Mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän voi vaatia, mutta käsittääkseni useimmat vanhemmat opettavat lapsilleen käytöstapoja ja tiettyjä sosiaalisia sääntöjä jo hyvin pienenä. Minusta kouluikäisen pitäisi jo tietää, että heillä ei ole oikeutta satuttaa toisia, ei fyysisesti eikä henkisesti. Kuitenkaan kovin pieni lapsi ei ehkä vielä ole sisäistänyt tätä, minkä vuoksi on tärkeää, että aikuiset ovat tilanteen tasalla ja puuttuvat tarvittaessa ongelmiin, kuten kiusaamiseen.
Tämä mua kummeksuttaa, että miksi näin kirjoittaa toistuvasti ihmiset muutkin kuin sinä, joilla luulisi olleen paljon aikaa miettiä, miksi kiusaaja kiusaa.
Meidän poika on tiennyt ainakin vuotisesta tai puolitoistavuotiaasta asti, että väkivaltaisesta käytöksestä ei vanhemmat ole hyvillään. Sitäkin aiemmin on tuntunut, että pikkuinen on hyökännyt päälle jonkun jäynävietin vallassa paitsi nyt silloin, kun on oltu suutuksissaan jostain. Suuttumiseen tepsii sen osoittaminen, että olen noteerannut hänen tunteensa, ja jäynäviettiin kun suhtautuu huumorilla, niin poika lopettaa ihastuksissaan.
Mutta vihaisena meidän edelleen alle kaksivuotias rikkoo tätä ja muitakin sääntöjä tieten tahtoen, juurikin siksi että ne ovat sääntöjä. Sanoisin, että ekspressiivistä toimintaa, ja koska poika kuitenkin yleisesti ottaen tuntee itsensä ymmärretyksi ja tietää tulevansa kuulluksi, se sääntöjen rikkominen on ilmeisen kevyttä. Ei paiskota rikkoontuvia esineitä, vaan napataan pari vaatekappaletta ja paiskotaan niitä. Piirretään mielenosoituksissaan minun nähteni pöytäliinaan, koska on huomattu ettei siitä toruta aivan tosissaan (se vahaliina kun on jo tiensä päässä), muttei lattiaan tai seiniin, mistä tulisi ihan toisenlainen meteli.
Mutta pidän sitten myös ilmeisenä, että kiusaamisen muiden syiden ohella (kateus, pelko, statuksen nosto...) se keskeinen on se, että kiusaaja on kroonisesti vihainen ihminen (tai eläin, tämä ilmiö näkyy niissäkin). Kiusaa nimenomaan siksi, että se on väärin, ja sitä isommin väärin haluaa tehdä, mitä vihaisempi on.
Eikö tämän vihaisuuden syitä pitäisi ruveta kouluissa jne setvimään? Saattaisi pakottaa kiusaajan vanhemmatkin reagoimaan, kun nykyisin kai tilanteen korjaaminen pysähtyy yleensä nimenomaan näiden tahmeuteen ja yhteistyökyvyttömyyteen?
Entä mitä luulet kiusattuna, olisiko sinua auttanut missään vaiheessa se, että sinun huomiosi olisi kiinnitetty kiusaajan ongelmiin, jotta sinun olisi ollut helpompi nähdä tämän pienuus kaiken sen uhon takana? En nyt tarkoita sitä mitätöivää Älä Välitä -ohjelmallisuutta, jolla saatetaan julistaa kiusaaja raukaksi tms, vaan sellaista ihan vakavaa keskustelua siitä, mistä kiusaajan sisäisistä motiiveista aggressio saattaa nousta.
Minun kiusaajani on ollut oma äiti, ja syynä on ollut paljolti kateus, vastuuttomuus ja vajavainen empatia. Olen yrittänyt joskus pakottaa hänet pyytämään anteeksi tekemisiään, ja paras mihin hän on koskaan pystynyt on juurikin tuo "mitä sä nyt siitä välität mitä tämmöinen vanha krämppä tekee". En usko tuohon sivuuttamis-vähättelemisstrategiaan siksi ollenkaan. Mutta mietin vain, että jos kiusatun tunteet täytyy ottaa vakavasti siksikin että käsittelemättöminä niillä on pitkät seuraukset, niin auttaisiko se, että kiusaajan tunteisiin paneuduttaisiin samasta syystä? Ei tarvittaisi niitä syyllisiä ja osallisia, kun ei keskityttäisi tekojen moraaliin, vaan mietittäisiin tekojen seurauksia ja sitä, mistä niissä on kysymys.