Haluaisitko pitää yllä tällaista ystävyyssuhdetta?

Minulla on ystävä, jonka ajatuksia ja mielipiteitä arvostan. Hän pohdiskelee asioita, voimme jakaa syvällisiäkin mietteitä erilaisista elämäntilanteista. Olemme hyvin samankaltaisia siinä mielessä. Hänen kanssaan on ihastuttava keskustella. Tässä siis nämä ystävyyden plussat. Miinukset ovatkin sitten sellaisia, joiden takia mietin ystävyytemme jatkoa. Niistä haluaisin kuulla ulkopuolisten mielipiteitä.

Hän ei koskaan ole tavattavissa eikä tavoitettavissa viikonloppuisin. Samoin lomien aikana, hän häviää jäljettömiin – esimerkiksi viime kesänä en tavoittanut häntä, eikä hän ottanut yhteyttä kahteen kuukauteen! Olemme kumpikin perheellisiä, mies ja pienet lapset. Yhteydenpito tapahtuu lähinnä puhelimitse, silloin tällöin tapaamme arkena, viikolla. Olen vuosien varrella huomannut, että hänelle on aivan turha ehdottaa mitään joko viikonlopulla taikka lomien aikana. Häntä ei edes tavoita puhelimitse silloin.

Viimeksi kun ehdotin kahvikupillista eräänä viikonloppuna sain vastauksen, että viikonloput ovat aina huonoja. Sen jälkeen sain tietää, että he viettävät ne pääsääntöisesti aina tietyn ystäväperheen kanssa. Tätä en ollut tiennyt. Me emme ilmiselvästi ole sellainen perhe, jonka kanssa he haluaisivat tavata ja viettää aikaa. Tuo tieto vähän kieltämättä madalsi mielialaa ja jäin pohtimaan, että haluanko ystävänä aina olla se kakkosvaihtoehto, jota tavataan jos joskus sattumalta ehditään. Jotenkin tosi iso "pudotus" saada tietää, että viikonloput ym. lomat ovat ihan muille ystäville varattuja...

 

Kyllä luultavasti pitäisin yllä ystävyyssuhdetta, tosin pitäisin samalla yllä myös muita ystävyyssuhteita ja/tai etsisin uusia ystäviä.

 

Haluaisin, kuulostaa aivan ihanteelliselta ystävältä minun mielestäni

 

Voi herramunjee.

Ilmeisesti ystävöitte eri tasolla. Ystävällesi riittää mainiosti jutustelu harvoin kanssasi, hänellä varmaan oma elämänsä on rakennettuna ja haluaa pitää sen sellaisena kuin se on. Usein onkin niin että sen herkän ja empaattisen ja filosofisen kanssa on kiva keskustella, ja kaikki haluaisi sen ystäviä olla. Ja ehkä justiin se ihminen on kuitenkin semmoinen, joka tarvii omaa rauhaa ja rajoja.

Tiedän kun olen itse se kamalan ihana ihminen, jonka kanssa kaikki tuntee hengenheimolaisuutta ja joka on kaikkien mielestä kuunteleva, rauhallinen ja syvällinen ja ties mitä. Olen kiinnostunut monenlaisista ihmisistä ja löydän helposti saman tason keskustelussa. Mutta. Mutta.

Haluan viettää viikonloppuni ja lomani niinkuin itse haluan. Jos kukaan yhtään tunkeilee, pakenen heti ja lyön kapuloita tuttavuuden rattaisiin. Olen kymmenien vuosien varrella varmaan loukannut ihmisiä omilla rajoillani. Toisaalta ystäväpiiri, joka minulle tässä elämänvaiheessa on kehkeytynyt on juuri sellainen kuin haluan: vietän aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa minun on helppo olla, ja jotka täydellisesti ymmärtävät myös minun tarpeeni lepoon ja yksinäisyyteen - siitä mukavuudestani jne jne huolimatta.

Mutta on se aikaa vienyt, että olen oppinut pysymään lämpimästi loitolla.

 

Voi herramunjee.

Ilmeisesti ystävöitte eri tasolla. Ystävällesi riittää mainiosti jutustelu harvoin kanssasi, hänellä varmaan oma elämänsä on rakennettuna ja haluaa pitää sen sellaisena kuin se on. Usein onkin niin että sen herkän ja empaattisen ja filosofisen kanssa on kiva keskustella, ja kaikki haluaisi sen ystäviä olla. Ja ehkä justiin se ihminen on kuitenkin semmoinen, joka tarvii omaa rauhaa ja rajoja.

Tiedän kun olen itse se kamalan ihana ihminen, jonka kanssa kaikki tuntee hengenheimolaisuutta ja joka on kaikkien mielestä kuunteleva, rauhallinen ja syvällinen ja ties mitä. Olen kiinnostunut monenlaisista ihmisistä ja löydän helposti saman tason keskustelussa. Mutta. Mutta.

Haluan viettää viikonloppuni ja lomani niinkuin itse haluan. Jos kukaan yhtään tunkeilee, pakenen heti ja lyön kapuloita tuttavuuden rattaisiin. Olen kymmenien vuosien varrella varmaan loukannut ihmisiä omilla rajoillani. Toisaalta ystäväpiiri, joka minulle tässä elämänvaiheessa on kehkeytynyt on juuri sellainen kuin haluan: vietän aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa minun on helppo olla, ja jotka täydellisesti ymmärtävät myös minun tarpeeni lepoon ja yksinäisyyteen - siitä mukavuudestani jne jne huolimatta.

Mutta on se aikaa vienyt, että olen oppinut pysymään lämpimästi loitolla.

No voi herrasunjee

Et kyllä kuulostaa yhtään samanlaiselta kuin ystäväni. Enkä minä ole ollenkaan kuvailemasi kaltainen ”ripustautuja” vaan oma elämäni on kyllä mukavasti juuri sellainen kuin haluan, myös niiden muiden ystävien osalta.

Pointtini tässä oli se, että ei tuntunut kovinkaan mukavalta kuulla olevansa se ”sitten jos joskus jää aikaa” –yhteydenotto.

 

Ystävästäkin voi näköjään olla mustasukkainen.

 

Ystävästäkin voi näköjään olla mustasukkainen.

No, en minä nyt niin pitkälle menisi. Ehkä pettymys on parempi kuvaus tunnetilasta. Että ihanko totta, näinkö vähän ystävyyteni merkitsee..

 

Pointtini tässä oli se, että ei tuntunut kovinkaan mukavalta kuulla olevansa se ”sitten jos joskus jää aikaa” –yhteydenotto.

Tämä kuulostaa lähinnä mustasukkaisuudelta tai kateudelta ystävän ajankäytössä, eikä se mielestäni kuulu ystävyyteen. Ymmärrän että harmittaa kun ystävä ei halua tai ehdi pitää yhteyttä silloin kun minulle parhaiten sopii, mutaa jos ystävä on sellainen joka seurassa viihdyn ajankäyttö ei ole syy miksi ystävyyden ylläpidon jättäisin.

Toki toisinaan saattaa myös olla niin että ystävä ei halua sanoa syystä tai toisesta suoraan etten välitä seurastasi. Ehkä silloin ollisi selvintä kysyä halaako hän pitää yhteyttä vai ei ja millä ehdoilla. Kaikkiin ehtoihin ei tietenkän tarvitse suostua jos ja kun ne eivät sovi omaan elämäntilanteeseen.

 

Tämä kuulostaa lähinnä mustasukkaisuudelta tai kateudelta ystävän ajankäytössä, eikä se mielestäni kuulu ystävyyteen. Ymmärrän että harmittaa kun ystävä ei halua tai ehdi pitää yhteyttä silloin kun minulle parhaiten sopii, mutaa jos ystävä on sellainen joka seurassa viihdyn ajankäyttö ei ole syy miksi ystävyyden ylläpidon jättäisin.

Toki toisinaan saattaa myös olla niin että ystävä ei halua sanoa syystä tai toisesta suoraan etten välitä seurastasi. Ehkä silloin ollisi selvintä kysyä halaako hän pitää yhteyttä vai ei ja millä ehdoilla. Kaikkiin ehtoihin ei tietenkän tarvitse suostua jos ja kun ne eivät sovi omaan elämäntilanteeseen.

Lähinnä se kuitenkin oli hätkähdyttävä pettymys siitä, että ystävä arvostaa minua ja ystävyyttämme näin vähän.

Mutta en ilmeisesti osannut ilmaista tunnetta tässä riittävän hyvin, koska se on tulkittu näin. En tiedä, ehkä pitäisi luottaa omaan tunteeseen ja siihen, että olen arvokkaampi ihmisenä ja ystävänä kuin miltä tämän jälkeen tuntui.

 

Pointtini tässä oli se, että ei tuntunut kovinkaan mukavalta kuulla olevansa se ”sitten jos joskus jää aikaa” –yhteydenotto.

Miten sä nyt teit tuosta sellaisen päätelmän, että olet tyliin "viimeinen vaihtoehto" ja kaikki muut ystävät menee sun edelle? Mainitsit aloituksessa, että he viettävät viikonloput YHDEN tietyn pariskunnan kanssa. Ei se tarkoita, että olisit se hätävarakaveri. Ihmeellistä ylireagointia ja draamaa.

Jos se kaveri ei koskaan ottaisi suhun yhteyttä eikä ikinä ehtisi nähdä sua ja kävisi ilmi, että ihan oikeasti miljoona muuta tyyppiä menis sun edelle (eikä vain yksi), niin sitten voisin jo vähän ollakin loukkaantunut. Ootko mustasukkainen siitäkin ajasta, jonka ystävä viettää oman perheensä kanssa? Se perhe taitaa kuitenkin mennä ystävienkin edelle, vai?

Ja kyllä aikuisillakin on niitä ns. "parhaita ystäviä", ja sitten on niitä ystäviä, jotka on toki kivoja mutta eivät ehkä niin läheisiä kuin ne parhaat. Se pitää vain hyväksyä.

Kyllä mä pystyisin pitämään ystävyyttä yllä tuollaisen ihmisen kanssa. En näe tässä samanlaista ongelmaa kuin sinä. Tunnet hänen tapansa, joten mun mielestä joko hyväksyt ne ja lakkaat valittamasta tai sitten lopetat ystävyyden ja lakkaat valittamasta.

 

Hassua, että jollekin tulee yllätyksenä sellainen, että ystävästäkin voi joku olla mustasukkainen. Miksi ihmeessä ei voisi olla? Mistä tahansa ihmissuhteesta voi olla: sisaruksista, puolisosta, kaverista, vanhemmista jne.

 

Hassua, että jollekin tulee yllätyksenä sellainen, että ystävästäkin voi joku olla mustasukkainen. Miksi ihmeessä ei voisi olla? Mistä tahansa ihmissuhteesta voi olla: sisaruksista, puolisosta, kaverista, vanhemmista jne.

Moi!
Ootko saanut jo oikeaa kyrpaa sun sisään?

 

En todellakaan pitäisi.

 

Totta kai se tuntuu pahalta, kun tajuaa ettei se ystävyys olekaan toiselle samaa kuin itselle.

Kun tajusin oman parhaan ystäväni osalta sen, ennen kuin hän itsekään sitä oli tiedostanut, olin todella surullinen jonkin aikaa. Kun tajusin, että minä olinkin se tyyppi, jolle oli kiva puhua siksi, ettei koskaan tarvinnut kuunnella minun huoliani.

Kyllä se muutti meidän ystävyyttä, olin siitä vähän vihainenkin, surullinen ja pettynyt. Mutta en katkaissut välejäni häneen, ystävyys vaan muuttui vähän toisenlaiseksi kuin ennen. Voisi sanoa, että minä osaltani arvioin näkemystäni uudelleen, samoin mietin sitä, että mitä minä haluan ja millä tavalla. Olemme edelleen ystäviä, tosin nykyisin kun hän kutsuu minua sydänystäväkseen, ajattelen ettei hän sitä tarkoita - enkä minäkään enää.

Minusta meillä kuitenkin näissä rajoissa on aivan hyvä ihmissuhde välillämme. Loppujen lopuksi oli minullekin helpotus saada siihen toisenlainen näkemys. Ehkä voisi sanoa, että sen tajuamisen jälkeen olen edelleen pitänyt yllä ystävyyttämme, mutta luopunut (turhista) odotuksistani, joka tavallaan mulle on tuonut sellaisen tietyn vapauden meidän väliseen ystävyyteen. Ei me olla enää "sydänystäviä" tai parhaita ystäviä, mutta ystäviä kuitenkin. Enkä ole siitä surullinen, mistään vaiheesta.

 

vaikea tilanne! Joskus ystavyys on "eri tasoista". Ystavyys koetaan eri tavalla. Myos elamantilanteet tekee vaihtelua ystavyyssuhteisiin. Itsellani on ystava jonka koen hyvaksi ystavaksi, naemme saannollisen epasaannollisesti. Itse olen se joka lempeasti valilla kieltaytyy tapaamisista ja syy tahan on hanen miehensa. Usein tapaamiset olisivat koko perheen voimin, mutta mina ja minun mieheni pidamme hanen miestaan todella moukkamaisena kaytokseltaan. Han haukkuu kaikkia, myos lapsiaan ja puolisoaan. Naen siis ystavaani paljon mieluummin yksin. Heidan lapset ovat hurjan vauhdikkaita, aina hajoaa paikkoja kun he kylailevat. Olen vain itse niin varovainen sanoissani, etten loukkaisi ystavaani. En ole suoraa syyta tahan valttelyyn sanonut. Enka usko hanen sita huomaavan. Tiedan ettei han itse pida miehensa kaytosta mitenkaan erikoisena, tavallisena arkena vain, toisintona omasta lapsuuden kodistaan. Syita voi olla siis monia, mika valilla vaikuttaa ystavyyteen. Ja kylla myos ystavasta voi olla mustasukkainen. Olen itse ainakin joskus sellaisia tunteita tuntenut. Silloin vain pitaa muistuttaa itselleen, etta ystavyyteen kuuluu kaksi ihmista. Yksin sille ei voi ehtoja luoda. Aitoa ystavyytta voi olla, vaikka nakisikin harvoin.

 

Mulla vähän ap:n kaltainen tilanne oman siskon kanssa. Kuvittelin nuorempana kuinka asuisimme lähekkäin, poikkeaisimme toisillamme kylässä tyyliin sokeria lainaamassa, tekisimme kaikkea kivaa ja niitä ei niin kivojakin hommia yhdessä. No näin ei käynyt, olen monesti pettynyt ja kuullut sanat joita en olisi halunnut kuulla: "on niin paljon muutakin kivaa etten ehdi teille".

 

On myös tosi vaikeaa kertoa toiselle, ettei halua nähdä tätä enemmän. Mulla on yksi tuoreehko tuttava, joka selvästi haluaisi viettää mun kans enemmän aikaa. Minusta meillä ei ole kauhean paljon yhteistä, ja harrastuksen parissa vietetty satunnainen aika riittää. Mutta eihän noin voi sanoa, niin menee sitten semmoiseksi välttelyksi.

En siis tietenkään tiedä, mitkä aapeen kaverin motiivit ovat, enkä niitä lähde arvailemaan.

 

Sanon suoraan, että minä olen ystävä, jolle oma perhe on etusijalla. Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä pois kotoa silloin kun puolisoni on kotona. Näin on mennyt erittäin hienosti vuosikausia. Viikonloput ja lomat pyhitän kaikkein rakkaimmilleni. Kolme lempiystävääni tietää tämän.

 

ma naan ystaviani todella vahan viikonloppuisin ja lomilla. tai no. on eras perhe jollekkasopii vain viikonloput joten heilla tulee kylailtya silloin. viikolla naen niita joille se sopii parhaiten. muutamia naen vain harrastuksissa jos tyovuorot menee pahasti ristiin. mut omissa piirissani on melko normaalia et viikonloput vietetaan perheen kanssa. joten en nyt nae ongelmaa.

 

Osa mun aikuistumista on ollut ymmärtää, että on erilaisia ystäviä erilaisiin tarpeisiin. Mulla on ystäviä, joiden kanssa puhun melkeinpä vain puhelimessa, koska välimatkaa on niin paljon. He ovat tosi läheisiä! Sitten mulla on kaveri, jota en ome tavannut, mutta olemme kirjoitelleet sähköpostia vuosia, hänkin on mulle tärkeä. Sitten on ihmisiä, joita tapaan enemmän tai vähemmän, kahvilla, koko päivän, viikonlopun. Jokaiselle on paikkansa mun elämässä ja jokainen on mulle tärkeä!

Vaikka puhuisimme "vain" puhelimessa niin älä luule, ettei ne hetket olisi mulle tärkeitä. Joskus se voi olla juuri yksi puhelu, jonka ansiosta päivä näyttää taas pikkusen valoisammalta.

 

Ei mulla mene ystävien tärkeysjärejstys sen mukaan, ketä eniten näen. En osaa edes sanoa, kuka on mun paras ystäväni. Koko perheellä vieraillaan sellasten tyyppien luona, joista tykkää koko perhe. Ei vain minä. Perheellisiä siis, joitten lasten kanssa meidän lapset tulee juttuun ja mies tykkää olla isännän kanssa tekemisissä. Sitten mulla on sellasia "bestiksiä" joille todellakin vaan soittelen ja näen kerran pari vuodessa, jos sillonkaan. Nämä on mun "ikiomia" ystäviä eikä perheen yhteisiä tuttavuuksia. Yleensä nämä ikiomat ystävät on myös tärkeempiä, vaikka aikaa on heille vähemmän...

Kuulostas sulla olevan ihan oikeesti mustasukkasuutta ystävästäs. Ja huolta ja loukkaantumista siitä, että ystävä ei ehkä tarvitse sua samalla tavalla kun sinä häntä. Muista, että mikään ystävyyssuhde tai muukaan suhde tuskin koskaan on aivan tasapäinen tuon toisen tarvitsemisen suhteen ja se tarvitsevuusasete vielä vaihteleekin suuntaan ja toiseen. Pidä vaan ystävyyttä yllä!

 

Mulla on ystävä, jolle ei käy näkeminen oikeastaan koskaan kun hänen vanhemmat ovat maisemissa. Ja ovat siis paljon tekemisissä, eivät asu kaukana ja saattavat viipyä viikon/kaksi kerrallaan, mutta silloin hän ei ehdi ikinä nähdä (meidän lapset on ystäviä keskenään, ja normaalisti voidaan nähdä monta kertaa viikossa). Tämä on hänen tapansa, enkä mä ajattele että asian tarvitsisi vaikutaa ystävyyteen.

Toisaalta, mä itse en mielelläni sovi kavereiden kanssa näkemistä viikonlopuiksi ja lomiksi, mun mies tekee jonkun verran iltaisinkin kotoa käsin töitä, päivystää jne, joten vkoloput/ vapaat ja lomat on meille perheaikaa. Silloin on ihan muutama kaveri, joille voin aikaa irroittaa, mutta ei ne joille en aikaa tästä varaa, ole mitenkään merkityksettömiä mulle. Sitten on muutama kaveriperhe, joiden miehet on mun miehen kavereita, heitä voidaan vapailla nähdä myös.
Eli musta ap:n ystävän käytös on ihan normaalia, eikä mua häiritsisi.

 

Minä en voi ymmärtää ystävyyttä, joka on jotenkin rajattua tai sidottua. Joko ollaan ysäviä tai sitten ei olla! Mikään ei ole niin loukkaavaa kuin, että yrität soittaa ystävälle, hän ei vastaa, kun AINA "on jotain muuta" tärkeämpää ja sitten hän (ehkä?) soittaa joskus ensi viikolla (jos silloinkaan), kun tilanne on jo ohi (olisit ehkä halunnut lenkille tai muuten jutustaa sanan tai parin). Toinen "tökkimisen" kohde ovat ystävät, jotka AINA odottavat yhteydenottoa. Kivaa on olla yhdessä, mutta puhelut tai vierailut kulkevat vain yhteen suuntaan.

Minulla itsellänikin on iso perhe ja puolison kanssa on oltu yhdessä lähes neljännesvuosisata. Tiedän, että aina ei voi eikä tarvitse olla tavoitettavissa, mutta nämä kaksi edellä mainittua "ystävätyyppiä" siirtyvät kyllä siihen entiset-kansioon.

 

[QUOTE="Uni";30353368]Sanon suoraan, että minä olen ystävä, jolle oma perhe on etusijalla. Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä pois kotoa silloin kun puolisoni on kotona. Näin on mennyt erittäin hienosti vuosikausia. Viikonloput ja lomat pyhitän kaikkein rakkaimmilleni. Kolme lempiystävääni tietää tämän.[/QUOTE]

Näin myös minulla.
Ja olen tyytyväinen niin kuin kaikki osapuolet.
Jutut jatkuvat ystävien kanssa aina kuin siitä mihin jäätiinkin-luonnollisen aitona.
Teeskentelyä en jaksa katsella tai sellaisia ihmisiä, jotka ovat perusilkeitä tai vain hiljaa.
Arvostan ihmisiä, jotka jakavat mielipiteensä ja osaavat keskustella.

 

Minä kunnnoitan ystävieni rajoja ja ystäväni kunnioittavat minun rajojani. Tavataan silloin kuin kaikille sopii. Yhden ystävän kanssa yhteistä aikaa löytyy 1-2 kertaa vuodessa. Ei tulisi mieleenikään lopettaa sen takia ystävyyttä, että molemmilla on omat kiireet ja muitakin ystävyyssuhteita.