Olen vieläkin häkeltynyt raskauteni saamasta nopeasta käänteestä... Menin ma 5.5. kontrolliultraan Kättärille, jossa todettiinkin kohdunkaulan lyhentyneen 2,5 senttiin ja olevan yläpäästä vähän auki. Viikkoja oli 28+1. Eli pakkolepoon sairaalaan ja kortisonipiikit "varmuuden vuoksi". Olo oli hyvä enkä tuntenut supistuksia - vähän vain selkäkipua (joka sitten kuitenkin meinasi supistuksia). Ihmettelin vain, mitä mä siellä teen.
Seuraavana perjantaina lääkäri totesi kohdunsuun olevan auki 1,5 senttiä, joten mulle tilattiin kiireen vilkkaan ambulanssikyyti Naistenklinikalle. Siellä jouduin suoraan synnytyshuoneeseen enkä saanut nousta sängystä mihinkään. Mulle laitettiin 48 tunniksi tippana supistuksia ehkäisevää lääkettä. Edelleenkään en tuntenut supistuksia - ainoastaan pikkuisen ikävää alaselkäkipua, jonka luulin johtuvan viikon makaamisesta.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö olikin jo vähän ilkeämpi, mutta aamulla kaikki kivut olivat poissa ja olo oli loistava. Lääkärin mukaan kohdunsuun tilanne oli ennallaan, joten pääsin odottavien osastolle. Sunnutai-iltana rupesi taas selkä kipuilemaan. Ja kipu paheni iltaa myöten ja rupesi säännölliseksi. Kun kivun aikana rupesi vielä ponnistuttamaankin, ajattelin että ei helkkari, NYT nää on ainakin supistuksia ja vissiin aika pahojakin. Lääkäri tuli toteamaan, ettei tunne enää muuta kuin pelkkää kalvopussia ja että tätä synnytystä on enää turha ruveta estelemään.
Päivä oli vaihtunut jo maanantain puolelle, kun mut kärrättiin takaisin synnytyshuoneeseen, jossa vasta yksi kätilöistä huomasi soittaa miehelleni. Tosin liian myöhään, koska olin alkanut jo ponnistaa. Kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen syntyi tyttö ja kahdentoista minuutin päästä poika. Viikkoja heillä oli 29+1 ja he painoivat molemmat 1630 g. Kipulääkkeitä ei ehditty antaa ja ilokaasupullokin oli kadoksissa. En kyllä olisi niitä tarvinnutkaan - kaikki kävi niin nopeasti ja adrenaliini kohisi suonissa...
Syntymän jälkeen näin lapseni muutaman sekunnin ajan ja sitten he jo menivätkin lastenlääkärin tutkittavaksi ja heidät vietiin Lastenklinikan vastasyntyneitten teho-osastolle. Onneksi mies tuli paikalle vähän sen jälkeen, joten ei tullut ihan orpo olo.
Molemmat kaksosista voivat hyvin eikä suurempia ongelmia ole ollut. Jatkohoitopaikasta on ollut jo vihjauksia, joten sitä odotellaan nyt, milloin he ovat tarpeeksi vahvoja siirtymään. Yritän luottaa siihen, ettei heillä ole mitään hätää erinomaisessa hoidossa.