Hei te, jotka ette kuulu mihinkään uskontokuntaan,miten selitätte lapsellenne kuoleman?

Rehellisesti kerron juuri noin, että kuollut on kuollut eikä tule takaisin. Ei kuitenkaan "se siitä" asenteella vaan kyllä asia saa ahdistaa, saa surra ja niistä tunteista onkin syytä puhua. Suru kertoo siitä että olemme välittäneet ja voimme välittää yhä. Kuollut ei tule takaisin, mutta on mielessämme ja muistoissamme, nyt ja aina. Kannatan muutenkin rehellisyyttä lasten kasvatuksessa vaikka siitä seuraisikin ahdistusta. Toki asiat ja varsinkin ne tunteet voi ja pitää selittää lapsentasoisesti, ei silti valehtelemalla.

 

Lainaus: "LoveStreet Näytä viesti
Minusta tuntui noin 3 vuotiaana kamalalle kun mulle sanottiin näin mun vaarista. En ymmärtänyt että se on kuollut eikä muka tunne mitään ja musta oli kamalaa että se pistettiin kylmään maahan. En kyllä tiedä mitä itse omille lapsilleni kertoisin."

[QUOTE="rouva";22214343]Niin minustakin tuo on hyvin julmaa kertoa lapselle noin. Kauniimmin voi selittää minne pappa on mennyt ja katselee sieltä taivaasta ja hymyilee.[/QUOTE]

Minä taas en ole itse koskaan kokenut asiaa julmana tai kamalana, kun sitä on minulle lapsena selitetty. Tietysti on surullista ja kamalaa kun läheinen kuolee, mutta ei lapselle voi tai kannata sen takia mielestäni alkaa valehtelemaan jos ei itse usko siihen mitä sanoo.

Kasvissyöjäperheenä olemme kyllä monesti törmänneet lapsille valehteluun eli ilmeisesti se on melko normaali käytäntö; esimerkiksi lapset ovat kertoneet ettei heidän kaverit tiedä vaikkapa että syötävä possunliha on tehty ihan oikeasta possusta joka on joskus ollut elävä olento, vaan vanhemmat ovat kertoneet heille että on erikseen olemassa eläin-possuja ja sitten jotain "syötävää possua"

 

[QUOTE="vieras";22214258]Ja tuon ymmärtää minkä ikäinen lapsi?Jos tuolle meidän 3v:lle alkaa puhumaan KODISTA, hän kyllä tasantarkkaan käsittää kodin meidän omaksi kodiksi.[/QUOTE]

No voihan sen tietenkin eri sanoinkin ilmaista kuten juurikin taivaana (sen että palataan tuttuun paikkaan joka tuntuu kodilta, vaikkei sitä täälä muistetakaan). Vaikka sitte myöhemmin puhua erilaisesta kodista.
Onhan joillaki lapsilla maan päälläkin kaksi kotia.

 

Luulen, etteivät lapseni ole koskaan kysyneet minulta kuolemasta ja kuolemisesta. Mutta olemme me siitä puhuneet, olivat jo melko isoja, kun oli ensimmäiset sukuhautajaiset. Muistelen, että kerroin kuoleman olevan sitä, että ihmisen (tai minkä hyvänsä elävän) elämä päättyy.

 

Uskontokuntaan kuulumisella taikka kuulumattomuudella ei välttämättä ole mitään tekemistä uskon ja taivasasioiden kanssa.

En kuulu kirkkoon mutta kuolemasta lapsen kanssa puhuttaessa puhun kyllä taivaasta. Sieltä esim. rakas koiramme kurkkii meitä pilven reunalta.

 

minä selitin omalle lapselleni että kuolema on yhtä luonnollista kuin syntymä. kuolema on surullista koska siinä joutuu luopumaan.

 

Ei mihinkään taivaaseen vaan hautausmaalle!! Mikä epäselvää? Siellä voi sitten käydä lapsen kanssa ja näyttää että tuolla maan alla xxxxx lepää. En ymmärrä että lapselle valehdellaan taivaista ym.

Lasten kanssa ollaan vierailtu papan haudalla. Itse totesivat, että pappa nukkuu tuossa meidän jalkojen alla, eikä enää herää <3
Joten jotenkin olen heille osannut kuoleman näemmä selittää.

Kasvissyöjäperheenä olemme kyllä monesti törmänneet lapsille valehteluun eli ilmeisesti se on melko normaali käytäntö; esimerkiksi lapset ovat kertoneet ettei heidän kaverit tiedä vaikkapa että syötävä possunliha on tehty ihan oikeasta possusta joka on joskus ollut elävä olento, vaan vanhemmat ovat kertoneet heille että on erikseen olemassa eläin-possuja ja sitten jotain "syötävää possua"

Oikeestikko joku selittää eläin-possuista ja syötävistä possuista?
Metsästäjiä täynnä olevassa suvussa meillä ei ole ollut koskaan mitenkään epäselvää, mistä se liha tulee, eikä se ole koskaan lapsia häirinnyt. Olipa meillä kerran myös kesä-sika Shakira, josta tuli kinkku.

 

Meillä on ollut viime aikoina jo pitkän aikaa tapetilla kuolema. Esikoista kiinnostaa kovasti kuinka kauan hän elää, kuinka kauan me vanhemmat elämme jne. Vielä hän ei ole kysynyt mitä sitten tapahtuu kun kuolee, mutta uskon että se asia käydään läpi niin kun me miehen kanssa kuoleman näemme, eli kuoleman jälkeen kuolee.
Ollaan tosin puhuttu miehen kanssa että pitäisi pyrkiä kertomaan lapsille monipuolisesti uskonnoista ettei käy niin että kasvettuaan täysin uskonnottomassa maailmassa alettuaan tiedostamaan laajemmin ympäristöään hurahtavat johonkin lahkoon. Joten todennäköisesti jossain vaiheessa kuolema-keskusteluissa kerrotaan myös taivaasta ja uudelleensyntymästä.

 

Kasvissyöjäperheenä olemme kyllä monesti törmänneet lapsille valehteluun eli ilmeisesti se on melko normaali käytäntö; esimerkiksi lapset ovat kertoneet ettei heidän kaverit tiedä vaikkapa että syötävä possunliha on tehty ihan oikeasta possusta joka on joskus ollut elävä olento, vaan vanhemmat ovat kertoneet heille että on erikseen olemassa eläin-possuja ja sitten jotain "syötävää possua"

Ja mä olen välillä miettinyt onko liian brutaalia kertoa lapsille esim luonto ohjelmia katsellessa kun leijona tappaa antiloopin että" siinä leijona saa nyt pihvin, ihan niin kun mekin saadaan pihvejä possuista". Mut ehkäpä toi on kuitenkin parempi kun kertoilla "eläin possuista"

 

Sanotteko siitä huolimatta vaikka että menee taivaseen?

Ei sanota, ymmärtävät oikein hyvin että elämä loppuu kun keho kuolee ja aivotoiminta lakkaa.. rajallinen elämä ei ahdista ellei vanhemmat tee suurta numeroa asiasta.

 

Selitän kuoleman niin kuin se on. Tiede-lehden viime numerossa oli juttu ruumiinavauksesta valokuvineen kaikkineen, lapset lukivat sen oma-aloitteisesti ja esikoinen piti sitä opettavaisena. Kuollut ei tee enää mitään, ei koe mitään, ei tunne mitään. Kuollut tuhkataan tai haudataan. Muiden elämä jatkuu sen jälkeen ja edesmennyttä saa ja voi kaivata ja muistella.

 

Vielä ei ole ihan ajankohtaista tuollainen keskustelu lapsen kanssa mutta lapset on kastettu luterilaisiksi ja minä en kuulu kirkkoon. Luulen että tulevaisuudessa kerron lapsille että toiset uskoo taivaaseen kun taas toiset uskoo siihen että kuolema on vaan loppu ja itse saavat päättää mihin uskovat. Koska kaikkihan on uskosta kiinni, saavat uskoa ihan juuri sitä mitä haluavat

Meillä on käyty viisivuotiaan kanssa näitä keskusteluja juuri. Joku oli päiväkodissa puhunut taivaan isästä. Kerroin hänelle että jotkut uskovat jumalaan, tähän luterilaiseen ja jotkut johonkin muuhun jumalaan. Itse en usko mihinkään jumalaan. Ja että kenenkään uskonto ei ole oikein eikä väärin, kukin saa uskoa mitä haluaa.

Kuolemasta olen todennut vaan että ihmistä tai eläintä ei sitten vaan enää ole. Ilman mitään taivaspuheita. Hyvin on mennyt perille.