Hakisitko lisää sairaslomaa? Masennuksesta asiaa.

[luv]

paikallisia mielenterveysyhdistyksiä voi olla jossain, josta löytyisi vertaisryhmiä, tai mielenterveysseura tai seurakunta tai mikä tahansa taho, josta saisi vertaistukea. Jaksa vain uskoa tulevaisuuteen ja kokeilla siipiä! Takaiskuja on ja mutta vielä toivonpilkahduksia tulee!

 

["vieras ap"]

no kylläpäs taas masennuksen asiantuntemusta löytyi. Yksi on ollu joskus vähän down, toisen lähiomainen jaksaa tehdä jotain vaikka onkin masentunut ja sekös ketuttaa.

Pitäiskös sun ap ottaa yhteyttä sinne mistä olet ne lääkkeet saanut ja kysyä, että pitäiskö niitä vaihtaa tai annostusta muuttaa tai jotain? Jos ne ei sovikaan sulle?

Terapeutin luona lääkäri sitä annostusta nosti, ja kyllä mainitsi että alkuun saattaa ahdistus pahentua.. En uskonut että ihan näin pohjalle taas palaan, sama kuin ennen lääkkeitä. Soitan ehkä huomenna ja kysyn onko tämä ihan normaalinasteista. Ja kysynpä samalla siitä sairaslomasta ihan asiantuntijalta, toisin kuin näiltä joilla on laiskoja sukulaisia.

 

[jill]

Kärsi siitä ensin itse (jota en kyllä osaa kenellekään edes toivoa) ja tule sitten sanomaan. Sivusta seuraaminen on täysin eri asia - sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Hirn. Jos haluaisin, voisin kyllä alkaa köllöttelemään sängyn pohjalla ja säälimään itseäni kun on niin raskas elämä.
Mutta en halua. Olen aikuinen ihminen, en voi olettaa että kukaan mua alkaa hyysäämään tai että joka suruuni hakisin jotain kemikaaleja.
Eli en makaa, vaan toimin. Ja ymmärrän, toisin kuin nämä 'masentuneet', ettei elämä aina ole kivaa. Joskus vaan on tehtävä jotain tylsää tai inhottavaakin, vaikkei haluaisi.
Ja jos ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, että asuu 'masentuneen' kanssa, en tiedä mitä mielikuvituselämää sitten mielestäsi elän?

 

["vieras"]

Jos olisin sinä, niin menisin kyllä mahdollisimman pian sinne kouluun. Jos sitten tuntuu ettei voimavarat riitä mihinkiään muuhun, harkitse uudelleen. Voi olla että sinulle tulee pahempi olo ellet ainakaan koeta mennä. Ja hei muista sitten että tämä on väliaikaista, jos kotona on sotkuista, niin se ei ole maailman tärkein asia. Voimia!

 

["vieras ap"]

Hirn. Jos haluaisin, voisin kyllä alkaa köllöttelemään sängyn pohjalla ja säälimään itseäni kun on niin raskas elämä.
Mutta en halua. Olen aikuinen ihminen, en voi olettaa että kukaan mua alkaa hyysäämään tai että joka suruuni hakisin jotain kemikaaleja.
Eli en makaa, vaan toimin. Ja ymmärrän, toisin kuin nämä 'masentuneet', ettei elämä aina ole kivaa. Joskus vaan on tehtävä jotain tylsää tai inhottavaakin, vaikkei haluaisi.
Ja jos ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, että asuu 'masentuneen' kanssa, en tiedä mitä mielikuvituselämää sitten mielestäsi elän?

Sääliksi käy puolisoasi. Olet kylmä ihminen.

Luuletko, etten haluaisi leikkiä lapseni kanssa? Etten haluaisi mennä ulos ja tuntea iloa siitä, kun aurinko paistaa? Luuletko tosissaan, että haluan maata sängyssä päivän, ja pakottaa itseni nousemaan jopa vessaan?? Ymmärrätkö, että joillakin saattaa masennuksen aiheuttaa häiriö aivojen toiminnassa, aivot eivät vaan tuota jotain tiettyä hormonia tarpeeksi. Ja ymmärrätkö, että joidenkin ihmisten elämä on vaan ollut sen verran traumaattista, ettei siitä millään itsepsyykkauksella selviä Luulin selvinneeni, kunnes romahdin täysin ja sillä tiellä ollaan edelleen.

 

[näköalapaikalla]

No johan on vertaus!!!

'Masennus' on ihan täysin ja puhtaasti sitä, että ihmisellä on liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä. Ripaus itsesääliä, annos marttyyriutta ja kertakaikkista laiskuutta. Siinä se. Ja ei kannata kenenkään sanoa että mulla ei oo kokemusta-ihan varmasti on. Lähiomaiseni ja muutama sukulainen kärsii tästä 'sairaudesta', toisin sanoen töihin eivät pääse, mutta muuhun virtaa kyllä riittää.

Tämän kirjoittaja ei tiedä oikeasta masennuksesta. Masennus voi viedä ihmiseltä toimintakyvyn osittain tai kokonaan ja pahimmillaan ajaa täyteen toivottomuuteen.
Masentuneen on oikein pyrkiä tekemään niitä asioita joista saa voimaa ja mielihyvää(ja ettei kukaan pääse sanomaan niin poislukien päihteet!) kuntouttaessaan itseään.
Toki sitten kortin kääntöpuolena on työtävieroksuvia, ehkä päihteisiin meneviä ihmisiä, jotka mielialaan vedoten on työkyvyttömiä mutta aivan samoin pinnariluonteiset voivat olla sairauslomalla selkäkivusta, niskakivusta yms.
Välimaastossa lienee ihmistyyppi, jolla oikeasti on persoonallisuudessaan alttiutta sairastamiseen, henkistä kuormitusta, usein myös sosiaalisia ongelmia, rasittava työ ja sairauslomahakuisuutta = tulkitaan masennukseksi, ehkä on sitä, ehkä ei.

 

[jill]

Suhtautumiskysymys se on. Asenne ratkaisee. http://www.iltasanomat.fi/terveys/tallaiset-ihmiset-eivat-masennu-koskaan/art-1288445813513.html

 

["vieras ap"]

Suhtautumiskysymys se on. Asenne ratkaisee. Masennus - Miksi toiset masentuvat ja toiset eiv

Onneksi olkoon, olet siis säästynyt helvetiltä. Tai toivotaan parasta ainakin.

 

[ja vielä]

pikkuisen luusereille ja laiskotteluun taipuvaisille on ihan hyvä potkia persielle mutta todella masentunut ihminen ei saa itseään liikkeelle vaikka kuinka pakottaisi itseään - syyllistyy vaan turhaa. Toipumisen myötä toimintakyky palaa pikkuhiljaa.

 

["vieras ap"]

Sinänsä jännä juttu, että kun on aiemmin pyydetty itseäni jotenkin kuvailemaan, ensimmäinen sana on ollut sinnikäs.

 

["vieras"]

Rutiinit kyllä auttaa, että voisithan sä kokeilla vois tulla enemmän rytmiä elämään ja pakko lähteä ja alkaa toimia. Masentuneena kun helposti jää sinne omaan kotiin turvaan kaikelta. Vaikeaa varmaan tulee olemaan, mut koita tsempata ja käy ainakin kokeilemassa!

 

[..]

[QUOTE="vieras";25634836]Eli sanoisit syöpäsairaallekin että hopi hopi, ylös siitä![/QUOTE]

opettele luetunymmärtämistä. mutta tuskin se syöpäsairaallekaan hyvää tekee vaan maata. saattaisin käskeäkin pystyyn ja toimimaan.

 

[ja vielä]

Täytyy muistaa, että ihmisten persoonallisuudet eroaa. Tässäkin ketjussa erilaisia ihmisiä.
Joku voi jyrätä läpi vaikka minkälaisten vaikeuksien masentumatta, hienoa hänelle. Mutta empaattisuuden puuttuminen taas vähemmän tavoiteltava ominaisuus..

 

["carpe diem"]

[QUOTE="a p";25634740]Et ehkä ole masentunut mutta ilmeisesti muuten tasapainoton. Sinulla ei ole empatiakykyä lainkaan, ehkä itse oireilet sitten noin. Monella on jo lapsuudessa menetetty perusturvallisuus ja luottamus ja ne vaikuttavat väistämättä aikuisenakin jos ei ole ollut turvallisia ihmisiä eikä asioita ole käsitelty mitenkään.[/QUOTE]


Sitähän olen jo sanonut, lapsuudesta ne ongelmat johtuvat. Tiedostamia, alitajunnassta. Ne täytyy purkaa ennen omia lapsia, muuten ne ahdistavat.
Masennus, ahdisteisuus johtuu lapsuudesta, joka puhkeaa kukkaan omien lapsien myötä. Ahdistuu jostain tavallisesta, mutta itselle tehty silloin pahaa:lyöty, tukistettu jotain muuta.

 

[Turkilmas]

Heippa ap! Ensinnäkin: jätä täysin omaan arvoonsa nuo "laiska- yms."-puheet. Tyhmyys ja tietämättömyys on ikävä yhdistelmä, mutta onneksi ne jutut voi ottaa toisesta korvasta sisään ja päästää toisesta ulos.

Mitä itse kysymykseesi tulee, niin vaikea sanoa mikä sinun kohdallasi olisi oikea vaihtoehto. Itse sairastuin aikoinaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen, enkä osannut hoitaa sairautta. En suostunut hengähtämään hetkeäkään, enkä liioin ottamaan sairautta tosissani. Meni kolme vuotta ja lopulta totaalinen romahdus. Siinä vaiheessa diagnoosi olikin sitten uupumus ja vakava masennus. Tuolloin jäin töistä sairaslomalle, aloitin terapian ja sain lääkityksen. Lääkkeet jätin kohta pois, sillä ne ei selvästikään auttanut. Terapia sen sijaan auttoi ja paljon. Kuten myös sairasloma.

Palasin kuitenkin jo parin kuukauden päästä töihin. Ensin korkeintaan puolikuntoisena, mutta tuolloin koin että sairasloma oli tehnyt tehtävänsä ja parempi oli mennä töihin. Vaihdoin kohta toiseen työpaikkaan ja tuo muutos uusine tuulineen todellakin edesauttoi paranemista.

Eli koitan tässä pitkästi selittää, että jälkeenpäin kadun miksen aloittanut hoitoa jo aiemmin ja sairasloma on oleellinen osa paranemista. Sen kanssa ei siis kannata hötkyillä. Mutta oman kokemukseni mukaan kesken sairaudenkin voi ja jopa kannattaa palata normaaliin arkeen. Itselläni tosiaan paranemista edisti juurikin sen pahimman kärjen katkaiseminen sairaslomalla ja terapialla ja sitten sellainen hidas eheytyminen normaalissa arjessa.

Joka tapauksessa voimia sulle ap! Toivottavasti paranet pian, masennus on yhtä helvettiä eikä sitä pysty ymmärtämään jos ei itse ole kokenut samaa. Tsemppiä siis sulle :hug:

 

["vieras ap"]

Heippa ap! Ensinnäkin: jätä täysin omaan arvoonsa nuo "laiska- yms."-puheet. Tyhmyys ja tietämättömyys on ikävä yhdistelmä, mutta onneksi ne jutut voi ottaa toisesta korvasta sisään ja päästää toisesta ulos.

Mitä itse kysymykseesi tulee, niin vaikea sanoa mikä sinun kohdallasi olisi oikea vaihtoehto. Itse sairastuin aikoinaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen, enkä osannut hoitaa sairautta. En suostunut hengähtämään hetkeäkään, enkä liioin ottamaan sairautta tosissani. Meni kolme vuotta ja lopulta totaalinen romahdus. Siinä vaiheessa diagnoosi olikin sitten uupumus ja vakava masennus. Tuolloin jäin töistä sairaslomalle, aloitin terapian ja sain lääkityksen. Lääkkeet jätin kohta pois, sillä ne ei selvästikään auttanut. Terapia sen sijaan auttoi ja paljon. Kuten myös sairasloma.

Palasin kuitenkin jo parin kuukauden päästä töihin. Ensin korkeintaan puolikuntoisena, mutta tuolloin koin että sairasloma oli tehnyt tehtävänsä ja parempi oli mennä töihin. Vaihdoin kohta toiseen työpaikkaan ja tuo muutos uusine tuulineen todellakin edesauttoi paranemista.

Eli koitan tässä pitkästi selittää, että jälkeenpäin kadun miksen aloittanut hoitoa jo aiemmin ja sairasloma on oleellinen osa paranemista. Sen kanssa ei siis kannata hötkyillä. Mutta oman kokemukseni mukaan kesken sairaudenkin voi ja jopa kannattaa palata normaaliin arkeen. Itselläni tosiaan paranemista edisti juurikin sen pahimman kärjen katkaiseminen sairaslomalla ja terapialla ja sitten sellainen hidas eheytyminen normaalissa arjessa.

Joka tapauksessa voimia sulle ap! Toivottavasti paranet pian, masennus on yhtä helvettiä eikä sitä pysty ymmärtämään jos ei itse ole kokenut samaa. Tsemppiä siis sulle :hug:

Kiitos tästä, kiitos todella paljon.

 

["a p"]

Hirn. Jos haluaisin, voisin kyllä alkaa köllöttelemään sängyn pohjalla ja säälimään itseäni kun on niin raskas elämä.
Mutta en halua. Olen aikuinen ihminen, en voi olettaa että kukaan mua alkaa hyysäämään tai että joka suruuni hakisin jotain kemikaaleja.
Eli en makaa, vaan toimin. Ja ymmärrän, toisin kuin nämä 'masentuneet', ettei elämä aina ole kivaa. Joskus vaan on tehtävä jotain tylsää tai inhottavaakin, vaikkei haluaisi.
Ja jos ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, että asuu 'masentuneen' kanssa, en tiedä mitä mielikuvituselämää sitten mielestäsi elän?

Sinun itsesi kannalta on varmasti helpottavaa ettet ole masentunut mutta perhettäsi ajatellen en tiedä kumpi on pahempaa, masentunut isä vai tunne-elämältään epätasapainoinen empatiakyvytön äiti. Molemmista jää lapsiin jäljet. Tunnistan itseni sinusta niiiiin hyvin vuosien takaa. Olin suoraan sanottuna paska ihminen. Katkera, negatiivinen, empatiakyvytön ja ILKEÄ. Ihan kuin katsoisin nyt peiliin. Vaikka olen käynyt läpi hirvittävän polun ( meneekö sinun mielestä "masentunut" ihminen esim. viikoiksi psyykkiseen hoitoon niin että talous romahtaa täysin) niin ainakin olen nyt paljon, parempi ihminen. Empaattinen, mukava ja toisia ajatteleva. Positiivinen enkä enää katkerakaan <3

 

[ilmankos kyselet neuvoja]

Heippa ap! Ensinnäkin: jätä täysin omaan arvoonsa nuo "laiska- yms."-puheet. Tyhmyys ja tietämättömyys on ikävä yhdistelmä, mutta onneksi ne jutut voi ottaa toisesta korvasta sisään ja päästää toisesta ulos.

Mitä itse kysymykseesi tulee, niin vaikea sanoa mikä sinun kohdallasi olisi oikea vaihtoehto. Itse sairastuin aikoinaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen, enkä osannut hoitaa sairautta. En suostunut hengähtämään hetkeäkään, enkä liioin ottamaan sairautta tosissani. Meni kolme vuotta ja lopulta totaalinen romahdus. Siinä vaiheessa diagnoosi olikin sitten uupumus ja vakava masennus. Tuolloin jäin töistä sairaslomalle, aloitin terapian ja sain lääkityksen. Lääkkeet jätin kohta pois, sillä ne ei selvästikään auttanut. Terapia sen sijaan auttoi ja paljon. Kuten myös sairasloma.

Palasin kuitenkin jo parin kuukauden päästä töihin. Ensin korkeintaan puolikuntoisena, mutta tuolloin koin että sairasloma oli tehnyt tehtävänsä ja parempi oli mennä töihin. Vaihdoin kohta toiseen työpaikkaan ja tuo muutos uusine tuulineen todellakin edesauttoi paranemista.

Eli koitan tässä pitkästi selittää, että jälkeenpäin kadun miksen aloittanut hoitoa jo aiemmin ja sairasloma on oleellinen osa paranemista. Sen kanssa ei siis kannata hötkyillä. Mutta oman kokemukseni mukaan kesken sairaudenkin voi ja jopa kannattaa palata normaaliin arkeen. Itselläni tosiaan paranemista edisti juurikin sen pahimman kärjen katkaiseminen sairaslomalla ja terapialla ja sitten sellainen hidas eheytyminen normaalissa arjessa.

Joka tapauksessa voimia sulle ap! Toivottavasti paranet pian, masennus on yhtä helvettiä eikä sitä pysty ymmärtämään jos ei itse ole kokenut samaa. Tsemppiä siis sulle :hug:

Sin'kin tuollainen

 

["vieras"]

[QUOTE="carpe diem";25635063]Sitähän olen jo sanonut, lapsuudesta ne ongelmat johtuvat. Tiedostamia, alitajunnassta. Ne täytyy purkaa ennen omia lapsia, muuten ne ahdistavat.
Masennus, ahdisteisuus johtuu lapsuudesta, joka puhkeaa kukkaan omien lapsien myötä. Ahdistuu jostain tavallisesta, mutta itselle tehty silloin pahaa:lyöty, tukistettu jotain muuta.[/QUOTE]

Mutta jos ja kun lapsena ei ole tullut sitä turvallisuuden tunnetta, kykyä selviytyä ja kykyä tyynnytellä itseä niin ei sitä aikuisenakaan yhtäkkiä jostain kaiva, kun sitä ei luonnostaan ole. Niillä on helppo sanoa joilla tilanne toisin Ja kun on lapsesta asti elänyt mieleltään epätasapainoista elämää niin monesti vasta lapsen syntymät käynnistää niin rajun reaktion että silloin vasta itsekin tajuaa miten pielessä kaikki on.

 

[jill]

[QUOTE="a p";25635086]Sinun itsesi kannalta on varmasti helpottavaa ettet ole masentunut mutta perhettäsi ajatellen en tiedä kumpi on pahempaa, masentunut isä vai tunne-elämältään epätasapainoinen empatiakyvytön äiti. Molemmista jää lapsiin jäljet. Tunnistan itseni sinusta niiiiin hyvin vuosien takaa. Olin suoraan sanottuna paska ihminen. Katkera, negatiivinen, empatiakyvytön ja ILKEÄ. Ihan kuin katsoisin nyt peiliin. Vaikka olen käynyt läpi hirvittävän polun ( meneekö sinun mielestä "masentunut" ihminen esim. viikoiksi psyykkiseen hoitoon niin että talous romahtaa täysin) niin ainakin olen nyt paljon, parempi ihminen. Empaattinen, mukava ja toisia ajatteleva. Positiivinen enkä enää katkerakaan <3[/QUOTE]

Hyvä juttu. Minä en ole paska ihminen. Olen mukava, empaattinen ja toisia ajatteleva.
Mutta masennus on sellainen asia joka saa villani pystyyn, siihen vedoten saadaan niin paljon paskaa aikaan.. sen lisäksi se on kallista yhteiskunnalle. Mieti mitkä sairauspäivärahat, hoitokulut ja mitä kaikkea vielä, íhan tyhjän takia!!

 

["vieras"]

Hyvä juttu. Minä en ole paska ihminen. Olen mukava, empaattinen ja toisia ajatteleva.
Mutta masennus on sellainen asia joka saa villani pystyyn, siihen vedoten saadaan niin paljon paskaa aikaan.. sen lisäksi se on kallista yhteiskunnalle. Mieti mitkä sairauspäivärahat, hoitokulut ja mitä kaikkea vielä, íhan tyhjän takia!!

Niinhän sinä luulet mutta kukaan mukava, toisia ajatteleva ja empaattinen ihminen ei suustaan tuollaisia päästäisi. Saatikka että suhtautuisi omaan puolisoonsa noin, ei ikinä! Luojan kiitos mulla on maailman paras puoliso toisin kuin sinun miehelläsi En tarkoita syyllistää mutta miten tuollaisessa ympäristössä edes voisi parantua kun lyödään tukemisen sijaan? Masennus on SAIRAUS, kukaan ei siihen huvikseen sairastua. Ei KUKAAN. Kannattaisikko panostaa masennuksen ja muiden mielenterveydellisten ongelmien ennaltaehkäisyyn eikä siihen miten lyttäisit sairasta lisää?

 

[jill]

[QUOTE="vieras";25635140]Niinhän sinä luulet mutta kukaan mukava, toisia ajatteleva ja empaattinen ihminen ei suustaan tuollaisia päästäisi. Saatikka että suhtautuisi omaan puolisoonsa noin, ei ikinä! Luojan kiitos mulla on maailman paras puoliso toisin kuin sinun miehelläsi En tarkoita syyllistää mutta miten tuollaisessa ympäristössä edes voisi parantua kun lyödään tukemisen sijaan? Masennus on SAIRAUS, kukaan ei siihen huvikseen sairastua. Ei KUKAAN. Kannattaisikko panostaa masennuksen ja muiden mielenterveydellisten ongelmien ennaltaehkäisyyn eikä siihen miten lyttäisit sairasta lisää?[/QUOTE]

Johan sinä olet viisas! Mistä sinä tiedät miten suhtaudun puolisooni? Kuinka voit sanoa että 'lyttään lisää'?
Minkälainen ihminen oikein olet...
sitäpaitsi masennus EI ole sairaus.

 

[Turkilmas]

Hyvä juttu. Minä en ole paska ihminen. Olen mukava, empaattinen ja toisia ajatteleva.
Mutta masennus on sellainen asia joka saa villani pystyyn, siihen vedoten saadaan niin paljon paskaa aikaan.. sen lisäksi se on kallista yhteiskunnalle. Mieti mitkä sairauspäivärahat, hoitokulut ja mitä kaikkea vielä, íhan tyhjän takia!!

Mun on nyt ihan pakko puuttua kirjoitteluusi, vaikka alkuun meinasin jättää ne kokonaan omaan arvoonsa. Mä kun olen juurikin sellainen tapaus, joka sinnikkäästi jatkoin työntekoa ja koitin olla kuin mitään ei vikana oliskaan. Vähättelin pahaa oloani ja esitin kaikille, jopa miehelleni, että olen ihan kunnossa. Todellisuudessa olin aivan käsittämättömän rikki, sitä tunnetta ei vaan pysty kuvailemaan.

Pointtina vaan se, että mä tein juuri niin kuin sun mielestä pitäis tehdä. Eli esitin että kaikki olis kunnossa. Jos olisin jo ajoissa ymmärtänyt hakea apua, niin ehkei sairauteni olis edennyt niin pahaksi kuin mitä se sitten eteni.

Ymmärrän hyvin että sinusta tuntuu siltä että masentuneet ihmiset kusettaa sinua ja yhteiskuntaa ja ties mitä. Ymmärrän että sairautta on vaikea ymmärtää. Onhan se ihan jotain muuta kuin vaikkapa se ketjussa viitattu syöpä.

En ala haukkumaan sua paskaksi ihmiseksi, mutta pyytäisin silti että ymmärtäisit miten erilaisia me ihmiset ollaan. Jos kohdallesi on osunut se "masentunut", niin kaikki eivät ole samanlaisia. Niitä ihan oikeasti masentuneita on ja paljon, eikä tilannetta ainakaan auta se, että joku tulee puskista huutelemaan laiskaksi loiseksi.

Mutta ymmärräthän sä tietty tämän asian, olethan mukava, empaattinen ja toisia ajatteleva kuten itsekin mainitsit

 

["vieras"]

Johan sinä olet viisas! Mistä sinä tiedät miten suhtaudun puolisooni? Kuinka voit sanoa että 'lyttään lisää'?
Minkälainen ihminen oikein olet...
sitäpaitsi masennus EI ole sairaus.

Sinun suhtautumista ja lyttäämistä olen lukenut tässä jo sivutolkulla. Ja vaikka kuinka esittäisit mitä miehesi edessä niin tuskin hän niin tyhmä on ettei todellisuutta huomaa. Sinun MIELIPITEESI voi olla mitä vaan mutta lääketieteellisestikin masennus on sairaus.

 

["vieras"]

Mun on nyt ihan pakko puuttua kirjoitteluusi, vaikka alkuun meinasin jättää ne kokonaan omaan arvoonsa. Mä kun olen juurikin sellainen tapaus, joka sinnikkäästi jatkoin työntekoa ja koitin olla kuin mitään ei vikana oliskaan. Vähättelin pahaa oloani ja esitin kaikille, jopa miehelleni, että olen ihan kunnossa. Todellisuudessa olin aivan käsittämättömän rikki, sitä tunnetta ei vaan pysty kuvailemaan.

Pointtina vaan se, että mä tein juuri niin kuin sun mielestä pitäis tehdä. Eli esitin että kaikki olis kunnossa. Jos olisin jo ajoissa ymmärtänyt hakea apua, niin ehkei sairauteni olis edennyt niin pahaksi kuin mitä se sitten eteni.

Mutta ymmärräthän sä tietty tämän asian, olethan mukava, empaattinen ja toisia ajatteleva kuten itsekin mainitsit

Samoin! Opiskelin, tein töitä ja kaikkea mahdollista. Jotkut jo vihjailivat että pitäisi ottaa yhteys jonnekkin mutta mun asenne oli että mähän en vahvana todellakaan masennus, en ole niin heikko...._whistle: Pilkka osui kyllä omaan nilkkaan pahimmalla tavalla.