Hassua?

[avovaimo75]

Hei,
Minulla on ehkä vähän outo kysymys. Mutta... Olen ns. kiltti tyttö ja haen hyväksyntää suorittamalla. Välillä suhteessamme on ollut vaikeita aikoja, ei mitään ylitsepääsemätöntä, ja tuolloin erityisesti alan suorittaa. Käytännössä suorittaminen on alitajuista hyväksynnän hakemista eli yritän olla yltiöpositiivinen, mietin jo etukäteen mistä voisin puhua mieheni kanssa, siivoan ja leivon, hemmottelen miestä jne. Kaikki tämä kuitenkin tapahtuu itseni kustannuksella, eikä mieskään nauti siitä. Sitten minä lopulta väsyn ja loukkaannun, kun mies ei lämpenekään, ja paha mielihän siitä kehittyy.

Nyt sitten olemme saaneet asioita purettua ja meillä menee ihan hyvin. Mies kuitenkin sanoo, että hänen on vaikeaa tunnistaa minussa hyviä asioita siksi, että olen välillä suorittanut ja sen jälkeen suuttunut, kun asia ei olekaan mennyt niin kuin olisin halunnut. Suhtaudun myös aika negatiivisesti asioihin. Kun mies sanoo, että hän haluaisi alkaa puhua suhteestamme, minä saatan alkaa itkeä. Minua pelottaa, että vatvotaan ikäviä asioita tai että mies sanoo jotain kurjaa (hän ei koskaan hauku tms. mutta on kriittinen) ja siksi on vaikeaa puhua. Joten normaali suhteesta puhuminen on aika vaikeaa.

Ymmärrän, että minun pitäisi muuttua ja olenkin tehnyt työtä itseni kanssa. Olen alkanut olla enemmän oma itseni ja kiinnitä huomiota käytökseeni. En halua olla kritisoiva akka, vaan hyvä puoliso. Luultavasti suhtaudun negatiivisesti suhteeseemme siksi, että pelkään näyttää avoimesti itseni ja jostain syystä pelkään kertoa, miten haavoittuvaksi suhde minut tekee. Rakastan miestäni niin kovin paljon. Miten oppisin olemaan enemmän oma itseni? Miten osaan ja uskallan olla positiivinen?

 

[lässyn lässyn]

Muuttakaa erilleen pariksi vuodeksi ja sitten takaisin yhteen. Katsokaa, kuinka molemmat ovat kasvaneet tahoillaan itsenäisemmiksi, aikuisiksi, omilla tolpillaan seisoviksi ihmisiksi.

Sitten tuo rakastamisen lässytys, turha pillittely ja toisen eteen suorittaminen jää vähän vähemmälle tulevaisuudessa.

 

[ap.]

No kiitos vaan ohjeista.

 

[lässyn lässyn]

Paras ohje minkä voit saada on se, että kasvat itsenäiseksi ihmiseksi etkä ole läheisriippuvainen muista. Siihen auttaa ainoastaan se itsenäisenä eläminen.

 

[ap.]

No, oikeastaan tiedostan tämän. Olin lähinnä kysymässä, etä miten käytännössä niin tehdään...

 

[lässyn lässyn]

Itse tiedostat parhaiten kuuntelemalla omia tuntemuksiasi, milloin suoritat (eli teet asioita toisen miellyttämisen halusta tai tekemisesi "johtaa" manipulaationa johonkin päämäärään) ja milloin teet asioita sen takia, että se on sinusta miellyttävää ja haluat itsekin niin tehdä eli silloin tekeminen on teidän parisuhteen yhteiseksi hyväksi ja näin se tulee sinusta itsestäsi sisältä.

Tekemisellä ei siis pyritä manipulaatioon eli toisen tekemisen "hallintaan ja johtamiseen".

Vaikeaa mutta ei mahdotonta - tämä tiedostaminen meinaan.

 

[rohkeutta sinulle!]

Haluan vain rohkaista sinua olemaan se haavoittuva ja herkkä ihminen, joka olet.
Paljon helpompaa on rakastaa aitoa ihmistä joka on oma itsensä, eikä täydellinen. Kehoittaisin kuuntelemaan omaa sisintään ja tuomaan sen esille, vain silloin voit myös tulla aidosti rakastetuksi.
Älä enää patoa ajatuksiasi ja tunteitasi vaan sano ja näytä ne toiselle. Yleensä metsä vastaa niinkuin sinne huutaa, eli jos sinä uskallat tulla haavoitettavaksi ja avaat sydämesi, todennäköisesti toinenkin tekee niin.

 

[lässyn lässyn]

Herkkyys haavoittaa ja herkkä voi olla olematta tyhmä ja vedettävissä samalla.

Voi olla itsenäinen ja herkkä.

 

[ap.]

Kiitos rohkaisusta! Tällä asialla on paljon tekemistä elämänkokemukseni ja myös aiemman, tässä parisuhteessa koetun, kriisin kanssa. Se, että suoritan, on johtunut pitkälti siitä, että suhde on ollut muista syistä epätasapainossa (sairaus, kotoa opittu tapa käyttäytyä, jne.). Yritän jatkuvasti luoda kontaktin itseeni ja kysyä, millaista elämää haluan, eikä tämä ole nyt kysymys kypsymättömyydestä vaan elämänkokemuksista. Haluan olla avoin ja rakastava, omana itsenäni ja suorittamatta, mutta se vain välillä pelottaa kauheasti.

 

[ap.]

Onko vielä ajatuksia, ehkä omia kokemuksia? Tuntuu, että mies on aika kipsissä eikä hänkään pysty avautumaan ennen kuin minä olen tehnyt niin. Miehet, millaisia ajatuksia tämä herättää teissä?

 

[Vanha setä]

Lähinnä minua mietityttää nuo pelkotilat. Ymmärrän (putkiaivoisena miehenä), että pelkotiloja tulee mistä milloinkin, mutta en oikein ymmärrä, miksi niistä ei määrätietoisesti yritetä päästä eroon. Kun olet jo noin pitkällä tuntemusanalyysissäsi, että tunnistat pelkääväsi reaalimaailman negatiivisia asioita (joita aina väistämättä tulee) ja että se on osittain opittua käyttäytymismallia, ainahan voi oppia uutta. Ei se helppoa ole eikä aina mitenkään miellyttävää, mutta lopputuloksena on yleensä vahvempi ihminen kohtaamaan vastaan tulevaa elämää ja ihmisiä. Toisinsanoen noita pelkoja ei pidä kapseloida alitajuntaan ja filtteröimään elämää niiden kautta. Seurrauksena on vaan pakko- ja pakoliikkeitä kuten tuo suorittaminen. Jos ei tätä pelkojen purkua jaksa/uskalla yksin, saa siihen toki ammattilaisapua.

 

[Nostan hattua]

Harvoin täällä saa lukea noin asiallista ja järkevää vastausta kuin Vanha Setä kirjoitti. Pisteet hänelle Olen täysin samaa mieltä asiasta.

 

[Ylikiltistä tavikseksi]

Kylläpäs kiltit naiset nyt ovat hiljaa, sillä muistan aiemminkin tällä palstalla olleen paljonkin naisia, jotka ovat oppineet lapsuudestaan mallin olla kiltti. Useinhan kiltteys on nimenomaan perheen esikoistytön ominaisuus, jossa hän kiltteydellä ja suorittamisella hakee hyväksyntää ja huomiota vanhemmiltaan. Itsekin tunnustan olevani juuri sellainen. Kuitenkin välillä nuorempanakin tunsin suurta raivoa, jos joku kyynärpäätaktiikalla meni ohitseni enkä osannut pitää puoliani.

Minua ärsytti kiltteyteni niin paljon, että aloin ihan tietoisesti tekemään asioita, joista sain rohkeutta. En enää vähätellyt itseäni ja myönsin olevani hyvä joissakin asioissa. Kiinnitin huomiota siis siihen, mitä jo osaan enkä siihen, missä kaikissa asioissa olen huono. Paljolti siis liiallinen kiltteys on myös huonoa itsetuntoa.

Kilttina patosin sisääni hirveät määrät raivoa, vihaa, kiukkua, tyytymättömyyttä itseeni ja muihin. Lopulta tajusin senkin, että monissa asioissa en itse tehnyt asioille mitään, vaan oletin, että muiden pitää tehdä asioita. Ei se niin ole, vaan ihan itse pitää ottaa elämästään vastuu.

Sinunkin tilanteessa ei auta se, että miehesi yrittää, vaan sinun pitää yrittää myös. Mietipä itse sitä, että haluaisitko, että miehesi ei olisi rehellinen eikä näyttäisi tunteita, vaan hän teeskentelisi kiltteyden kaapuun kaikki tekonsa?

Usein naiset kohtelevat miehiä sillä tavalla, kuin he toivoisivat heidän kohtelevan meitä naisia. Jos siis leivot pullaa miehellesi ja hierot hänen hartioitaan, niin miehet eivät ymmärrä vihjailuja. Sinun pitää siis sanoa suoraan aluksi, että hieroisitko rakas hartioitani. Kehumalla saavutat paljon. Pieniä hemmotteluja ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Jos olet tehnyt niin, että leivot jotain kivaa, mies ei reagoi siihen erityisemmin ja sitten mökötät, niin se ei ole miehen vika, jollet osaa sanoa, että mitä haluat (= haluaisit samanlaista kohtelua mieheltä esimerkiksi niin, että mies kiittäisi leipomisesta kohdistamalla erityisen paljon hellyyttä ja huomiota sinuun).

Kotona pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ilman suorittamispakkoa. Toki joskus pitää siivota jne, mutta koti pitäisi olla rentoutumispaikka. Ei ole helppoa opetella vain olemaan tekemättä mitään, mutta kannattaa lopettaa miehen palvominen oman jaksamisen kustannuksella. Kun lepäät ja rentoudut, niin jaksat sitten hyvällä mielellä tehdä hemmottelua miehellesi ilman taka-ajatuksia. Et siis tarvitse sitä pullaa tai mustikkapiirakkaa pyytääksesi mieheltä hellyyttä, vaan voit suoraan pyytää halauksia ja suukkoja sekä vaikkapa löhöiltaa tv:n ääressä, jos se on sitä, mitä oikeasti haluat.

Sinun täytyy myös ymmärtää, että keskustelu on parisuhteen kulmakivi. Vaikka itkisit siitä, että mies puhuu parisuhteestanne ja otat tiedon vastaan tosi negatiivisesti, niin hänen tarkoituksensa ilmeisesti kuitenkin on se, että asioita voisi muuttaa vieläkin parempaan suuntaan. Mies varmasti rakastaa sinua, mutta ehkä hän kokee, että hänen on raskasta olla kanssasi juuri sen vuoksi, ettei hän tiedä mitä ajattelet ja tunnet, kun et osaa puhua negatiivisista asioista.

Omien tuntemusten syvällinen tutkiminen voi olla vaikeaa. Sinun voi olla vaikea tunnistaa sitä, mitä oikeasti haluat, koska suorittaminen ja kiltteys saavat sinua tekemään ahdistuneena asioita, jolloin et ehkä kunnolla itsekään tiedä, että mitä ihmettä sinä loppujenlopuksi haluat.

Minun kohdallani auttoi kauheasti kirjoittaminen. Siis Word-tiedostoon ainakin pari kertaa viikossa päiväkirjaa, jossa kirjoitin ajatuksiani. Se selkeyttää paljon, kun näkee, että mitä tosissaan haluaa ja tuntee.

Jos kiltti ei osaa pitää puoliaan eikä osaa kohdata sanallisesti ongelmatilanteita, niin niitä pitää harjoitella. Jos joku kiilaa edellesi kassajonossa tms., niin opettele vain pitämään puolesi. Ei tarvitse olla ilkeä, vaan napakan ystävällinen. Erityisesti työelämässä tästä on hyötyä.

Elämä ei ole putki, jota pitkin mennään, vaan se pikemminkin on kuin puu, josta tulee uusia haaroja. Voit itse valita, tavoitteletko latvaa vai "pysytteletkö puskissa". Omien valintojesi kautta pystyt tekemään itsestäsi sellaisen kuin haluat, sillä ihan niinkuin alkoholistien ja lihavien kohdallakin, niin muutosta ei voi tehdä kukaan muu kuin itse, joten jos haluat opetella sopivasti itsekkään tavan elää, niin kannattaa opetella oikeat tavat toimia tilanteessa kuin tilanteessa.