haluan elämästäni pois

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaihdokas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vaihdokas

Vieras
Mulla kai on identiteettikriisi tai joku...

Oon 21 ja esikoisemme on kohta 8kk. Mulle alkuraskausaika oli järkyttävä. Vaikka lapsi oli tietoisesti "tehty", oli silti raskaaksi tuleminen suuri järkytys. Sairastuin keskivaikeaan masennukseen johon sain apua. Taustalla traumatisoivat lapsuusajat. Tarvitsisin kenties pitkäkestoista psykoterapiaa, mutta se on mahdotonta tässä elämäntilanteessani. Joudumme muuttamaan vähän väliä eri paikkakunnille mieheni työn vuoksi. Minulla jää siis ammattikoulutus kesken, ja elämäni kulkee miehen valintojen mukaisesti. Tämä siksi, että ensinnäkään taloutemme ei salli kahdella paikkakunnalla asumista ja toisekseen olen vielä itsetunnoltani ja sisimmältäni liian rikki ja heikko että pystyisin asumaan kahden lapsen kanssa.

Lapsi on tärkeä ja rakas, mutta silti mietin monesti kuinka olisi helpompaa kun sitä ei olisi. Mä haluaisin olla vapaa vastuusta ja sitovuudesta. Haluaisin käydä koulut loppuun, elää elämääni ja etsiä itselleni tarkoitusta. Mutta en voi, minulla on jo lapsi sekä mies. Myös parisuhteeseemme tämä on alkanut vaikuttaa. Haikailen myös sitä, että olisin vapaa myös parisuhteesta. Minua ärsyttää nykyään aviomieheni jatkuvasti. Mutta silti en halua erota, koska tiedän että sisimmässäni rakastan kyllä miestäni, minulla on vain nyt joku kapinointivaihe menossa.

Haluaisin olla ja kulkea vapaasti, ilman miettimisiä että milloin täytyy olla kotona laittamassa lasta yöpuulle tai valvomassa öitä sairaan lapsen kanssa.

Olen itsekäs, ja minua pelottaa että tämän itsekkyyteni kanssa pian teen jotain korjaamatonta. Kuten esimerkiksi toteutan uhkaukseni ja lähden tästä avioliitosta jättäen sekä mieheni että lapsemme taakseni. Tiedän että tällä ei ratkaistaisi pääni sisällä olevia ongelmia, mutta se helpottaa ajatuksena.

Ja nyt joku sanoo että miksi pitää tehdä niitä lapsia niin nuorena ja kouluttamattomana. Siihen en voi muuta sanoa kuin että, niinpä! :headwall:
 
No voivoi. Ota ero ja jätä lapsi isälleen. Kyllä niinkin voi tehdä! Tai tehkää yhteinen päätös isän kanssa, että annatte lapsen adoptoitavaksi. Kyllä ottajia löytyy!
 
Ehkä sun pitäs saada itses kuntoon; ja oppia rakastamaan itseäsi ekaks.. lapsenne on jo kohta valmis hoitoon, ja voisit alkaa miettimään itselles koulutusta; ja teidän täytyy miehes kans saada asiat yhdessä sovittua. Kun on koulutus, niin itsetuntoski nousee ja et ole riippuvainen noin miehestäs; sekään ei ole hyväksi. Entäs hoitoapua muuten?
 
Mun mielestä sä oot osannut jo tiedostaa hyvin elämäsi ongelmia. Varmaan hyvä vaihtoehto tuomaan lisää sisältöä sun elämääs ois tuo koulutus, mut jos se jää kesken muuttojen vuoksi, niin tilalle täytyis kehitellä jotain muuta. Lyhyet kurssit? Kansalaisopistot? Työ? Nythän saa monasti työpaikan ilman koulutustakin. Sitten, kun sulla olis "oma elämä kahdeksan tuntia päivässä" ehkä sen lapsen tuoman elämän ja vastuun kestäis paremmin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Lela-Pala-Tute:
Kun kerran tiedät ongelman olevan nuppisi sisällä, ala hoitaa sitä kuntoon asiantuntijan kanssa ja mieti sitten uudestaan. :)

Alkaisin niin kovin mielelläni, mutta minusta siinä hommassa ei ole mitään järkeä jos joka puolen vuoden jälkeen (suurinpiirtein) joudutaan vaihtamaan asuinpaikkakuntaa, jolloin terapeuttikin aina vaihtuu. Eihän siinä tilanteessa etene kun ei ehdi muodostua edes kunnon suhdetta terapeutin ja potilaan välille?

Ja ei, mieheni on valtiolla töissä, hän ei voi vaihtaa työpaikkaa kun on sitoutunut tehtäviinsä.
 
Kuinka kauas olet valmis lähtemään hyvän terapeutin luo? Ajattelin vain, että jos sellaisen löydät ja taas muutat, voisitko silti pitää kiinni terapeutista? Oman itsesi vuoksi. Toiset ottavat vastaan useammallakin paikkakunnalla...
 
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
Mun mielestä sä oot osannut jo tiedostaa hyvin elämäsi ongelmia. Varmaan hyvä vaihtoehto tuomaan lisää sisältöä sun elämääs ois tuo koulutus, mut jos se jää kesken muuttojen vuoksi, niin tilalle täytyis kehitellä jotain muuta. Lyhyet kurssit? Kansalaisopistot? Työ? Nythän saa monasti työpaikan ilman koulutustakin. Sitten, kun sulla olis "oma elämä kahdeksan tuntia päivässä" ehkä sen lapsen tuoman elämän ja vastuun kestäis paremmin?

Niin ois. Ja se on mulle enemmän kuin tärkeätä. Opiskelen jo (olen siis poissaolevana tällä hetkellä kun äitiyslomalla) unelma-ammattiani, mutta joudun vielä pitkittämään poissaoloani koulusta, koska muutamme liian kauas tältä paikkakunnalta jossa koulua voi käydä. Ja sitä koulua ei tietenkään ole uudella paikkakunnalla. Tarkoitus olisi vuoden päästä jatkaa, mutta todennäköisesti joudun sitten elämän yh:na lapsen kanssa, koska mieheni kiertää edelleen pitkin poikin Suomenmaata. Sekin hirvittää, että kuinka jaksan yksinäni sekä koulun että lapsen että kodin. Onhan niitä muitakin yh:ta, tiedän, mutta kun mä en tahdo jaksaa edes nyt vaikka mies on rinnalla.
 
No mitä sä sitten vielä pähkäilet! Jos et laita nuppias kuntoon, eli oman terveyden hoito ei kiinnosta pätkääkään, niin älä pilaa perheesi elämää ruikuttamalla. Ei se elämä muuksi muutu, jos ei tee mitään.

Vai onko susta kiva, että lapsesi kasvaa semmoseks, että sen päätehtävä on omasta mielestään pitää äiti iloisena ja hyväntuulisena... Ja mies ei uskalla juutaeikäjaata sanoa, kun saat kuitenkin jonkun kohtauksen.

Lakkaa säälimästä itseäsi ja toimi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Lela-Pala-Tute:
Kuinka kauas olet valmis lähtemään hyvän terapeutin luo? Ajattelin vain, että jos sellaisen löydät ja taas muutat, voisitko silti pitää kiinni terapeutista? Oman itsesi vuoksi. Toiset ottavat vastaan useammallakin paikkakunnalla...

Noh, varmaankin 100km on ehdoton kipuraja jonka voisin köryytellä terapeutin luokse.

Ja olen lähdössä ensi vuodeksi töihin uudella paikkakunnallajohon muutamme. Toivon että se toisi edes vähän helpotusta tähän...kriisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tota:
Mites sun miehes on arjessa mukana?

Aika vähän. Vielä opiskelee hänkin (ja niiden vuoksi pitää myös muuttaa) ja sen lisäksi tekee vielä töitä. Aika vähän on ylipäätään kotona, ja senkin vähän mitä on, se joko nukkuu tai nollaa ajatuksiaan koneella (omien sanojensa mukaan.) Ei jaksa tehdä mitään yhteistä, kuten retkiä puistoon, kauppaan tms, koska on väsynyt ja haluaa olla kotona. Tämän ymmärrän koska hänelläkin on tiukka elämäntilanne nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tota:
Mites sun miehes on arjessa mukana?

Aika vähän. Vielä opiskelee hänkin (ja niiden vuoksi pitää myös muuttaa) ja sen lisäksi tekee vielä töitä. Aika vähän on ylipäätään kotona, ja senkin vähän mitä on, se joko nukkuu tai nollaa ajatuksiaan koneella (omien sanojensa mukaan.) Ei jaksa tehdä mitään yhteistä, kuten retkiä puistoon, kauppaan tms, koska on väsynyt ja haluaa olla kotona. Tämän ymmärrän koska hänelläkin on tiukka elämäntilanne nyt.

Eli et pärjäis yh;na mutta miehen kans joka ei ole kotona ja vaikka olis kotona, ei ole läsnä???
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tota:
Mites sun miehes on arjessa mukana?

Aika vähän. Vielä opiskelee hänkin (ja niiden vuoksi pitää myös muuttaa) ja sen lisäksi tekee vielä töitä. Aika vähän on ylipäätään kotona, ja senkin vähän mitä on, se joko nukkuu tai nollaa ajatuksiaan koneella (omien sanojensa mukaan.) Ei jaksa tehdä mitään yhteistä, kuten retkiä puistoon, kauppaan tms, koska on väsynyt ja haluaa olla kotona. Tämän ymmärrän koska hänelläkin on tiukka elämäntilanne nyt.

Eli et pärjäis yh;na mutta miehen kans joka ei ole kotona ja vaikka olis kotona, ei ole läsnä???

No niinpä. Mutta kyllä se joskus hoitaa lasta ja mä pääsen esim. kaupungille. Ja seki on iso apu, että edes silloin tällöin syöttää lapsen ja laittaa nukkuun.

Ehkä mä vaan pelkään sitä että en pärjää, koska monesti on tullut sellasia tilanteita että olen romahtanut täysin, ja jos mies ei ois ollut silloin kotona/tulossa kotiin en tiedä mitä ois tapahtunut.
 

Yhteistyössä