Harmittaako sinua jos et saa enää iltakuuden jälkeen ostettua kaljaa kaupasta?

  • Viestiketjun aloittaja kunhan kyselen
  • Ensimmäinen viesti
vierass
Juon harvoin ja silloinkin vähän, joten käytännössä tuolla ei olisi pahemmin merkitystä elämääni. Mulla ei kuitenkaan ole tapana suunnitella päivää tai jopa montaa päivää etukäteen, milloin sen harvan olueni haluaisin. Tuo siis aiheuttaisi sen, että en voisikaan töiden jälkeen kaupassa käydessäni todeta, että jospa tänään joisinkin oluen tai illan/viikonlopun ruokia miettiessäni todeta kaupassa, että tuon ostamieni pihvien kanssa voisi sopia juomaksi olut. Ei suuri ongelma, mutta lievästi ärsyttävää. Käytännössä varmaan tekisin niin, että ostaessani ostaisin useamman kerralla kaappiin, jotta ei tarvitse välittää siitä milloin olutta myydään.

Tämä saattaisi aiheuttaa myös sen, että joskus laivalla käydessäni viitsisin minäkin liittyä oluen rahtaajiin ulkomailta. Tähän saakka en olen noin pienien määrien vuoksi viitsinyt vaivautua, mutta jos kuitenkin alkaisin varastoimaan niitä kotona ja pitäisi ennakoida oluen juomisensa, niin samalla vaivalla ostaisin kerran vuodessa ne vähät reissusta. Ja kun alkaisin kantamaan, varmaan samalla tulisi tuotua muutkin alkoholit. Eli jättäisin minäkin maksamatta nykyisetkin vähät alkoholiverot Suomeen.
 
Vierassss
Koskeeko tuo sama mös siideriä ja lonkeroa?? Ei mua nyt suoranaisesti harmittaisi, mut ärsyttäisi, kuten myös se,e trei noita jumia voi ostaa aamulla ennen klo 9. Monesti käyn kaupassa yövuoron jälkeen ja jos lopetuspäivä sattuu olemaan perjantai ostoskorissa on yleensä kaksi siideriä ja kaksi lonkeroa. Ja kello 8.32 niitä ei saa ostettua.
 
"hmm"

koskee, kaikkia alkoholijuomia. nämä vaan tavataan lehdissä otsikoida ärsyttävästi.
 
gooop
No harmittaahan tuo, mutta ostetaan sitten vain Tallinnasta enemmän.

Käydään muuten vaan reissuilla virossa kerrran tai kaksi vuodessa ja meidän alkoholikulutuksella riittää tuon reissun tuliaiset todella pitkäksi aikaa.

Itse juon muutamat saunasiiderit tai lonkerot viikossa ja mies muutamat saunaoluet. Joten yhdellä isolla lastilla viiniä, lonkeroa ja olutta pärjätään kauan.

Eikä edes säästöistä kyse niinkään, vaan ihan vaan vastustuksena tälle nykyiselle Suomen alkoholipelleilylle.
 
"vieras."
Erikoinen ajatus, sillä jos lähialueella on Alko, voi hakea oluensa ja yleensä vahvemmat sellaiset, Alkosta perjantai-iltaisin. En tajua ketä rajoitus palvelee? Kauppojen ja kioskien henkilökuntaako, jotka saisivat työrauhan ja pahimmat känniläiset pysyisivät pois iltaisin? Oli miten oli, niin holhouksen puolelle menee. Ei juomista saa loppumaan lapsellisilla kielloilla, koska sehän tunnetusti saa haluamaan vain lisää.
 
raskaana
[QUOTE="tinkeli";29658362]Mä en juo olutta ollenkaan, mut jos jotain tarvii rajoittaa niin ennemmin toisesta päästä vuorokautta. En meinaan keksi mihin kukaan tarvii alkoholia heti aamusta tai aamupäivällä. Jos on itselleen krapulan hommannut, niin se on voivoi.[/QUOTE]

Viimeksi viime kesänä olin lähdössä tuttavan mökille ja poikkesin lähtiessä kauppaan hakemaan grillattavaa ja parit siiderit. Siinä sitten kassalla myyjä totesi, että kello on kymmentä vaille yhdeksän, joten ei tipu. Jotenkin niin turhaa...
 
Määä
Harmittaa. Itse käyn kaupassa mahdollisimman myöhään, mulle on ongelmieni vuoksi todella vaikea käydä ruuhka-aikoina, aamusta en jaksa nousta kun unettomuus sotkee rytmiä.
Nykyisin käyn illalla 8 aikaan, ja toivon ettei siellä olisi juuri ketään. Ennen kello kuutta olisi katastrofi, siis mun pitäisi varmaan sitten väkisin lähteä aamuyhdeksältä jotta saan käytyä kaupassa.
Nytkin olen usein syömättä päiväkausia, koska en kykene sinne lähtemään.
 
aaargh
Viimeksi viime kesänä olin lähdössä tuttavan mökille ja poikkesin lähtiessä kauppaan hakemaan grillattavaa ja parit siiderit. Siinä sitten kassalla myyjä totesi, että kello on kymmentä vaille yhdeksän, joten ei tipu. Jotenkin niin turhaa...
Mitä? Miksi ei myynyt sulle ennen yhdeksää? Voi helvetti mä vihaan tätä maata ja sen typeriä lakeja ja säädöksiä, mutta vielä enemmän inhoan näitä pikkumaisia, virkaintoilevia, kyttääviä kansalaisia, joiden elämäntehtävä on tehdä muiden elämästä hankalaa.
 
aaargh
[QUOTE="tinkeli";29658362]Mä en juo olutta ollenkaan, mut jos jotain tarvii rajoittaa niin ennemmin toisesta päästä vuorokautta. En meinaan keksi mihin kukaan tarvii alkoholia heti aamusta tai aamupäivällä. Jos on itselleen krapulan hommannut, niin se on voivoi.[/QUOTE]

Mä en taas keksi miten ihmiset, esim sinä, ei ymmärrä että kaikki ei ole aina samassa elämäntilanteessa kuin sinä, elä samanlaista rytmiä kuin sinä tai ettei kaikilla ole ongelmia alkoholin kanssa.
 
-
Mä koen hankalana sen, etten voi ostaa olutta ennen aamu yhdeksää. Ei sillä, että mulla olis ongelmia alkoholin käytön kanssa, mutta kun tykkään käydä lauantaina heti kasilta ruokakaupassa, niin tuppaa unohtumaan, ettei siihen aikaan saa ostaa bisseä. Viikolla taas harvemmin pääsen kaupan kassalle ennen kuutta, jolloin jäisi silloinkin oluet ostamatta. Näinollen varastoisin sitä kotiin pari lavallista... ja kun kotona on pari lavallista, niin sitä tulee juotuakkin enemmän...
 
Alkuperäinen kirjoittaja miten käy töiden;29658271:
Minua harmittaa lähinnä se, et tod.näk. pikkukaupoista vähenee työt joten minunkin työpaikka on siinä kohtaa katkolla. Ei se lähikauppa pelkällä porkkanan myynnillä pärjää. Tai sitten lyhenee aukioloajat ja sen jälkee ruokaakii pääsee ostamaa rajotetummin
Eihän kukkahattutädit tälläästä ajattele. Pääasia on se, että kuuden jälkeen ei saa enää kaljaa!
 
Määä
Mä en taas keksi miten ihmiset, esim sinä, ei ymmärrä että kaikki ei ole aina samassa elämäntilanteessa kuin sinä, elä samanlaista rytmiä kuin sinä tai ettei kaikilla ole ongelmia alkoholin kanssa.
näinpä. Joillekin tuntuu olevan niin vaikea käsittää etteivät kaikki asu kaupan vieressä, joillakin on jopa kymmeniä kilometrejä matkaa sinne keskustaan, ja lienee selvää että kaikki asiat halutaan hoitaa yhdellä käynnillä, ja jotkut käyvät jopa vain kerran viikkoon tai harvemmin siellä kaupassa.
Joten jos aamusta täytyy vaikka labrassa käydä, täytyy sitten kenties pallotella kylällä tuntikausia odottamassa jotta saa kaikki ostokset hoidettua.
Tai illalla, on varmaan tosiaan kaikille mukavampaa ettei siellä kaupoissa tule vielä järkymmät ruuhkat.
 
-
Alkuperäinen kirjoittaja löpölöpö;29659191:
Kerrankin hallitus on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vai meinasitko, että enemmän nousukausina kiskotaan kotona kaljaa ja syrjäydytään?
No kuule, eiköhän noilla syrjäytyneillä juurikin ole aikaa hakea olutta kaupasti pitkin päivää. Aikarajoitukset tuskin rajoittavat heidän alkoholinkäyttöään. Tuollainen on lähinnä kiusantekoa työssäkäyville.
 
"Maj"
Ensinnäkään en juo olutta.
Mies juo, mutta ei hänkään ikinä ole olutta hakenut tuohon aikaan. Meillä käydään kaupassa ennen kuutta muutenkin.
Palataanko Suomessa taas pimeiden pullojen aikaan?
 
"joxu"
Juon harvoin ja pakko myöntää, et ei mua haittaa yhtään vaikka kaljaa ei kuuden jälkeen enää sais. Miks sitä pitäis melko kellon ympäri saada? Aiemmin vaan kalja ostoksille :-D
 
"tinkeli"
Mä en taas keksi miten ihmiset, esim sinä, ei ymmärrä että kaikki ei ole aina samassa elämäntilanteessa kuin sinä, elä samanlaista rytmiä kuin sinä tai ettei kaikilla ole ongelmia alkoholin kanssa.
Mä pystyn kyllä helposti muuttamaan rytmini sellaiseksi, että pääsen kauppaan sen aukioloaikoina, jos en pääse niin oon sit ilman tai tarvittaessa odotankin. Mikä mahtaa olla rytmi, jossa kauppaan ei pääse kuin kerran viikossa aamukasilta? Sillä oluen saatavuudellahan ei ole mulle väliä, mut otettiinkohan tässä nyt nokkiin mun välinpitämättömyydestä krapulaisia kohtaan... Mut siis mulle tosiaan aivan sama, vaikkei alkoa myytäisi ollenkaan ruokakaupoissa.
 
Yhteistyössä