluan ehdottomasti mennä varhaisultraan yksityiselle parin viikon päästä :)

Neuvolan piti alunperin olla keskiviikkona, mutta sekin nyt siirrettiin joulukuulle. Ennen neuvolaa menen käymään kotona toisella paikkakunnalla ja ainakin tämän hetkisen olon perusteella vanhemmat kyllä varmasti arvaa ja kaverit, kun ei alkomaholi maistu ja oksentelen. Senkin takia haluan varhaisultraan, että on sitten ihan varmistus kun heille kerron :D

Etovaa oloa ja oksentelua on minulla ollut paljon. Hain tänään pahoinvointirannekkeet. Vähän vaikea sanoa auttaako nämä mitään, mutta tällä hetkellä varmaan söisin vaikka ruohoa, jos joku kertoisi että se auttaa :D
Mutta toivottavasti teillä muilla menee vähän paremmissa oloissa! :)
 
Mun tuomio tuli tänään : varhainen keskenmeno "huvittaa " tässä vaan on se, että en kuvitellu et keskenmenon saatua selviäis pikkuhousunsuojalla! ja eniten ehkä v****aa kun SAI kaikesta tästä lystistä pulittaa 145€!! Argh!
Kohdun ulkoinen ei ollu, muttei myöskään kohdussa mitään.
Enkä siis saanu mitään tyhjennys tabletteja kun ei ollu mitään tyhjennettävää .
Nyt vaan pitää seurata tuota tiputteluvuotoa, jos se vähenee niin kohti uusia tuulia, jos
 
Jos kipuja tai vuoto yltyy niin yhteys neuvolaan.

Vähän salaa vielä toivon et jos olis hedelmöittyminen tapahtunut myöhemmin kun ite luulen ja jos sen takia ei ultrassa näkyny.. (menkkojen mukaan tänään rv 6+0).. Sillä ostin äske kaupasta parit raskaustestit niin pakko aamulla testata vielä mitä sanoo
 
Heippa vaan!

Kävin tänään virallisen epävirallisesti salaa neuvolalääkärillä ultrattavana ja siellä se pieni sydän jumpsutti menemään <3 Ai että miten ihanaa voikaan olla nähdä! Menkoista laskettuna olisis 6+5, mutta kuten itse olen oviksestani laskenut, muutaman päivän pienempi oli. Lääkäri ei kuitenkaan tarkkoja mittoja saanut, mutta tärkeintä mulle on, että siellä se syke näkyi! Ajattelin vielä parin viikon päästä mennä uusiksi, kun en malta olla menemättäkään :)

Ekan ultran sairaalallekin varasin, joululahjan sieltä itselleni ajattelin käydä hakemassa, kun sain ajan ennen aattoa :)

Oloja on enemmän ja vähemmän. Väsyttää, paleltaa ja huonoa oloa on päivittäin. Aamut ja aamupäivät on pahimpia, päivällä helpottaa ja iltaa kohden tarvii alkaa taas miettimään mitä söis vai söiskö mitään. Ja pahin taitaa olla vasta edessä.... Mutta en valita, pienen vuoksi kestän mitä vaan <3

Voikaa hyvin <3

Suan
 
Voi että Suan. Mukava kuulla! :)

Mä olen vieläkin ihan hukassa näiden viikkojen kanssa, mutta ilmeisesti olen 4+3 eli ihan alkutekijöissä. Mulla vaan jatkuu tuo oikeanpuoleinen kipu ja se tuntuu ihan samalta kuin ne tuntemukset joita on ollut silloin kun olen ounasellut, että olisi kysta munasarjassa. :eek: Käsittääkseni nämä ovat yleensä harmittomia, joten en nyt jaksa panikoida. Tänään huomasin myös pyyhkiessä ihan nuppineulanpään kokoisen ruskean läiskän (sori!) ja tuudittaudun taas siihen uskoon että tämä on ihan normaalia... Nyt ryhdistäydyn ja varaan lääkäriajan!
 
Hei, uusi odottaja ilmottautuu.
Positiivisen raskaustestin tein keskiviikkona ja lasketun ajan pitäisi olla 22.7.2016.

Kotoa löytyy esikoinen 05/2014. Olen vielä hoitovapaalla mutta työt olisi tarkoitus aloittaa tammikuun puolessa välissä. Pomo on varmaan tyytyväinen kun ehdin olla noin 5 kk takaisin töissä ennen äitiyslomaa o_O En todellakaan tiedä milloin aiheesta pitäisi mainita, enkä odota sitä innolla.

Aion varata ajan varhaisultraan. Oltiin esikoisesta sekä tästä raskaudesta lapsettomuushoidoissa väestöliitossa. Sinne aattelin soitella tällä viikolla.

Ei olla kerrottu tästä raskaudesta kenellekään. Yksi varhainen keskenmeno on takana esikoista yrittäessä ja silloin oltiin ehditty kertoa meidän molempien vanhemmille. Tunnelmat on nyt vielä odottavat. Kun tuli elämän ensimmäinen plussa, niin ilo oli rajaton ja kaikki huolet oli helppo työntää taka-alalle. Sitä tunnetta ei kai koskaan saa takaisin. Ei ollut esikoisesta eikä ole tästä raskaudestakaan. Ei jotenkin vielä uskalla. Myös tästä syystä ollaan menossa varhaisultraan. Pelko on kova, että kesken menee ja joudutaan takaisin jatkamaan hoitoja.

Kiiruna 4+3
 
Huomenta kaikille. Kolme päivää tullut vaaleanpunaista vuotoa, eilen sitten vähän enemmän seksin jälkeen. Aloitin hiiva kuurin eilen, tänään ei ole vielä tullut vuotoa. Pitäisikö olla siitä huolissaankun ei ole pahoinvointi alkanut? Nyt 5+3
 
Hei kaikille! Ihan varovaisin elkein liityn seuraanne. Olen 23v. ja miehen (25v.) kanssa viime keväänä jätettiin ehkäisy pois ja kesäkuun alussa ruvettiin tosissaan yrittämään. Pari kuukautta seurailtiin tarkasti kiertoa ja mittailtiin lämpöä ja käytettiin ovulaatiotestejä ja kaikkea muuta mahdollista, mutta mulle tuli siitä niin hirvittävä stressi, että elokuusta lähtien päätettiin ottaa vähän rennommin, vaikka kova polte molemmilla olikin.

Viime lauantaina tarttui liuskatestit kaupan hyllyltä mukaan lähinnä sen takia, että koko viikon oli ollut omituisia vatsavaivoja ja sen lisäksi tunne, että rintsikat ei kohta mahdu päälle. Sunnuntai-iltana sitten ihan puhtaasti ajan kuluksi päätin toisen testin tehdä, vaikka olin suunnitellut, että vielä viikon verran odottelisin. Ja sieltä sitten ilmestyikin jonkun sortin haamu, mitä ei ikinä koskaan ole aikaisemmin meikäläiselle tapahtunut. Vähän skeptisenä jäin miettimään, että varmaan joku virhe vaan ja odottelin aamuun. Maanantaina aamulla sainkin jo astetta vahvemman haamun ja iltapäivällä kävin toisen merkkisen testin hakemassa ja siihenkin sitten pärähti entistä vahvempi viiva. Vielä jaksoin kuitenkin epäillä, mutta nyt se on vaan kai uskottava, että totta tämä on, kun tänään aamulla antoi digitestikin positiivisen tuloksen ja viikkoja 2-3.

Ihan käsittämätön fiilis ja vielä aika varovainen, mutta tuntuu, että johonkin on pakko päästä tästä asiasta tuulettelemaan, joten täällä ollaan! Jos olen oikein kaiken laskenut, niin laskettuaika olisi 23.7.2016. Ensimmäinen oma lapsi kyseessä molemmille meille, mutta perheen arjen kiireisenä pitää kyllä tällä hetkellä myös 4v. sijaislapsi, joten jännät ajat varmasti edessä! Katsotaan, miten tämä tästä lähtee etenemään.
 
Heippa kesämammat! Olen jo viikon verran lukenut tätä ketjua, esikoista odotan ja LA 16.7.2016 :) ihanaa ja jännää, mutta myös pelottavaa kohdata perhe-elämä. Fb-ryhmään voisin myös liittyä jos siellä enemmän actionia!
Näköjään aika monella ollut ruskeaa vuotoa samoilla viikoilla (5+3). Varmasti myös normaalia, odotan silti pelonsekaisin tuntein alanko itsekin vuotamaan. Kokoajan sellainen tunne että alkaa...

Niin paljon onnea ja tsemppiä oloihin ja mielialoihin kaikille <3
 
Hei liityn kans. Ennestään 1v ja9kk lapsi .oon 28v pohjanmaalta .
positiivisen testin tein sunnuntaina . Oon voinu hyvin oikeestaan vaan väsymysollu haittana. Toi fb ryhmä kuulostaa hyvältä etin sellasta pari päivää sitten mut en löytäny.
 
Kyllä tää on niin omituista! Ensin olin pelko persiissä kun oli kipuja sun muuta, ja nyt on sit yhtäkkiä huoli kun ei ole kipuja. :confused: Voisko joku laittaa vähän jäitä hattuun mulle?

Sentään sain soitettua lääkäriasemalle ja kiltti respan täti käski soittamaan aamulla uudestaan että saisin tälle viikolle ajan. En oikeastaan tiedä että miksi, mutta ihan mieluusti menen lekurin kanssa juttelemaan jos vaikka sais vinkkejä. :)

Mites hei odottajat, oletteko huomanneet vielä mielitekoja? Mä himoitsen koko ajan suolaisia asioita ja oon tässä kaks viikkoa syönyt oliiveja vaikka olen koko ikäni inhonnut niitä! :p
 
Minä siirtyisin tuolta kesäkuisista heinäkuisiin. Tänään käyty ultrassa ja la muuttui kesäkuun 22päivästä heinäkuun 4. Eli viikkoja ois nyt 7+1.

Vielä en ole kerinnyt lukaista ketjua, mutta teen sen kun kerkeen. =)

Onkos tällä ryhmällä faceryhmää? Mielelläni siihen liittyisin, kun sinne tulis enemmän höpöteltyä faceroikkujana. ;) En osaa täällä laittaa yksäriä, et jos joku laittas mulle eka, niin yritän vastata sit takas. =)

Omista tuntemuksista sen verran, että pahoinvointia on ollut viime vkl lähtien ja yrjökin on käynyt kylässä, kun on syönyt liikaa tai jotain sopimatonta. Ei kyllä mikään mieluinen tila tämä jatkuva äklötys. :censored::confused: Vessassa ravaaminen on myös alkanut ja maha on kuin jalkapallo. mutta eiköhän tämä tästä.
 
Tänään oli pakko tehdä digitaalinen raskaustesti. Kyllähän sieltä tuli heti teksti Raskaana vko 2-3.:love: Kyllä oli taas huojentunut olo. Soitin heti ajan varhaisultraan. Sinne oltais menossa parin viikon päästä.

Ennen tätä plussaa (sitä viikko sitten tehtyä) olin ihan varma että olen raskaana. Varoitin miestäkin, että tulen tippumaan kovaa ja korkealta jos nega tulee.

Pissalla juoksen kokoajan, yölläkin pari kertaa. Esikoisesta seuraava raskauden merkki olikin rintojen kasvaminen. Sitä odotellessa. (y) ÄLLÖVAROITUS: Niin ja onhan mulla yksi toinenkin tuttu raskausoire. Valkovuotoa tulee sanallasanoen runsaasti. Kokoajan märkä olo ja ravaan vessassa tarkistamassa etten vuoda verta.

Kiiruna 4+5
 
Huomenta kaikille. Kolme päivää tullut vaaleanpunaista vuotoa, eilen sitten vähän enemmän seksin jälkeen. Aloitin hiiva kuurin eilen, tänään ei ole vielä tullut vuotoa. Pitäisikö olla siitä huolissaankun ei ole pahoinvointi alkanut? Nyt 5+3

Yleensä vuotojen aikaan ei kannata kovasti sänkypuuhia harrastella, koska ne tosiaan lisää vuotoa (saa kohdun supistelemaan). En nyt tiedä, onko tässä vaiheessa niin merkitystä.. siis kun on ihan alkuvaihe menossa. Mutta näin yleensä ottaen. Mulle on vuotojen aikaan opastettu, että kantsii muutenkin ottaa mahdollisimman iisisti. Alkuraskaudessahan ei sinänsä mitään voida tehdä, jos kesken menee, mutta esim. esikoisesta, kun rv 10 kävin vuotavana ultrassa, lääkäri sanoi, että ei siitä levosta haittaakaan ole. Eikä ollut. Huomasin kyllä, että kaikki ponnistelu lisäsi suppareita, jotka tietty lisäävät vuotoa.

Hiivalääkkeestä sen verran, et jos sulla ei ollutkaan hiivaa (vaan muuta ph-epätasapainoa), voi olla, et tuo lääke lisää sitä kutinaa reippaasti. Mutta toivotaan, että se auttaa. :)

Evemum kyseli ultrasta: joo, yksityiselle menen. Soitin neuvolaankin ja meillä ois itse asiassa päässyt julkisellekin. Mutta terkan kanssa todettiin, että mun tilanteessa kaikki jutut huomioiden on parempi, että ultran tekee ihan gyne. Julkisella se ois ollut tavallinen lääkäri. Joten ens viikolla yksityiselle.

Ja tervetuloa ja onnen toivotukset kaikille uusille ! :)

(.) Hiukan ihmettelen omaa oireettomuuttani. Alkaa pikkasen muistuttaa tuulimunaa tämä raskaus, joskaan en vielä ole vuotanut yhtään. Se alkoi vuodella jo melkein heti plussasta. Mutta kummallisen oireeton olen, suurimman osan ajasta voin/voisin unohtaa koko homman. Hajuaisti on terävöitynyt, mutta hajut/maut ei ällötä totuttuun tapaan. Tästä pitäisi nauttia, mutta takaraivo on alkanut miettiä, onko homma pysähdyksissä. Toisaalta muistuttelen itselleni myös, että kuopuksesta kävin ultrassa vasta reilua viikkoa tästä eteenpäin ja silloinkin muistan sanoneeni lääkärille, että olen tosi oireeton (ja sitten ne oireet iski heti sen jälkeen). Mutta silti.. :unsure: Menossa 5+3.
 
Heippa kaikki :)

Maanantaina tuli plussa testiin, ovulaation tikutin ja gynellä se myös näkyi ultrassa, eli luulisin tänään olevan 4+1. Laskettu aika olisi sen mukaan sitten 26.7. Takana reilu vuosi yritystä, pco-tyyppiset munasarjat ja itse 21v ja mies 22v. Ilman hoitoja kuitenkin raskaana.

Oireita ollut kaamea väsymys, rinnat todella kipeät ja koira ollut enemmän minun perään kuin aiemmin. Vielä pelottaa meneekö kaikki hyvin enkä ole neuvolaankaan soittanut :unsure: Mutta eiköhän se tästä:)

antic / 26.7 / 1. lapsi / PKKS
 
Heippa!
Täällä myös melko oireetonta! Välillä mietityttää että ollaanko sitä raskaana ollenkaan. Väsymystä kyllä on... Neuvolaan soitin eilen, aika 14.12. Ultrat täällä julkisella puolella niskapoimu 12 ja rakenne 18-20 viikoilla.

Mietityttää miten lähipiiri raskauteen suhtautuu, kun neljäs jo tulossa.. mut onpa tässä aikaa itseä asiaan valmistella.
 
  • Tykkää
Reactions: Nerdee
Kiva kun tänne on tullut näin paljon uusia sitten edellisen visiittini! Onnea kaikille! :)

Täällä menossa nyt rv 5+2. MInäkin ihmettelin 4+ viikolla oireettomuutta. 3+ viikolla oli jatkuva närästys ja vatsa sekaisin, mutta sen jälkeen ei mitään muuta kuin pinkeät rinnat ja pieni palelu. Mutta eilen ja tänään on hurja närästys palannut. Olo on aika tukala, kun Renniet taitavat olla ainoita joita raskauden aikana saa närästykseen ottaa, eikä niistä ole ollut mitään apua. Töissä on todella vaikea keskittyä mihinkään, kun ajatukset pyörivät närästyksen ja raskauden ympärillä. Tekisi mieli vain surffailla täällä ja lukea kaikenlaista odotukseen liittyvää :)

Täälläkin meinataan mennä yksityiselle varhaisultraan parin viikon kuluttua. Aika pitäisi tosin vielä varata.
 
Mangos, oon pahoillani ja voimia :(

Tervetuloa taas uusille! Niin se taitaa olla että oli sitä sitten oiretta tai oireettomuutta niin tämä on vähän piina-aikaa ennen kuin sinne ultraan pääsee. Toivotaan että pikkuisilla on kaikki hyvin:)

eppula, kokeilepa semmosta kun Reduflux! muodostaa suojaavan vaahdon sinne vatsalaukun yläosaan niin ei pääse hapot nousemaan ruokatorveen. Vaikutusaikaa tuolla on noin 4h, pidempi kuin Renniellä. Passaa siis raskauden aikana käytettäväksi.

Täällä 7+5 menossa ja huomenna ensimmäinen neuvola. Jännittää. Oksentelu loppunut, paha olo tulee vain jos vatsa on liian tyhjä. Taisi siis olla ihan oksennustauti, näin epäili lääkärikin. Onneksi! En tiedä miten sitä olisi monta viikkoa kestänyt.
 
Paljon onnea uusille plussanneille!

Mulla oli kunnon kipukohtaus tuossa yks yö ja sen jälkeen ei juurikaan mitään raskausoireita ole ollut.
Varhaisultra on maanantaina, joten sinne saakka pitänee elää jännityksessä.
 
Mulla oireena ollu ihan hirvee väsymys ja palelu! Jännä tosiaan ku raskaudet voi olla ni erilaisia. Edikoista ku ootin ni ei ollu oireita ku sillon tällön lopussaolin sika väsyny (siinä vaihees ku muut väitti et tulee energinen kausi...joopajoo) ja pari kertaa muistan voineeni huonosti. Nyt tämän tyypin kanssa ihan viikko ennen plussaa armoton väsymys ja varsinkin iltaa kohti kauhee palelu! :confused: eilenkin menin nukkumaan kaikki vaatteet päällä ja sukat myös ja 2peittoa päällä :LOL:
 
Ainiin ja neuvolaan sain ajan vasta 7.12...et vähän pitää ootella ennenku pääsee sinne la 24.7 ite laskin netti laskurilla 25... mut uskon et tuokin siirtyy jossain vaihees,mulla ovis kuitenkin tapahtuu vähä aikasemmin ku oletetaan. Esikoisellakin siirrettiin la melkeen viikolla taaksepäin...
 
Mulla oli semmonen vesikysta munasarjassa viime vuonna! Menin kipujen ha vuodon takialääkärille joka ultras mut ja löydi suht ison kystan .sano että yleensä harmiton ja lähtee itsestään pois mutta tärkeetä laittaa seurantaan josse kasvaa isommaks eikä rajähä itekseen. Mulla se oli lähteny sit jo ku pääsin seuraavaan tarkistukseen. ..mä tietysti tapani mukaan kerkesin googlettaa kaikki mahilliset kauhu jutut mitä voi pahimmis tapauksis käydä :'D
 

Yhteistyössä