V
vaihdokas
Vieras
Mulla kai on identiteettikriisi tai joku...
Oon 21 ja esikoisemme on kohta 8kk. Mulle alkuraskausaika oli järkyttävä. Vaikka lapsi oli tietoisesti "tehty", oli silti raskaaksi tuleminen suuri järkytys. Sairastuin keskivaikeaan masennukseen johon sain apua. Taustalla traumatisoivat lapsuusajat. Tarvitsisin kenties pitkäkestoista psykoterapiaa, mutta se on mahdotonta tässä elämäntilanteessani. Joudumme muuttamaan vähän väliä eri paikkakunnille mieheni työn vuoksi. Minulla jää siis ammattikoulutus kesken, ja elämäni kulkee miehen valintojen mukaisesti. Tämä siksi, että ensinnäkään taloutemme ei salli kahdella paikkakunnalla asumista ja toisekseen olen vielä itsetunnoltani ja sisimmältäni liian rikki ja heikko että pystyisin asumaan kahden lapsen kanssa.
Lapsi on tärkeä ja rakas, mutta silti mietin monesti kuinka olisi helpompaa kun sitä ei olisi. Mä haluaisin olla vapaa vastuusta ja sitovuudesta. Haluaisin käydä koulut loppuun, elää elämääni ja etsiä itselleni tarkoitusta. Mutta en voi, minulla on jo lapsi sekä mies. Myös parisuhteeseemme tämä on alkanut vaikuttaa. Haikailen myös sitä, että olisin vapaa myös parisuhteesta. Minua ärsyttää nykyään aviomieheni jatkuvasti. Mutta silti en halua erota, koska tiedän että sisimmässäni rakastan kyllä miestäni, minulla on vain nyt joku kapinointivaihe menossa.
Haluaisin olla ja kulkea vapaasti, ilman miettimisiä että milloin täytyy olla kotona laittamassa lasta yöpuulle tai valvomassa öitä sairaan lapsen kanssa.
Olen itsekäs, ja minua pelottaa että tämän itsekkyyteni kanssa pian teen jotain korjaamatonta. Kuten esimerkiksi toteutan uhkaukseni ja lähden tästä avioliitosta jättäen sekä mieheni että lapsemme taakseni. Tiedän että tällä ei ratkaistaisi pääni sisällä olevia ongelmia, mutta se helpottaa ajatuksena.
Ja nyt joku sanoo että miksi pitää tehdä niitä lapsia niin nuorena ja kouluttamattomana. Siihen en voi muuta sanoa kuin että, niinpä! :headwall:
Oon 21 ja esikoisemme on kohta 8kk. Mulle alkuraskausaika oli järkyttävä. Vaikka lapsi oli tietoisesti "tehty", oli silti raskaaksi tuleminen suuri järkytys. Sairastuin keskivaikeaan masennukseen johon sain apua. Taustalla traumatisoivat lapsuusajat. Tarvitsisin kenties pitkäkestoista psykoterapiaa, mutta se on mahdotonta tässä elämäntilanteessani. Joudumme muuttamaan vähän väliä eri paikkakunnille mieheni työn vuoksi. Minulla jää siis ammattikoulutus kesken, ja elämäni kulkee miehen valintojen mukaisesti. Tämä siksi, että ensinnäkään taloutemme ei salli kahdella paikkakunnalla asumista ja toisekseen olen vielä itsetunnoltani ja sisimmältäni liian rikki ja heikko että pystyisin asumaan kahden lapsen kanssa.
Lapsi on tärkeä ja rakas, mutta silti mietin monesti kuinka olisi helpompaa kun sitä ei olisi. Mä haluaisin olla vapaa vastuusta ja sitovuudesta. Haluaisin käydä koulut loppuun, elää elämääni ja etsiä itselleni tarkoitusta. Mutta en voi, minulla on jo lapsi sekä mies. Myös parisuhteeseemme tämä on alkanut vaikuttaa. Haikailen myös sitä, että olisin vapaa myös parisuhteesta. Minua ärsyttää nykyään aviomieheni jatkuvasti. Mutta silti en halua erota, koska tiedän että sisimmässäni rakastan kyllä miestäni, minulla on vain nyt joku kapinointivaihe menossa.
Haluaisin olla ja kulkea vapaasti, ilman miettimisiä että milloin täytyy olla kotona laittamassa lasta yöpuulle tai valvomassa öitä sairaan lapsen kanssa.
Olen itsekäs, ja minua pelottaa että tämän itsekkyyteni kanssa pian teen jotain korjaamatonta. Kuten esimerkiksi toteutan uhkaukseni ja lähden tästä avioliitosta jättäen sekä mieheni että lapsemme taakseni. Tiedän että tällä ei ratkaistaisi pääni sisällä olevia ongelmia, mutta se helpottaa ajatuksena.
Ja nyt joku sanoo että miksi pitää tehdä niitä lapsia niin nuorena ja kouluttamattomana. Siihen en voi muuta sanoa kuin että, niinpä! :headwall:
