Astuin arasti olohuoneen puolelle ja istuin sohvalle matalan pöydän taakse. Markku tuli keittiön puolelta lasien ja pTämä on pieni muistelu jo kauan sitten tapahtuneesta. Silloin olivat tytöt ja pojat tyttöjä ja poikia. Verrattuna nykyajan nuoriin, niin aika lapsia olivat. Ei silloin nuorten joukossa voitu edes uumoillakaan, miten nykyajan nuoriso elää ja käyttäytyy. Estottomasti ja rohkeasti. Salaa ehkä ihailtiin jos saatiin kuulla jonkun parin olleen sillä tavalla. Siitä kuiskittiin ja oltiin salaa ehkä hieman kateellisia siitä rohkeudesta, mikä heillä oli ollut. Pojat keskenään niin kuin tytötkin tietenkin juttelivat asioista, ja tuntui, ettei kukaan tiedä yhtikäs mitään. Vanhempien kanssa ei juteltu kuin tavanomaiset arkiset asiat ja murheet, mutta ystävien kanssa sitten selvitettiin ja koettiin monetkin asiat väärin ymmärretyiksi. Aina oli joku, joka ihan varmasti tiesi ja häntä oli uskominen. Tämä muistelu on omasta elämästäni ja palaan vuosia taakse, omaan nuoruuteen.
<<<<<<<<
Nimeni on Niina ja olen juuri täyttänyt 16 vuotta. Kotini on kaupungissa, melkein keskustassa. Asumme isän ja äidin kanssa kerrostalossa joka on viimeinen kivitaloista, jotka pienen kaupungin keskustassa on. Siitä alkaa sitten rivitaloja ja omakotitalojen alueet. Täältä siis oikeastaan historiani alkaa.
Koulu oli loppunut jo kolmisen viikkoa sitten ja pian oli juhannusaika. Kesäkuu olikin harvinaisen kuuma, helteinen ja hiostava. Aikani kuluksi lähdin ulos etsimään hieman viileyttä, sillä sisällä auringon paahtamassa kodissa tunsin sulavani. Kävelin hiljakseen läheisessä kaupunkimetsikössä lehtipuiden varjossa pientä sammaloitunutta polkua pitkin. Yht’äkkiä pelästyin, kun vastaan tuli hölkäten joku. Tunsin hänet naapuritalon mieheksi. Rivitalon mieheksi. Tiesin hänen nimensäkin. Se oli Markku. Olin ollut jo pidemmän aikaa hieman ihastunut häneen, ihan salaa, enkä ollut siitä kenellekään kertonut. En edes parhaalle ystävättärelleni, Einille, joka nyt oli jo lähtenyt vanhempiensa kesämökille.
”Hei, miten menee,” kysyi Markku?
Ihmettelin miten hän nyt minulle puhui. Oikein pysähtyi. Ei hän koskaan aiemmin mitään ollut sanonut, ainakaan minulle. Tunsin punastuvani ja katsoin alas sandaalejani. Ponnistin itsestäni pienen äänen jotenkin näin:
”Hei, hy-hyvin kai. Miten its-itselläsi?” Katseeni oli tiukasti muualla mutta ei miehessä.
”Ihan mahtavaa,” hän vastasi, ”ihan hienoa ja mukavaa tämä kesän alku, eikö vaan?”
Vastasin niin olevan ja vilkaisin Markun kasvoja. Hän rykäisi hieman ja potki sammaleisen kävyn polulta sivuun. Hän liikutteli itseään kuin hänellä olisi ollut asiaa enempikin.
”Olen nähnyt sinut useinkin menevän kadulta viereiseen taloon ja arvannut sinun asuvan siellä. Tiedän myös nimesi, tai olen sen kuullut kun joku on sinua kutsunut. Se on Niina, eikö vaan?”
”On se,” vastasin ja nyt uskalsin jo katsoa miestä silmiin.
”Olen monta kertaa ajatellut, että olisi mukava jutella naapureiden kanssa, no, ainakin sun kanssa.”
En osannut vastata mitään, vaan katselin taas alas ja naputtelin sandaalin kärjellä polulla olevaa puun juurta.
”Kuule, mitä jos tulisit illalla minun luo. Tarjoan vaikka punaviinit. Sanotaan siinä seitsemältä.”
Päässäni pyöri ja ajattelin, että mitä vastaisin. Voisinko, en koskaan aikaisemmin ole ollut yksin jossain vieraassa paikassa miehen kanssa. Kamalaa, ihan kaksin. Mitä vastaan? Viiniä juomaan. Eiii!
”Voin mä kyllä,” kuulin itseni heikolla äänellä vastaavan.
”Kiva, tule sitten,” vastasi Markku ja lähti juoksemaan kohti kotiaan.
Minä käännyin myös ja kiiruhdin kotiin. Villisti pyöri taas ajatukset päässäni. Tunsin itsessäni ihmeellistä kuumotusta enkä tiennyt uneksinko vai ei.
Oli vielä hyvin aikaa ennen kuin kello olisi seitsemän. Kotona otin esiin uudet farkut, joiden takataskun päällä luki MicMac. Ajattelin ottaa aika kireän ja valkoisen t-paidan. Semmoisen jonka hihat olivat niin lyhyet, että hihan alapuoli oli melkein kainalossa. Sekin oli uusi. Nostin ne sängylle ja menin vielä kaapille. Valikoin pikkuhousuja ja otin esiin pienet ja kireät. Melkein läpikuultavat ja joissa edessä oli pitsikoristeet. Ne olivat melkein bikinit. Napakin jäi vyötärön yläpuolella paljaaksi. Rintaliivit olivat myös uudet, silkkiset tai jotain, ja nekin kivan nätit valkoiset. Eivät näkyisi niin hyvin paidan läpi.
Menin suihkuun ja pesin hiukseni. Runsas shampoo vaahtosi ja olin vaahdossa kokonaan itsekin. Hiukset ehtisivät hyvin kuivua ennen kuin menisin Markulle. Aloin miettimään veden valuessa ylitseni, että mitähän olin tekemässä. Mitä siellä tapahtuisi. Alkaisiko Markku lähennellä ja tehdä vaikka mitä. Minähän olin neitsyt, ehta, niin kuin pojat sanoivat. En ole kenenkään kanssa ollut. Itse olen vaan itseäni tutkiskellut ja oppinut miten voi tehdä hyvää itselleen. Jo pari, kolme vuotta olin itseäni sormettanut ja joskus jotain pientä itseeni työntänyt. Hiusharjan varsi oli kerran satuttanut, ja silloin tuli verta. Kaksi päivää sitä hieman tuli ja sotki pikkuhousut. Se ei ollut kuukautisvuotoa. Ymmärsin, että enää en ollut ”ehta”. Sitten ei enää sattunut eikä verta näkynyt, vaikka kerran kokeilin penaalia. Minulla on semmoinen pyöreä muovinen kynäkotelo, jonka ymmärsin olevan yhtä paksu kuin miesten se, siis silloin kun he rakastelevat. Pyyhin sen vaan puhtaaksi ja se mahtui hyvin sisääni. Mittasin kerran viivoittimella, miten syvälle uskalsin sen työntää. Kyllä se meni jotakin 14-15 senttiä. Syvemmälle en uskaltanut sitä upottaa.
No niin, tulin suihkusta ja kiedoin pyyhkeen pääni ympärille. Toisella pyyhkeellä kuivasin itseni ja ajattelin hieman ehostaa kasvojani. Hassu nimi ehostaa, remontoida, eihän minulla naama rikki ollut. Laitoin hieman voidetta kasvoille ja silmien ympärille kajalia. Sipaisin huuliin myös hieman rosan väristä huulikiiltoa. Hieman vaan. Hiukset olivatkin jo melko kuivat ja harjasin niitä avonaisen ikkunan edessä kunnes ne olivat aivan kuivat. Nopeasti olin pukenut valitsemani vaatteet päälleni ja olin valmis lähtemään. Kello oli vielä puoli seitsemän, mutta lähdin. Syy oli se, että oli tehtävä harhautus ja käännyttävä väärään suuntaan. Ihan vaan vanhempieni takia.
Olin eteisessä kun isä ja äiti kysyivät mihin lähden. Vastasin vaan huolimattomasti valehdellen meneväni Einille. Eihän Eini ollut edes koko kaupungissa, mutta eiväthän vanhempani sitä tienneet. Menin ulos ja kadulla käännyin toiseen suuntaan kuin missä Markun rivari oli. Kävelin hitaasti ja kaarsin sitten meidän talon takaa Markun talolle. Herrajumala sentään kun olin hermostunut. Sydän oli noussut kurkkuun kun soitin Markun ovikelloa tasan kello seitsemän. Katselin ympärilleni ja kuulin sisältä askelien lähestyvän ovea. Ovi aukesi, ja hän seisoi siinä! Taivas miten komealle hän näytti. Kaunis minusta, vai voiko miestä kauniiksi sanoa? Tummat, hieman pörröiset hiukset, siniharmaat silmät jotka katsoivat tyylikkäiden silmälasien takaa. Ja vielä, miten komea hän oli. Enkö ole sitä aiemmin huomannut tai pannut merkille? Nyt kun katselin häntä lähempää, niin kyllä asia niin oli. Komea. En osannut sillä hetkellä sanoa mitään, vaan potkaisin kengät eteisen naulakon alle.
<<<<<<<<
Nimeni on Niina ja olen juuri täyttänyt 16 vuotta. Kotini on kaupungissa, melkein keskustassa. Asumme isän ja äidin kanssa kerrostalossa joka on viimeinen kivitaloista, jotka pienen kaupungin keskustassa on. Siitä alkaa sitten rivitaloja ja omakotitalojen alueet. Täältä siis oikeastaan historiani alkaa.
Koulu oli loppunut jo kolmisen viikkoa sitten ja pian oli juhannusaika. Kesäkuu olikin harvinaisen kuuma, helteinen ja hiostava. Aikani kuluksi lähdin ulos etsimään hieman viileyttä, sillä sisällä auringon paahtamassa kodissa tunsin sulavani. Kävelin hiljakseen läheisessä kaupunkimetsikössä lehtipuiden varjossa pientä sammaloitunutta polkua pitkin. Yht’äkkiä pelästyin, kun vastaan tuli hölkäten joku. Tunsin hänet naapuritalon mieheksi. Rivitalon mieheksi. Tiesin hänen nimensäkin. Se oli Markku. Olin ollut jo pidemmän aikaa hieman ihastunut häneen, ihan salaa, enkä ollut siitä kenellekään kertonut. En edes parhaalle ystävättärelleni, Einille, joka nyt oli jo lähtenyt vanhempiensa kesämökille.
”Hei, miten menee,” kysyi Markku?
Ihmettelin miten hän nyt minulle puhui. Oikein pysähtyi. Ei hän koskaan aiemmin mitään ollut sanonut, ainakaan minulle. Tunsin punastuvani ja katsoin alas sandaalejani. Ponnistin itsestäni pienen äänen jotenkin näin:
”Hei, hy-hyvin kai. Miten its-itselläsi?” Katseeni oli tiukasti muualla mutta ei miehessä.
”Ihan mahtavaa,” hän vastasi, ”ihan hienoa ja mukavaa tämä kesän alku, eikö vaan?”
Vastasin niin olevan ja vilkaisin Markun kasvoja. Hän rykäisi hieman ja potki sammaleisen kävyn polulta sivuun. Hän liikutteli itseään kuin hänellä olisi ollut asiaa enempikin.
”Olen nähnyt sinut useinkin menevän kadulta viereiseen taloon ja arvannut sinun asuvan siellä. Tiedän myös nimesi, tai olen sen kuullut kun joku on sinua kutsunut. Se on Niina, eikö vaan?”
”On se,” vastasin ja nyt uskalsin jo katsoa miestä silmiin.
”Olen monta kertaa ajatellut, että olisi mukava jutella naapureiden kanssa, no, ainakin sun kanssa.”
En osannut vastata mitään, vaan katselin taas alas ja naputtelin sandaalin kärjellä polulla olevaa puun juurta.
”Kuule, mitä jos tulisit illalla minun luo. Tarjoan vaikka punaviinit. Sanotaan siinä seitsemältä.”
Päässäni pyöri ja ajattelin, että mitä vastaisin. Voisinko, en koskaan aikaisemmin ole ollut yksin jossain vieraassa paikassa miehen kanssa. Kamalaa, ihan kaksin. Mitä vastaan? Viiniä juomaan. Eiii!
”Voin mä kyllä,” kuulin itseni heikolla äänellä vastaavan.
”Kiva, tule sitten,” vastasi Markku ja lähti juoksemaan kohti kotiaan.
Minä käännyin myös ja kiiruhdin kotiin. Villisti pyöri taas ajatukset päässäni. Tunsin itsessäni ihmeellistä kuumotusta enkä tiennyt uneksinko vai ei.
Oli vielä hyvin aikaa ennen kuin kello olisi seitsemän. Kotona otin esiin uudet farkut, joiden takataskun päällä luki MicMac. Ajattelin ottaa aika kireän ja valkoisen t-paidan. Semmoisen jonka hihat olivat niin lyhyet, että hihan alapuoli oli melkein kainalossa. Sekin oli uusi. Nostin ne sängylle ja menin vielä kaapille. Valikoin pikkuhousuja ja otin esiin pienet ja kireät. Melkein läpikuultavat ja joissa edessä oli pitsikoristeet. Ne olivat melkein bikinit. Napakin jäi vyötärön yläpuolella paljaaksi. Rintaliivit olivat myös uudet, silkkiset tai jotain, ja nekin kivan nätit valkoiset. Eivät näkyisi niin hyvin paidan läpi.
Menin suihkuun ja pesin hiukseni. Runsas shampoo vaahtosi ja olin vaahdossa kokonaan itsekin. Hiukset ehtisivät hyvin kuivua ennen kuin menisin Markulle. Aloin miettimään veden valuessa ylitseni, että mitähän olin tekemässä. Mitä siellä tapahtuisi. Alkaisiko Markku lähennellä ja tehdä vaikka mitä. Minähän olin neitsyt, ehta, niin kuin pojat sanoivat. En ole kenenkään kanssa ollut. Itse olen vaan itseäni tutkiskellut ja oppinut miten voi tehdä hyvää itselleen. Jo pari, kolme vuotta olin itseäni sormettanut ja joskus jotain pientä itseeni työntänyt. Hiusharjan varsi oli kerran satuttanut, ja silloin tuli verta. Kaksi päivää sitä hieman tuli ja sotki pikkuhousut. Se ei ollut kuukautisvuotoa. Ymmärsin, että enää en ollut ”ehta”. Sitten ei enää sattunut eikä verta näkynyt, vaikka kerran kokeilin penaalia. Minulla on semmoinen pyöreä muovinen kynäkotelo, jonka ymmärsin olevan yhtä paksu kuin miesten se, siis silloin kun he rakastelevat. Pyyhin sen vaan puhtaaksi ja se mahtui hyvin sisääni. Mittasin kerran viivoittimella, miten syvälle uskalsin sen työntää. Kyllä se meni jotakin 14-15 senttiä. Syvemmälle en uskaltanut sitä upottaa.
No niin, tulin suihkusta ja kiedoin pyyhkeen pääni ympärille. Toisella pyyhkeellä kuivasin itseni ja ajattelin hieman ehostaa kasvojani. Hassu nimi ehostaa, remontoida, eihän minulla naama rikki ollut. Laitoin hieman voidetta kasvoille ja silmien ympärille kajalia. Sipaisin huuliin myös hieman rosan väristä huulikiiltoa. Hieman vaan. Hiukset olivatkin jo melko kuivat ja harjasin niitä avonaisen ikkunan edessä kunnes ne olivat aivan kuivat. Nopeasti olin pukenut valitsemani vaatteet päälleni ja olin valmis lähtemään. Kello oli vielä puoli seitsemän, mutta lähdin. Syy oli se, että oli tehtävä harhautus ja käännyttävä väärään suuntaan. Ihan vaan vanhempieni takia.
Olin eteisessä kun isä ja äiti kysyivät mihin lähden. Vastasin vaan huolimattomasti valehdellen meneväni Einille. Eihän Eini ollut edes koko kaupungissa, mutta eiväthän vanhempani sitä tienneet. Menin ulos ja kadulla käännyin toiseen suuntaan kuin missä Markun rivari oli. Kävelin hitaasti ja kaarsin sitten meidän talon takaa Markun talolle. Herrajumala sentään kun olin hermostunut. Sydän oli noussut kurkkuun kun soitin Markun ovikelloa tasan kello seitsemän. Katselin ympärilleni ja kuulin sisältä askelien lähestyvän ovea. Ovi aukesi, ja hän seisoi siinä! Taivas miten komealle hän näytti. Kaunis minusta, vai voiko miestä kauniiksi sanoa? Tummat, hieman pörröiset hiukset, siniharmaat silmät jotka katsoivat tyylikkäiden silmälasien takaa. Ja vielä, miten komea hän oli. Enkö ole sitä aiemmin huomannut tai pannut merkille? Nyt kun katselin häntä lähempää, niin kyllä asia niin oli. Komea. En osannut sillä hetkellä sanoa mitään, vaan potkaisin kengät eteisen naulakon alle.