Heh, rupeankin "hetkiuskovaiseksi", niin olen aina oikeassa. Tiettyjen mammojen syytökset valuvat aiheettomina pois, kuin vesi hanhen selästä :)

Voin kahdella uskovan tavalla väistellä ja selvitä aina voittajana :sneaky:

Kun Latte sanoo ihailevansa esim. jotain kaunista kuvaa vähäpukeisesta naisesta, jonka @m1es on liittänyt palstalle, niin heti tulee molemmille kuraa niskaan muutamilta naispuolisilta palstakörteiltä.

A. Selviän turhista syytöksistä, kun selitän, että esim Echo voi syyttää iltarukouksessaan (=nootissaan) yksinomaa ikiomaa Taivaan Ykäänsä, koska se loi minut juuri tällaiseksi. Ja kun Echo lyttää minut, niin samalla hän lyttää myös kaikkivaltiaan Ykän. Sos, sos, eihän se nyt ole ollenkaan sopivaa se! *Latte kuulee jo alakerran löylyhuoneen saranan narinaa, kun ovi alkaa avautua Echolle*

B. Voin olla välillä toisenkin uskontokunnan kannattaja. Taivaan Taavi on määrännyt ihan kaiken ennalta. Jokaisen maailman ihmisen ajattelu sekunti sekunnilta on Taavin ennalta suunnittelemaa.

Eli teoriassa voin elää kuin pässi pellossa, kirjoittaa ja huudella ihan mitä tahansa. Olla palauttamatta kirjoja kirjastoon, hakea heittokaljaa marketista, pölliä toisen asiakkaan auton jne jne. Koska kaikki ON ennalta määrätty. No can do!

Eikö olekin helppoa elämää olla uskovainen, vailla vastuuta, ajelehtia kuin ajopuu. Syypää kaikkeen "sopimattomaan" tekemiseeni ja ajatteluuni löytyy AINA MUUALTA!


COOL :cool:
 
  • Haha
Reactions: m.e.k.
vierailija
- Raamatussa ihmisen valinnat on ne, jotka viime kädessä ratkaisevat. Jumala vetää sinne ja saatana tuonne, mutta ihminen valitsee, kumpaako seuraa.

-tao se kalloosi kun noin 500:nnen kerran sanon tällä palstalla: Jumala loi täydellistä, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen perimä ja mieli on turmeltunut.

Ja jos laitat tähänkin viestiin iänikuisen nauruhymiön, alan pitää sua oikeesti jotenkin rajoittuneempana. Sori nyt vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Joo kiva olis kuulla muutakin hyvää kirkollis musaa:) mikset välitä katolilaisuudesta?
-muuttivat lakia (10 käskyn peukaloiminen)
-muuttivat sapatin sunnuntaille
-Maria-oppi. Maria oli tavallinen nainen, häntä EI saa rukoilla.
-katolisuus on vainonnut evankeelisia kristittyjä
-ko.kirkko ei korosta uskoontuloa, vaan miljoonia ulkokohtaisia juttuja (liturgiat jne)


No tässä tää biisi. Löysin tän eilen. Sävel ei oo kummoinen mut nuo hikiset äijät on lutusia. :)

 
vierailija
-muuttivat lakia (10 käskyn peukaloiminen)
-muuttivat sapatin sunnuntaille
-Maria-oppi. Maria oli tavallinen nainen, häntä EI saa rukoilla.
-katolisuus on vainonnut evankeelisia kristittyjä
-ko.kirkko ei korosta uskoontuloa, vaan miljoonia ulkokohtaisia juttuja (liturgiat jne)


No tässä tää biisi. Löysin tän eilen. Sävel ei oo kummoinen mut nuo hikiset äijät on lutusia.

Mut eiks maria oo tärkee kun synnytti jeesuksen? Mikä päivä se sapatti oli aluks? Nojoo vainos protestanttei joskus 500 vuotta sitten vainooko ne tänäpäivänä enään ketään? Oli tossa sun biisis hyviikin hetkii mut kuunteles tää biisi. Mä vähän tykästyin tohon joka soittaa.
 
- Raamatussa ihmisen valinnat on ne, jotka viime kädessä ratkaisevat. Jumala vetää sinne ja saatana tuonne, mutta ihminen valitsee, kumpaako seuraa.

-tao se kalloosi kun noin 500:nnen kerran sanon tällä palstalla: Jumala loi täydellistä, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen perimä ja mieli on turmeltunut.

Ja jos laitat tähänkin viestiin iänikuisen nauruhymiön, alan pitää sua oikeesti jotenkin rajoittuneempana. Sori nyt vaan.
Tässä on niin asiantunteva kirjoitus, lainasin vanhasta ketjusta.

Raamattua on muokattu todistettavasti useita kertoja, se ei ole jumalan sanaa.

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/uusimmat/raamatun_sana_on_niin_kuin_luetaan

Kristinuskossa keksittiin kolmiyhteinen jumala. Kristinuskon jumala pohjautuu juutalaisuuden jumalaan ja ennen kuin juutalaisuus-uskonto keksittiin juutalaisuuden jumala Jahve oli vain yksi monista kanaanilaisten palvomista jumalista, ja pääjumala Elin alainen jumala.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve

2000-luvulla ihmiselle ei ole enää mitään syytä uskoa kristinuskon jumalaan tai mihinkään muuhunkaan ihmisten keksimään mielikuvitusolentoon.

http://decoy.iki.fi/atheist/no-ghost-c-04.fi.html

Kreationismi eli luomisoppi, evoluution kieltämisensä ja näennäistieteensä kanssa kuuluu samaan päättömän denialismin, pseudotieteiden ja salaliittoteorioiden kategoriaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltämisen, holokaustin kieltämisen tai sen väittämisen kanssa että kuussa käynnit lavastettiin studiossa. Kreationistien väitteet on osoitettu vääriksi kuten muidenkin denialistien väitteet.

http://www.talkorigins.org/indexcc/list.html

Tee järkevä päätös jo tänään ja eroa kirkosta. Tämän sivuston avulla se onnistuu muutamassa minuutissa.

https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/
 
Tässä on niin asiantunteva kirjoitus, lainasin vanhasta ketjusta.
Asiantunteva? Tuo oli asiantuntevasta kaukana.
Kolminaisuus löytyy Vanhasta Testamentista, niitä kohtia on lukuisia. Voin laittaa niitä joskus, vaikka en usko että jaksaisit niitä edes lukea.

Ja VT hokee, että juutalaisuuden ohella oli esim.Asera-kultti, jota vastaan juutalaisuus taisteli.
Jos arkeologit löytävät nyt vaikka 2500 vuotta vanhan haudan jossa on sekä juutalaisia tuntomerkkejä että Asera-kulttia, niin se ei todista mistään mitään puhtaasta juutalaisuudesta. Ne on vaan 2 tien kulkijan hautajäänteet.

Jos joskus 300 vuoden päästä kaivetaan vaikka jonkun New Age-hipin kodin raunioita, niin siellä on niin Jeesus-kuin Buddha-patsasta. Se ei kerro New Agen oikeellisuudesta yhtään mitään.
 
vierailija
-muuttivat lakia (10 käskyn peukaloiminen)
-muuttivat sapatin sunnuntaille
-Maria-oppi. Maria oli tavallinen nainen, häntä EI saa rukoilla.
-katolisuus on vainonnut evankeelisia kristittyjä
-ko.kirkko ei korosta uskoontuloa, vaan miljoonia ulkokohtaisia juttuja (liturgiat jne)


No tässä tää biisi. Löysin tän eilen. Sävel ei oo kummoinen mut nuo hikiset äijät on lutusia.

Ainiin miten ne muutti 10 käskyä?.
 
Mut eiks maria oo tärkee kun synnytti jeesuksen? Mikä päivä se sapatti oli aluks? Nojoo vainos protestanttei joskus 500 vuotta sitten vainooko ne tänäpäivänä enään ketään? Oli tossa sun biisis hyviikin hetkii mut kuunteles tää biisi. Mä vähän tykästyin tohon joka soittaa.
Hyvin noi eukot vetää. Rauhoittavaa musiikkia.
Vaikka mä en luostareista, munkeista ja nunnista välitä myöskään. ;) Noille farkut ja t-paita päälle ja menkööt kammioiden piiloista ihmisten keskelle, kuten apostolit.
 
vierailija
Voin kahdella uskovan tavalla väistellä ja selvitä aina voittajana

Kun Latte sanoo ihailevansa esim. jotain kaunista kuvaa vähäpukeisesta naisesta, jonka @m1es on liittänyt palstalle, niin heti tulee molemmille kuraa niskaan muutamilta naispuolisilta palstakörteiltä.

A. Selviän turhista syytöksistä, kun selitän, että esim Echo voi syyttää iltarukouksessaan (=nootissaan) yksinomaa ikiomaa Taivaan Ykäänsä, koska se loi minut juuri tällaiseksi. Ja kun Echo lyttää minut, niin samalla hän lyttää myös kaikkivaltiaan Ykän. Sos, sos, eihän se nyt ole ollenkaan sopivaa se! *Latte kuulee jo alakerran löylyhuoneen saranan narinaa, kun ovi alkaa avautua Echolle*

B. Voin olla välillä toisenkin uskontokunnan kannattaja. Taivaan Taavi on määrännyt ihan kaiken ennalta. Jokaisen maailman ihmisen ajattelu sekunti sekunnilta on Taavin ennalta suunnittelemaa.

Eli teoriassa voin elää kuin pässi pellossa, kirjoittaa ja huudella ihan mitä tahansa. Olla palauttamatta kirjoja kirjastoon, hakea heittokaljaa marketista, pölliä toisen asiakkaan auton jne jne. Koska kaikki ON ennalta määrätty. No can do!

Eikö olekin helppoa elämää olla uskovainen, vailla vastuuta, ajelehtia kuin ajopuu. Syypää kaikkeen "sopimattomaan" tekemiseeni ja ajatteluuni löytyy AINA MUUALTA!


COOL
Olipas outo sepustus.
Jeesuksen opetus nimenomaan kehottaa ihmisiä ottamaan vastuun tekemisistään ja tekemättömyyksistään.
Jeesukseen uskova ei voi vierittää vastuuta omista teoistaan jollekin muulle taholle.
Jos toimii väärin, valtiovallan, työnantajan tai minkä tahansa auktoriteetin "käskystä", ei voi vetäytyä toisen antaman käskyn taakse, tehdä pahaa ihmisille esim. sodassa tai vanhustenhoidossa ja puolustautua, tottelin vain määräyksiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Kyllä sä Latte oot söpö. kun teet näitä aloituksia :)
Ja mikänottei, kyllä osa-aikauskovaisen elämää kannattaa ehkä kokeilla. Siis itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että elämä kehittää, jos tutkii asioita useammalta kantilta. Mutta onhan toi uskovaisuus varmaan hankala konsepti tässä. Luulen, en siis tiedä, että sitä uskovaisuutta ei voi valita. Vai voiko yhtäkkiä päättää, että alampa uskoa Jumalaan? Tai vastaavasti, että empä nyt usko enää?
Eikä toi polyteismi mikään uusi keksintö ole.

Mutta toisaalta taas ihmettelen tuota ennaltamääräämis-filosofiaa. Eikös uskovaiset nimenomaan välttele syntiä, etteivät joudu pahaan paikkaan? Eikös tuota heittokaljaa voi käyttää ateistitkin, seurauksiahan heille ei tule, jos eivät jää poliisille kiinni. Jumala taas näkee ihan kaiken, eli perästä kuuluu :)
Mut jos sulla ny on ihan kauhee vimma saada kaljaa tai kirjoja, niin laita yv:llä tilinumero, voin siirää muutaman eken, ettei tartte alkaa ihan rosvoksi!
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Pari ajatusta.
Olen heteronainen ja minä voin ihailla naisen kaunista vartaloa eikä se tee minusta lesboa tai muuten kaksineuvoisesti suuntautunutta seksuaalisesti.
Naisen vartalo on kaunis ja sitä voi myös katsoa kuin kaunista mystistä veistosta.
Se ei ole SYNTIÄ.

Syntiä on sen sijaan itsensä nostaminen jollekin jalustalle kiillottamaan omaa sädekehäänsä ylimielisesti.
Uskontojutut on heikoille ihmisille, jotka tarvitsevat itselleen jonkun turvalelun.
Taivas ja Helvetti.
Helvetti on jo tässä ihan reaalielämässä sitä ei tarvitse odottaa kuoleman jälkeen: on koronat, sodat, koskelanmurha, eerikat, raiskarit. Kannattaa herätä tähän päivään.
 
  • Rakkaus
Reactions: Latimeria
vierailija
- Ottivat 2.käskyn eli jumalankuvakiellon pois 10 käskyistä
-> halkaisivat 10:nnen eli Älä himoitse-käskyn kahdeksi eri käskyksi eli 9.ja 10.käskyksi.

Katolisuus rakastaa kuvia ja ulkonaisia uskonnon tunnuksia.

Mutta ihmettelin jo ala-asteella, että miksi 9. ja 10.käsky on niin samanlaiset.
Miten se jumalankuva muuttui ja mitä se on nyt?. Onko nuo himot nyt eri kohteisiin liittyvää? Siis mitä tarkoitat ulkonaisilla uskon tunnustuksilla?
 
vierailija
Hyvin noi eukot vetää. Rauhoittavaa musiikkia.
Vaikka mä en luostareista, munkeista ja nunnista välitä myöskään. Noille farkut ja t-paita päälle ja menkööt kammioiden piiloista ihmisten keskelle, kuten apostolit.
No aloin ettii tota soittaja nunnaan niin on se ollu ainakin tvsßä haastattelussa. Mitään en toki ymmärtänyt kielestä johtuen. Miks et tykkää nunnista ja munkeista?
 

Yhteistyössä