Hei kaikki perheet joissa lapsilla on pieni ikäero! Siis alle 2 vuotta. Kerrotko hiukan arjestanne?

Tahtoisin tietää miten perheessänne hoidetaan mm. nukuttamiset, vaipanvaihdot, kylvettämiset, kaupassa käynnit, ruoanlaitot jne. jne. Eli siis se normaali arki. Tarvitsetteko paljonkin ulkopuolisten apua (esim. sukulaisten) pärjääkö yksi vanhempi lasten kanssa ja voi tehdä ruokaa/siivota samalla? Pystyykö lasten kanssa käymään kaupassa niin että vain yksi vanhemmista on mukana jne. jne. ?

 

Asenneongelma mulla ehkä on siksi, että en ymmärrä miten tuttavani voi olla niin avuton kahden pienen lapsen äitinä. Siksi kaipaan muiden kokemuksia, jos vaikka olenkin väärässä ja arki todella on niin vaikeaa mitä hän antaa ymmärtää.

 

minulla on kolme lasta jotka ovat syntyneet puolentoista vuoden ikäerolla,vanhin nyt 4,5v. sukulaisilta ei olla paljon apua saatu,neuvolakäynnit,lääkärikäynnit on onnistunut yhden vanhemman voimin..kaupassa käydään joko yhden tai kahden vanhemman voimin,kylvetyksetkin onnistuvat hyvin kaksi ammetta,kaksi sinne ja yksi suihkuun,ruuanlaitto onnistuu kun keksii tekemistä lapsille tai sitten kun nuorimmainen oli vauva niin sitteriin istuun..porrastettuna nukkuun lapset.samanlainen rytmi kaikille yrittää saada niin arki on helpompaa.

 

Meillä 1v9kk lasten ikäero, lapset nyt noin 2v ja 4v. Nukutetaan samaan aikaan, vuorotellen, vaippa vaihdetaan kun on tarvis ja ruokaa laitetaan kun on nälkä Kyllähä se ruuanlaitto joskus on ollut haastavaa, kun molemmat huutaa, mutta eipä niitä kertoja montaa ole ollut. Siivoamisessa lapset pyörii jaloissa ja kaupassakin käydään koko perheen voimin. Kyllä tuo on aika pitkälti asenteesta kyse, jotenkin kyllä tuntuu, että jos tulee mieleenkin kysyä, tuleeko yksi aikuinen kahden lapsen kanssa toimeen, ei välttämättä tule toimeen Niin, ja sukulaisten ym. apua ei ole tarvittu. Kyllähän sellainen sisäkkö olisi kiva, mutta kyllä tälläisestä normaalista perhearjesta selviää ihan normaali ihminen ilman apuakin...

 

Noh, meillä on 3v, 1v ja 2kk. Kaupassa en noiden kaikkien kanssa voi käydä, ehkä sitten kun pienin osaa istua ostoskärryssä. Kaikkien kanssa käyn kyllä puistoissa ja perhekerhossa, tuplarattaat ja seisomalauta on oiva apu. Kotona noiden kanssa pärjään ihan hyvin, tosin toi kodinhoito jää vähän vähemmälle. Perunat nyt just keittää, mutta muut ruuat tehdään illalla valmiiksi. Helppo sitten vaan lämmittää.

Vaipanvaihdossa nyt ei ole mitään ongelmaa, tossa olkkarin lattialla vaihdan ja muut pyörii ympärillä. Kylvyssä käy isommat yhdessä, vauva sitten erikseen. Hyvin onnistuu kylvettäminen yhdeltä ihmiseltä.

Päiväunille nukutan ensin ton 1v. Vauva on mukana jos on hereillä. Isompi sen aikaa puuhaa omiaan. Sitten nukutan 3v. edelleen vauva mukana jos on hereillä. Useinkaan 3v ei nuku, mutta tuleepa pieni lepohetki sille, kun luen sadun. Joskus imetän yhtäaikaa...

Illalla isommat menee yhtäaikaa nukkumaan samaan huoneeseen. Jos olen yksin kotona, taas vauva mukaan nukutukseen. Vauva nukutetaan sitten myöhemmin erikseen.

Siivoaminen onnistuu ihan hyvin, siinähän noi pyörii ympärillä ja huiskii omilla räteillään.

Ei tässä ole mitään suurempia ongelmia. Kysy lisää, jos joku askarruttaa.

 

Mulla on kolme lasta joista vanhin on kolme. Arki menee no, normaalisti. Siis ihan tavallisesti nuo syötän ja laitan aikoinaan päiväunille ym,en oikeen ymmärrä kysymystä. Ja vaipat pitää vaihtaa tottakai. Yksin oon päivät lasten kanssa ja monesti illatkin. Ruuat ja siivoukset on vaan tehtävä siinä jossain välissä, yleensä silloin kun saan vauvan nukkumaan ja yritän saada isommat leikkimään keskenään tai otan mukaan hommiin. Kaupassa en yleensä käy koko sakin kanssa koska kärry tulee täyteen jo vauvan kaukalosta ja keskimmäisestä (jota en voi päästää irti kun on niin vilkas). Kylvetykset ja suihkutukset hoidetaan yleensä silloin kun mieskin on kotona, mut selviän niistä kyllä yksinkin jos tarvis vaatii. Ulkopuolinen apu ois toisinaan tervetullutta mutta sitä ei ole.

 

Meillä ikäeroa 1v6kk. Alkuun mies oli kotona (työttömänä), mikä oli meidän onni koska vauva huusi yöt ensimmäisten kolmen kuukauden ajan, joten en olisi millään jaksanut touhuta isomman kanssa päivisin. Silloin mies hoiti esikon ja minä vauvan.
Kun vauva oli kolmen kk ikäinen mies pääsi töihin. Ainoastaan esikoisen päiväunille nukuttaminen on tuottaneet haastetta. Luen hänelle sadun pötköttäen vieressä ja vauvan viihtyminen sen aikaa oli välillä vaikeaa.
Ruokaa laittaessa vauva on ollut kantoliinassa jos ei ole muuten viihtynyt, siivota pitää silloin kun vauva viihtyy itsekseen tai on nukkumassa, se on hieman hankalaa kantoliinan kanssa..
Kaupassa käynti on oma urakkansa, mutta kyllä sekin onnistuu kolmestaan.

Sanoisin että toisaalta arki on ollut raskaampaa kuin ajattelin, mutta toisaalta paljonkin helpompaa. Lapset ovat nyt 8kk ja 2v3kk ikäiset ja leikkivät jo keskenään. Raskasta arjesta tekee se, että käytännössä koko ajan jompikumpi kaipaa huomiota, mutta sehän kuuluu asiaan.

 

Meilä nuorimmat lapset tasan vuoden ikäerolla. Toinen täytti juuri vuoden ja toinen kaksi. Vanhin on 4v. Ketään ei ole koskaan nukutettu, viety sänkyyn ja sinne ovat sitten ihan itsestään nukkuneet. Mies käy töissä eikä eikä ole kotona klo 7-16 välisenä aikana,jolloin minä hoidan lapsia, käyn kaupassa, siivoan, pyykkään, laitan ruuan yms. Paikkakunnalla, jossa asumme, ei ole sukulaisia/tuttuvia,jotka auttaisia lasten hoidossa (ollaan reilu vuos sitten muutettu), joten lasten kanssa on omin nokkineen selvittävä. Lisäksi keskimmäinen lapsi on sydän/astma/allergia lapsi.

 

Minulla on lapsilla eroa ensin 2v4kk ja sitten näillä kahdella "vikalla" 1v4kk. Lapsi on 3. Tolla isommalla ikäerolla oli helppoa! Lapsia vain kaksi.. Mutta sitten syntyi kolmas, ensimmäinen vuosi oli kaameeta aikaa. Vauvan sai nukkumaan 2-4 aikaan yöllä, isommat heräs 5.30-6.30 välillä. Mies teki pitkää päivää, ei työaikoja.. Juostiin sairaalassa vauvan kanssa, jolla oli vatsavaivoja ja ties mitä millonkin.. Olin kävelevä patsas, muisti oli hukassa ja aivot narikassa. Mutta nyt kun tämä kolmas täytti 2v, huomaan että olen edelleen hengissä!!! Ja ei se vissiin niin kauheeta ollutkaan, nyt kun ajattelee. ..olen hoitanut meillä lähes tulkoon kaiken itse, yksin. Meillä ei ole sukulaisia/ystäviä joita jaksaisin vaivata lastenhoidolla.. Hoitajaa olen käyttänyt vain pakon tarpeessa. Se ei ole hyvä asia, jos ympärillä on hoitajia! Yksin ei tarvii jaksaa! Minulla mies auttaa, mutta tekee työtä josta tykkää ja joskus on kausia, kun hän ei kolmeen päivään näe lapsia kun nukkumassa. :/ Mutta siihenkin tottuu ja siitäkin selviää. Eikä se ole rankkaa siinä mielessä kun se ei ole kotona makoilemassa, tiedän että se tekee meille rahaa.. Nukuttaminen meillä edelleen on hankalaa, lähinnä tuo 2 vuotias on hiukan enemmän saanut periksi kun muut lapset. Siitä kärsimme itse..

On myös päiviä jolloin on helve**i irti ja ruuat palaa pohjaan tai pannuun ja mikään ei suju.. Olen aika "siisti" ihminen ja yritän epätoivoisesti pitää liiallista järjestystä aamusta iltaan, suht siistiä on aina, mutta kyllä lapsiperheessä saa olla sotkusta (likasta ei tarvii olla ) kaupassa on tuplakärryjä (prismassa) niistä on hyötyä. Kaukalon tunkeminen kärryyn taas hankaloittaa ostosten mahtumista, mutta sillä mentiin sillon, nyt jaksaa jo hymyillä.

 

ihan tällänen välikysymys että eikö teijän kaupoissa ole kärryjä missä on vauvanistuin?

 

Meillä nyt lapset 2v7kk ja 1v2kk.
Oikeastaan missään vaiheessa en ole kokenut, että arki olisi mitenkään raskasta. Ulkopuolisten apuakaan ei olla tarvittu kuin kerran, ystävänpäivänä käytiin miehen kanssa syömässä - eli "turha" meno. Ruoka on aina ollut pöydässä, ulkoiltu ja kaupassa käyty molempien lapsien kanssa. Talvella välillä meinasi usko loppua, kun piti molemmille pukea talvikamppeet ja sitten vielä omat tamineet. Joku siinä oli aina hiessä ja kiukkuinen.. Useimmiten minä
Yleensä vielä käyn kaupassa rattailla, miehen ollessa töissä. Ainoastaan viikon suurin kauppareissu tehdään koko perheen voimin.
Perussiistiäkin meillä on, varmasti voisi olla siistimpää, muttakun minä en mielelläni puunaa Jokailtainen tavaroiden keräys, kun lapset ovat nukkumassa, riittää.
Nukkumaan laitan molemmat yhtäaikaa, "lukevat" kirjoja sängyssä hetken ja nukahtavat. Kylvyssäkin käyvät yhdessä, toisen pesen ensin ja annan isälleen rasvaukseen ja yöpuvun laittoon. Sitten pesen toisen ja teen hälle samat kuin iskä ensiksi pestylle
Vaipanvaihto tehtiin tietty tarvittaessa, tätä ei sentään yhtäaikaa
Ainoa "vaikea" asia oli, kun imetin kuopusta ja tällävälin esikoinen yleensä keksi jotain jäynää. Nimim. Dubloja ei ole kiva kaivaa vessanpöntöstä. Esikoinen kun ei ole paikallaan istuvaa sorttia, niin kauaa hän ei jaksanut olla "imetyskaverina".
Kiukkupäiviäkin tietysti lapsilla (ja vanhemmilla) on, mutta niitä onneksi on vähemmän kuin positiivisia päiviä. Ei niihinkään maailma kaadu, on osattava vain sulkea korvat siltä kitinältä

 

ihan tällänen välikysymys että eikö teijän kaupoissa ole kärryjä missä on vauvanistuin?

niin siis mä taivastelen erästä tuttua äitiä, joka on tehnyt arjestaan aivan mahdottoman vaikeeta. Mm. kauppareissujen aikana lapsia hoitaa joko mies tai sitten isovanhemmat. Lasten kanssa ei kuulemma voi mennä kauppaan.

Päivän aikana ei voi tehdä ruokaa eikä siivota. Siivousta varten tulee sukulaiset hoitamaan lapsia. Ja niin edelleen...

Ajattelin josko minulla on huono asenne ja se arki todellakin on kahden pienen lapsen kanssa niin raskasta. Mutta nyt kun näitä vastauksia lukee niin ehkäpä ongelma ei olekaan asenteessani...

 

niin siis mä taivastelen erästä tuttua äitiä, joka on tehnyt arjestaan aivan mahdottoman vaikeeta. Mm. kauppareissujen aikana lapsia hoitaa joko mies tai sitten isovanhemmat. Lasten kanssa ei kuulemma voi mennä kauppaan.

Päivän aikana ei voi tehdä ruokaa eikä siivota. Siivousta varten tulee sukulaiset hoitamaan lapsia. Ja niin edelleen...

Ajattelin josko minulla on huono asenne ja se arki todellakin on kahden pienen lapsen kanssa niin raskasta. Mutta nyt kun näitä vastauksia lukee niin ehkäpä ongelma ei olekaan asenteessani...

Uskon, että Sinun asenteessasi ei ole mitään vikaa. Toiset vain tekevät asioista niin kamalan vaikeita

 

ihan tällänen välikysymys että eikö teijän kaupoissa ole kärryjä missä on vauvanistuin?

niin siis mä taivastelen erästä tuttua äitiä, joka on tehnyt arjestaan aivan mahdottoman vaikeeta. Mm. kauppareissujen aikana lapsia hoitaa joko mies tai sitten isovanhemmat. Lasten kanssa ei kuulemma voi mennä kauppaan.

Päivän aikana ei voi tehdä ruokaa eikä siivota. Siivousta varten tulee sukulaiset hoitamaan lapsia. Ja niin edelleen...

Ajattelin josko minulla on huono asenne ja se arki todellakin on kahden pienen lapsen kanssa niin raskasta. Mutta nyt kun näitä vastauksia lukee niin ehkäpä ongelma ei olekaan asenteessani...

Mulla on myös yksi tällainen tuttava... Ja tämän mies ei pärjää hetkeäkään yksin lasten kanssa..

 

ihan tällänen välikysymys että eikö teijän kaupoissa ole kärryjä missä on vauvanistuin?

No on, mutta ne on siellä sisällä, ei parkkipaikalla. On aika vaikeeta saada 3v, 1v ja vauva yksin ensin sinne sisälle. Sitten ne kärryt pitää tietty palauttaakin sisälle, joten lapset pitäs jättää autoon odottelemaan siksi aikaa.

 

ihan tällänen välikysymys että eikö teijän kaupoissa ole kärryjä missä on vauvanistuin?

No on, mutta ne on siellä sisällä, ei parkkipaikalla. On aika vaikeeta saada 3v, 1v ja vauva yksin ensin sinne sisälle. Sitten ne kärryt pitää tietty palauttaakin sisälle, joten lapset pitäs jättää autoon odottelemaan siksi aikaa.

Miksi lapset eivät voisi odottaa autossa tätä aikaa?

 

no tuota, totta puhuen... nyt kun on nuo kaksi eri suuntiin juoksevaa päätöntä menijää, joiden on ihan pakko saada koskea ja maistella kaikkea, niin kyllä se vähän hankalaa on. väkisin rattasiin istutan, jos on pakko jotain asioita hoitaa paikoissa, joita ei ole tarkoitettu lapsille. mutta pyrin kyllä minimoimaan nuo reissut. kotona kyllä pärjäillään ihan hyvin kolmisinkin. kaupoilla sun muualla käydään pääasiassa koko perheen voimin tai toinen vanhempi yksin.

 

Asenneongelma mulla ehkä on siksi, että en ymmärrä miten tuttavani voi olla niin avuton kahden pienen lapsen äitinä. Siksi kaipaan muiden kokemuksia, jos vaikka olenkin väärässä ja arki todella on niin vaikeaa mitä hän antaa ymmärtää.

oot tosi "empaattinen" ystävä.anna mä arvaan.itelläs ei ole ainuttakaan lasta etkä näin ollen tiedä YHTÄÄN mistä puhut.

 

Mä olen vielä jäävi vastaamaan, koska meidän toinen ei ole vielä syntynyt. Ikäeroksi tulee n. 1v 9kk. Joka tapauksessa sen verran kommentoin, että jos tämä toinen on samanlainen kuin esikoinen vauvana, niin kyllä meidän arjesta vaikea tullee (ei nukkunut kuin pienissä pätkissä yms.) Nykyään esikoinen on tyyppiä vauhdissa-aamusta-iltaan ja koko ajan tietenkin kiipeilemässä vaarallisissa paikoissa tms. Olen jo varautunut siihen, että ainakin vuosi tulee menemään sumussa. Kyllä mä siitä lähden, että pääpaino on lastenhoidossa, siinä sivussa tulee sitten kodinhoito, jos siihen jää aikaa.

 

ihan tällänen välikysymys että eikö teijän kaupoissa ole kärryjä missä on vauvanistuin?

niin siis mä taivastelen erästä tuttua äitiä, joka on tehnyt arjestaan aivan mahdottoman vaikeeta. Mm. kauppareissujen aikana lapsia hoitaa joko mies tai sitten isovanhemmat. Lasten kanssa ei kuulemma voi mennä kauppaan.

Päivän aikana ei voi tehdä ruokaa eikä siivota. Siivousta varten tulee sukulaiset hoitamaan lapsia. Ja niin edelleen...

Ajattelin josko minulla on huono asenne ja se arki todellakin on kahden pienen lapsen kanssa niin raskasta. Mutta nyt kun näitä vastauksia lukee niin ehkäpä ongelma ei olekaan asenteessani...

Hih, tuosta tulkin mieleen kaverini, jolla yksi lapsi. Ihan tavallisen rauhallinen touhuaja alle 2 v. Mutta lakanoitakaan ei voi vaihtaa, ja lapsi viedään isovanhemmille hoiton siksi aikaa...

 

Minulla on lapsilla eroa ensin 2v4kk ja sitten näillä kahdella "vikalla" 1v4kk. Lapsi on 3. Tolla isommalla ikäerolla oli helppoa! Lapsia vain kaksi.. Mutta sitten syntyi kolmas, ensimmäinen vuosi oli kaameeta aikaa. Vauvan sai nukkumaan 2-4 aikaan yöllä, isommat heräs 5.30-6.30 välillä. Mies teki pitkää päivää, ei työaikoja.. Juostiin sairaalassa vauvan kanssa, jolla oli vatsavaivoja ja ties mitä millonkin.. Olin kävelevä patsas, muisti oli hukassa ja aivot narikassa. Mutta nyt kun tämä kolmas täytti 2v, huomaan että olen edelleen hengissä!!! Ja ei se vissiin niin kauheeta ollutkaan, nyt kun ajattelee. ..olen hoitanut meillä lähes tulkoon kaiken itse, yksin.

Saanko kysyä, että kun miehesi tekee teille rahaa niin oletteko naimissa ilman avioehtoa tms. niin että myös sinä hyödyt siitä, että hän tekee rahaa?

 

Meillä sukulaiset 500km päässä joten ei yhtään olla apua saatu, tosin en sitä silloin arjen pyörittämiseen tarvinnut. Lähinnä olisi kaivannut hiukan omaa aikaa joskus, mutta vauva ja taaperoaika meni nopeasti ja meillä suhteellisen mutkattomasti. Meillä ikäeroa 1v 5kk. toinen osasi jo kävellä kun toinen syntyi ja vanhempi ei ollut yhtään mustasukkainen vaan osallistui innolla vauvan hoitamiseen ja arkiaskareisiin. oli oikeastaan todella helppoa kun noin pieni ei osannut vaatia mitään virikkeitä vaan se imuroiminen oli tosi kiva juttu ja sitä jaksoi tehdä vaikka joka päivä ja aina yhtä innostuneesti. Kylvetykset ym. tehtiin yhdessä, toinen paljussa vesileikeissä ja vauva sitten minun kylvetettävänä. Kaupassa käyntiin ei todellakaan ketään tarvittu. toinen käveli perässä tai istui istuinosassa ja vauva oli kaukalossa. Tavarat kärryyn ja maksamaan. Ei mitään ongelmaa koskaa eikä ole nytkään kun ovat 4v ja 5v. Vaipanvaihtoon nyt ei varmaan apua tarvita Nukkuminen on meidän lapsilla ollut aina huonoa, mutta iltasadut, musiikki ym. ovat rauhoittaneet kyllä.