Haluaisin lapsen... mutta vain, jos hän olisi poika. Olenko kamala? :(

  • Viestiketjun aloittaja "ajatus"
  • Ensimmäinen viesti
"minttu"
Lapsettomuusongelmasta kärsineenä mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, joille sukupuoli on noin tärkeä. Kun IVF- hoidolla tulin raskaaksi, mulle oli todellakin ihan sama, onko tulokas tyttö vai poika.
 
  • Tykkää
Reactions: Saksamamma
[QUOTE="Akka";28368862]Sun tarvisi lapsia saadakaan. Et halua lasta. Haluat pojan näyttelykappaleeksi.[/QUOTE]

Oletpa typerä.
Itse en ole halunnut tyttöjä, koska meidän suvussa niiden kohtalo on ollut melko karu. Pidän enemmän poikalapsista, osaan toimia niiden kanssa ja tunnen oloni hyväksi poikieni seurassa. Tyttöä en ole halunnut. Kun mietimme kolmatta lasta, en enää lähtenyt siihen, koska pelkäsin, että se olisi ollut tyttö. Kolmatta kertaa en uskonut tuurini enää kestävän; onha minulla kaksi ihanaa poikaa.

Enkä ole itsekäs, sairas, etsi näyttelyesineitä, en ole sovinistinen, vanhoillinen tai muuten päästäni vialla kun sanon, että en halua tyttölasta. Miksei sitä saisi sanoa?
 
[QUOTE="minttu";28370084]Lapsettomuusongelmasta kärsineenä mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, joille sukupuoli on noin tärkeä. Kun IVF- hoidolla tulin raskaaksi, mulle oli todellakin ihan sama, onko tulokas tyttö vai poika.[/QUOTE]

Niin, ei kaikkea voikaan ymmärtää. Itse voisin ajatella, että en ihan täysin tajua sitä, että jos lasta ei kuulu, niin siihen sitten uhrataan koko elämä. Siis IHAN KOKO ELÄMÄ. Sosiaaliset suhteet, talous, harrastukset, parisuhde, mielenterveys. En tajua sitä. Näin kävi sukulaisperheessämme, ja sitä jos jotakin on kauheaa katsoa. Mutta ehkäpä sinä taas tajuat sen.

Mun kokemukseni mukaan jokaisella tuntemallani äidillä on ollut raskausaikana jokin mielleyhtymä, toive tai ajatus lapsen sukupuolesta. Jokainen jollakin tasolla haaveilee tai mieltää vauvansa joko tytöksi tai pojaksi. En sano, että toiveen pitäisi olla niin voimakas että "väärää" sukupuolta oleva lapsi olisikin sitten pettymys, mutta en tosiaan tunne ketään, joka olisi mieltänyt vauvansa vain sukupuolettomaksi vauvaksi syntymähetkeen saakka.

Meitä on siis moneksi.
 
Iida-Mariia
Mä toivoin myös kovasti poikaa. Ensisijaisesti halusin nimenomaan poikalapsen. Olisin saattanut jättää koko lasten teon väliin, jos mulle olisi etukäteen kerrottu, että en saa poikia.
Mä kuvittelin, että mun poika perii minulta kiharan tukan ja isältään kasvojen piirteet. Mä ihailin kaupoissa poikien vaatteita ja hellyin aina, kun mua vastaan tuli joku pikkupoika äitinsä kanssa. Mun ajatukset ja unelmat olivat vahvasti siinä pojassa ja millaista elämämme tulee olemaan pienen pojan vanhempina.
Rakensimme silloin taloa ja etsin tapetteja, jotka sopivat pikkumiehen huoneeseen.

Raskausviikolla 37 (ylimääräinen ultra) selvisi, että masussa on tyttö. Purskahdin kotona itkuun. Mä olin vihainen vauvalle, vihainen miehelenni ja vihainen itselleni. Se päivä oli ihan kamala. Tuintui siltä, kuin minua olisi huijattu.

Kun tyttö syntyi, en muuta enää hallunnutkaan. Olin saanut syliini maailman kauneimman ja suloisimman vauvan. Enkä tytön syntymän jälkeen ole ollut vihainen päivääkään siitä, ettemme saanutkaan poikaa. Hyvä näin.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
"Neljän äiti"
Minä olen aina unelmoinut neljästä lapsesta ja neljä maailman parasta muksua mulle on suotu. Joskus aikaisemmin ajattelin, että neljä poikaa olisi kiva. Mulla on kuitenkin kaksi tyttöäkin ja hellyyden ja rakkauden osoittaminen on ollut pojille luontaisempaa heti alusta. Tyttöjen kanssa sitä on pitänyt vähän enemmän opetella. Kaikki neljä ovat minulle yhtä rakkaita ja arvokkaita.

Mä olen itse kasvanut neljän siskon kanssa ilman veljeä. Me siskokset tapeltiin koko ajan. Etenkin vanhin siskoni juonitteli mun pään menoksi koko ajan jotakin ja osasi olla todella ilkeä. Siskot veivät kyllä itsetuntoni ihan nolliin.
Teininä jatkuvaa läskien puristelua "ootpa läski" ja piikittelyä, juonimista ja nolaamista kavereideni edessä.
Eikä me aikuisenakaan sen kummemmin tekemisissä olla.

Tuo oma lapsuus "inhottavien" siskojen kanssa varmaan on jättänyt jälkensä ja siksi muistan rukoilleeni joskus, etten saisi yhtäkään tyttöä.

Omat tyttöni ovat ihan erilaisia ja mielikuvat tytöistä muuttuneet täysin omien tyttöjeni kautta.
 
[QUOTE="ajatus";28368922]Mä en sitten tiedä, mistä mun ajatuksen kumpuaa. Olen aina haaveillut pojasta. Pienet pojat ovat niin suloisia. Pikkumiehet kauluspaidoissaan ovat aivan syötäviä. Poikien vaatteet ovat söpömpiä. Pojat ovat yleensä mukavempia, solidaarisempia, helpommin periksi antavia yms.

Tytöt ovat rasittavia juonittelijoita jo ihan päiväkoti-iästä lähtien ja jostain syystä en vain halua tyttölasta, vaikka hänestä ei tulisikaan rasittava.[/QUOTE]

Oletko miettinyt, mistä johtuu noin suuri vastenmielisyys ja halveksunta omaa sukupuoltasi kohtaan?

Sinänsä toiveet ja haaveet ovat ihan inhimillisiä ja normaaleja, noin kova vastenmielisyys tyttöjä (ja naisia?) kohtaan sen sijaan kuulostaa vähän oudolta.
 
[QUOTE="tuleva äiti";28369136]Heh, en todellakaan ole provo. Olisinkin! Haluaisin niiiiiin kovasti vilpittömästi sanoa, että mulle on sama kumpi sieltä tulee. Vaan kun ei ole. :(

Arvasin, että joku tarttuu tähän mun stereotyyppi-luokitteluun. Valitettavasti vaan useimmiten se menee niin, että tytöt tykkää prinsessoista ja pojat pyssyistä. Tuttavapiiriin ei kuulu ainuttakaan tästä poikkeavaa. Ei myöskään koko naapurustoon. Ihan turha sanoa, ettei sukupuolella ole merkitystä näiden asioiden suhteen, kyllä on.[/QUOTE]

No, kyllä suurin osa tytöistä tykkää MYÖS jostain muustakin kuin prinsessoista ja samoin pojat muustakin kuin pyssyistä! Voi hyvänen aika teidän käsityksiänne!
 
"Laura"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;28378346:
Oletko miettinyt, mistä johtuu noin suuri vastenmielisyys ja halveksunta omaa sukupuoltasi kohtaan?

Sinänsä toiveet ja haaveet ovat ihan inhimillisiä ja normaaleja, noin kova vastenmielisyys tyttöjä (ja naisia?) kohtaan sen sijaan kuulostaa vähän oudolta.
En ole AP, mutta voin samaistua häneen.
Yllättävän moni tuttuni on toivonut poikaa esikoisekseen. Ne toiveet ovat perustuneet yleensä sille, että poikien vaatteet ovat söpömpiä, tykkäävät itse ennemmin pelata jalkapalloa, kuin leikkiä nukeilla, naapurissa on niin söpö pikkupoika, kun kaverillakin on poika, poikien jutut ovat kivempia tms. Eli tällaisiin mitättömiin asioihin , joilla ei oikeasti ole mitään väliä. Ne ovat vain haaveita.

Mulle sen sijaan on pakkomielle ollut saada poika. Jollain sairaalla tapaa jopa inhoan naisia ja tyttöjä.

Oletan tämän kaiken kumpuavan siitä, että mua on pienestä asti koko peruskouluajan kiusattu. Mä olen aina ollut kiltti, hitusen sinisilmäinen ja ystävällinen. Kiusaajat ovat aina olleet tyttöjä ja mulle ollaan oltu todella ilkeitä. Ihan siis hakattu naamaa juomatelineeseen, rikottu kännykkä, nakeltu jumppapussistani alusvaatteet ilmoitustaululle roikkumaan, syljetty päin. Pahimpinia pidän kuitenkin henkistä väkivaltaa. Mulle läheteltiin synttärikutsuja juhliin, joita ei oikeasti edes ollut. Kun jollakin oli oikeat synttärit, niin mä olen joka vuosi ainut tyttö, jota ei kutsuttu.
Yhden kerran kutsuin omille synttäreilleni 10 tyttöä ja kolme poikaa. Kaikki pojat tulivat, mutta tytöistä ei yksikään.
PUhumattakaan siitä paskan ja perättömien juttujen määrästä, jota minusta leviteltiin paikkakunnalla.

Lukiossa ei varsinaisesti enää kiusattu, mutta aina joku vähän yritti höynäyttää. Tytöt olivat sellaisia selän takana naurajia. Tyttöjen kanssa ei koskaan mahtunut samaan ryhmään tekemään ryhmätyötä. Aina sitte joku poikaporukka sanoi "no tuu meidän kanssa".

Yliopiston aloittaessani naiset hyljeksivät taas. Ei koskaan löytynyt naisporukasta ryhmätyökavereita. Sellaista pientä juonittelua oli sielläkin.

Ensimmäisessä kesätyöpaikassani oli vain naisia ja yhteishenki oli ihan karmiva. Moni perusteli mulle asiaa sillä, että aina jos on naisvaltainen ala, niin yhteishenki on huono..

Mulla on reilusti nuorempi siskopuoli. Siskopuoleni on mulle kyllä tosi rakas. Mutta aina kun hänellä on joku kaveri kylässä, niin yleensä he haukkuvat sitä kolmatta, joka ei ole paikalla.
Jos paikalla on 3-4 tyttöä niin he keskittyvät lähinnä kilpailemaan siitä, kuka on paras.
 
Tätä ei sanota ääneen
[QUOTE="Laura";28378407]Mulle sen sijaan on pakkomielle ollut saada poika. Jollain sairaalla tapaa jopa inhoan naisia ja tyttöjä.

Oletan tämän kaiken kumpuavan siitä, että mua on pienestä asti koko peruskouluajan kiusattu. Mä olen aina ollut kiltti, hitusen sinisilmäinen ja ystävällinen. Kiusaajat ovat aina olleet tyttöjä ja mulle ollaan oltu todella ilkeitä. [/QUOTE]

Mulla on ollut ja on edelleen päinvastainen ajatus, joka kuitenkin kumpuaa luultavasti hyvin samantapaisesta syystä. Olin rankasti koulukiusattu peruskoulussa ja lukiossa, ja paria koulun pahistyttöä lukuun ottamatta kaikki kiusaajat olivat poikia. En muista, että olisin koko yläasteaikana kuullut yhdeltäkään pojalta ainuttakaan ystävällistä sanaa; sen sijaan nimittelyä, rumaksi läskiksi laudaksi haukkumista ja muuta "mukavaa" sain kuulla joka ikinen päivä. Myös töniminen, potkiminen, tavaroiden piilottaminen ja sotkeminen sekä mm. rintojen kouriminen (ja päälle räkäinen nauru "vittu mikä lauta" -huudoilla höystettynä) tulivat tutuiksi.

Koko sen ajan, kun ylipäätään olen lasten saamista miettinyt, olen ajatellut saavani tytön. Poikaa en ole koskaan halunnut, enkä oikeastaan ole edes ottanut huomioon sitä mahdollisuutta, että voisinkin saada pojan. Nyt olen viimeisilläni raskaana ja vatsassa asustaa poika, enkä edelleenkään voi sanoa olevani täysin sinut asian kanssa. Kaupoissa kiertely ja ihanien tyttövaatteiden näkeminen itkettää, ja ajatus riehuvasta, sotaleikeistä ja pyssyistä ja sen sellaisesta kiinnostuneesta pojasta tuntuu suoraan sanottuna vastenmieliseltä. :(

Olen tehnyt selväksi miehelle, että haluan kasvattaa lapseni tietyiltä osin eri tavalla kuin hän on kasvattanut aiemmasta suhteesta olevat poikansa. Pokemonien ja muiden adhd-riehumispiirrettyjen tilalle musiikkivideoita, leikkipyssyjen tilalle lelukitara ja muita lelusoittimia, yms. Liikuntaharrastukseksi ehkä judoa tai muuta itämaista ja lisäksi katutanssia tai sirkuskoulua tai muuta sen tyylistä. Toki lapsen omat kiinnostuksen kohteet lopulta ratkaisevat, mitä hän haluaa tehdä ja harrastaa, mutta ainakin aion pitää huolen siitä, että tarjoan hänelle muutakin kuin pelkkiä "poikamaisia" harrastuksia ja aktiviteetteja.
 
"vieras"
Mulla on viisi lasta. En ole ikinä väliitänyt lasten sukupuolista pätkääkään, miehenikään ei ole.
Ne jotka on sitä jauhaneet ja jankuttaneet, on ollut ulkopuolisia.

Meillä oli kolme ensimmäistä poikia.
Jo ekan pojan jälkeen läheiset ihmiset alkoivat "toivoa" , että olisipa kiva jos seuraava olisi tyttö. Kolmannen pojan jälkeen, kun odotin neljättä lasta, suorastaan jankutettiin, että nyt sitten pitää tulla tyttö!
Odotin saavani neljännen pojan ja olin tosi onnellinen, odotin että pikku poikani syntyisi.

Kun syntyikin tyttö, niin olin ihan ihmeissäni. Sanoin kätilöllekin, että älä valehtele. Se oli mun ensi reaktioni.
Tietysti, olin tosi onnellinen tytöstäni, mutta se oli ihan täydellinen yllätys :)
Yhtä paljon olisin kyllä ilahtunut pojastakin.

Meille tuli kyllä vielä viideskin lapsi vielä, se oli taas poika :)

Kaikki ne on yhtä rakkaita.
 
Elämä on...
Samaistun kyllä aapeen ajatukseen, tosin toiveena itselläni on tyttö. En tiedä tulisinko pettymään poikalupaukseen, tällä hetkellä siltä tuntuu. Mulla ollut jo tosi pienestä asti nimi valmiina mun tyttärelle ja samoin miehellä. Mieskin siis toivoisi enemmän tyttöä.

Mulla on sisko ja kyllä muistan että tapeltiin ja juoniteltiin "äiti x teki tätä" "noku y teki tätä !!" Ja ex mieheni kertoi että on tapelleet veljensä kanssa joskus jopa nyrkein. Myös nykyinen mieheni ja hänen siskonsa ovat tapelleet, joten oli asia miten päin vaan - sisarukset "tappelee" ja kilpailee varmaan aina jossain vaiheessa elämää.

Ja komppaan niitä, ketä sanoo että tytötkin pelaa futista ja pojatkin ratsastaa. Niinhän se menee. Jokaisella meillä on omat kiinnostuksen kohteet. Ja sen takia sanonkin: älkää suunnitelko etukäteen mitä lapsi tulee harrastamaan eli mistä lapsi kiinnostuu. Kuinka monta pettynyttä vanhempaa saadaan kun barbit tai lelukitarat jää nurkkaan. Onhan se hyvä tarjota lapselle vaihtoehtoja mutta me emme voi päättää mistä toinen ihminen kiinnostuu (kyllä, hei ne lapset on ihan kuin mekin jotka ollaan kaikki kiinnostuneita eri asioista!)

Se, kasvaako tytöstä juonitteleva ämmä on pitkästi kasvatuksesta kiinni samoin kuin se, että tuleeko pojasta laiska rilluttelija. Ympäristö ja kaveripiiri tietty vaikuttaa mutta se on elämää, onhan ne vaikuttaneet meihinkin - toisiin enemmä ja toisiin vähemmän.

Toiveita saa olla ja turha on itseään rankaista jos pettyy tulevan vauvan sukupuoleen, luojan kiitos ettemme voi valita sukupuolta etukäteen, vaikka pettyy moni silti ainakin jonkin verran. Antaa itselleen aikaa totuttautua ajatukseen ja yrittää nähdä asioiden hyvät puolet, se on kannattavampaa kuin takertua siihen pettymykseen ja jäädä tuleen makaamaan.

Vaikka itse toivon tyttöä, koko sydämestäni, silti tuleva lapsi tulee olemaan rakas ja haluttu. Jos tietää etukäteen että tahtoo hypätä sillalta jos ei saa mitä haluaa, kannattaa vakavasti harkita 1) ammattiauttajaa tai 2) ettei tee lapsia lainkaan...

Kaikkeen tottuu kun asenne on kohdillaan ja vaikeidenkin asioiden kanssa oppii elämään.

Näillä eväillä täällä päässä mennään eteenpäin tuli sitten mitä tahansa vastaan.

Kunhan lapsonen on terve ja pysyy mukana.
 
Elämä on...
Niinjoo ja on mua kiusattu myös koulussa, niin pojat kuin tytötkin, aina ammattikorkeaan asti. Oli kumpaa sukupuolta vaan, sitä on aina mahdollisuus tulla kiusatuksi.
Oli sitten läski tai laiha, oli rillejä tai ei, käyttää merkkivaatteita tai ei, oli ulkonäkö mitä oli, käytös mitä on jne... Listaa vois jatkaa loputtomiin.

Ymmärrän kyllä sen, että jos on tullut poikien kiusaamaksi tai tyttöjen niin asenteet muuttuu, se on elämää.

Me voimme vaikuttaa siihen millaisia lapsistamme tulee, vaikkemme suoraan voikaan vaikuttaa kiinnostuksen kohteisiin ja ympäristöön/kaveripiiriin...
 
Ruusunen vain
Minä myös olen aina toivonut ja halunnut poikia. En tiedä tarkalleen miksi. Poikien jutut ovat kivempia jotenkin ja olen itse niin naisellinen kaikin puolin, eli ehkä pojat kiehtovat enemmän siksi.
Tyttölapsi ei kuitenkaan mikään pettymys olisi.
 
Minä olen aina halunnut myös poikaa. Nuorempana ajatus tyttölapsesta oli ihan hirveä. JOssain vaiheessa pelkäsin lasten tekemistä, etten vahingossakaan saa tyttöä.
Sitten kun tulin raskaaksi niin mulle oli oikeasti ihan sama kumpiko masussa asustaa.
 
Pienet ovat murheet, jos ongelmana on vain sukupuoli. Itselleni on aina ollut ihan sama kumpi tulee, kunhan on terve. Ja viime viikon ultrassa sitten selvisikin, että lapseni ei välttämättä terve ole. Tässä on vauvan sukupuoli aika toisarvoinen asia.
 
"Nilla"
Alkuperäinen kirjoittaja hän-joka-jääköön-nimeämättä;28368966:
Mä olen ennemmin toivonut poikalapsia siitä syytä, että koen heidät helpommiksi ja vähemmän murhetta tuottaviksi. Poikien elämä varmaan ylipäätään on helpompaa ja tyttöjen elämä taasen vaarallisempaa. Tytöt ja naiset ovat helposti sellaisia kot kot kot jo pienestä.
Siis mitä, poikiahan kuolee kuin kärpäsiä kaikkien hullujen tempaustensa vuoksi?
 

Yhteistyössä