Haluaisin jakaa oman mielipiteeni imetyksestä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja piinariina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:
No jos synnärillä saa lisämaitoa, ni tuskin sen takia kenenkään imetys menee pilalle.
Siellähän on mahdollisuus stimuloida omia tissejä pumpuilla. Monille maito nousee kunnolla vasta kotona (noin kolmantena päivänä synnytyksestä ).

No näin minäkin olen ajatellut, että ei se lisämaito ensimmäisinä päivinä imetystä pilaa, vaikka monesti se on ollut hyvinkin "tuomittavaa" kun vauva on saanut sitä lisämaitoa.

Itse olin esikoisen kanssa sairaalassa neljä päivää, kolmantena päivänä jouduttiin ekan kerran antamaan lisämaitoa. Siihen saakka vauva oli ollut lähes jatkuvasti tissillä. Kun oli neljä viikkoa kulunut, lopetin yrittämisen, ei ollut maito noussut vieläkään. Runsaan imetyksen lisäksi oli lääkitystä, rintapumppua, imuotteiden yms. tarkistamista, neuvola-apuja, runsasta juomista, terveellistä syömistä, stressittömyyttä ja luottamusta siihen, että maito nousee... Liekö sitten siinä vika, että sai lisämaitoa synnärillä...
 
Esikko syntyi alle 3 kg painavana. Imetin ja imetin, mutta paino laski ja lapsi alkoi kellertyä. Mitä ihmettä ois pitänyt tehdä, antaa painon pudota edelleen? Lisämaitoa annettiin sairaalassa ja vielä kotona jonkin aikaa. Myöhemmin täysimetyksellä ja imetin 2v.

Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Eikö vauva ole valtavan nälkäinen, jos ei moneen päivään saa maitoa?

Vauva on kyllä sopeutunu siihen, että ensimmäisinä päivinä maitoa ei tule ku muutama tippa. Niin on ollu jo muutama miljoona vuos. Vauvan keho on siihen sopeutunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:

Montako päivää lasketaan näihin ensimmäisiin päiviin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:
Voi haloo!
Kyllä sille vauvalle tarvii antaa maitoa myös niinä ekoina päivinä.
Mulla ei oo tota ongelmaa ollu, kun maitoa tuli jo ennen synnytystä, mut jos ei olis tullu, ni tottakai se olis saanu korviketta.
Ja kunnolla munkin maito nousi vasta kotona.

Suosittelen pyytämään asiantuntijalta faktatietoa. Koska vauva todella pärjää ensimmäiset päivänsä ilman maitoa, usko vain! Näin teki siis minunkin vauvani eikä saanut lisämaitoa.

No, en käynyt tappelemaan lääkäreiden kanssa jotka olivat lasteni kohdalla asioista erimieltä.

Esikoinen syntyi rv 37+0, pienikokoisena ja laihana kuin mikäkin. Istukan toiminnassa oli ollut ongelmia eikä lapsi ollut saanut tarpeeksi ravintoa, nahka vaan roikkui käsivarsissa ja jaloissa. Lisäksi lapsella oli jo tuossa vaiheessa päällä down-epäily (josta ei oltu vielä kerrottu vanhemmille) ja siihen liittyvä lihasvelttous ja suun motoriikan ongelmat mitkä ennustivat sitä ettei imetys ainakaan kovin helpolla lähde käyntiin. Ei tullut mieleenkään kieltaytyä kun lääkäri määräsi pojun lisämaidolle.

Kuopus taas syntyi viikon ennen alskettua aikaa liki 4,5kg möhkäleenä. Kuvittelin tuolla kertaa pärjääväni ilman lisämaitoa mutta kun lapsi alkoi ensin huutaa hurjana ja sitten väsähtää ja verensokereiden todettiin laskeneen vaarallisesti niin silläkin kertaa suostuin lisämaitoon.

Ja mikä omituisisnta, kummallakin kertaa maito sitten nousi muutaman päivän päästä ja "täysimetys" onnistui esikoiselta 4,5kk ja kuopukselta 6kk, jatkuen sitten osittaisimetyksenä vielä pidempään. Eli tämän perusteella voisin vissiin todeta ettei sairaalassa annetulla lisämaidolla ole mitään merkitystä imetyksen onnistumisen suhteen? :D

(juu, on sillä merkitystä enkä suosittele turhaa lisämaidon antamista, mutta jos lapsi sitä oikeasti tarvii en näe sitä minään mörkönä. Hyvin se imetys voi onnistua silti)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiiu:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Eikö vauva ole valtavan nälkäinen, jos ei moneen päivään saa maitoa?

Vauva on kyllä sopeutunu siihen, että ensimmäisinä päivinä maitoa ei tule ku muutama tippa. Niin on ollu jo muutama miljoona vuos. Vauvan keho on siihen sopeutunut.

Montako päivää lasketaan näihin ensimmäisiin päiviin?

Tän minäkin haluaisin tietää? Kuinka kauan uskaltaa antaa vain rintaa, jos pissaa tulee yksi kestovaipallinen päivässä?

Ei todellakaan ole leikin asia pihdata sitä lisämaitoa. Vauvan terveys on vaarassa, voi kuivua, mennä huonoon kuntoon ja jopa vammautua. Ei vauva siihen tutteliin kuole, eikä vaikuta rintamaitoon. Ihan sairasta vouhkata täällä että pitää vain imettää ja imettää. Tuopa vasta itsekästä on, äidin halu täysimettää vaarantaa lapsen terveyden.
 
Kolme lasta olen imettänyt ja kaikille on sairaalassa annettu lisämaitoa. Silti ensin kannattaa antaa lapsen imeä rintaa vaikkei mitään vielä heru, ihan sen takia että rintaa täytyy stimuloida ja toisekseen jotta vauva ei "unohda" miten rintaa imetään. Siitä olen kuitenkin ap:n kanssa samaa mieltä että imetystietoa ja tukea pitäisi voida antaa nykyistä enemmän ja panostaa varsinkin ensisynnyttäjiin sekä niihin, joiden imetys aiemmin on epäonnistunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin on näreet:

Näin! Itsekin aion, jos joskus vielä lapsen saan, "painostaa" sairaalan henkilökuntaa ja terveydenhoitajaa antamaan kaiken mahdollisen avun ja neuvot minulle, jotta voisin onnistua imetyksessä.

En itseni lisäksi tunne muita äitejä, joilla ei imetys olisi onnistunut vähintääkin muutamaa kuukautta. Ja tosiaankin, minä lasken onnistuneeksi imetykseksi muutaman (sanotaanko vaikka neljänkin kuukauden) imetyksen. Kun vertaan sitä siihen, etten pystynyt imettämään viikkoakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:
Voi haloo!
Kyllä sille vauvalle tarvii antaa maitoa myös niinä ekoina päivinä.
Mulla ei oo tota ongelmaa ollu, kun maitoa tuli jo ennen synnytystä, mut jos ei olis tullu, ni tottakai se olis saanu korviketta.
Ja kunnolla munkin maito nousi vasta kotona.

Suosittelen pyytämään asiantuntijalta faktatietoa. Koska vauva todella pärjää ensimmäiset päivänsä ilman maitoa, usko vain! Näin teki siis minunkin vauvani eikä saanut lisämaitoa.

Kyllä, tämä on totta. Vauvalla on vararavintoa juuri niitä paria ekaa päivää varten kun maitoa ei ole vielä rinnoissa. Luonto on asian näin järjestänyt, luolamiehillä ei ollut tuttipulloja. Ja lisäravintoa siis annetaan synnytyssairaaloissakin vähän liian herkästi, mutta toki jos vauva on pienipainoinen tai muuta ongelmaa, on se tietenkin perusteltua.
 
Minä olen myös ihmetellyt sitä ääneenkin, miksei KUNNON oppaita imetyksestä jaeta. Äitiyspakkauksen oppaassa ei mainita kaikkea. Ennen samassa huushollissa asui monta naista ja tieto ja opetus levisi. Nykyään naisilla ei ole samanlaista verkostoa ja useat ensisynnyttäjät ovat melko tietämättömiä asioista.

Jopa synnytyssairaalasta olen kätilöltä saanut asioista väärää tietoa, mutta onneksi myös oikeaa tietoa paljon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sara:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiu:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Eikö vauva ole valtavan nälkäinen, jos ei moneen päivään saa maitoa?

Vauva on kyllä sopeutunu siihen, että ensimmäisinä päivinä maitoa ei tule ku muutama tippa. Niin on ollu jo muutama miljoona vuos. Vauvan keho on siihen sopeutunut.

Montako päivää lasketaan näihin ensimmäisiin päiviin?

Tän minäkin haluaisin tietää? Kuinka kauan uskaltaa antaa vain rintaa, jos pissaa tulee yksi kestovaipallinen päivässä?

Kertokaa nyt joku tietävä!

Minä ymmärtäisin asian "muutaman" päivän(1-2), eli sen ajan kun maito nousee. Keskoslasta hoitaessani ohjeeksi annettiin, että joka vaipanvaihdolla pitäis olla pissaa eli 3-4 tunnin välein. Jos nyt en ihan väärin muista, niin vauvan vararavinto on varastoituneena maksaan, josta se sitten pääsee verenkiertoon syntymän jälkeen. Keskosilla asia ei varmaankaan mene näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aitisaurus:
Huomioon ottaen sen että kyseessä ei ole esim. sokerivauva jolla verensokerit heittelee. Äidillä tulee heti synnytyksen jälkeen vahvaa ternimaitoa joka saattaa olla vähäistä mutta on tuhtia tavaraa.
Kylläpä imetys jutut saa höyryn joillain korvista nousemaan...Ei kait neuvot ole keneltäkään pois vai mikä saa tilttaamaan?

Peesi tälle, ap ei tässä tarkoittane tapauksia joissa vauvalla on ongelmia tai sairautta tms. Nimenomaan, neuvoja jos satut antamaan, niin hirveet vihat saa päälleen ja nyyhkystooreja siitä miten just meidän vauva oli niin ja näin ja olis kuollu ilman pulloa.. Aloituksessa ei ollut kyse erikoistilanteista.

1,5kiloinen vauvani on saanut pullosta 7vk ja on nyt täysimetyksellä. Esikoinen taas normaalivauva ilman ongelmia, joten itselläni on monenlaisia kokemuksia imetyksestä. Onneksi olen aikanaan saanut neuvoja ja lukenut faktoja kirjoista.
 
Kätilöopiston Haikaranpesässä näytettiin ihan konkreettisesti miten pieni vastasyntyneen vatsalaukku on: se on marmorikuulan kokoinen. Sen kokoiseen vatsaan ei tarvita kuin se muutama tippa maitoa, että kuivuminen ehkäistään.

Sairaaloissa on kuulemma eroja, samoin kuin kätilöissä ja lääkäreissä, siinä kuinka herkästi lisämaitoa annetaan. Itse en saanut Kätilöopistolla lisämaitoa vauvalle vaan sen sijaan sain hyvää imetysvalmennusta. Lisämaitoa ei vauva myöskään kaivannut.

:attn: Ymmärrän myös, että joillain tilanne on voinut olla toinen. En usko, että lisämaidon saaminen vaikuttaa lapsen imemiseen millään lailla, mutta en myöskään usko, että terve vastasyntynyt lisämaitoa tarvitsee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Eikö vauva ole valtavan nälkäinen, jos ei moneen päivään saa maitoa?

Vauva on kyllä sopeutunu siihen, että ensimmäisinä päivinä maitoa ei tule ku muutama tippa. Niin on ollu jo muutama miljoona vuos. Vauvan keho on siihen sopeutunut.

sä aina vertaat jonnekkin "muta-aikoihin" tiesitkö että se imeväis kuolleisuus on ollut ennen paljon suurempi, ja joskus "muta-ajoillakin" on varmasti ollut jotkut korvikkeet tällaisia tilanteita varten ei vaan niin kehittyneet ja hyvät kun nykyään..
 
Alkuperäinen kirjoittaja emmäkestä:

Toki vauvojen kuolleisuus on ihan eri luokkaa nykyään, mutta tässä nimenomaan ei ollut kyse "ongelmatilanteista". Ja ihminen on ihan samanlainen eläin kuin muutkin nisäkkäät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja emmäkestä:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Eikö vauva ole valtavan nälkäinen, jos ei moneen päivään saa maitoa?

Vauva on kyllä sopeutunu siihen, että ensimmäisinä päivinä maitoa ei tule ku muutama tippa. Niin on ollu jo muutama miljoona vuos. Vauvan keho on siihen sopeutunut.

sä aina vertaat jonnekkin "muta-aikoihin" tiesitkö että se imeväis kuolleisuus on ollut ennen paljon suurempi, ja joskus "muta-ajoillakin" on varmasti ollut jotkut korvikkeet tällaisia tilanteita varten ei vaan niin kehittyneet ja hyvät kun nykyään..

Ihanko oikeastiko luulet, että kun kaikilla äideillä kestää jonkun aikaa ennen ku maito nousee, ettei vauva olis tähän sopeutunu?? ARGH.

Täällä on joskus ihan turha väitellä, kun isolla osalla ei ole HARMAINTA aavistustakaan miten ihmisen keho toimii, miten evoluution rattaat pyörii ja miten tutkimus liittyy oikeaan elämään.
 
siitähän se on kiinni saako tissiä koko ajan alkuun. Mitä mä oon synnärillä ollu niin siellähän ne vauvat huutaa omissa sängyissään. Mammat kyselee hoitsuilta että mikä on kun tuo huutaa vaan. Hoitsut tähän että anna tissiä niin nämä mutisee että vasta muutama tunti sitten annoin. Ja monesti kuuli kun hoitsu tuli että kokeillaankos nyt sitä imetystä? Mitä hel... On se sitten kumma kun maito ei nouse?!

Ei muuta kun vauva viereen ja tissi suuhun aina hereillä ollessaan niin johan nousee.
 
Yhteistyössä