Hakisitko lisää sairaslomaa? Masennuksesta asiaa.

[Turkilmas]

Täytyypä vielä lisätä, että eräs läheiseni on sairastanut masennusta yli 10 vuotta. Sinä aikana on ollut useampaan otteeseen mielisairaalassa, koittanut muutaman kerran tappaa itsensä, syönyt useita erilaisia masennuslääkkeitä, saanut montaa sorttia terapiaa ja myös sähköshokkihoitoa (lieneekö oikea termi, en ole ihan varma). Mikään ei ole auttanut, masennus pysyy sitkeästi pilaten tämän läheiseni elämää (sekä tietty osittain myös meidän muiden). Mutta laiska paskahan tuo läheinen tietty on. Menis vaan töihinsä ja lenkille, eihän hän edes oikeasti ole sairas

 

["just"]

Noh, eiköhän masennus ole myös omasta asenteestaan kiinni. Jos makaa vaan himassa ja miettii et vittu ku kaikki vihaa muo ja kaikki on ihan paskaa yms ni eiköhän jokanen masentuis. Sitten taas mahtaako syöpäpotilas aiheuttaa itselleen syövän? Vakavasti sairas on vähä eriasia kun vitun laiska paska joka makaa vaan himassaan ja kierii itsesäälissä! Ääliö!

 

["tintti"]

[QUOTE="carpe diem";25634653]Masennus on laiskuutta. piristä itseäsi äläkä kiehu itsesäälissä. Terapeutille juttelemaan, mikäli lapsuudesta ongelmia, kuten monilla masentuneilla on. Jotkut osaavat itse parantaa itsensä ja olla parempia ihmisiä, kuin oma kokemus.[/QUOTE]

tällä kirjoituksellasi osoitat että et tiedä asiasta yhtikäs mitään!
toisaalta toivoin että itse SAIRASTUISIT masennukseen,mutta sitä en voi toivoa kenellekkään
sen verran olen läheltä seurannut..
joten älä huutele tollasta potaskaa,kun sulla ei ole hajuakaan asiasta!

 

["vieras"]

[QUOTE="just";25638087]Noh, eiköhän masennus ole myös omasta asenteestaan kiinni. Jos makaa vaan himassa ja miettii et vittu ku kaikki vihaa muo ja kaikki on ihan paskaa yms ni eiköhän jokanen masentuis. Sitten taas mahtaako syöpäpotilas aiheuttaa itselleen syövän? Vakavasti sairas on vähä eriasia kun vitun laiska paska joka makaa vaan himassaan ja kierii itsesäälissä! Ääliö![/QUOTE]

Eiköhän tuo useimmiten mene niinpäin, että ensin masentuu, kamppailee ja lopulta joutuu antaa periks ja sairastaa. Joku sairastaa sairaalassa, joku sairauslomalla, kaikki ei sitä sairauslomaa tarvitse/huoli.
Tuntuu,että tällä kirjoittajalla on paljon katkeruutta; Onko lähelläsi ihmisiä jotka sinusta väärin perustein masennukseen vedoten laiskottelevat ja jättävät asiat hoitamatta? Läheisen sairastaminen on raskasta ja on varmaan myös ihmisiä jotka käyttävät diagnoosiaan hyväksi joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Läheisten viisautta on nähdä, milloin täytyy antaa toisen sairastaa sairastamalla ja milloin tukea liikkeelle.
Oletko itse kuormittunut/ jopa masentunut? Jos itse menee voimien äärirajoilla ja painaa vaan eteenpäin voi tuntua katkeralta kun toiset sairastaa, sinun mielestäsi laiskottelee. Itse olen vuosien, vuosien ajan elänyt vaikeita tilanteita, ollut aivan puhki ja peittänyt mielialani, koska läheisilläni mennyt vielä huonommin. Töissä olen käynyt ja käyn edelleen mutta en siitä sädekehää ota/syyllistä ihmisiä jotka sairauslomaa tarvitsevat.

 

["meriska"]

[QUOTE="carpe diem";25634685]Tokihan olo on huono, kun et ole tässä maailmassa, vaan lääkkeinesi jossain muualla. Todellisuus iskee kuitenkin joskus. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja, mutta ei tarvitsekaan. Jkainen on omanlaatuisenaan hyvä. Turha rypeä itsesäälissä ja siihen syödä lääkkeit'[/QUOTE]

Lopeta jo, olet todella ilkeä ja itsekäs ihminen Huoh Mistä teitä sikiää?

 

[Lilith]

Äitini on hyvin pitkälti sellainen ihminen, jollaisia Jillin mielestä tämän ketjun perusteella pitäisi kaikkien olla. Kun kahdeksan vuotta sitten itse sairastuin ja alkoi hiljalleen pitkä, pitkä kuntoutuminen kaikkine psykiatreineen, erilaisine lääkkeineen ja hoitojaksoineen, äitini oli ensimmäisen vuoden sitä mieltä, että olen vain laiska. Hiljalleen, pitkien keskustelujen jälkeen sekä minun että psykiatrini kanssa, äiti alkoi ymmärtää tilannetta ja sitä, mistä siinä kaikessa paskassa oli kyse. Sellaiselle pärjäävälle, vahvalle ja omista mielipiteistään kiinni pitävälle ihmiselle oli helvetillisen vaikeaa selittää, miksi aina ei vain pysty eikä jaksa. Ja miksi ylös, ulos ja lenkille ei ole ratkaisu kaikkeen. Äitiäni lainatakseni, "tämän kaiken tajuaa ja näkee vasta sitten, kun käy niin huonosti, että oma lapsi sairastuu masennukseen".

Pystyn tavallaan ymmärtämään sen, miksi toisen sairautta on niin vaikea ymmärtää ja se saattaa tosiaan näyttäytyä laiskuutena ja saamattomuutena. Suurin virhe on näyttää oma asenteensa masentuneelle läheiselleen, tai olla edes yrittämättä korjata asennettaan..