Haluaisin lapsen... mutta vain, jos hän olisi poika. Olenko kamala? :(

Olemme mieheni kanssa puhuneet lapsen hankkimisesta ja siitä, suodaanko meille lapsi. Haluaisin kovasti lapsen. Totta puhuen kuitenkin haaveilen vain pojasta. Tyttö olisi pettymys. Haluaisin tummatukkaisen suurisilmäisen poikalapsen.

Onko muilla ollut vahvoja sukupuolitoiveita ja jos lapsi on ollutkin "väärää" sukupuolta, niin onko siihen sitten kuitenkin rakastunut ja sopeutunut?

Asiallista keskustelua.

 

Kannaataa nyt miettiä ja puntaroida asioita ihan oikeasti. Kuulostaa vähän karulta tuo juttusi.

Mäkin toivoin esikoisen kohdalla poikaa ja "odottelin" poikaa loppuun asti. Kun tyttö syntyi, niin muuta en enää hallunut, kuin hänet. Eli se sukupuolitoivomus loppui kuin seinään mun kohdalla.

 

Sun tarvisi lapsia saadakaan. Et halua lasta. Haluat pojan näyttelykappaleeksi.

 

Valitettavasti vielä ei saa juurikaan valita lapsen sukupuolta ja ulkoisia ominaisuuksia. Kannattaa jättää lapsi hankkimatta ettei tule jälkiseuraamuksia vääränlaisesta lapsesta.

Koiria on monia eri rotuja ja saa valita juuri sen mikä miellyttää.

 

Mulla ei ole ikinä ollut minkäänlaisia toiveita sukupuolesta. Mulle on ollut ihan sama, kumpiko tulee.
Jos joskus lisää lapsia tulee, niin saavat olla tyttöjä tai poikia.
Rehellisesti sanoen en ymmärrä yhtään, miksi sillä sukupuolella pitäisi olla väliä.

 

Joo, onhan meilläkin "toivomuslista" olemassa, mutta ihan sama millainen veijari sieltä putkahtaa, kunhan nyt pysyisi vaan vielä hetken sisuksissani kasvamassa! Tunteet heitelleet pitkin raskautta, nyt kun tietää, että siellä on meidän poikamme Viktor niin ei ahdista enää. Hän on jo niin konkreettinen, kun herää herätyskellon ääneen kanssani, vaikka onkin nahkani sisäpuolella.

 

Kamalasta tiiä ap mutta jos ehto on noin tiukka ni ehotan että ette tee lasta.

 

Ehkä et vaan halua lasta tarpeeksi, ainakaan vielä. Jos siis "vääränlainen" lapsi tuntuu pettymykseltä.

Kyllä itsellänikin on ollut sukupuolitoiveita jokaiseen raskauteen mutta ei se väärää sukupuolta ollut lapsi tuntunut yhtään vähemmän toivotulta. Ei vaikka ei edes ollut terve.

Ja muuten, ei sillä pojallakaan välttämättä ole tummaa tukkaa ja/tai suuria silmiä. Haaveilla sopii ja mieltääkin lapsi jonkinlaiseksi mutta samalla kannattaa hyväksyä se että lapsi voi näyttää aivan erilaiselta kuin niissä mielikuvissa. Omista lapsistani (4kpl) kaikki ovat syntyessään olleet ihan eri näköisiä mitä olin kuvitellut. Isommat tytöt ovat sitten jossain vaiheessa näyttäneet jotenkin tutuilta mutta kukaan ei ole ollut sellainen lapsi millaisen olisin kuvitellut saavani. Hassua taas, naapurista löytyy aika pitkälle sen näköinen ja oloinen lapsi jollaiseksi olisin oman tyttäreni kuvitellut...

 

Mulle oli teinistä asti selvää, että haluan pojan. Oletin tottakai koko ajan, että pojan saan. Mä en ole koskaan erityisemmin viehättynyt tyttölapsista, vaan nimenomaan HALUSIN pojan. Johtuuko sitten siitä, että olen itse niin tyttömäinen "hienohelma" ollut aina, että haluaa tavallaan jotain muuta.
Mä olen kuitenkin saanut kaksi tyttöä ja olen todella onnellinen ja kiitollinen heistä. Mulla on maailman ihanimmat lapset ja pois en vaihtaisi.

 

Alkuun mää aattelin että sellanen söpö tytöntyllerö ois ihana enkä osannu aatella poikaa vaikka niiden kanssa töitäkin teen. Aika kului ja lista karsiutui lauseeseen "jospa sen lapsen saisimme"..Ihanan pojan sain ja häntä en tyttöön vaihtaisi. Jotenkin särähtää aina korvaan se että lapsi on vaan sitä tai tätä tai joku on saanu vaan jompaakumpaa lajia.

 

Älkää yrittäkö lasta vielä, jos sulla on noin tiukka ajatus siitä, mitä haluat. Välttämättä et saa mitä haluat.

Mä olen aina mieluummin halunnut poikia sitä syystä, että ajattelen heidän olevan helpompia kasvatttaa ja pojat ja miehet ovat aina lepposampia. Tytöillä on enemmän draamaa ja "vänkävänkäisyyttä".

OIkeasti mulle on ihan sama kumpiako saan, eikä sukupuoli todellakana ole pettymys.

 

Kieltämättä kuulostaa aika kamalalta, sinuna en tekisi lasta niin kauan kun "väärä" sukupuoli olisi pettymys. Mä olin aina kuvitellut itseni pojan äitinä ja olin varma odottavani poikaa, mutta en missään nimessä pettynyt kun kuulin, että tyttö on tulossa, niin mahtavalta oman vauvan saaminen tuntui. Mä en todennäköisesti toista lasta saa, eli pojan äitinä olo jää kokematta, silti olen ikionnellinen.

 

No on kyllä ihan inhimillisiä ajatuksia ja varmaan aika monella on samankaltaisia ajatuksia, mutta eivät uskalla sanoa niitä ääneen kun heti pidetään idioottina. Itse kun reilu 4v. sitten odotin esikoistani, niin halusin ehdottomasti pojan koska näin itseni vain poikien äitinä. Ja sainkin sitten pojan. Pari vuotta myöhemmin kuopusta odottaessa halusin taas poikaa, mutta tyttö tuli. Rakenneultrassa kun sain sen tietää, niin valehtelematta olin ensiksi pettynyt, mutta hyvinpä siinä oli aikaa kypsytellä sitä ja kun neiti sitten syntyi, niin tajusin sillä hetkellä, että näinhän sen pitikin mennä.. Nyt odotan kolmatta ja ehkä hiukan toivon tyttöä tai oikeastaan ihan sama. Huomenna rakenneultra, jospa se sitten sirllä selviäisi. Mutta ap:lle vastaus kysymykseen, että uskoisin sinun rakastavan vauvaasi sukupuolesta riippumatta

 

Mä en sitten tiedä, mistä mun ajatuksen kumpuaa. Olen aina haaveillut pojasta. Pienet pojat ovat niin suloisia. Pikkumiehet kauluspaidoissaan ovat aivan syötäviä. Poikien vaatteet ovat söpömpiä. Pojat ovat yleensä mukavempia, solidaarisempia, helpommin periksi antavia yms.

Tytöt ovat rasittavia juonittelijoita jo ihan päiväkoti-iästä lähtien ja jostain syystä en vain halua tyttölasta, vaikka hänestä ei tulisikaan rasittava.

 

Käytät melko voimakkaita ilmaisuja. Oletko todella mieluummin lapseton, kuin tyttölapsen äiti?

On eri asia haluta vain lasta joka on poika, kuin se, että haaveilee poikalapsesta.

Mä olen aina haaveillut tyttölapsesta. Oikeastaan kahdesta tyttölapsesta. Ajatus poikalapsen saamisesta ei koskaan ollut järin mieluisaa, vaan halusin tyttöjä. Ehdottomasti.

Koin, että poika olisi ollut pettymys, kuten se sitten olikin. Ensimmäinen lapseni oli tyttö, toisen kerrottiin ultrassa olevan poika. Petyin kyllä melko paljon, sillä olisin niin kovasti toivonut tyttöä. Mutta siitä pettymyksestä pääsi yli.

Seuraavassa ultrassa pieni poikamme olikin muuttunut tytöksi, mutta en kokenutkaan pelkästään iloa, vaan myös hämmennystä ja pienesti ehkä suruakin siitä, etten nyt sitten saisikaan sitä poikaa, vaikka olin niin kovasti tehnyt töitä sen eteen, että pystyin ns. hyväksymään tulevan pojan ja jopa näkemään sen asian positiivisena.

Muistan vieläkin, miten ristiriitaiset tunteeni olivat. Lopulta kuitenkin tärkeää oli se, että sain sen lapsen, joka siellä mahassa kasvamassa oli. Ja hän oli lopulta siis tyttö.

Kolmannen kohdalla toivoin edelleen tyttöä, mutta enää tuo tyttötoive ei ollut aivan niin vahva, kuin mitä esim. esikoisen kohdalla. Mulla kun kuitenkin jo oli kaksi tyttöä. 9kk kuluttua tyttöjä oli kolme.

Neljännen kohdalla edelleen ykköstoiveenani oli tyttö, mutta se sukupuolen merkitys on tässä raskaudessa laskenut huimasti. Vaikka ensisijaisesti tyttölupaus olisi toisaalta ollut mieluisampi, kuin poikalupaus, tuntui toisaalta taas sitten siltä, että se poikalupaus olisi toisaalta ollut mukavampi, kuin tyttölupaus.

Jälleen siis varsin ristiriitaista. Asiaa aikani pohdittuani, päädyin jo ennen rakenneultraa toteamaan, että sieltä tulee sellainen vauva, kuin mitä tulee. Hänet minä haluan, oli siellä jalkojen välissä sitten mitä tahansa

 

Tottakai mä miehenä olen haaveillut pojasta. Lukioiässä muistan sanoneeni, että saan kaksi poikaa. NIille oli nimetkin. Aleksi ja Akseli. Hyi mitään tyttöjä, yök. Mä näin itseni potkimassa jalkapalloa pikkupojan kanssa.

Mulla on kuitenkin tyttö. Enkä pois vaihtaisi. Maailman paras muksu Iskän silmäterä!

PS: Mun tyttö on aika kova futiksen pelaaja

 

Mä olen aina nähnyt itseni poikien äitinä. Mulle oli ehdotonta saada poika. Tytön saaminen ajatuksena oli pelottava. Mä elin niin poikaunelmaani, etten edes pitänyt vaihtoehtona tytön saamista.
Ultrassa kuitenkin selvisi, että meille tulee tyttö. Kun pääsin autoon, purskahdin itkuun ja muistan huutaneeni ääneen "ei ei ei ei ei EI EI EI" ja soitin miehelleni töihin ja vain itkin. Pari päivää meni sumussa. Koin, että mua rankaistiin. Muutaman tunnin ajan taisin inhota koko vauvaa.
Tuota kesti pari päivää.

Sitten kiertelin kaupungilla ja ne vaaleanpunaiset pikkumekot olivatkin ihania ja aloin olla oikeasti onnellinen. Mä saan lapsen. Mun lapsi. Musta tulee äiti. Muistan juoneeni yksin kahvia kahvilassa ja hymyilleeni itsekseni. Olin niin onnellinen. Miten etuoikeutettu sain olla. Mulle tulee lapsi!


Nyt tuo esikoistyttö on mulle niin tärkeä, etten voi sanoin kuvailla. Onneksi asiat menivät näin.

Esikoistytön jälkeen olen hitusen sitä poikaa toivonut yhtä. Mulla on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

 

Uskon, että monilla jonkinasteisia toiveita on siitä tulevasta lapsesta etukäteen, koski ne sitten sukupuolta, hiustenväriä tai muita piirteitä jne. Silti suurin osa rakastuu siihen omaan lapseen varauksetta kun sen lopulta syliin saa (tai muutamassa kuukaudessa synnytyksen jälkeen) oli se mitä sukupuolta tai minkäpiirteinen tahansa.

Itse toivoin poikaa esikoista odottaessani ja minun oli vaikea nähdä itseäni tytön äitinä, mutta tyttö tuli enkä missään vaiheessa kokenut siitä kuitenkaan pettymystä tmv. Enemmän silloin alkuun tuli järkytyksenä se todellinen elämänmuutos minkä se vauva toi mukanaan ja siihen uuteen elämään sopeutuminen vei sen pari kuukautta aikaa. Todella nopeasti tuli sellainen olo, etten voinut kuvitellakaan että esikoinen olisi sukupuoleltaan tai miltään muultakaan piirteeltään mitään muuta kuin on.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka jotenkin jäävät kiinni tuohon asiaan eivätkä pääse siitä yli vaikka tärkeämpiäkin asioita on (esim se onko lapsi terve). Tällaisissa tapauksissa seuraukset voivat olla todella vahingolliset lapselle joka tilanteeseen syntyy. Jos epäilet olevasi sellainen, joka ei asiasta yli omin neuvoin pääse, suosittelen sinulle puhumista ammattilaisen kanssa alkaen heti ja jatkaen mahd lapsen odotusaikana ja synnytyksen jälkeenkin vielä jos päätätte perheenlisäystä tehdä..

 

Mä odotan tällä hetkellä esikoistani. Meille on aikalailla se ja sama, kumpiko tulee. Eli mitään vahvoja sukupuolitoiveita ei kummallakaan ole. Ennen kun olin raskaana, niin molemmat toivoimme poikalasta, mutta raskausaikana ei ole siitä sen kummemmin puhuttu.
Tulee kumpi tulee, yhtä toivottu ja rakas hän on.

 

Mulla oli raskausaikana unelma siitä, että masussani asustaa pieni vaaleahiuksinen poika.
Synnytin kuitenkin liki kaljun tyttölapsen, jolle myöhemmin on kasvanut tumma tukka Hyvä näin. En muuta haluaisikaan.

 

[QUOTE="ajatus";28368922]Mä en sitten tiedä, mistä mun ajatuksen kumpuaa. Olen aina haaveillut pojasta. Pienet pojat ovat niin suloisia. Pikkumiehet kauluspaidoissaan ovat aivan syötäviä. Poikien vaatteet ovat söpömpiä. Pojat ovat yleensä mukavempia, solidaarisempia, helpommin periksi antavia yms.

Tytöt ovat rasittavia juonittelijoita jo ihan päiväkoti-iästä lähtien ja jostain syystä en vain halua tyttölasta, vaikka hänestä ei tulisikaan rasittava.[/QUOTE]

Huhhuh. Että solidaarisuus ja helposti periksi antaminen ois jotenkin sukupuolisidonnaisia asioita? Meillä on nimenomaan poika se joka hakkaa päätään seinään ihan joka asiassa, vauvasta asti tyttö on ollut miljoona kertaa helpompi tapaus.

Sen tosin myönnän, että kun esikoinen oli poika, niin toivoin tyttöä seuraavaksi. Ajattelin että ois kiva kun ois molempia sukupuolia talossa, mutta en sen vakavammin asiaa ajatellut.

 

Mitä jos saat pojan, mutta hän onkin tihrusilmäinen blondi? Annat lapsen pois?

Miksi muuten edelleen monen mielestä poika on parempi? Vanhanaikaista ajattelua. Itse toivoin tyttöä ja tytön sain, mutta ei olisi haitannut vaikka olisi tullut poika. Pääasia on saada se lapsi eikä lasta jätetä sukupuolensa tai muunkaan syyn takia.

 

Mä olen ennemmin toivonut poikalapsia siitä syytä, että koen heidät helpommiksi ja vähemmän murhetta tuottaviksi. Poikien elämä varmaan ylipäätään on helpompaa ja tyttöjen elämä taasen vaarallisempaa. Tytöt ja naiset ovat helposti sellaisia kot kot kot jo pienestä.

Onneksi mun kummatkin tytöt ovat niin ihania ja Luojalle kiitos heistä. Luojalle kiitos myös maailman hurmaavimmasta ja ihanimmasta pojastani. Mun lapset <3

 

Mie odotan viidettä, meillä on neljä tyttöä ennestään ja nytkin on tyttö tulossa ultran mukaan. Oon aina aatellut että mitä jos ultrassa sanottaiskin että poika tulossa, ois varmaan hetken aikaa "sulattelemista". Jotenkin miellän itseni niin vahvasti tyttöjen äidiksi.

 

Niin, lapsi ei ole tilaustavaraa. Lapsihan sieltä mahasta syntyy. Lapsi joka on tyyppi, persoona, jolla on oma tempperamentti. Yksilö.

Mitäs jos syntyykin poika, joka ei täytäkkään pojan vaatimuksia. Vaan onkin "tyttö". Minulle nimittäin tulee mieleen, että ulkonäkötoiveiden lisäksi pojalta toivotaan tietynlaista "miehistä" käyttäytymistä.

Nii, että jos kasvatvielä muutaman vuoden ja mietit asiaa.