Haaveena vauva 2024

Huomasin tämmösen, kun flon kalenteria selailin, että mulla ovis tulee aika täsmällisesti 4 viiikon välein. Siis vaikka kierron pituus vaihtelee välillä 25-32 niin oviksesta toiseen on se 28-29 päivää. Se on sattunut välille kp 14-19. Eli lyhyemmän kierron jälkeen seuraava ovis on joskus kp19 ja siitä tulee pidempi kierto, jolloin seuraavassa kierrossa ovis on jo esim. kp 15 ja siitä taas tulee lyhyempi kierto. Jostain luin, että munasolu kypsyy parin kierron ajan eli on jo edellisen kierron aikana valmistautumassa irtoamaan seuraavassa kierrossa. Tämmöstä vaan mietiskelin tällä kertaa...
Mulla tuli ilman hoitoja oikealta ovis n.kp18-20 ja vasemmalta 13-14. On tutkittu ja ultrattu niin monesti että sillä tiedän puolenkin. Mutta siis toinen munasarja nopeampi kuin toinen. Hormoni hoidot sitten toki vaikutti siihenkin nopeuttavasti sitten kun ne aloitettiin. Ja munasolun kypsyminen muistaakseni kestää n.90pv eli ovis valmis on kolmannessa kierrossa sen alkamisesta. Sillä esim just munasolujen laatuun vaikuttavat aineet kuten ubikinoni kannattaa käyttää useampi kierto.
 
Mulla ei kyllä oo mitään säännönmukaisuutta tavattavissa ovulaatiossa, mikä lienee ihan ominaista pcosille. Harmi sinänsä, oispa kiva jos vähän vois ennustaa! 😅

Tänään dpo 8 ja mulla on tissit kipeet. Just kun mainostin, ettei ne ikinä ole. Tänään on myös menkkamaista kipua alavatsalla. Yhtään raskaustestiä ei tässä talossa ole, enkä Koronan kera kehtaa kauppaan lähteä joten katsotaan, mihin tämä kierto vie. 😂
 
uip
Mulla tuli ilman hoitoja oikealta ovis n.kp18-20 ja vasemmalta 13-14. On tutkittu ja ultrattu niin monesti että sillä tiedän puolenkin. Mutta siis toinen munasarja nopeampi kuin toinen. Hormoni hoidot sitten toki vaikutti siihenkin nopeuttavasti sitten kun ne aloitettiin. Ja munasolun kypsyminen muistaakseni kestää n.90pv eli ovis valmis on kolmannessa kierrossa sen alkamisesta. Sillä esim just munasolujen laatuun vaikuttavat aineet kuten ubikinoni kannattaa käyttää useampi kierto.
Oon ennenkin törmännyt tohon ubikinoniin keskustelupalstoilla ym. Minulle vieras vitamiini/lisäaine mutta täytyypä selvittää nyt tarkemmin alkoi kiinnostamaan 👀
 
  • Tykkää
Reactions: Noups ja Jonna_83
Oon ennenkin törmännyt tohon ubikinoniin keskustelupalstoilla ym. Minulle vieras vitamiini/lisäaine mutta täytyypä selvittää nyt tarkemmin alkoi kiinnostamaan
Joo mä ehdin käyttää sitä pari kolme kiertoa ennen tätä tärppiä. Oli muistaakseni 100mg ja otin 3x päivässä. Ubikinolia riittää pienempi annos mutta se on kalliimpaa. Tietoa löytyy Googlella kivasti
 
Niin ois! Määki haluun!
Voi niin ois ja mäkin niiin toivon kyllä heinäkuista vauvaa! 😍
Viime kierrosta ois tullu tasan sama laskettu aika, kun esikoisella. Kaikilla meidän perheessä on kesällä synttärit niin ois jotenkin hauska, että saataisiin kesävauva!
Sormet ristissä, että meitä kaikkia onnistaisi 🤞

Ja mielenkiintoinen tuo oviksen vaihteluväli, täytyy itsekin katsella mitem ovat tulleet.

Mulla on tuo ubikinoni (+b6 vitsku samassa valmisteessa) ollut pitkään käytössä migreenin estoon ja jostain kans luin, et vois auttaa raskautumiseen. Tätä tietoa en ollenkaan pistänyt pahakseni 😁 ja hyvä tietää, et se edistää raskautumista just munasolujen laatua parantumalla. Oon kyllä syönyt vaan nyt 100mg/vrk, pitäisköhän nostaa taas ylemmäs annosta.
 
Heipsan!

Halusin tulla kertomaan mikä on tilanne. Tänä aamuna kp 31 alkoi ruskea tuhru, sitä hädin tuskin näki paperista mutta ajattelin että nyt sit hanat aukee ja olin tosi pettynyt itseeni ja siihen että miten olen voinut mukamas nää oireet kuvitella.

Nyt iltaa kohdin laitin varuilta siteen mutta siteeseen ei ole tullut mitään ja etova olo ja rinnat kipeet jatkuu. Lisäksi normaalit pms oireet eli kipu, kiukku ja turvotus ovat poissa. Olen käynyt vessassa varmaan kolme kertaa tunnissa mutta tilanne ei ole muuttunut. Yleensä saman päivän aikana alkaa jo tulla verta ja yöhön mennessä pitää vaihtaa side. En hakenut testiäkään koska olin varma et se oli tässä silloin 16 aikaan kaupassa.

Mutta nyt illan aikana olen tullut siihen tulokseen että pakkohan niitten hanojen on aueta viimeistään huomenna, jos tämä olisikin joku aikainen km niin tulee se kumminkin ulos verenä pian. Joten odotellaan ja toivotaan parasta. Jos tilanne on huomenna sama, että tulee pelkkää vaalean ruskeaa juuri ja juuri erotettavaa vuotoa pelkästään paperiin niin käyn ostamassa testin.

Ihmetyttää koko kierto ja kaikki mitä tähän liittyy.
 
  • Tykkää
Reactions: Noups ja Kerttttu
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@saaga86★ 6/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. (yhteinen)
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.


★★★★★★★★★★★★★★★

22.10.2023 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Leonida kp 30/28-29
@hermoilija_ kp 30/25-27
@esparsetti kp 29/32
@syksynsävel_ kp 29/28
@marik91 kp 28/28-31
@tamuli kp 25/27
@pikkuhaave kp 25/?
@Frija kp 25/28-30
@heltsuli kp 22/28
@Päivänsäde84 kp 22/25-31
@haaveillen kp 18/25-28
@Noups kp 17/25-28
@meinaas kp 15/28-34
@Heinis2017 kp 12/27-29
@Jonna_83 kp 12/26-28
@rimpsukka84 kp 12/?
@Cara-mel kp 9/24-27
@heidisofia kp 8/28-32
@aida91 kp 7/25-28
@Cherrymint kp 7/26
@Dinaas kp 3/27-33

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Mamiks DPO 23
@hermoilija_ DPO 18
@pikkuhaave DPO 9
@Noups DPO 4
@haaveillen DPO 1
@heltsuli DPO 0
@Jonna_83 DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
 
Viimeksi muokattu:
Mie en kyllä tiedä mikähän tämän kierto mulla nyt on ku tosiaan kp 8 ovistesti aika tumma mutta nega kuiten ja nyt kokoajan on väriä pitänyt ovistestissä. Toki negoja kaikki. Yleensä ollu kp17 tienoilla ovis mutta vielä ei ainakaan mitää limoja tms ole havaittavissa 🤷‍♀️ pientä vaaleanpunaista vuotoa ollu seksin jälkeen aamulla nyt kolmena kertana mutta periaatteessa vuoto on kyllä loppunu..

no ei se kai auta ku seurailla..
 
Hei!
Olin "piinailemassa" vuoden 2023 ryhmässä mutta tammikuussa päätimme lopettaa yrityksen tuloksettomina yk21 jälkeen. Nyt sitten kuitenkin tässä kierrossa päätimme jatkaa yritystä ja nyt siis piinaillaan taas
Tänään dpo13, huomenna alkaa vuoto ja katse kohti yk23.

Voisin liittyä listalle, ya 6/21, ja kakkosesta haaveillaan
Tervetuloa mukaan 🤩
 
Mut vois lisätä piinalistalle: dpo 0 tänään🤞🏻😍

Eilen saatiin flunssasta huolimatta hyödynnettyä kertaalleen. Ainakin ajoitus tälle yhdelle kerralle oli täydellinen, limat erinoimaiset yms. Jännittää! Vaikka tiedän et mahikset yhdessä tietyssä kierrossa ei oo mitkään kovin suuret, ikääkin 40v . Mutta on tää jännää! Reilut 2 vuotta sitten kun alettiin yrittää meidän ensimmäistä yhteistä, tulin raskaaksi ekalla yrittämällä. Nyt en usko samaan sattumaan. ❤
 
Mut vois lisätä piinalistalle: dpo 0 tänään

Eilen saatiin flunssasta huolimatta hyödynnettyä kertaalleen. Ainakin ajoitus tälle yhdelle kerralle oli täydellinen, limat erinoimaiset yms. Jännittää! Vaikka tiedän et mahikset yhdessä tietyssä kierrossa ei oo mitkään kovin suuret, ikääkin 40v . Mutta on tää jännää! Reilut 2 vuotta sitten kun alettiin yrittää meidän ensimmäistä yhteistä, tulin raskaaksi ekalla yrittämällä. Nyt en usko samaan sattumaan.
Mie kyllä uskon että varmasti raskaudut uudelleenkin nopeasti 🥰 ethän sie nyt niin paljon vanhempi kaks vuotta sitten ollu 😅

toki meillä alkoi myös raskaus v. -21 heti yhdestä kerrasta; nyt onki mennyt jo puoli vuotta ja takana 2x km 😓 no ehkä se meidänki aika vielä koittaa ennen tässä ikä loppuu 🙈
 
  • Rakkaus
Reactions: Jonna_83
Liityn myös tuohon plussan pelkoihin. Kkm jälkeen itsellä kans pelko, että mitä sitten kun taas vihdoin pärähtää plus testiin. Tulen varmaan olemaan super pelokas loppuun asti, toki toivon, että tulen pystymään nauttimaan uudesta raskaudesta, mutta pahoin pelkään.
Me käytiin myös kaks kertaa varhaisultrassa 6+ ja 8 viikolla ja kaikki oli hyvin kunnes nt-ultrassa ei ollukkaan. Joten ainakin sinne nt-ultraan asti tulen olemaan varmaan ihan hysteerinen. Kätilökin sanoi silloin, että seuraava raskaus tulee olemaan varmaan alkuun ainakin aika stressaavaa.
Onneksi on kuitenkin maailman ihanin ja tukevin puoliso rinnalla.
Tässä kierrossa kun tein nega testin niin olo oli haikea mutta samanaikaisesti helpottunut😳 Joten aika ristiriitaiset tunteet 🙈

@Noups Itsellä myös migreeni, mutta en ole kuullutkaan, että ubikinoni auttaisi migreenin estoon😳 kuulisin mielelläni lisää tästä😍
 
Liityn myös tuohon plussan pelkoihin. Kkm jälkeen itsellä kans pelko, että mitä sitten kun taas vihdoin pärähtää plus testiin. Tulen varmaan olemaan super pelokas loppuun asti, toki toivon, että tulen pystymään nauttimaan uudesta raskaudesta, mutta pahoin pelkään.
Me käytiin myös kaks kertaa varhaisultrassa 6+ ja 8 viikolla ja kaikki oli hyvin kunnes nt-ultrassa ei ollukkaan. Joten ainakin sinne nt-ultraan asti tulen olemaan varmaan ihan hysteerinen. Kätilökin sanoi silloin, että seuraava raskaus tulee olemaan varmaan alkuun ainakin aika stressaavaa.
Onneksi on kuitenkin maailman ihanin ja tukevin puoliso rinnalla.
Tässä kierrossa kun tein nega testin niin olo oli haikea mutta samanaikaisesti helpottunut Joten aika ristiriitaiset tunteet

@Noups Itsellä myös migreeni, mutta en ole kuullutkaan, että ubikinoni auttaisi migreenin estoon kuulisin mielelläni lisää tästä
Mä uskon että pelottaa, ihan varmasti tuommoisen kokemuksen jälkeen. Mutta ehkä sit NT-ultran jälkeen pystyt taas myös nauttimaan raskaudesta. ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Dinaas
Täysin uusi tähän maailmaan! En malttanu vaa seurata tätä palstaa enää :)
Tarkotus olis jättää tammikuussa minipillerit pois ja alkaa yrittämään. Mama vitamiinit ajattelin alottaa nyt marraskuussa. Vaikka vauvakuume on ollu krooninen monta vuotta jo nii nyt ku lähestyy yrittäminen nii kaikki komplikaatiot yms pelottaa ihan sikana.
kuinka nopeesti teillä tärpänny (mini)pillereitten lopettamisen jälkeen? Ite syöny pillereitä nyt 6 vuotta ja toivon että kroppa palautuis aika nopeeta hormoonien kaa
 
Täysin uusi tähän maailmaan! En malttanu vaa seurata tätä palstaa enää
Tarkotus olis jättää tammikuussa minipillerit pois ja alkaa yrittämään. Mama vitamiinit ajattelin alottaa nyt marraskuussa. Vaikka vauvakuume on ollu krooninen monta vuotta jo nii nyt ku lähestyy yrittäminen nii kaikki komplikaatiot yms pelottaa ihan sikana.
kuinka nopeesti teillä tärpänny (mini)pillereitten lopettamisen jälkeen? Ite syöny pillereitä nyt 6 vuotta ja toivon että kroppa palautuis aika nopeeta hormoonien kaa
Tervetuloa mukaan! 🤩 itse tosiaan tätä kuopusta tehdessä raskauduin heti ekasta kierrosta pillereiden poisjättämisen jälkeen 🥰
 
@Dinaas ja @Jonna_83 sekä muut aihe peloista.
Mekin aloitettiin yritys 6/21. Mulla on ikää nyt 38v ja mies on 39v. Kipuilin oikeastaan melkein koko suhteen alusta asti asiaa, mulla on kaksi nyt jo täysi-ikäistä lasta ja puolisolla ei yhtään. Jaksanko, haluanko, ihan kaikki tämä, kestääkö suhde jos ei saada lasta, entä kestääkö jos saadaan? Tein päätöksen että yritetään, järjellä, joten mulla ei mitään vauvakuumetta ole ollut edes. Kipuilu jatkui itseasiassa hyvin pitkälle tähän menossa olevaan raskauteen, osin myös "mielen suojana" koska keskenmenot oli niin rankkoja että oli turvallisempaa ajatella "enhän mä edes tätä halua".

Syksyllä -21 eka kkm nt-ultrassa, syke nähtiin 6 ja 8 viikoilla, sitten ei enää ollutkaan. Toinen plussa 6kk päästä ja km viikolla 8+, syke nähtiin kahdesti mutta kasvu jätätti ja hiipui kokonaan. Kolmas plussa 5kk päästä, vähän lääkeapuja oli mukana, kasvu normaalia kunnes 8 viikolla vuoto (veristä ja vetistä, lapsivettä), syke on, sikiöpussi lytyssä, viikkoa myöhemmin syke lakannut ja lapsivesi sakeaa -> mahdollisesti bakteeritulehdus syynä keskenmenoon. Jokainen on jouduttu kaapimaan, lääkkeillä on tyhjentyminen jäänyt vajaaksi ja ekassa sain myös kohtutulehduksen.

Tässä kohtaa kirjoittaessa tiedostan että tämän asian kertaaminen taitaa olla terapiaa itselle, tarkoitus ei saada ketään pelokkaammaksi, surulliseksi kateelliseksi tai sääliä. Kaikkea tästä voi kummuta mutta tarinalla on onnellinen loppu (ainakin tähän asti) ja toivottavasti se luo toivoa.

Neljäs plussa saatiin toukokuussa -23 kolmannesta ovulaation induktiosta. Sitä ennen käytiin km tutkimukset -> ei selittävää, vain ohut kohdun limakalvo joka voi selittää miksi kesti raskautua, useampi kemiallinen ja mahdollisesti selittää ettei kiinnity ja istukka ehkä kahdessa ekassa kasvanut kunnolla. Muttei mitään varmaa. Hormonipiikeillä kasvatettiin limakalvoa ja tuettiin kiinnittymistä, keltarauhashormonilla raskauden jatkumista, antibioottikuurilla ja estohoidolla bakteerivaginoosia vastaan, verenohennuslääkitys istukan verenkierron avuksi.

Nyt mennään viikolla 26+1. Nt-ultraan asti raskautta ei uskaltanut edes ajatella. Kävin sitä ennen ultrassa kolmesti joissa kasvu näytti hyvältä, myös kriittisellä viikolla 9. Silti nt-ultraan mennessä tärisin pelosta ja melkein lähti taju kun kätilö sanoi täällä on syke, hyvältä näyttää, olin itse silmät kiinni. Rakenneultraa ja liikkeitä odotellessa käytiin vielä kerran ultrassa. Sillä välillä mieli alkoi olla "ehkä tää nyt voi mennä hyvin, ehkä". Nyt r-ultran jälkeen ja kun liikkeet tuntuu olo on aika neutraali. En ole onneni kukkuloilla, mutta en enää aktiivisesti pelkää. Eli sanoisin olosuhteisiin nähden aika hyvä tilanne. Ajatukset etten lasta haluaisi on häipyneet. Vähän olen tarvikkeitakin jo hankkinut, itseasiassa yllättävän ajoissa, en uskonut että ennen 30 viikkoa olisin uskaltanut mitään ostaa.

Eli toivottavasti tuon toivoa muille, tunnelin päässä voi olla valoa vaikka joskus matka sinne on pitkä ja vaikea. Sen verran on puhuttu jatkosta että vaikka mies toivoisi varmaan toistakin niin tämä jää(nee) ainoaksi. Jos tästä nyt terve lapsi syntyy, en uskalla enää ottaa riskiä olisiko seuraavalla sitten iän takia down tms. Enkä jaksa samaa toivoa ja tuskaa tai edes riskiä siitä uudelleen.

Noista mun lääkkeistä ja lisäravinteista jos on kiinnostuneita niin mun viesteistä lapsettomuushoito ketjussa jossain kesäkuun tienoilla on niistä enemmän ja saa kysellä täällä tai laittaa yksityisviestiä, ehdin tuossa parissa vuodessa tonkia melko monta tutkimusta aiheesta pohjalle siihen mitä itse käytin sitten.

Onnea, jaksamista ja plussia ihan kaikille, mieluiten ihan heti jokaiselle ❤
 
Sain viimeinkin ovulaation kiinni! Kahdessa edellisessä kierrossa on testit loppuneet kesken ja ovulaation varma ajankohta on jäänyt epäselväksi. Imetys varmaan sekottaa, kun mulla ovistestit näyttää pitkään tosi tummilta, välillä aina haalenee, mutta selkeää plussaa vaikea löytää! Saattavat olla melkein tasavahvat monena päivänä.. Nyt se lopulta löytyi ja toivottavasti tänään saadaan vielä se hyödynnettyä, kun flunssassa ollaan 🤧

 
uip
Sain viimeinkin ovulaation kiinni! Kahdessa edellisessä kierrossa on testit loppuneet kesken ja ovulaation varma ajankohta on jäänyt epäselväksi. Imetys varmaan sekottaa, kun mulla ovistestit näyttää pitkään tosi tummilta, välillä aina haalenee, mutta selkeää plussaa vaikea löytää! Saattavat olla melkein tasavahvat monena päivänä.. Nyt se lopulta löytyi ja toivottavasti tänään saadaan vielä se hyödynnettyä, kun flunssassa ollaan

Nyt sisulla peittoja heiluttelemaan 💪🏻😃
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24
Tänään kp 29/28. Odottelen että vuoto alkaa alkuiltaan mennessä, mutta tulin tässä välissä kysymään, onks muille tullut ennen kuukautisten alkua ihan kunnolla kirkasta valkovuotoa, sillain että oikeen "hulahtaa"? Oon nyt ihan hämilläni ja koitan tunkea kaiken toiveikkuuden roskakoriin. Rfsu:n varhainen testi näytti aamulla negatiivista, ja alavatsaa jomottelee ajoittain mutta hyvin lievästi. Pinna on ollut kireällä viimeisen 1,5vkoa. Olen ihan asennoitunut siihen, että kuukautiset alkaa tänään tai ihan viimeistään huomenna. Nyt kuitenkin tuo valkovuoto hämmentää. Sanokaa nyt mulle, että ei ole raskaus todennäköinen, tässähän tulee hulluksi.

Endometrioosi on alkanut oireilla viimeaikoina, ja varasin jo ensi kierron puoliväliin lääkäriajan että tarkistetaan, mikä tilanne. Ois aivan täydellistä, jos sen saisikin peruuttaa, mutta olen kyllä nyt aika lailla kaiken toivon viskannut menemään.
 
vierailija
Täältä taustalta taas huutelen heippa! Kuinka luotettava tuo rfsu herkkä testi on? Kuullut siitä niin paljon huonoa aina että näyttää vääriä positiivisia ym. Täällä kunnassa ei vaan ole muita herkkiä testejä ollut ja apteekkiin en oo kerennyt aukioloaikoina..
Eilen tein testin aamulla ja se oli täys nega. Nyt äskön päiväpissasta tein allaolevan testin ja ihan selvä haamu.
Uskaltaiskohan tähän luottaa, todella kovasti toivottu olis tämä raskaus 🙏🏻 en salli itselle vaan vielä yhtään iloa kun tiedän että monille näyttää turhaan viivaa. Onko teillä siis tullu samanlaisia viivoja ilman että ootte oikeasti ollut raskaana?

 
  • Tykkää
Reactions: tähkä94 ja Noups

Yhteistyössä