Meillä piti olla no tsääns tässä kierrossa, mutta ovis aikaistuikin, ja saatiin talletus DPO -3
joten jonkinlaiset mahdollisuudet on tähänkin kiertoon. Nyt eletään DPO 7.
Tässä pientä analyysia tähänastisesta yritysajasta:
Ensimmäisen vuoden aikana innostus oli suurta ja ovulaatiota odotti kuin kuuta nousevaa, että pääsisi ”tekemään lasta”. DPO päivät tuntui matelevan, toiveet oli korkealla joka kierrossa, ja uusi kierron alku romahdutti pariksi päiväksi mielen, mutta yhtä nopeasti ajatus muuttui taas positiiviseksi ja toiveikkuus nousi kierron edetessä.
Vuosi yritystä kun tuli täyteen, niin uuden kierron alkaessa pettymyksen tunteeseen alkoi hiljalleen turtua. Menkkojen alkaminen ei hetkauttanut siinä hetkessä enää niin paljoa kuin aiemmin, mutta sitten se romahdus saattoi tulla kierron missä vaiheessa tahansa.
Vuoden rajapyykin jälkeen innostus lapsen tekemiseen on hiipunut, koska tulosta ei ole tullut. Ajatukset on pyörineet kierron vaiheesta huolimatta siinä, että miksi me ei raskauduta, ja saadaanko koskaan lasta. Välillä on itkenyt silmät päästään, välillä ollut vihainen kehon toimimattomuudelle, välillä ollut katkera muiden raskausuutisista ja siitä että toisilla tärppää kerrasta (note: meilläkin tärppäsi, mutta jäi kemialliseksi), on potenut syyllisyyttä siitä, että miksi ei ole aloittanut yritystä aiemmin, ja pelännyt että mitä jos ei ikinä saa kokea äitiyttä. Välillä on saanut tsempattua, että kyllä se vielä onnistuu, kun taas välillä on ollut pessimistisempi ajatus että ei tulla koskaan onnistumaan ja ihan turhaa edes yritetään. Lisäksi lisäkuormaa on itselle tuonut se, että ollaan oltu aiemmin kumppanin kanssa niin eri linjoilla mahdollisista hoidoista.
Summa summarum: Ei ole ollut päivää, jolloin ei raskautumista ole miettinyt.
Yritysaika on henkisesti todella rankkaa, jos raskautta ei ala kuulumaan. Käänteentekevä hetki meidän matkalla on ollut se, kun ollaan tehty päätös hakeutua avun piiriin. Olen kiitollinen että oltiin lopulta molemmat siihen valmiita. Nyt viimeiset pari kiertoa on ollut todella helpottunut ja kevyt olo koko ajan, vaikka toivottua tulosta ei edelleenkään ole kuulunut. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta juuri nyt tämä henkisesti kevyempi ajanjakso tulee todella tarpeeseen lapsettomuuspolin ensikäyntiä odotellessa, koska luulenpa että tulevana syksynä ja talvena tarvitaan todella voimavaroja käydä läpi se mitä onkaan tulossa. Pelottaa jo valmiiksi, että mitä jos toivo lapsesta riistetään, eikä mahdolliset tulevat hoidot tuota tulosta. Pelottaa, että julkisen tarjoamat hoitokierrokset eivät riitä antamaan meille lasta, ja taloudellisesti ei ole mahdollisuutta mennä yksityiselle. Silloin jäljellä ei ole enää juuri mitään, ja se takaisin elämään rämpiminen pelottaa jo nyt ihan hemmetisti vaikka vielä ei olla siellä. Yritän tässä vaiheessa olla miettimättä liikaa tuota pahinta vaihtoehtoa, mutta pakko se on todeta että se on yksi mahdollinen lopputulos. Mutta silti: vaikka tuleva jännittää ja pelottaa, niin toivo on tällä hetkellä päällimmäinen tunne
Yritän nauttia nyt tästä.
Oliko tsh laskemisesta apua raskautumiseen?
Sen avulla ollaan saatu 4 lasta luomuna. 
Tää on rankkaa. Erityisesti tämä: "Ei ole ollut päivää, jolloin ei raskautumista ole miettinyt." Sitä miettii joka kerta, kun meinaa lähteä urheilemaan, että onkohan kierron vaihe nyt sopiva tähän. Sitä miettii jokaista ruokavalintaa tehdessään, että tekeekö se enemmän hyvää vai hallaa raskausyritykselle. Jokaista menoa suunnitellessa miettii, onko silloin ovis ja tarttee päästä kotiin, vai onko juuri menkat alkaneet ja mieli maassa, vai voisinkohan silloin jo olla raskaana, pitääkö varoa syömisiä, näkyyköhän vatsa.
