haluaisko joku laittaa komenttia, on helpompi jakaa tämä teidän kanssa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja teräsniska
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

teräsniska

Vieras
kuinka jatkaa... miehelläni ja minulla on kaksi lasta, joita rakastamme molemmat kovasti. ero ei sovi miehelleni, koska se olisi liian suuri kasvojen menetys ja epä onnistumisen merkki ja niin minäkin sen olen ensin ajatellut. nyt kuitenkin on käynnyt niin että olen vahingossa rakastunut työtoveriini ja pää on ihan sekasin. olen miettinyt ja miettinyt että mitä tehdä. ja päädyin sitten siihen että jatkan kotona elämää perheenä ja yritän miehen kanssa korjata parisuhdetta. emme ole naimisissa. olemme olleet yhdessä kuusi vuotta ja meillä on kaksi lasta ja yksi keskeytynyt odotusaika. mieheni ei ole mikään runoilija ja romantikko, hänelle tuottaa suuria ongelmia jo halaaminen tai välittämisen osoittaminen, saati sitten tunteista puhuminen. olen tuntenut itseni sen takia usein onnettomaksi.
erotiikka ei ole suuressa asemassa suhteessamme, sitä on tuskin lainkaan.
voiko sitä kääntää päänsä ja hyljätä sen mahdollisen onnen, järkeillen että mikä on meidän perheelle, varsinkin lapsille parasta. itse olen avioero perheestä ja elännyt elämäni käytännössä ilman isää, en halua lapsille samaa. toivoin että olisimme onnistuneet ns. normaali ydin perheenä
 
Itse en eläisi kulissiliitossa,sehän voi kestää vaikka 40 vuotta.Mieti haluatko elää onnettomana päivästä,kuukaudesta,vuodesta toiseen vai pitääksesi ns. ehjän perheen.
Mitä ehjää on perheessä jossa ainakin toinen aikuinen on onneton,mahdollisesti molemmat.
Lapset vaistoaa kyllä jos vanhempien välit eivät ole kunnossa.
 
Siis tarkoitan sinun ja miehesi välillä, onko keskinäistä kunnioitusta, onko teillä kahdenkeskistä aikaa... jos vastauksesi on edes 1%n luokkaa, kannatan parisuhteen kohennusta. Lapset viikonlopuksi hoitoon, kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Parisuhteen voi saada paremmaksi käymällä parisuhdeterapeutin luona tai avioliittoleirillä. Me kävimme tiiviin kolmen päivän parisuhdekurssin, lapsi oli mukana, hoidossa aikuisille suunnatun ohjelman ajan. Mikään ei muutu hetkessä, pieniä vinkkejä voi saada, pienistä askelista voi rakentua suuria askelia kohti parempaa parishudetta. En tunne tietenkään tilannettasi tarpeeksi, meillä perusongelma oli kommunikoinnissa, toisen kuuntelemisessa. Ruoho ei välttämättä ole vihreämpää aidan toisella puolella, myös oman 'nurmen' voi saada kukoistamaan.
 
meidän suhde alkoi tosi nopeesti, minulla oli takana kymmenen vuoden tulinen ja raastava ensirakkaus suhde. miehelläni myös hieman lyhyempi ja katkerasti päättynyt suhde. minä ehdein olla täysin yksin välissä vain jotain kuukausia ja mieheni oli monta vuotta ennen meidän suhdetta.
alkuun olin toivoa täynnä ja koin olevani tosi rakastunut, mutta puolessa vuodessa olimme jo valmiit eroon. siinä vaiheessa esikoisemme ilmoitti tulosta. päätimme olla yhdessä, vaikka tilanne oli mikä oli. siinä vaiheessa exäni koitti kosiskellan takas minua ja lupasi maat ja taivaat. lupasi jopa kasvattaa lappsen, onneksi en taipunut.
mieheni on ehdottoman uskollinen, ainakin uskon niin. minä olen pettänyt häntä kahden miehen kans.... tuntuu ihan kauheelle myöntää tämä asia! olen kyllä hirveä ihminen.
tuntuu vaikealle jatkaa itseni kans ja epäoikeuden mukaselle jatkaa miehen kans, kun olen niin huono hänelle.
 
En usko, että olet rakastunut työtoveriisi, vaan ihastunut. Se on ihan normaalia silloin, kun lapset ovat pieniä ja arki suht hankalaa eikä miehen kanssa yhtään yhteistä aikaa. Olet rakastunut siihen tunteeseen, että joku huomioi sinut ja vatsassasi lepattelee perhoset uudesta jännityksestä. Mutta ei tarvita kuin yksi viikonloppu siihen, että kokeilette miehenne kanssa saadaksenne uutta kipinää suhteeseen, siis ilman lapsia. Itse en ollut ihastunut keheenkään, mutta arki junnasi, oli rankkaa, kuopus valvotti ja väsytti. Tuntui, ett onko miehen kanssa tappelujen ja hammasten kiristymisen sijaan mitään yhteistä. no, anoppi otti lapset viikonlopuksi ja dadaa, kipinä syttyi, tehtiin juttuja mitä tehtiin ennen lapsia ja se kadotti ne ajatukset pitkäksi aikaa. Silloin tällöin yhteinen aika sen oman kumppanin kanssa pirtistää varmasti. tsemppiä.... Sinuna kokeilisin ainakin.
 
Onkohan nyt niin, että suhteenne on ollut molemmille jonkinlainen lohtu suhde eron jälkeen? Suhteen muuttaminen normaaliksi parisuhteeksi, jos se on dynammiikaltaan jotain muuta, on todella haastavaa, mutta ei mahdotonta.
Lapsen takia ei kannata olla yhddessä, lapsi vaistoaa vanhempien huonot välit ja hämmentyy sekä voi huonosti. Mutta jos molemmilla on motivaatiota, suhde on mahdollista saada raiteilleen, kannattaa hakea ulkopuolist6a apua, jos molemmilla on halua työskennellä suhteen eteen. Jos ei ole, kannattaa erota, jo lapsen takia! Ei ero tarkoita isätöntä lasta! Isätön lapsi voi olla ydinperheessäkin, jossa tilanne on se, että vanhemmat ei viihdy yhdessä ja aina on jompikumpi pakosalla kotoa.
 
Kiitos teille jotka olette kirjottaneet. Tuntuisi niin paljon luontevammalle keskustella jonkun ystävän kanssa asiasta, mutta kaikki keskustelu yritykseni ovat törmänneet heti alku metreillä seinään.. eli herääkin kysymys, että ystäviä. nekin suhteet ovat muuttuneet.
olen oikeasti perus positiivinen ihminen, joten on vaikea ymmärtää miten kaikki asiat voi nyt mennä muka jotenkin huonosti. olen tässä miettinyt että taitaa olla kyseessä joku henkilökohtanen kriisi oman minuuteni kanssa
 
olen sitten näköjään jäännyt kotiin. en uskalla lähteä. pelkään liikaa että uusi suhde epäonnistuisi ja jäisin yksin. olen pelkuri omasta mielestäni ja pelaan varman päälle. suhde toiseen mieheen on ohi, koska hän ei jaksa odottaa minun päättämättömyyttäni. hän on vasta eronnut, eikä halua olla yksin
 
Alkuperäinen kirjoittaja teräsniska:
olen sitten näköjään jäännyt kotiin. en uskalla lähteä. pelkään liikaa että uusi suhde epäonnistuisi ja jäisin yksin. olen pelkuri omasta mielestäni ja pelaan varman päälle. suhde toiseen mieheen on ohi, koska hän ei jaksa odottaa minun päättämättömyyttäni. hän on vasta eronnut, eikä halua olla yksin

Eron jälkeen olisi hyvä olla yksin ja käsitellä se entinen suhde pois. Muuten vie mukanaan sitä vanhaa taakkaa uuteen suhteeseen. Kirjoitit että tämä "uusi" mies on juuri eronnut eikä halua olla yksin. Se on oikeasti aika selkeä hälyytysmerkki; ei kannata alkaa pohtimaan mitään vakavaa suhdetta sellaisen henkilön kanssa.
 
Anteeksi, mutta tunsit varmaan miehesi ennen lasten hankintaa? Miksi päätit perustaa perheen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei osaa halailla/ ole kovin erottinen jos ne asiat ovat sinulle tärkeitä? Vai muuttuiko sinunki miehesi (niinkuin aina kaikkien miehet) vasta sitten, kun saitte lapsia?

Luuletko tosissaan, että sinulle onni ja taivas aukeaa, kun aloitat uusioperheen arjen suuren rakkautesi ja ex -miehesi jälikasvun kanssa?

Lasten onni ei ole vanhempien avioero.
 
meidän suhde ei ehtinyt mitenkään ihmeen vakavaksi ja olimme jo tavallaan eronnut kun huomasin esikoisen tulosta. oeln lapsista ollut aina ilonen ja rakastan heitä, enkä kadu heitä. ensimmäinen lapsemme oli ns. yllätyslapsi
 
Alkuperäinen kirjoittaja teräsniska:
meidän suhde ei ehtinyt mitenkään ihmeen vakavaksi ja olimme jo tavallaan eronnut kun huomasin esikoisen tulosta. oeln lapsista ollut aina ilonen ja rakastan heitä, enkä kadu heitä. ensimmäinen lapsemme oli ns. yllätyslapsi

Entä se toinen ja kolmas raskaus? Oliko nekin yllätyksiä? Jos olit miehesi kanssa onneton ja eron partaalla, miksi ihmeessä teit lisää lapsia? Se on minusta ihan vaan vastuutonta.

Olet varmasti lapsistasi iloinen ja rakastat heitä. Niinpä et varmaankaan halua lastesi (kun heidän kerran päätit hankkia) pääsevän kokemaan äidin pikku rakastumisen vuoksi perheen hajoamista ja arkea vaihtuvien (tosia-asia, sori vaan) isäpuolten kanssa?

Ymmärtäisin, jos miehesi olisi väkivaltainen/ alkoholisti/ muuta vastaavaa, että haluaisit eroa. Mutta anteeksi vaan, iljettää sellaiset naiset, jotka päättävät rikkoa perheensä ihan vain siksi, että haluavat romantiikkaa elämäänsä. Pariskunnat saavat pariterapiasta apua, jos haluavat ja vanhaa suhdetta on täysin mahdollista työstää ja parantaa sitkeydellä, rakkaudella ja kovalla tahdolla.
 
olen kirjottanut siittä täällä toisessa ketjussa. minä olen kyllä rakastanut miestäni ja opein jopa elämään hetkittäin sen kans että hän ei halaa ja pussaa.
uskoni alkoi horjua meidän perhe elämään, kun hän kävi kurkkuuni kiinni ja meinasi vahingossa kuristaa minut hengiltä. oli kuulemma vahinko. ensimmäinen lapsemme oli sillon viisi kk
 
Alkuperäinen kirjoittaja teräsniska vastaa nyt ei ymmärrä taaskaan kysymyksiin:
mieheni on väkivaltainen.

No mitä sitten mietit ja täällä kyselet? Vastuullisena äitinä sinun olisi pitänyt lähteä kait heti, kun sait selville kyseisen asian?

Tosissaankin, etkö voisi ajatella hankkivasi jostain tukiryhmästä apua irtaantua väkivaltaisesta suhteestasi ja kasvaa itsenäiseksi? Hyppääminen jonkun ihastuksen matkaan ei ole ratkaisu ongelmaasi. Kun olet päässyt yli väkivaltaisesta ex -puolisostasi, ja eheyttänyt itsesi (ja ennenkaikkea ilmeisesti kovia kokeneet lapsesi!!!!!) voisit alkaa miettimään uutta suhdetta.
 
sillon se jäi siihen hetkesi aikaa. inhotti kun kaikki läheiset ihmiset näkivät että kaulani oli ihan mustana pari viikkoa ja kukaan ei muka uskaltanut tai edes halunnut kysyä että mitä on tapahtunut.
homma jatkui kun toinen lapsemme oli yli puolen vuoden.
ja tänä talvenakin olen maannut jäisellä pihalla yövaatteissa
 
lapset eivät ole nähnyt pahoinpitelyäni. mies ei lyö, onkin nauranut joskus kun olen pyytänyt ettei lyö, ettei ole niin tyhmä että löisi. tekee vaan muuta. nyt hän yksi ilta pyysi anteeksi ja sanoi ettei ole koskaan ennen ollut kenellekkään väkivaltainen eikä kuulemma ymmärrä itsekkään omaa käytöstään ja että on päättänyt lopettaa sen nyt.
en minä itsekkään ymmärrä omaa käytöstäni, en ole koskaan uskonut että jäisin suhteeseen jos siinä on väkivaltaa, mut näköjään jäin
 

Yhteistyössä