A
avovaimo75
Vieras
Hei,
Minulla on ehkä vähän outo kysymys. Mutta... Olen ns. kiltti tyttö ja haen hyväksyntää suorittamalla. Välillä suhteessamme on ollut vaikeita aikoja, ei mitään ylitsepääsemätöntä, ja tuolloin erityisesti alan suorittaa. Käytännössä suorittaminen on alitajuista hyväksynnän hakemista eli yritän olla yltiöpositiivinen, mietin jo etukäteen mistä voisin puhua mieheni kanssa, siivoan ja leivon, hemmottelen miestä jne. Kaikki tämä kuitenkin tapahtuu itseni kustannuksella, eikä mieskään nauti siitä. Sitten minä lopulta väsyn ja loukkaannun, kun mies ei lämpenekään, ja paha mielihän siitä kehittyy.
Nyt sitten olemme saaneet asioita purettua ja meillä menee ihan hyvin. Mies kuitenkin sanoo, että hänen on vaikeaa tunnistaa minussa hyviä asioita siksi, että olen välillä suorittanut ja sen jälkeen suuttunut, kun asia ei olekaan mennyt niin kuin olisin halunnut. Suhtaudun myös aika negatiivisesti asioihin. Kun mies sanoo, että hän haluaisi alkaa puhua suhteestamme, minä saatan alkaa itkeä. Minua pelottaa, että vatvotaan ikäviä asioita tai että mies sanoo jotain kurjaa (hän ei koskaan hauku tms. mutta on kriittinen) ja siksi on vaikeaa puhua. Joten normaali suhteesta puhuminen on aika vaikeaa.
Ymmärrän, että minun pitäisi muuttua ja olenkin tehnyt työtä itseni kanssa. Olen alkanut olla enemmän oma itseni ja kiinnitä huomiota käytökseeni. En halua olla kritisoiva akka, vaan hyvä puoliso. Luultavasti suhtaudun negatiivisesti suhteeseemme siksi, että pelkään näyttää avoimesti itseni ja jostain syystä pelkään kertoa, miten haavoittuvaksi suhde minut tekee. Rakastan miestäni niin kovin paljon. Miten oppisin olemaan enemmän oma itseni? Miten osaan ja uskallan olla positiivinen?
Minulla on ehkä vähän outo kysymys. Mutta... Olen ns. kiltti tyttö ja haen hyväksyntää suorittamalla. Välillä suhteessamme on ollut vaikeita aikoja, ei mitään ylitsepääsemätöntä, ja tuolloin erityisesti alan suorittaa. Käytännössä suorittaminen on alitajuista hyväksynnän hakemista eli yritän olla yltiöpositiivinen, mietin jo etukäteen mistä voisin puhua mieheni kanssa, siivoan ja leivon, hemmottelen miestä jne. Kaikki tämä kuitenkin tapahtuu itseni kustannuksella, eikä mieskään nauti siitä. Sitten minä lopulta väsyn ja loukkaannun, kun mies ei lämpenekään, ja paha mielihän siitä kehittyy.
Nyt sitten olemme saaneet asioita purettua ja meillä menee ihan hyvin. Mies kuitenkin sanoo, että hänen on vaikeaa tunnistaa minussa hyviä asioita siksi, että olen välillä suorittanut ja sen jälkeen suuttunut, kun asia ei olekaan mennyt niin kuin olisin halunnut. Suhtaudun myös aika negatiivisesti asioihin. Kun mies sanoo, että hän haluaisi alkaa puhua suhteestamme, minä saatan alkaa itkeä. Minua pelottaa, että vatvotaan ikäviä asioita tai että mies sanoo jotain kurjaa (hän ei koskaan hauku tms. mutta on kriittinen) ja siksi on vaikeaa puhua. Joten normaali suhteesta puhuminen on aika vaikeaa.
Ymmärrän, että minun pitäisi muuttua ja olenkin tehnyt työtä itseni kanssa. Olen alkanut olla enemmän oma itseni ja kiinnitä huomiota käytökseeni. En halua olla kritisoiva akka, vaan hyvä puoliso. Luultavasti suhtaudun negatiivisesti suhteeseemme siksi, että pelkään näyttää avoimesti itseni ja jostain syystä pelkään kertoa, miten haavoittuvaksi suhde minut tekee. Rakastan miestäni niin kovin paljon. Miten oppisin olemaan enemmän oma itseni? Miten osaan ja uskallan olla positiivinen?