Hei, ihanat isovanhemmat

Kun tyttäreni syntyi vuonna -65 niin silloin lasta sai syöttää vain 4 tunnin välein, ei useammin. Lapsi sai huutaa ihan sinisenä, mutta ruokaa ei saanut antaa.

Lapsen piti nukkua kovalla alustalla, hapanselluloosalevyllä.

Sylissä ei saanut pitää koska silloin lapsesta tulee liian lellitty.

Lapsi vietiin ulos ensimmäisen kerran parin viikon ikäisenä, 5 minuuttia ekalla kerralla. kellosta katsottiin aika. Siinä sitten äiti seisoi talon seinustalla kelloa katsoen että tulee oikeat minuutit.

60-luvulla oli tapana viedä lapset ulos sekä aamupäivällä että iltapäivällä. Kolmisen tuntia kerrallaan. Oli huono äiti jos ei pitänyt lapsia tarpeeksi ulkona.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.01.2006 klo 09:11 Mummo kirjoitti:

Anoppi samoja kanssa kertoilee.
 
-kiinteät ruuat alitettiin jo hyvin varhain, 3kk söi jo kovasti banaania, perunaa jne.
- saunaan vietiin jo ihan pienetkin
- ei ollut olemassa turvaistuimia, vauvat oli autossa takapenkillä vaunukopassa
- sokerivettä annettiin janojumaksi
 
Mun neuvolakortissa lukee, että 6 vk:n ikäisestä alkaen tuoremehut ja 1,5kk:n iässä marjasoseet ja raakakaasteet ja 2,5kk iässä aloitettiin peruna ja vihannessoseet. Et hyvissä ajoin kiinteetä ruokaa =)
 
Joo uskomattomia jotkun neuvot kyllä oli siihen aikaan...
Muistan kun munkin anoppi sano kun olin raskaana että viilaa kynsiviilalla nänninpäitä niin kiestävät imetyksen... Puistattaa jo pelkkä ajatus.
Ja taitaa pitää mua tosi laiskana kun en ole lähtenyt työelämaan kun itse on mennyt jo kun oma lapsi on ollut 3kk ja kolme vuotias kuulemma pärjää jo hyvin yksin jos on sairas.
 
Yhteistyössä