Hätätilanne, auttakaa!

Kiitos Ajattelen niin, että sekä minulla että miehelläni on paljon opettavaa siitä, ettemme sylje vanhoja traumoja toistemme päälle. Kumpikin meistä haluaa olla onnellinen yhdessä, tämän olemme sanoneet toisillemme usein. Keinot ovat olleet lopussa välillä, mutta uskon pienen tauon olevan hyvä meille. Lisäksi yksi asia on tosi tärkeä, tämän olen nyt vasta alkanut tajuta. En ole ihan hirveän hyvä kertomaan miehelle, että haluan olla juuri hänen kanssaan. Että hänellä on minulle väliä. Ehkä me molemmat tarvitsemme ihan aidon kokemuksen siitä, että toinen haluaa olla juuri minun kanssani.

 

Musta ap on täysin käsittämätön. Mitä ap oikein ajattelit tapahtuvan, kun uhkasit erolla? Oletko niin lapsellinen, että riidoissa tai suutuspäissäsi uhkaat erolla, kun et muuta keksi, vaikket sitä sitten tarkoitakaan. Ymmärrätkö, että mies ottaa luonnollisesti erouhkailun totena eikä minään leikkinä. Mun mielestä miehen suhtautuminen asiaan on todella normaalia ja tervettä. Minä en katselisi hetkeäkään puolisoa, joka uhkailee erolla ja sitten alkaa kitisemään ja mankumaankin yhteiseloa.

Mene itseesi ja mieti, mitä olet tehnyt. Ymmärsin, ettei ole ensimmäinen ero-uhkailu kerta. Katso itseäsi ja menettelyäsi miehen silmin. On kumma, että miehesi on ylipäätään vielä kanssasi, edes jollakin asteella.

 

Siitähän tässä juuri nyt on kyse. Että yritän katsoa, mitä olen mennyt tekemään. Tajuan, että mies ei ehkä halua jatkaa, mutta erolla uhkailu on ollut ihan viimeinen keino. Ei siihen olisi saanut turvautua, mutta olisi halunnut saada asiat läpi muuten.

 

Ja haluan lisätä, että miehelläkin on miettimistä. Mies on vihainen, koska hän otti erouhkailun todesta ja se teki varmasti kipeää. Minä tein tosi väärin. Samalla se oli oikeasti keino saada mies ymmärtämään, miten väsynyt olen "emmä tiedä" elämään. Täytyyhän minun tietää, että hän haluaa olla kanssani suhteessa ja että asumme kodissamme eikä minun tarvitse lähteä minnekään. Kun näin on elänyt pitkään, niin jossain vaiheessa ei osaa käyttäytyä yhtä aikuismaisesti kuin haluaisi. Mies on myös ollut lapsellinen ja vältellyt vastuuta.

 

En tiedä miten pitkään jatkan enää kirjoittelua... No niin, kerron kuitenkin yhden näkökulman asiaan. N. vuosi sitten mies tuli masentuneeksi. Sitä ennen hän oli alkanut etääntyä minusta, koska oli kokenut etten ollut ymmärtänyt häntä yhdessä asiassa. Hän ei koskaan sanonut tätä minulle vaan aloitti "emmä tiedä" -linjan. Tähän liityy se, että tulevaisuudesta ei yhtäkkiä voitukaan puhua. Hän ei vaan halunnut selittää minulle _miksi_. Tuolloin kysyin ihan suoraan, että miksi me ollaan yhdessä, ja sanoin vastauksen, että siksi koska meillä on siihen hyvät edellytykset. Sitten masennus todettiin ja viime syksy oli ihan kauheaa. Mies totesi ihan kaikkeen, ettei hän tiedän mitää elämästään. Lääkkeet ovat auttaneet, mutta mies ei missään vaiheessa ole muuttanut käytöstään, esim. alkanut tehdä isompia kotitöitä tai antanut suoraa positiivista palautetta. Lopulta hän on sanoi, että joo, voidaan puhua tulevasta, mutta ei esim. lapsista vaan jostain yhteisestä harratuksesta. Mistä kummasta minä voin tietää mitä miehen päässä on liikkunut... Olen aivan poikki, hän ei ole kannustanut minua isossa työtehtävässä eikä muutenkaan koskaan sano, että haluaa jakaa elämän kanssani tai kiitä siitä että olen nähnyt vaivaa. Siksi minulla on hermo mennyt. En voi tehdä kotona mitään, koska en tiedä, tulenko elämään täällä.

 

Jos miehelläsi on masennus, niin se on sairaus. Lieväkin masennus vie aikaa parantua. Kannattaa tajuta, että alakulo on normaalia (sitä on meistä jokaisella joskus), mutta masennus on sairaus eikä se ole normaalia. Keskivaikeasta masennuksestakin toipuminen voi viedä vuosia puhumattakaan, jos masennus on diagnosoitu vaikeksi.

Masennuksesta toipuminen takaisin normaaliksi ei suju hetkessä, vaan vie aikaa. Sinun ei tarvitse olla miehellesi terapeutti eikä sellaista voi puolisolta/seurustelukumppanilta vaatiakaan. Jos näet, että teillä on mahdollisuuksia tulla onnellisiksi yhdessä, niin sinun pitäisi antaa miehellesi aikaa toipua sairaudestaan. Mielen sairauksia on vaikea hahmottaa, jos tilannetta vertaisi vaikkapa vaikeasta liikenneonnettomuudesta toipumiseen.

Oma puolisonikaan ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, vaan hän tekee sen teoilla, katseella ja kosketuksella. Onko sinulle välttämätöntä se, että miehesi osaa puhua tunteistaan avoimesti juuri nyt, kun hänellä on vaikeaa?

Mielen asioita vaikeuttaa se, että niihin sekoittuu lapsuudesta alkunsa saaneet ongelmat, käsittelemättömät traumat, aiemmat päättyneet seurustelusuhteet jne. Et voi vaatia miestä aloittamaan suhdettanne puhtaalta pöydältä, koska se ei ole mahdollista. Jos miestä on kohdeltu kaltoin, niin voi olla, ettei hän toivu siitä koskaan. Miehen pitää itse haluta paranemistaan ja hänen pitää olla itse valmis terapiaan, jotta hän pääsee ongelmista yli kohti tervehtymistä.

 

Mies on toipunut masennuksesta ja jättänyt lääkkeet pois. Olen koko masennuksen ajan kestänyt sitä, että mitään visioita tulevasta ei ole. Nyt sitten on ollut vaikeaa löytää sama "rytmi" elämään kuin aiemmin. Olen reagoinut omaa väsymystänikin, minä meillä olen pitänyt huushollin pystyssä. En edelleenkääm halua puolustella käytöstäni, mutta haluan kertoa, miksi normaali elämä suunnitelmineen ja
rakkaussuhteineen olisi minulle juuri nyt todella hyvä juttu.

Mies on yrittänyt lähestyä minua fyysisesti, mutta jotenkin on ollut sellainen olo, että tarvitsisin kipeästi vähän lisää. Suhteemme alussa hän pystyi sanomaan rakastavansa minua, mikä tuntuu nyt ihan feikiltä. Ihmettelen, kehen silloin ihastuin, koska hän oli niin avoin. Tämä oli häneltä iso juttu, mitä en tajua silloin. Hänelle on kovin vaikeaa olla avoin. Sitten ihan pikku jutusta alkoi etääntyminen, miehen mukaan se olisi voinut alkaa mistä vaan.

Minulle olisi tärkeää, että mies kertoisi tunteistaan nyt kun masennus on ohi. Olen kestänyt tosi paljon ja tarvitsisin "lepoa" ja huolenpitoa minäkin. Olen väsynyt siihen, että nyt kun mies on poissa kotoa, niin minä olen esim. siivonnut koko päivän kotia. Hän vihoittelee minulle eikä näe, miten paljon teen meidän takiamme.

Olen alkanut ymmärtää, että mies tulee aina olemaan kompleksinen, kuten minäkin omalla tavallani. Tajuan, että minun pitää hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on nyt. Tiedän, että meissä on paljon hyviäkin asioita, ja jos toisen haavoihin voisi suhtautua rakkaudella, niin suhde olisi ihan oikeasti sitä mitä haluan. Nyt pelottaa, että mies on saanut tarpeekseen. Olen päättänyt olla ottamatta häneen yhteyttä. Haluan antaa hänen miettiä asiat läpi mielessään. Minä kaipaan suuresti läheistä kontaktia, ihan oikeaa rakkaussuhdetta.

 

Minä kaipaan suuresti läheistä kontaktia, ihan oikeaa rakkaussuhdetta. ap..

Jäin miettimään ehkä on sitten paras vaan antaa tämän miehen mennä. .. Hajoat itse jatkuvalla yksin yrittämisellä..
Liikaa haavoja ja kun sinunkaan teidän rakkauskaan ei ole riittänyt...
Rakkaus suhteen on niin että kun se on oikein , oikeaan aikaan, aika parantaa haavat. Kun niiin ei vaan tapahdu niin ei tapahdu edes 10 vuoden jälkeenkään..
MInä uskon sanontaan että jokainen ihminen opettaa meille jotain.. Ehkä kummankin teidän elämässä on vielä kokematta tulevia uusia suhteita jotka taas vievät parantumista eteenpäin..

 

Olen itse kahden vaiheilla. Toisaalta haaveilen siitä, mitä tuon miehen kanssa voisi olla. Meillä on yhteiset mielenkiinnonkohteet, sama huumori, kemiaa ja paljon hellyyttä. Haluamme yhteisen elämän, mutta en enää tiedä, miten. Me ikäänkuin pahennamme toistemme haavoja. Haluaisin antaa meille vielä mahdollisuuden ja olla tosi avoimia ja haavoittuvia, mitä emme ole olleet vielä. Meillä on tämä "kova kovaa vastaan" -asetelma ja puhumattomuutta. Mutta emme ole kokeilleet avoimuutta ja haavoittuvuutta, se minusta johtaa rakkaussuhteeseen.

 

Olisi helpompi ymmärtää kun tietäisi myös minkä ikäinen on miehesi minkä ikäinen sinä ,. Koska eri ikäisenä ihmiset reagoivat niin eri lailla..

 

Mies on 35 ja minä 33. Ymmärrättehän... Kaipaan myös perhettä.

 

MInä uskon että jos nainen yksin yrittää monta vuotta, haluaisi tulla kuulluksi mutta ei onnistu: jos mies jonain päivänä tulee järkiinsä silloin naisella on niin paljon kertynyt sanomista että sanoo seuraavat 10 vuotta.

 

Tavallaan tästä on kyse: olen yrittänyt kaikin tavoin enkä tajunnut että en voi mitään kun toinen oli masentunut. Hän ei minun mielestäni tehnyt asioita tarpeeksi selväksi kun alkoi tervehtyä, että hän haluaa olla kanssani ja suunnitella elämää. Siksi minun on vaikeaa kestää tilannetta ja haluaisin _myös_ ymmärrystä.

Mutta yksi juttu on myös hankala. Uskooko teistä joku, että mies osaa päättää jotain nyt viikonlopun aikana? Hän sanoi haluavansa etäisyyttä tästä kaikesta ja ettei tiedä enää haluaako tätä. Mutta miten jatkamme jos kaikki jatkuu vain niin, että mies ei tiedä? Uskooko joku, että mies haluaa erota?

 

Koittakaa myös itse huomata hyvin pienetkin positiiviset asiat, kun niitä alkaa taas tulemaan. Minäkään en saa sitä huomionosoitusten määrää mitä haluaisin. Minun on haettava ne halaukseja ja muut vaimoltani. Sen harvan kerran kun hän oma-aloitteisesti sen tekee, niin se on tosi hyvää. Voi olla, että niitä huomionosoituksia tekin joudutte jatkuvasti odottamaan, mutta muistakaa nauttia niistä sitten kun niitä saatte. Vaimollani on myös sellainen piirre, jota en ole vieläkään keksinyt miksi sillälailla hänellä on. Eli jos hän tekee jonkun hyvän asian minulle ( esim. käy halaamassa) niin minä en saa siitä kiittää tai edes sanoa tuntui tosi hyvälle. Hän yleensä suuttuu jos edes yritänkään sanoa jotakin myönteistä hänen teoista.
Tarkkailkaa, ettei tuota piirrettä ole miehellänne.

 

Tuo on kyllä ihan tosi hyvä neuvo. Olen jotenkin aika sekaisin ajatuksissani. Tavallaan pystyn suhtautumaan tähän rohkeasti ja positiivisesti. Olen jo pyytänyt anteeksi ja todella selittänyt, miten pahoillani olen ja miksi tein kuten tein. Samanaikaisesti en vain halua takaisin. Minulla pitäisi olla paljon malttia, jotta voisin huomioida pienetkin hellyydenosoitukset. Ne ovat vaan aika pieniä siihen verrattuna, mitä alussa oli (ennen masennusta ja etääntymistä) ja mitä itse pystyn antamaan. Miehelläni ei ole sitä piirrettä, että hän suuttuisi minulle, jos hän tekee jotain hyvää ja sanon siitä. Hän on jotenkin järkähtämätön, joten on tosi vaikeaa sanoa, mitä hän ajattelee. Ja hän ei koskaan suutu, sehän se ongelma myös on.

 

Tarkkaan ajatellen on yksi suuttumuksen muoto juuri tuo, kun ei sano mitään.

 

Joo, tuo on totta. Olen tänään ihan kauhean huolissani, siksi kirjoittelen tänne niin intensivisesti. Pelottaa, mitä mies alkaa ajatella ja pääsemmekö me eteenpäin. Mitä jos mies tulee kotiin "en tiedä mistään mitään" -asenteella? Kuinka kauan sitä pitää kestää... Pystymmekö lopettamaan "sotimisen" ja oikeasti kohdata toisemme... Pelkään, että hän ei pysty tekemään mitään ratkaisua ja itse kuitenkin haluaisin saada asiat toimimaan.

 

Tavallaan tästä on kyse: olen yrittänyt kaikin tavoin enkä tajunnut että en voi mitään kun toinen oli masentunut. Hän ei minun mielestäni tehnyt asioita tarpeeksi selväksi kun alkoi tervehtyä, että hän haluaa olla kanssani ja suunnitella elämää. Siksi minun on vaikeaa kestää tilannetta ja haluaisin _myös_ ymmärrystä.

Mutta yksi juttu on myös hankala. Uskooko teistä joku, että mies osaa päättää jotain nyt viikonlopun aikana? Hän sanoi haluavansa etäisyyttä tästä kaikesta ja ettei tiedä enää haluaako tätä. Mutta miten jatkamme jos kaikki jatkuu vain niin, että mies ei tiedä? Uskooko joku, että mies haluaa erota?

Haa, älynväläys!

Tulipa ap nyt mieleen, kun kerroit noita uusia näkökulmia:

Olen jostain lukenut, että kuinka laastarisuhde toimii. Tämä voisi päteä masennussuhteeseenkin samalla lailla.
Eli kun mies on vasta eronnut, hän on masentunut.
Hän ottaa itselleen uuden tyttöystävän, ja jättää asiat prosessoimatta. Hetken aikaa leämä näyttää ihanalta. Ex vaimokin voi päivitellä sivusta, että kuinka mies toipuu niin nopeasti. Alkuperäinen Ero voi tapahtua vihasssa, jolloin miehen surun tunteet eivät pääse pintaan. Kun ongelmia sitten alkaa uudenkin naisen kanssa tulla muutaman vuoden kuluttua, mies joutuu kohtaamaan uudelleen vanhatkin asiat, joita alunperin pakeni alkaessaan laastarisuhteeseen. Siksi mies prosessoi uudessa suhteessa ikään kuin nainen olisi joku muu nainen kokonaan: EXÄ! Eli käyttäytyy nykyiselle naiselle sälyttämällä kaikki vanhat exien synnit päälle. Ei saa sanoa tuota, ei tätä, ei saa olla vihainen kuten eksä, ei saa olla mustasukkainen koska eksäkin oli.

No, kun mies on prosessoinut ja toipunut masennuksesta, hän voi huomata että se uusi nainen onkin hankittu vain epätoivoisessa elämäntilanteessa, ja kun masennuksen jälkeen mies alkaa olla oma itsensä hän huomaa haluavansa elämältä jotain aivan muuta.
Sitten on miehellä vain vaikea paikka sanoa naiselle, että sori: huolimatta kaikesta vaivannöstä ja kädestäpitämisestä jota nainen on tehnyt parantaakseen miehen masennuksen, tämä ei vain toimi.
Silloin mies alkaa sensijaan oikkuilla, toivoen salaa että nainen jättäisi hänet. koska ei henno sanoa että kaiken jälkeen koko paska olikin turhaa.

 

Siis laastarisuhteita on sellaisiakin, että ollaan ehditty jo hankkimaan asunnot ja kaikki, jopa niin että uusi vaimo odottaa jo lasta. Ja sitten selviää, että mies haluaa jotain muuta. Ja mieshän on sellainen, että ei kestä sitä jos on ollut pitkään "autettavana"..hän alkaa kokea kiitollisuuden velkaa naista kohtaan, eikä siksi näe enää omaa rakkauttaan- jos mies kokee: ja masentuneena helposti kokee, että nainen on antanut liikaa, mies kokee ettei ole ansainnut sitä ja haluaa masennuksen jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä. Naisen kanssa joka ei ole nähnyt häntä "pohjalla".
MInä olin laastarisuhteessa kerran...luulin että se on aitoa. Mies puhui erittäin halveksuvasti exästään että exä oli pettänyt häntä. No mitäs: Sama mies toivuttuaan siitä petti sitten minua. En usko että ilkeyttään, ei vain halunnut olla enää mun kanssa.

 

Joitakin asioita joutuu kestämään lopunikää. Esimerkiksi vaimoni arkuudesta minä olen kärsinyt kohta 30 vuotta. Ihmisillä on joitakin asioita mitä ei vaan pysty muuttamaan jostakin kumman syystä. Vaimonikin sanoo, että hän haluaisi olla rohkeampi, mutta ei pysty siihen. Teillä on nyt se paikka edessä, kun joudutte punnitsemaan hyväksyttekö miehenne vetäytymisen ja jatkatte suhdetta, tai jos ette pysty hyväksymään, niin varmasti tiedätte mitä silloin teidän pitää tehdä. Pääyös ei tietenkään ole helppo, mutta ei myöskään kukaan muukaan voi tehdä päätöstä puolestanne.
Ei se jatkaminenkaan välttämättä huono vaihtoehto ole varsinkin kun nyt tiedätte mitä tulevaisuudelta voi odottaa. Jos laskette riman hyvin alas on helpompi hypätä yli.

 

Joitakin asioita joutuu kestämään lopunikää. Esimerkiksi vaimoni arkuudesta minä olen kärsinyt kohta 30 vuotta. Ihmisillä on joitakin asioita mitä ei vaan pysty muuttamaan jostakin kumman syystä. Vaimonikin sanoo, että hän haluaisi olla rohkeampi, mutta ei pysty siihen. Teillä on nyt se paikka edessä, kun joudutte punnitsemaan hyväksyttekö miehenne vetäytymisen ja jatkatte suhdetta, tai jos ette pysty hyväksymään, niin varmasti tiedätte mitä silloin teidän pitää tehdä. Pääyös ei tietenkään ole helppo, mutta ei myöskään kukaan muukaan voi tehdä päätöstä puolestanne.
Ei se jatkaminenkaan välttämättä huono vaihtoehto ole varsinkin kun nyt tiedätte mitä tulevaisuudelta voi odottaa. Jos laskette riman hyvin alas on helpompi hypätä yli.

No riippuu siitä mitä lajia vetätytyminen on.
Sillä itse uskon siihen että arkakin ihminen voi luottamansa ihmisen kanssa avautua...niin että suhde kuitenkin toimii.
Jos suhteen sisällä on tämä avautumattomuus ja vetäytyvyys, niin silloinhan se hyväksyminen ei ole valittavissa vaan se oikeasti syösuhdetta sisältä päin..kun jonkin ominaisuuden voi hyväksyä, esim rumuus, vilkkaus, sosiaalinen arkuus..mutta sitä ei voi että toinen ei puhu suhteesta tai kommunikoi edes oman puolison kanssa.
Minusta siinä ei ole kyse hyväksymisestä sillä tavalla , että se joka ei hyväksy olisi jotenkin suvaitsematon..vaan joitain asioita vain tarvitaan jotta kahden ihmisen suhde onnistuu. Eikä se ole aina valintakysymys, että onko toinen tarpeeksi HYVÄSYDÄMINEN jotta HYVÄKSYISI sellaisen piirteen, joka ei ole välttämättä edes piirre vaan johtuu traumoista ja on valintakysymys ja kehittymiskysymys.

 

Tämä kysymys vetäytymisestä on tärkeä. Mies itse sanoo, että hän pystyy yleensä pitämään sen kurissa, mutta välillä se vaan tulee päälle jos asioita ei osata käsitellä. Hän haluaisi, että minä osaisin hyväksyä sen. Ja minä haluaisin oppia hyväksymään asian. Mies on siis prosessoinut eronsa ja niiden jälkeen aivan tosissaan kanssani, tästä ei ole kysymys. Me tapasimme kun molemmat voimme hyvin ja eroista oli aikaa. Masennus tuli reaktiona vetäytymiseen, ts. mies yritti jäädyttää tunteensa minua kohtaan ja työelämässä oli rankkaa.
Haluaisin kauheasti tietää, mitä mies ajattelee tilanteestamme. Uskallanko kysyä vai kannattaako odottaa, että hän tulee kotiin?

 

Mieluummin odotatte.

 

Mietin samaa juuri äsken. Lähetin äsken muina naisina tekstarin, missä ihan vain toivotin hänelle hyvää yötä ja totesin, että toivottavasti hänellä oli mukava päivä... Ja mies vastasi siihen samantien ja totesi, että lepo tekisi minullekin tosi hyvää. Aion kunnioittaa hänen haluaan miettiä asioita, en ala tentata vaan odotan oikeaa aikaa.

 

Tämä kysymys vetäytymisestä on tärkeä. Mies itse sanoo, että hän pystyy yleensä pitämään sen kurissa, mutta välillä se vaan tulee päälle jos asioita ei osata käsitellä. Hän haluaisi, että minä osaisin hyväksyä sen. Ja minä haluaisin oppia hyväksymään asian. Mies on siis prosessoinut eronsa ja niiden jälkeen aivan tosissaan kanssani, tästä ei ole kysymys. Me tapasimme kun molemmat voimme hyvin ja eroista oli aikaa. Masennus tuli reaktiona vetäytymiseen, ts. mies yritti jäädyttää tunteensa minua kohtaan ja työelämässä oli rankkaa.
Haluaisin kauheasti tietää, mitä mies ajattelee tilanteestamme. Uskallanko kysyä vai kannattaako odottaa, että hän tulee kotiin?

MInusta on kamalaa, että parisuhteessa pitää miettiä uskaltaako vai eikö. Uskaltaako kysyä toiselta miten suhde hänen mielestään voi???!!! Sehän asia koskee molempia yhtälailla!! Myös miestä:hänen pitäisi myös olla kiinnostunut jopa oma-aloitteisesti ilmoittamaan jos on tullut johonkin tulokseen.
Sinuna tekisin nyt kuitenkin ajoissa topin omille ajatuksille, miehen kiertämiselle ja kaikelle.
Jos nyt teet kaikkea kyselyjä yms. mies vain lyö vettämyllyyn, ei vastaa moneen tuntiin tms joudut miettiä että mitä nyt..

Jos mies kerran on jossian "miettimässä" omalta kannaltaan, niin lakkaa sinäkin miettimästä mitä mies ajattelee, ja mieti kokonaisuutta ihan OMALTA kannaltasi, katso miten miehenkanssa olo on vaikuttanut ja vaikuttaa sinun muihin suunnitelmiin...mitä sinä haluat. Rakastatko edes miestä todella ihan niinpaljon kun tunnut uskovan. Entäpä jos sinunkin rakkauttasi siivittää vain epävarmuus. Olet niin epävarma miehestä ja hänen rakkaudestaan, että unohdat kokonaan kuka itse olet, ja voisitko jopa pärjätä paremmin ilman miestä. Jospa olekin henkisesti vahvempi kuin uskotkaan, ja turhaan taannut siellä masentuneen ja tunnepatoutunee miehen kanssa.